Pientä vertailua

Näin Lipposen poliittisen uran päättyessä tällä erää, on hyvä vertailla kahta viimeisintä pääministeriämme (sitä valehtelevaa pätkäpääministeriä siinä välissä ei lasketa).
Paavo Lipponen ja Matti Vanhanen eroavat toisistaan melkoisesti.

Paavo Lipposen käytännöllinen olemus, älyllinen kyvykkyys, historiallinen ja filosofinen tietoisuus, sekä valtiollinen visionäärisyys ovat ylivertaisia poliitikkojemme joukossa. Lipposen kyky hankkia suhteita todellisten päättäjien kanssa on vertaansa vailla Suomen historiassa. Ehkä vain Mannerheimilla, Erkolla, Rydillä ja Tannerilla oli jotain samansuuntaista kyvykkyyttä (he toki joutuivat operoimaan poikkeusolosuhteissa).

Lipposen ongelmaksi Suomessa nousi keskustan poliittinen huoraaminen, sirpalepuolueiden moninaisuus, yleinen pienpolitiikka, kansalaisten kevyt poliittinen tietoisuus ja puolueiden ikuinen miellyttämisen tarve.

Kansainvälisesti Lipponen nautti suurta arvostusta. Suhteet USA:n ja EU:n tärkeimpiin maihin olivat Lipposen pääministerivuosina erittäin korkealla tasolla. Johtajat vierailivat täällä tiuhaan ja Lipposen mielipiteet vaikuttivat äänensävyihin. Kansainvälinen ura ei kariutunut Lipposen kyvykkyyden tasoon, vaan konservatiivien yleiseen voimaan sillä hetkellä.

Miten on Matti Vanhasen kanssa? Vanhanen profiloitui pääministerinä heti alkuvaiheessa haluttomana ja kyvyttömänä. Eero Heinäluoma sai tuon tuostakin ohjailla ”pääministeri” Vanhasta, ja koko kepun ek-ryhmää. Matti Vanhanen on ollut tiukka työreformisti, perhepoliitikko ja tuulivoiman kannattaja. Kaikki nuo asiat ovat taakse jäänyttä elämää (toki voimasuhteista ja elämäntilanteesta riippuen).

Lopputulemani on: Lipponen on Valtiomies. Vanhanen on varjoissa hääräävä henkinen äpärä.
341444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Vanhanen on mitättömyys, ainoastaan huoraamisessa hyvä. Änkyttää ja suupielet nykii.

Seuraavan vaalikauden aikana kaatuu Vanhasen hallituksen viritelmät tämän kansan päälle: lopputulos on karmea.

Äänestä
  • HEH hahahah HAHAHA HA... :)))

    Äänestä

Jo viimein Suomi pääsee tuosta taakasta eroon (jos pääsee).
Lipponen kuvitteli olevans korvaamaton ja euroopan ytimessä. Valitettavasti kumoikaan ei pitänyt paikkaansa.

Vanhanen pisti Lipposen leikkurin jäljiltä maan ennennäkemättömään nousuun, vaikka puhemies yritti taustalta vaikeuttaa monia asioita, jotka ei kuuluneet puhemiehelle vähimmässäkään määrin.

Päällimmäiseksi jäi Lipposesta vaisu kuva. Ei kelvannut unioniin, vaikka luuli ytimessä kylpevänsä.
Ei edes "vaaliveturi" Göran Pärsson hyväksynyt Patea.

Irak-koalitio, törkeä valehtelu ja kansan pettäminen elintarvikevirasto-asiassa ovat vertaansa vailla olevia töppäyksiä.

Äänestä

taitaa kokoomuslaisen solmio kiristää kun Kokoomuksen kannatus jää alle 20 pinnan.

Äänestä

Sillä Lipposella on NATO kiiman lisäksi?

Mainitse edes muutama.

Äänestä

Huomaa, että huomaat! Nimittäin oleellisia asioita, ja huomaa myös, että olet niitä ajatellut ja niiden arvomerkitykset ovat sinulle hyvin selvinneet. Kaikkeen Paavo Lipposesta sanomaasi yhdyn.

