On ilahduttavaa että lomahaku.fi on ottanut etusivulleen myös nudistilomat, onhan vaikea löytää nudistirantoja muuten. Oli kyllä vain Skiathos Kreikasta ja muitahan on, esim Rhodoksella Faliraki, Mykonos ja Samoksella Kokkarin Tsamadou. Kävin siellä viime vuonna ja ranta on aivan mainio ja kaunis. Iso varsinainen nakualue ja kuitenkin koko rannalla voi tepastella alsti ja ottaa aurinkoa vieri vieressä tekstiilien kanssa eikä huomannut mitään kiusaantumista puolin tai toisin.Satuin suomea puhuvan pariskunnan viereen ja moikkasin. Ensin vaistomaisesti veti rouva pyyhettä päälle mutta tulimme siihen tulokseen että alsti ovat kaikki tuttuja keskenään ja kävimme yhdessä uimassa ja limsalla.
Pitääkö sivun Espanjan väite paikkansa että alstomuus on aivan sallittua kaikilla Espanjan raanoilla?Vaikea uskoa, onko tullut asetus hiljattain , aivan oikea suunta, vapaus pitää vaatteita tai olla alsti.
Pitääkö sivun Espanjan väite paikkansa että alstomuus on aivan sallittua kaikilla Espanjan raanoilla?Vaikea uskoa, onko tullut asetus hiljattain , aivan oikea suunta, vapaus pitää vaatteita tai olla alsti.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sosiaalisesti alastoman lomailun voi karkeasti ottaen jakaa neljään mahdolliseen viettotapaan.
1. Varsinaiset naturisti/nudistilomakeskukset, joissa asutaan, uidaan ja oleskellaan alasti ilman vaatteiden käyttöpakkoa (vaikka useissa tapana onkin illan tullen vetää vermeitä niskaan vaikkeivät elohopealukemat siihen pakottaisikaan). Näissä on 24/7 alastomuus mahdollista. Tunnettuja paikkoja ovat Espanjan Costa Natura, El Templo de Soleil, Vera Playa. Ranskassa Välimeren rannikon Le Cap d'Agden jättikompleksi (kulkee eri nimillä kuten CHM-Centre Helio-Marin mutta paikkakunnan mukaan yleisesti kutsutaan Le Cap d'Agdeksi vaikka itse kaupunki ei olekaan alastonaluetta) ja pienempi Port Nature sekä Atlantin rannan Les Landesin departmentin Euronat, La Jenny ja Montalivet. Lisäksi muualla rannikolla ja sisämaassa paljon pieniä naturistileirintäalueita ja -lomakyliä. Kroatiassa Istrian niemimaan tunnetuimmat ovat mm. Kanegra, Valalta, Koversada (vanhin ja suurin) ja Umag, mutta muistakin osista Kroatian rannikkoa ja saaristoa löytyy muutamia.
Muuallakin Euroopassa, mm. Hollannissa, Saksassa, Ruotsissa, Tanskassa, Unkarissa, Itävallassa, Sveitsissä ym. löytyy vastaavia, erikokoisia, useimmiten leirintäalueita, joissa mahdollisuus oleskella, asua ja viettää vapaa-aikaa alasti. Euroopan ulkopuolella lähinnä Pohjois-Amerikassa ja Karibialla sekä Australiassa vastaavia paikkoja. Hajanaisesti muissakin maissa.
2. Lomakohteet, joiden yhteydessä on virallisia alastonrantoja. Näitä on ennen kaikkea Kreikassa, mutta myös Kanarian saaret ja monet Espanjan osat suosittuja.
3. Rannat, jotka ovat nk. "clothing optional", joissa alasti uiminen ja auringon otto on sallittua ellei sitä erikseen ole kielletty. Tällaisia rantoja ovat mm. miltei kaikki Tanskan rannat. Periaatteessa myös Espanjassa laki sallii alastomuuden rannoilla, mutta siellä kuten muuallakin (eihän Suomessakaan alastomuus ole kiellettyä ellei sitä tulkita sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaksi) kannattaa hiukka katsastella missä kannattaa ottaa tsimmarit pois ja missä ei. Eli periaatteessa Tanskassa, Ruotsissa, Suomessa, Saksassa ja Espanjassa ainakin on mahdollista (teoriassa) olla lähes millä tahansa rannalla alasti rikkomatta mitään lakia tai asetusta. Olosuhteista riippuu kuinka järkevää ja mielekästä se sitten on jos kaikki muut rannalla ovat tekstiileissä. Tanskassa ja esim Kroatiassa yleensä käytäntönä että alastomat kokoontuvat johonkin osaan rantaa. Espanjassa taas se, että tasaisin väliajoin löytyy rantoja, joihin enemmistö alastomista auringonottajista kokoontuu jne. Saksassakin tietyt rannat, puistot jne yleisemmin alastomien käytössä kuin muut. Usein vaatii paikallistuntemusta löytää tällaiset paikat.
4. Neljäs vaihtoehto alastomaan lomailuun ovat kylpylät, joissa uidaan, kylvetään ja oleskellaan ilman uima-asuja. Niitä eritoten saksankielisellä alueella ja sen vaikutuspiirissä, mutta yksittäisiä myös muualla.
Viidentenä voi sitten koota oman porukan ja varata minkä tahansa mökin, huvilan tms ja viettää siellä alasti oman porukan kanssa aikaa. Edellytyksenä joko riittävä etäisyys naapureihin tai tolerantti ympäristö.