Silti en Vanhasta mitätöisi ihan niin rajusti kuin teet lopputulemassasi. On hänelläkin ominaisuuksia, jotka ovat ihan hyviä politiikan käytännön toimissa: on kykyä kuunnella oppia itseään viisaammilta, on yhteistyökykyä, ja on melko luotettava yhdessä laadittujen päätösten ja toimeksiantojen toteuttaja. Ja ilmeisesti hänellä on kyky miellyttää ihmisiä, koskapa on niin suosittu. Kyky sekin, vaikka sillä ei välttämättä muuta tulosta tuottavaa arvoa ole. Paitsi kannatusta puolueelleen; onko se sitten tässä tapauksessa hyvä vai huono asia.

Vanhanen voisi olla ihan kohtuullisen hyvä toimitusjohtaja, jollaisena hän tehtävänsä näkee, mutta ei kovin hyvin pärjäisi yrityksen hallituksen puheenjohtajana tai muuna ylimpänä päättäjänä, joissa tehtävissä vaaditaan visionääristä näkemyksellisyyttä, vahvaa itseluottamusta ja nopeaa reagointia tilanteisiin ja sen mukaista päätöksentekokykyä.

Hänen nimittämisensä valtiomieheksi ja vertaamisensa Paavo Lipposeen olisi vain huono vitsi. Mutta kyllä hän poliitikkona kohtuullisen hyvä on, ehdottomasti paljon parempi kuin millaiseksi hänet täällä keskustalaisena esiintyvä City-Keskusta Hietanen näkee ja koettaa oman "polittikkansa" toteuttajaksi ohjeistaa!

Äänestä
  • näkemys ei yllä nahkurin orsia pidemmälle!

    Äänestä

  • Öykkäri-Lipponen on kaukana suuresta valtiomiehestä. Höyhensarjassa painiskelee. Esim Vaco-Sorsakin oli parempi, puhumattakaan Rafael Paasiosta.

    Kekkosesta ja Virolaisesta on niin kaukana, että ei saisi samassa kirjoituksessa mainita ollenkaan.

    Äänestä

  • Eihän "lojaali" toimitustusjohtaja ole poliittinen vaihtoehto, karismaattinen?

    Pitäisikö Natsi-Vanhasen elää edelleen?

    Äänestä

  • Tuskin koskaan olet osannut kirjoittaa yhtä objektiivisen neutraalia ja kohdalleen osunutta arviota Matti Vanhasesta.

    Ei voi muuta kuin ihailla, että kerimäestä rähisevä militaristi paljastaa aivojensa olemassaolon noin konkreettisella tavalla.

    Äänestä

  • individi kirjoitti:

    Eihän "lojaali" toimitustusjohtaja ole poliittinen vaihtoehto, karismaattinen?

    Pitäisikö Natsi-Vanhasen elää edelleen?

    ...täytyy tunnustaa, että nyt en ymmärrä, mitä haluat tuolla viestittää. Varsinkin tuo natsi-Vanhanen on minulle arvoitus. En tiedä Matilla olleen sellaista taustaa.

    Et kai minun puheenvuorostani voinut tulla tulokseen, että toimitusjohtajamaisuus olisi mielestäni paras mahdollinen ominaisuus pääministerille, tärkeimmälle poliittiselle johtajallemme? Ei todellakaan ole.

    Englannin kielen taitoni on puutteellinen, mutta silti sillä parhaiten miellän sen, millainen pääministerin mielestäni tulisi olla: leader. Paavo Lipponen pääministerinä oli sellainen. Ominaisuus, jota pääministeriltä vaaditaan, on leadership, johtajuus. Juuri sitä on Paavo Lipposella.

    Sanaa "manager" käytettään toimitusjohtajan (myös isännöitsijän) merkityksessä. Vanhanen on ihan hyvä sellainen. Kantasana siinä on "manage", eli käsitellä, ohjata, käyttää.

    Siinä Vanhanen on ihan hyvä. Mutta käsittelijä, ohjaaja ja käyttäjä tarvitsee "leaderin", päättäjän, se tarvitaan aina kaikessa toiminnassa. Siihen rooliin ilmeisesti ovat nyt joutuneet eräät toiset. Ainakin EU-puheenjohtajuutemme aikana Erkki Tuomioja. Mutta siitä on kyllä silti ollut vajausta koko hallituskauden ajan, ja se on ilmennyt puutteena siitä, josta Paavo Lipposta avauksessasi ihan oikein kiittelet.

    Äänestä

  • JormaKKorhonen kirjoitti:

    Matti Vanhasen näkyvin prinsiippi on mielestäni "kuukasvoisuus". Se tarkoittaa kyvykkyyttä maksimaaliseen tunteettomuuteen. Natsismi ammentaa voimansa aina "tumput suorina"-olmeista.

    Vanhasen pääministeriys, jatkuessaan, on vaarallista juuri sen takia, että hälläväliä-hallinnointi saa tukevaa alaa, ja politiikkaa syrjäytetään. Termit eivät ole tärkeitä, tärkeää on ymmärtää termin mahdollinen tyhjyys.

    Äänestä

Miten voi olla mahdollista, että noin ylivertainen suurmies kompastuu hennon naisen virittämään pikku ansaan - kaatuu ja menettää valtansa kokonaan?

Ei se oikein suuruudesta todista - paremminkin suuresta kuplasta.

Äänestä
  • Lipponen ei mielestäni kaatunut "hentoon naiseen", vaan suomalaisten kadotettuun järkeen.

    Suomalaisille (kaikille) ei koskaan ole avautunut se perusasia, että rationaalisuus kantaa (pidemmän päälle) ikävystymisen ja vaihteluntarpeen yli, lopullisesti.

    Äänestä

  • individi kirjoitti:

    Lipponen ei mielestäni kaatunut "hentoon naiseen", vaan suomalaisten kadotettuun järkeen.

    Suomalaisille (kaikille) ei koskaan ole avautunut se perusasia, että rationaalisuus kantaa (pidemmän päälle) ikävystymisen ja vaihteluntarpeen yli, lopullisesti.

    Suureksi valtiomieheksi ei tulla luopumalla. Miksi Lipponen luopui puheenjohtajuudesta? Mitä luopuminen kertoo hänen visionsa vahvuudesta ja miten tärkeänä hän sen toteuttamista pitää? Ajatteliko hän, että hänen visionsa voi toteuttaa paremmin joku muu?

    Äänestä

  • on kadonnut? ei mihinkään lisääntynyt vaan ääliö.

    Äänestä

  • luopui? kirjoitti:

    Suureksi valtiomieheksi ei tulla luopumalla. Miksi Lipponen luopui puheenjohtajuudesta? Mitä luopuminen kertoo hänen visionsa vahvuudesta ja miten tärkeänä hän sen toteuttamista pitää? Ajatteliko hän, että hänen visionsa voi toteuttaa paremmin joku muu?

    Kekkosesta Lipposen eriyttää se, että Kekkonen höppänänä karkaili taluttajiltaan, oli viekas. Lipponen taas lausui hitaasti. "Ymmärrän lähteä, ennen kuin kuin ymmärrän olla lähtemättä".

    Visiot eivät ole enää hallittavissa yksilöiden toimesta.

    Äänestä

  • luopui? kirjoitti:

    Suureksi valtiomieheksi ei tulla luopumalla. Miksi Lipponen luopui puheenjohtajuudesta? Mitä luopuminen kertoo hänen visionsa vahvuudesta ja miten tärkeänä hän sen toteuttamista pitää? Ajatteliko hän, että hänen visionsa voi toteuttaa paremmin joku muu?

    kun älysi luopua. Eipä sillä mitä hänestä olisi isona tullut? Ei mitään.

    Äänestä

... demareiden palstalla asettanut lipposen hänelle kuuluvaan omaan karsinaan.

Ihmettelen vain sinun halveksintaasi Suomen kansaa vastaan. Se on näet mielipidetiedusteluissa jo vuosia osoittautunut galluphistorian suosituimmaksi pääministeriksi. Hänen pätevyyttään osoittaa myös hallituksen hyvät tulokset: maan talous kasvaa vanhojen unionimaiden parhaiten, työllisyys kasvaa ja työttömyys vähenee, kuntien ja lapsiperheiden aseman parantaminen Lipposen ja Niinistön jäljiltä on saatu alkuun, valtionvaelka pienenee jne.

Äänestä
  • Olet siinä mielessä aina väärässä, että jos nousukausi osuu punamullan kohdalle, se ei ole sini-punan aikaansaannosta.

    Äänestä

  • Vanhasella (sattumapääministerillä - kiitos jäätteenmäen hölmöilyiden) on vielä piiiitkä matka Lipposen ja Niinistön valtiomiesmaineisiin.

    Kunnilla mene käytännössä yhtään sen paremmin saati lapsiperheillä, syrjäseutujen yrityksissä pannaan pönkiä oville ja muuttoliikekin vie koko ajan kiihtyvämmin porukkaa muutamiin kasvukeskuksiin. Valtionvelka on tainnut pikemminkin kasvaa. Lipponen ja Niinistö käyttivät politiikkansa tuloksia sentään velkojen maksuun.
    Tyolliyyden kasvukin taitaa perustua lähinnä ns. tempputyöllistämiseen...

    Äänestä

  • Ilmeisesti jokin geenivirhe saa ihmiset sokeiksi tosiasioille, jopa valehtelemaan ja kannattamaan kepua.

    Sinä asetit kirjoituksellasi itsesi geenivirheellisten kastiin.

    Suomen talous ei ole kasvanut mihinkään Vanhasen toimenpiteiden johdosta, vaan siitä syystä, että sosialidemokraatit ovat jatkaneet sitä vero- ja tulopolitiikkaa, jonka Viinanen ja Niinistö panivat alulle.

    Valtionvelkaa ei ole vähennetty millään lailla, koska sen suhteellinen osuus ei ole vähentynyt lainkaan samassa suhteessa kuin bkt:n kasvu olisi antyanut mahdollisuuksia. Vanhasen punamulta on tuhlannut talouskasvun tulokset jaklopolitiikkaan, mitä ei olisi ikinä tapahtunut sinipunan aikana, kun kokoomus osasi pitää vallattomat vasemmistodemarit aisoissa.

    Kaikessa periksi antava Vanhanen on tietenkin suosittu, kun hän ei tee mitään välttämättömiä päätöksiä, vaan seurailee mielipidetutkimuksia ja antaa demareiden hoitaa asiat.

    Demareiden kannatus laskee nyt, koska he ovat kantaneet vastuun ja Vanhanen on ollut pelkkä toimeenpaneva toimitusjohtaja Heinäluoman hallituksessa, jonka suunnan on sanellut Lipponen heinäluomaa päivittäin evästäessään.

    Sinä olet sellainen sokea ja kuuro kepuvenkula, niinn kuin lestadiolainen pyhässä uskossaan, ettet osaa panna oikeaan paikkaan edes itseäsi. Niinpä kaikki muut menevät sinun arvioiminasi aina ihan väärään paikkaan, kun sinä et edes huomaa tosiasioita saati tunnustaisit ne.

    Äänestä

  • Kunhan kyselen kirjoitti:

    Ilmeisesti jokin geenivirhe saa ihmiset sokeiksi tosiasioille, jopa valehtelemaan ja kannattamaan kepua.

    Sinä asetit kirjoituksellasi itsesi geenivirheellisten kastiin.

    Suomen talous ei ole kasvanut mihinkään Vanhasen toimenpiteiden johdosta, vaan siitä syystä, että sosialidemokraatit ovat jatkaneet sitä vero- ja tulopolitiikkaa, jonka Viinanen ja Niinistö panivat alulle.

    Valtionvelkaa ei ole vähennetty millään lailla, koska sen suhteellinen osuus ei ole vähentynyt lainkaan samassa suhteessa kuin bkt:n kasvu olisi antyanut mahdollisuuksia. Vanhasen punamulta on tuhlannut talouskasvun tulokset jaklopolitiikkaan, mitä ei olisi ikinä tapahtunut sinipunan aikana, kun kokoomus osasi pitää vallattomat vasemmistodemarit aisoissa.

    Kaikessa periksi antava Vanhanen on tietenkin suosittu, kun hän ei tee mitään välttämättömiä päätöksiä, vaan seurailee mielipidetutkimuksia ja antaa demareiden hoitaa asiat.

    Demareiden kannatus laskee nyt, koska he ovat kantaneet vastuun ja Vanhanen on ollut pelkkä toimeenpaneva toimitusjohtaja Heinäluoman hallituksessa, jonka suunnan on sanellut Lipponen heinäluomaa päivittäin evästäessään.

    Sinä olet sellainen sokea ja kuuro kepuvenkula, niinn kuin lestadiolainen pyhässä uskossaan, ettet osaa panna oikeaan paikkaan edes itseäsi. Niinpä kaikki muut menevät sinun arvioiminasi aina ihan väärään paikkaan, kun sinä et edes huomaa tosiasioita saati tunnustaisit ne.

    Mikähän mahtaa olla se vastuu, minkä demrit ovat tällä vaalikaudella kantaneet? Ja taisipa tämä viimeisten 15 vuoden talouskasvu pohjautua E. Ahon tekmiin (sosialidemokraattien sitä ennen syöksemän) laman aikaisiin koulutus, innovaatio ja tuotekehityspanostuksiin.
    Jos vähäkin seuraa eri tahojen toimintaa ja politiikkaa sekä talouskehityksen suuntaa, niin Suomessa on aina voimakkaan sosialidemokraattisen kauden seurauksena tullut lama ja keskusta on saanut syöksykierteisen Suomen syliinsä - ja saatteena solvaukset hyonoista ajoista.
    Koko Suomen taloushistorian ylivoimaisesti suurin talouden muutos positiiviseen suuntaan on tapahtunut Esko Ahon ollessa pääministeri - Kun hän sai sosialidemokraateilta perinnöksi pestin (sdp oli tuolloin rahakirstun päällä) Suomi oli pahemmassa taloudellisessa syöksykierteessä kuin milloinkaan aikaisemmin, ei edes viime sotien aikaan - kun hä luopui pestistä talouden kasvu oli koko Suomen historian voimakkaimpia.

    Äänestä

  • Stadist' kirjoitti:

    Noin selvää tunnusta geenivirheestä ei olisi tarvittu.

    Kyllä palstan lukijat tajuavat asian muutenkin.

    Äänestä

pääkomissaari valinnassa. Kukaan ei antanut mitään tukea Lipposelle. Kukaan ei ehdottanut Lipposta. Ei edes Lipposen nimeä mainittu. Tuomiojakin naureskeli Lipposen nimitykselle. Paavo Lipponen oli vain demarien harha, josta ei kukaan välittänyt.

Äänestä

oksennusta ja räkimistä.

Äänestä

Lipposesta en kinaa. Hän olisi nyt EU:n komission puheenjohtajana Barroson tilalla, ellei lukeutuisi EU-vaaleissa vähemmistöön jääneeseen sosialidemokraattien ryhmään, kun oikeisto voitti vaalin.

Luettelemiesi visionääristen valtiomiesten joukoon lukisin kuitenkin mukaan ainakin Kekkosen, mahdollisesti Virolaisen, Koiviston ja Ahtisaaren, kokoomuksesta ilman muuta Rihtniemen, Salolaisen (visionäärinä, en johtajana) ja tietysti Niinistön. Kataisessa on myös ainesta, kunhan aika hoitaa, ettei häntä aiheetta leimata aina liian nuoreksi joka paikkaan.

Vanhasta ei millään voi laskea suurten valtiomiesten joukkoon, vaikken häntä missään nimessä leimaisi poliittiseksi äpäräksi niin kuin sinä.

Vanhanen on pelkkä korkki tai puupoää, joka ajelhtii politiikassa aina siellä, missä nostetta on ja minne tuuli häntä kuljettaa. Visioita ei ole eikä omaa tahtoa senkään vertaa. Toisten kuljetettava mies on tämä Vanhanen, pelkkä Heinäluoman vasemmistopolitiikan toimitusjohtaja pääministerinäkin.

Äänestä
  • se vasta keltanokka on. Kyllä kansa titeää ja kansaa on uskominen.

    Matti Vanhasta pitää joka toinen parhaana pääministerinä tulevaan hallitukseen. Kansa ei ole väärässä.

    Äänestä

  • Katala Katainen kirjoitti:

    se vasta keltanokka on. Kyllä kansa titeää ja kansaa on uskominen.

    Matti Vanhasta pitää joka toinen parhaana pääministerinä tulevaan hallitukseen. Kansa ei ole väärässä.

    Minkä ihmeen vuoksi katkerat kepulaiset kuviuttelevat, että kokoomuslaiset olisivat katkeria?

    Meillä menee todella hyvin. Kannatus kasvaa kohisten. Kakkostila vaalissa on varma. Katainen vetää liikkuvia äänestäjiä kokoomukseen kymmeniä tuhansia aina kun on esiintynyt tv:ssä.

    Kokoomuksella ei ole mitään syytä katkeruuteen.

    Kysyttäväksi jää: miksi te kepulaiset kuvittelette vaalien suurimman voittajan olevan jollekin katkera?

    Vanhasen suosio perustuu vain siihen, ettei hän ole koskaan tehnyt yhtään omaa päätöstä, mistä häntä olisi kukaan päässyt arvostelemaan.

    Ei demareiden päätöksiä toteuttava "toimitusjohtaja" menetä suosiotaan, mutta demarit ovat menettäneet kyllä.

    Äänestä

..vituttaa vaan niin maan perkeleesti, kun näyttää siltä, että KESKUSTA on SUURIN JA KAUNEIN puolue. Sossuilla itsellän kaikki tuntuu menevän päin persettä. Suurella huolella laadittu Eero Heinäluoman nimissä markkinoitu talousoppi PARI-PII(E)RUA-VASEMMALLE osoittautui harha-askeleeksi. HEINÄLUOMA itse pälpättää ylipitkiä söpötyksiä. Kaikesta paistaa läpi yli-yrittäminen.Puhuu päälle eikä anna toiselle suunvuoroa.Heinäluoman taustavoimien SAK-la teettämä vaalimainos oli emämunaus.200000 euroa meni siinä huvissa hankkeessa työnorjien ansaitsemia rahoja kuin Kankkulan kaivoon. LUHTANEN kompuroi kokoomusmedian esiin nostattamassa vaalirahoitussotkussa.
Nyt nämä saitin sossureppanat yrittävät ratsastaa tällä menneisyyden miehellä, Paavo LIpposella, joka on käytännön poliittiikasta kuollut ja kuopattu. Sen verran vielä poliittinen henki pihisee, että purkaa leppymätöntä vihaansa keskustaa kohtaan, kun Anneli Jäätteenmäki onnistuneestija isänmaan parhaaksi syöksi hänet pääministerin pallilta neljä vuotta sitten.
Silläpä se Paavo parkakin killuu nyt määrätyillä orrella.

Äänestä

Ihminen on sillä lailla sosiaalinen olento, että muodostaa kasvuvaiheissaan oman minänsä läheiskontaktiensa vaikutteista ja näkee sitten myöhemmin elämässään muissa sen mikä on häntä itseään.

Ei ole merkillistä jos Lipposta ylistävät autoritaarisen mielenmaiseman omaavat ja käskyvaltasuhteita kaikkialla hahmottavat tyypit. Lipponen on heille heidän kipeästi kaipaamansa vahva johtaja, määrätietoinen isähahmo. Lipposen ihaileminen kertoo ihailijasta kaiken. Siinä missä Lipponen itse julistaa oppejaan "vallan ytimistä" yms. aurotitaarisen persoonallisuuden ajatusharhoista, siinä Lipposen kannattajat näkevät kipeästi tarvitsemansa Johtajan.

Matti Vanhanen on päinvastainen tyyppi, häntä naisetkin holhoavat. Hän herättää äidinvaistoja. Ei siis ole ihme jos ne jotka tarvitsevat Lipposen kaltaisia Johtajia suhtautuvat täysin päinvastaisesti nimenomaan Vanhasen tyyppisiin ihmisiin.

Jos autoritaarinen johtajatyyppi itse kuvittelee hamuavansa "vallan ytimiä" ja hänen kannattajansa kokevat hänet suunnannäyttäjänä ja "visionäärinä", ja jos taas päinvastoin "mukautuva" poliitikkotyyppi herättää käsittämättömän määrän yleistä sympatiaa, eikö sitten ole mitään ihmistyyppiä siltä väliltä?

Vallan kuvioissa ei ole. Valta on aina jotain jota joko otetaan ylhäältäpäin tai annetaan alhaaltapäin, ja tässä kuviossa on valittavana vain autoritarismi (äärimuodossaan totalitarismi) tai sitten enemmän demokraattinen ja "annettua" valtaa hyödyntävä vaihtoehto.

Mutta teoriassa tietenkin voitaisiin ajatella, että hyvin kypsässä, moniarvoisessa ja terveessä demokratiassa, valta ei enää olisi laadultaan niin rakaa kuin se valta jolla maailman lipposet operoivat. Silloin politiikantekokin saattaisi järkevöityä ja siitä tällä hetkellä vielä kaukana pysyttelevä älymystökin saattaisi tuoda oman panoksensa yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Kun Lipposta katsoo, tajuaa että Suomessa siihen on kyllä vielä toivottoman pitkä matka.

Äänestä

ja se on todella vähän se.

Äänestä

Puhutaan asiaa, missä tässä todella on kyse.

Toisen johdolla on menty jo pitkään kohti
tiesmitä ja eikä psykopaatti kruununprinsessa ole suinkaan suuntaa muuttanut. Työpaikkoja häviää ulkomaille kiihtyvällä vauhdilla ja vastakkainasettelua luodaan lisää 300.000 euron kampanjalla..kuinka monen sairaanhoitajan ja osaajan pitää lähteä Suomesta pois Saksan tavoin?
Onko meillä todella varaa antaa tälläisen asennevamman karkoittaa teollisuus ja sijoittajat Suomesta ?
http://www.youtube.com/watch?v=ZenPBr86EZ4

Toisen johdolla mennään kohti tulevaisuutta
vaikka arkipäivän harmaus pakkaa päälle välillä.
http://www.youtube.com/watch?v=i0Tjrb6QQqo

Niin ollaan aitoja ja kultaista keskitietä kuljetaan, että täällä kruununprinsessa pukeutuu asianamukaisesti ja asioista puhutaa niiden oikeilla nimillä.
http://www.youtube.com/watch?v=lr_d4vTfByc

Äänestä

Vanhasesta harvinaisen osuvasti ja hyvin sanottu, mutta kumpikin on tehnyt ja tekee tulosta päämiehensä pussiin äänestäjäkuntaansa naruttaen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

individi kirjoitti:

Näin Lipposen poliittisen uran päättyessä tällä erää, on hyvä vertailla kahta viimeisintä pääministeriämme (sitä valehtelevaa pätkäpääministeriä siinä välissä ei lasketa).
Paavo Lipponen ja Matti Vanhanen eroavat toisistaan melkoisesti.

Paavo Lipposen käytännöllinen olemus, älyllinen kyvykkyys, historiallinen ja filosofinen tietoisuus, sekä valtiollinen visionäärisyys ovat ylivertaisia poliitikkojemme joukossa. Lipposen kyky hankkia suhteita todellisten päättäjien kanssa on vertaansa vailla Suomen historiassa. Ehkä vain Mannerheimilla, Erkolla, Rydillä ja Tannerilla oli jotain samansuuntaista kyvykkyyttä (he toki joutuivat operoimaan poikkeusolosuhteissa).

Lipposen ongelmaksi Suomessa nousi keskustan poliittinen huoraaminen, sirpalepuolueiden moninaisuus, yleinen pienpolitiikka, kansalaisten kevyt poliittinen tietoisuus ja puolueiden ikuinen miellyttämisen tarve.

Kansainvälisesti Lipponen nautti suurta arvostusta. Suhteet USA:n ja EU:n tärkeimpiin maihin olivat Lipposen pääministerivuosina erittäin korkealla tasolla. Johtajat vierailivat täällä tiuhaan ja Lipposen mielipiteet vaikuttivat äänensävyihin. Kansainvälinen ura ei kariutunut Lipposen kyvykkyyden tasoon, vaan konservatiivien yleiseen voimaan sillä hetkellä.

Miten on Matti Vanhasen kanssa? Vanhanen profiloitui pääministerinä heti alkuvaiheessa haluttomana ja kyvyttömänä. Eero Heinäluoma sai tuon tuostakin ohjailla ”pääministeri” Vanhasta, ja koko kepun ek-ryhmää. Matti Vanhanen on ollut tiukka työreformisti, perhepoliitikko ja tuulivoiman kannattaja. Kaikki nuo asiat ovat taakse jäänyttä elämää (toki voimasuhteista ja elämäntilanteesta riippuen).

Lopputulemani on: Lipponen on Valtiomies. Vanhanen on varjoissa hääräävä henkinen äpärä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu