...sellaista minä tässä vaan halusin sanoa. Olen itse Neitsyt-Lohikäärme -yhdistelmä, ja miesystäväni on Skorpioni-Koira -yhdistelmä. Olen impulsiivinen ja levoton sielu jo ihan luonnostani, ehkä siksi tapasimmekin hänen kanssaan. minä nyin itseäni joka suuntaan ja hänellä riitti kärsivällisyyttä odottaa minua monta kuukautta ennenkuin minä viimein huomasin hänet. Nyt olen onnellisempi kuin koskaan. Olemme siinä suhteessa samanlaisia että elämme tunteesta toiseen, tosin itse olen meistä kait se draamakunigatar vielä enemmän, ja elämässäni tulee tapahtua tunteiden saralla kokoajan jotakin uutta(Aurinkomerkiltäni olen Skorpioni, sekä kuumerkiltäni..siinä siis). Välillä otamme mittaa toisistamme henkisesti, siksi kait tunnemme olevamme tasa-arvoisia monessa suhteessa. Usein pelkkä katse riittää hänen suuntaansa. Olemme myös molemmat turhankin lojaaleja ihmisille toisinaan, mutta me molemmat suojelemme toisiamme silloinkun jomman kumman arvostelukyky ihmisten suhteen pettää. Kummallakin on kokemuksia katkeruudesta ja hyväksikäytöstä. Tunnen olevani hänen kanssaan kuin kotonani, ja jos on epäselvyyttä, mikään kivi ei jää kääntämättä. Siis sanon tähän että, kannattaa ehdottomasti olla avoin jos tapaa Skorpionin jonka huomaa haavoittuneen ns."entisessä elämässä"... Elämä lipuu näinollen nätimmin. Itse myös tulee olla vahvana niin henkisesti kuin fyysisesti tätä suhdetta kasatessa, sillä yhdessä voitte suojella toinen toisianne, jos olet tarpeeksi vahva Skorpionille. Ja pieni motto tähän väliin: "Tee hänelle niinkuin haluaisit itsellesi tehtävän" sillä hän myös vastaavasti tekee luonnollisesti kaikkensa myös sinun eteesi kuitenkaan liikaa yrittämättä sitoa sinua. Lyö heti kättelyssä pöytään ne kortit missä osoitat sydämesi kuuluvan hänelle mutta vaadi samassa omaan vankkaan äänensävyysi myös itsellesi vapautta sillä sitä kuitenkin Skorpioni-miehesi alitajunnassaan vaatii kapinoidessaan kuitenkin päinvastaisesti mustasukkaisuudellaan. Hän tavallaan vaatimalla vaatii sinua ottamaan oman elämäsi ohjat käsiisi. Ole luonnollinen, ja lupaa sydämesi hänelle, sillä hän osaa kuin osaakin viedä sen mennessään mikäli niin tahtoo ja odottaa myöskin sitä juuri sinulta... Älä kuitenkaan anna pelkkää ruumistasi vaan vaadi myös suureen ääneen se henkisyys mikä sinulle kuuluu. Skorpioni kyllä huomaa jos olet antanut vain ruumiisi hänen käyttöönsä, ja sen jälkeen sinun on turha yrittääkään etsityä enää tämän mystisen miehen sisimpään(ellet sitten itse ole lukija-luonne). Älä kuitenkaan nalkuta, sillä itsenäisyydellä ja omistamisella on vain pieni ero. Skorpionin kanssa ei ole vaikea elää jos olette tarpeeksi sielunkumppanit(ja sen kyllä tietää)... Voisin siis sanoa että sielunkumppanuus tuntuu syvällä sisimmässä jolloin se tekee mielistämme luottavaisia ja rauhallisia toista kohtaan. Skorpioni kyllä näkee ja kuulee sinut huoneen toiselta puoleltakin jos vain niin tahtoo. Ja vaikkei uskoisi, ei tämä mies sinua unohda vaikkei heti teekään asialle mitään... saattaa mennä viikko, kuukausi tai vuosi kun tämä mies kaivaa sinut puhelinluettelostaan... Äläkä anna periksi itse, ole vahva, älä kova. Rakasta mielessäsi, ei fyysisesti ainakaan heti kättelyssä, sillä tämä mies on tehty tähän maailmaan väsyttääkseen sinut hänen kainaloonsa... Onnea matkaan, ole luonnollinen, juuri sellainen kuin olet!:)
*tietää mistä puhuu*
Kuulkaas enot ja tädit:D
23
1553
Vastaukset
- Nimetön
En vastaa viestiin, koska en jaksanut lukea sitä.. :( Älkää hyvä ihmiset kirjoittako tällaisiin paikkoihin kilometrin pötkötekstejä! Ytimekkäitä joissa kunnon kappalejako on paljon vaivattomampi lukea..
Toivotaan että joku vastaa viestiinkin :)- Cryz(neitsyt)
...ihan omahan asia se on jos ei lukea jaksa... :)
- näkee
ettei Suomen kansa osaa edes äidinkieltään.
En yhtään ihmettele että kirjoituksista nousi kova kohu ettei nuoriso osaa kirjoittaa. Juuri tuollaiset väärinkirjoittajat opettavat nuorille täysin väärät kirjoitustavat!
MARS, OPETTELEMAAN KIRJOITTAMISTA SIITÄ!- Cryz(neitsyt)
...juuri sen takia tänne kirjoitellaankin jotta AJATUKSIA saisi julki... oikeinkirjoitus on sivuseikka yleensä... Kuka välittää oikeinkirjoituksesta ja sivistyssanoista jos ei kansa kieltä ymmärrä?? *pamauttaa kun tietää mistä puhuu*... :D *ja tietää aivan mainiosti*
- aiheuttaa
Cryz(neitsyt) kirjoitti:
...juuri sen takia tänne kirjoitellaankin jotta AJATUKSIA saisi julki... oikeinkirjoitus on sivuseikka yleensä... Kuka välittää oikeinkirjoituksesta ja sivistyssanoista jos ei kansa kieltä ymmärrä?? *pamauttaa kun tietää mistä puhuu*... :D *ja tietää aivan mainiosti*
väistämättä sen että viestejä osataan lukea ja tulkita oikein!
Mitä väliä on ajatuksillasi jos sinun oma kirjoitustyylisi, joka ei seuraa yhtään minkään valtakunnan sääntöjä, estää sen että ajatuksesi ymmärretään väärin?
Kieliopin säännöt on tehty sen vuoksi että kirjoitetut ajatukset tulkittaisiin kaikkien lukemana oikein.
Suomalaisilla sanoilla peräkkäin kirjoitettuna ei ole ajatusrakennetta, vaan ne ovat pelkkiä sanoja joita jokainen voi tulkita ihan miten haluaa. Vaikka kirjoitetut sanat muodostaisivatkin omalta osaltaan järkevän lauseen, sen voisi kuitenkin tulkita jopa täysin päinvastaisesti koska rytmi puuttuu.
Olisiko sinusta kiva huomata se kun kirjoittaisit jonkun ihanan ajatuksesi, että se ymmärrettäisiinkin lukijoiden puolelta täysin väärin? Sen jälkeen sinun pitäisi kulkea joka paikassa korjaamassa väärinymmärrettyä kirjoitustasi ja selittelemässä sitä. Entä onko sinusta ollut kiva huomata että kukaan ei olekaan vaivautunut lukemaan aloitustasi, vaan pelkästään kommentoimaan äidinkielen taitojasi?
Oikeinkirjoitus ei ole siis sen vuoksi koskaan sivuseikka! Oikeinkirjoituksen vuoksi sinun viestisi voitaisiin jopa vaikka lukea! Vai haluatko tuoda tosiaankin ajatuksesi julki niin ettei ketään kiinnosta paneutua niihin tai kommentoida niitä?
Niin, kukahan välittää oikeinkirjoituksesta ja sivistyssanoista (mitkä eivät muuten kuulu lainkaan oikeinkirjoitukseen!) jos ei kansa kieltä ymmärrä... SINUN kuuluisi siitä jotain välittää koska sinun viestisi on jäänyt täysin vailla järkeviä kommentteja sen vuoksi että se on pelkkiä yksittäisiä sanoja peräkkäin!
*pamauttaa kun todellakin tietää mistä puhuu*
Ja kun kerran otit nuo sivistyssanat mukaan, niin sanon kyllä suoraan sen, että et sinä tiedä mistä sinä puhut. Sivistyssanat kuvaavat yleensä jotain tiettyä ilmiötä, ominaisuutta tai tapahtumaa, jonka kuvaamiseen on yleisessä käytössä yksi tietty sana josta kaikki asiasta tietävät tunnistavat sen ilmiön. Se voi olla käytössä myös sen vuoksi että sille ei ole keksitty parempaa suomalaista nimeä.
Kuitenkin sivistyksestä ei kerro se että käyttää paljon sivistyssanoja. On nimittäin olemassa kolme tiedon tasoa jotka paljastuvat aika nopeasti ihmisen kirjoituksesta. Ensimmäinen taso on tietysti se mikä sinullakin on, että et kykene tuottamaan kaikkien tuntemaa hyvää yleiskieltä. Samoin myös järkevät ajatukset, lukemisen ymmärtäminen, sekä ajatusten yleinen järjestelmällisyys puuttuu. Lapset kirjoittavat yleensä tuollaista kieltä, mutta valitettavasti se on yleistynyt jopa lukiolaisten keskuudessa.
Toinen taso on se, että kirjoitetaan sinänsä ihan ymmärrettävää yleiskieltä, mutta käytetään todella paljon sivistyssanoja joita ei tarvitsisi oikeasti käyttää. Niitä ei tarvitsi käyttää sen vuoksi että ilmiöt voisi selittää suomeksikin, ja siksi että sellainen teksti ei mene tavalliseen kansaan joka ei välttämättä ilmiöiden syy-seuraussuhteita, tai muita merkityksiä tunne. Yleensä tuollainen teksti on tarkoitettu "tietäjältä" toiselle "tietäjälle" ja ajaa sellaisenaan asiansa. Julkiseen levitykseen sellaista tekstiä harvoin päästetään ilman kattavia perusteluja ja selityksiä.
Kolmas taso on se jossa useimmat sivistyssanat on vaihtuneet suomeen ja jossa kirjoitetaan muutenkin kansanomaisesti, mutta edelleenkin kansan ymmärtämällä yleiskielellä. Teksti on helppolukuista ja ymmärrettävää jopa niin että monimutkaiset fysiikan ilmiöt tulevat lapsellekin ymmärretyiksi.
Tuota kolmatta tasoa eivät edes monet arvostetut professorit tai muut ylempiarvoiset hallitse. Se kertoo siitä että he eivät edes itse ymmärrä kokonaisuudessaan sitä mistä he kertovat!
Se mitä sinä aloituksessasi kirjoitit on pelkkää lapsenomaista sanojen tuotosta jossa ehkä voi olla ajatusta mukana. Kuitenkin se on niin vaikeata lukea ja selvittää että se jää minulta tekemättä. Minä en siis voi tietää aloituksesi perusteella kuinka sivistynyt sinä olet. Mutta pelkän vastaustekstisi perusteella arvioin että olet pohjalla. Ainoastaan tuo sinun kommenttisi sivistyssanoista sai minut päätymään siihen että olet ihan oikeasti pohjalla, koska et kykene edes ymmärtämään lukemaasi tekstiä vaan vedät vastaukseesi mukaan täysin asiaankuulumattomia asioita! - Cryz(Neitsyt)
aiheuttaa kirjoitti:
väistämättä sen että viestejä osataan lukea ja tulkita oikein!
Mitä väliä on ajatuksillasi jos sinun oma kirjoitustyylisi, joka ei seuraa yhtään minkään valtakunnan sääntöjä, estää sen että ajatuksesi ymmärretään väärin?
Kieliopin säännöt on tehty sen vuoksi että kirjoitetut ajatukset tulkittaisiin kaikkien lukemana oikein.
Suomalaisilla sanoilla peräkkäin kirjoitettuna ei ole ajatusrakennetta, vaan ne ovat pelkkiä sanoja joita jokainen voi tulkita ihan miten haluaa. Vaikka kirjoitetut sanat muodostaisivatkin omalta osaltaan järkevän lauseen, sen voisi kuitenkin tulkita jopa täysin päinvastaisesti koska rytmi puuttuu.
Olisiko sinusta kiva huomata se kun kirjoittaisit jonkun ihanan ajatuksesi, että se ymmärrettäisiinkin lukijoiden puolelta täysin väärin? Sen jälkeen sinun pitäisi kulkea joka paikassa korjaamassa väärinymmärrettyä kirjoitustasi ja selittelemässä sitä. Entä onko sinusta ollut kiva huomata että kukaan ei olekaan vaivautunut lukemaan aloitustasi, vaan pelkästään kommentoimaan äidinkielen taitojasi?
Oikeinkirjoitus ei ole siis sen vuoksi koskaan sivuseikka! Oikeinkirjoituksen vuoksi sinun viestisi voitaisiin jopa vaikka lukea! Vai haluatko tuoda tosiaankin ajatuksesi julki niin ettei ketään kiinnosta paneutua niihin tai kommentoida niitä?
Niin, kukahan välittää oikeinkirjoituksesta ja sivistyssanoista (mitkä eivät muuten kuulu lainkaan oikeinkirjoitukseen!) jos ei kansa kieltä ymmärrä... SINUN kuuluisi siitä jotain välittää koska sinun viestisi on jäänyt täysin vailla järkeviä kommentteja sen vuoksi että se on pelkkiä yksittäisiä sanoja peräkkäin!
*pamauttaa kun todellakin tietää mistä puhuu*
Ja kun kerran otit nuo sivistyssanat mukaan, niin sanon kyllä suoraan sen, että et sinä tiedä mistä sinä puhut. Sivistyssanat kuvaavat yleensä jotain tiettyä ilmiötä, ominaisuutta tai tapahtumaa, jonka kuvaamiseen on yleisessä käytössä yksi tietty sana josta kaikki asiasta tietävät tunnistavat sen ilmiön. Se voi olla käytössä myös sen vuoksi että sille ei ole keksitty parempaa suomalaista nimeä.
Kuitenkin sivistyksestä ei kerro se että käyttää paljon sivistyssanoja. On nimittäin olemassa kolme tiedon tasoa jotka paljastuvat aika nopeasti ihmisen kirjoituksesta. Ensimmäinen taso on tietysti se mikä sinullakin on, että et kykene tuottamaan kaikkien tuntemaa hyvää yleiskieltä. Samoin myös järkevät ajatukset, lukemisen ymmärtäminen, sekä ajatusten yleinen järjestelmällisyys puuttuu. Lapset kirjoittavat yleensä tuollaista kieltä, mutta valitettavasti se on yleistynyt jopa lukiolaisten keskuudessa.
Toinen taso on se, että kirjoitetaan sinänsä ihan ymmärrettävää yleiskieltä, mutta käytetään todella paljon sivistyssanoja joita ei tarvitsisi oikeasti käyttää. Niitä ei tarvitsi käyttää sen vuoksi että ilmiöt voisi selittää suomeksikin, ja siksi että sellainen teksti ei mene tavalliseen kansaan joka ei välttämättä ilmiöiden syy-seuraussuhteita, tai muita merkityksiä tunne. Yleensä tuollainen teksti on tarkoitettu "tietäjältä" toiselle "tietäjälle" ja ajaa sellaisenaan asiansa. Julkiseen levitykseen sellaista tekstiä harvoin päästetään ilman kattavia perusteluja ja selityksiä.
Kolmas taso on se jossa useimmat sivistyssanat on vaihtuneet suomeen ja jossa kirjoitetaan muutenkin kansanomaisesti, mutta edelleenkin kansan ymmärtämällä yleiskielellä. Teksti on helppolukuista ja ymmärrettävää jopa niin että monimutkaiset fysiikan ilmiöt tulevat lapsellekin ymmärretyiksi.
Tuota kolmatta tasoa eivät edes monet arvostetut professorit tai muut ylempiarvoiset hallitse. Se kertoo siitä että he eivät edes itse ymmärrä kokonaisuudessaan sitä mistä he kertovat!
Se mitä sinä aloituksessasi kirjoitit on pelkkää lapsenomaista sanojen tuotosta jossa ehkä voi olla ajatusta mukana. Kuitenkin se on niin vaikeata lukea ja selvittää että se jää minulta tekemättä. Minä en siis voi tietää aloituksesi perusteella kuinka sivistynyt sinä olet. Mutta pelkän vastaustekstisi perusteella arvioin että olet pohjalla. Ainoastaan tuo sinun kommenttisi sivistyssanoista sai minut päätymään siihen että olet ihan oikeasti pohjalla, koska et kykene edes ymmärtämään lukemaasi tekstiä vaan vedät vastaukseesi mukaan täysin asiaankuulumattomia asioita!Snobimainen litaniasi oli niin älyttömän pitkä etten jaksanut lukea siitä ajatustakaan... Mutta sinua lähinnä kehoittaisin kiinnittämään huomiota siihen, mikä tarkoitus kirjoitelmassani oli.
Kielioppivirheet ovat vain niiden pilkunviilaajien kuvitelmia ja "häiriöitä" jotka alituiseen kyttäävät toisten tekemisiä.
Jos Sinä sen sijaan(kauniin kielioppisi kanssa)olisit edes lukenut hitusenkin tuosta tekstistä, kuinka ihanaa asiaa minä sillä hainkaan, ymmärtäisit varmaan heittää tuon niin mahdottoman tiukan piposi nurkkaan.
Olet oletettavasti Skorpioni(siitä pahimmasta päästä) koska näinollen takerrut liikaa muiden virheisiin...
Ja soisin sinun myös ymmärtävän kyseisen seikan:
Kun minä tuon ajatuksiani julki, en näin ollen tarkistele kielioppia jälkeenpäin kunniapalkintojen toivossa:DDD
"Ajatustenvirtaa vain..." harrastan ja jollet vieläkään voi mitenkään ymmärtää että me ihmiset tässä maailmankaikeudessa olemme erilaisia, sinun olisi syytäkin lopettaa näissä keskusteluissa käyminen...
Ymmärtävät tai eivät, kuitenkaan kukaan toinen ei ole noin törkeästi tullut kommentoimaan sellaisesta mitättömyydestä kuin "kielioppivirhe"??
Mieti vähän kuinka pieni ongelma se on muuhun maailmantilanteeseen verrattuna ja ajatteles hetkinen todella sitä mikä tässä maailmassa onkaan tärkeää.
Syytä olisi sinunkin miettiäsi arvojasi ennenkuin tulet kommentoimaan toisen sydämestä tullutta tekstiä...
...suustani ja päästäni olen hyvä, en välitä mitättömyyksistä ja siitä "...minkä kieliopin yliopistolainen paperiinsa saa..."
Luonnollinen ja luonnonläheinen ihminen ei paljoa pröystäile... Jäikös jotakin korvan taa???:D
*tykkää argumentoida*;))) - cryz(neitsyt
aiheuttaa kirjoitti:
väistämättä sen että viestejä osataan lukea ja tulkita oikein!
Mitä väliä on ajatuksillasi jos sinun oma kirjoitustyylisi, joka ei seuraa yhtään minkään valtakunnan sääntöjä, estää sen että ajatuksesi ymmärretään väärin?
Kieliopin säännöt on tehty sen vuoksi että kirjoitetut ajatukset tulkittaisiin kaikkien lukemana oikein.
Suomalaisilla sanoilla peräkkäin kirjoitettuna ei ole ajatusrakennetta, vaan ne ovat pelkkiä sanoja joita jokainen voi tulkita ihan miten haluaa. Vaikka kirjoitetut sanat muodostaisivatkin omalta osaltaan järkevän lauseen, sen voisi kuitenkin tulkita jopa täysin päinvastaisesti koska rytmi puuttuu.
Olisiko sinusta kiva huomata se kun kirjoittaisit jonkun ihanan ajatuksesi, että se ymmärrettäisiinkin lukijoiden puolelta täysin väärin? Sen jälkeen sinun pitäisi kulkea joka paikassa korjaamassa väärinymmärrettyä kirjoitustasi ja selittelemässä sitä. Entä onko sinusta ollut kiva huomata että kukaan ei olekaan vaivautunut lukemaan aloitustasi, vaan pelkästään kommentoimaan äidinkielen taitojasi?
Oikeinkirjoitus ei ole siis sen vuoksi koskaan sivuseikka! Oikeinkirjoituksen vuoksi sinun viestisi voitaisiin jopa vaikka lukea! Vai haluatko tuoda tosiaankin ajatuksesi julki niin ettei ketään kiinnosta paneutua niihin tai kommentoida niitä?
Niin, kukahan välittää oikeinkirjoituksesta ja sivistyssanoista (mitkä eivät muuten kuulu lainkaan oikeinkirjoitukseen!) jos ei kansa kieltä ymmärrä... SINUN kuuluisi siitä jotain välittää koska sinun viestisi on jäänyt täysin vailla järkeviä kommentteja sen vuoksi että se on pelkkiä yksittäisiä sanoja peräkkäin!
*pamauttaa kun todellakin tietää mistä puhuu*
Ja kun kerran otit nuo sivistyssanat mukaan, niin sanon kyllä suoraan sen, että et sinä tiedä mistä sinä puhut. Sivistyssanat kuvaavat yleensä jotain tiettyä ilmiötä, ominaisuutta tai tapahtumaa, jonka kuvaamiseen on yleisessä käytössä yksi tietty sana josta kaikki asiasta tietävät tunnistavat sen ilmiön. Se voi olla käytössä myös sen vuoksi että sille ei ole keksitty parempaa suomalaista nimeä.
Kuitenkin sivistyksestä ei kerro se että käyttää paljon sivistyssanoja. On nimittäin olemassa kolme tiedon tasoa jotka paljastuvat aika nopeasti ihmisen kirjoituksesta. Ensimmäinen taso on tietysti se mikä sinullakin on, että et kykene tuottamaan kaikkien tuntemaa hyvää yleiskieltä. Samoin myös järkevät ajatukset, lukemisen ymmärtäminen, sekä ajatusten yleinen järjestelmällisyys puuttuu. Lapset kirjoittavat yleensä tuollaista kieltä, mutta valitettavasti se on yleistynyt jopa lukiolaisten keskuudessa.
Toinen taso on se, että kirjoitetaan sinänsä ihan ymmärrettävää yleiskieltä, mutta käytetään todella paljon sivistyssanoja joita ei tarvitsisi oikeasti käyttää. Niitä ei tarvitsi käyttää sen vuoksi että ilmiöt voisi selittää suomeksikin, ja siksi että sellainen teksti ei mene tavalliseen kansaan joka ei välttämättä ilmiöiden syy-seuraussuhteita, tai muita merkityksiä tunne. Yleensä tuollainen teksti on tarkoitettu "tietäjältä" toiselle "tietäjälle" ja ajaa sellaisenaan asiansa. Julkiseen levitykseen sellaista tekstiä harvoin päästetään ilman kattavia perusteluja ja selityksiä.
Kolmas taso on se jossa useimmat sivistyssanat on vaihtuneet suomeen ja jossa kirjoitetaan muutenkin kansanomaisesti, mutta edelleenkin kansan ymmärtämällä yleiskielellä. Teksti on helppolukuista ja ymmärrettävää jopa niin että monimutkaiset fysiikan ilmiöt tulevat lapsellekin ymmärretyiksi.
Tuota kolmatta tasoa eivät edes monet arvostetut professorit tai muut ylempiarvoiset hallitse. Se kertoo siitä että he eivät edes itse ymmärrä kokonaisuudessaan sitä mistä he kertovat!
Se mitä sinä aloituksessasi kirjoitit on pelkkää lapsenomaista sanojen tuotosta jossa ehkä voi olla ajatusta mukana. Kuitenkin se on niin vaikeata lukea ja selvittää että se jää minulta tekemättä. Minä en siis voi tietää aloituksesi perusteella kuinka sivistynyt sinä olet. Mutta pelkän vastaustekstisi perusteella arvioin että olet pohjalla. Ainoastaan tuo sinun kommenttisi sivistyssanoista sai minut päätymään siihen että olet ihan oikeasti pohjalla, koska et kykene edes ymmärtämään lukemaasi tekstiä vaan vedät vastaukseesi mukaan täysin asiaankuulumattomia asioita!...ajattelin vielä pistää lisäyksen kun sen tekstisi loppuun asti luinkin...
Tekeekö ns. sivistyneisyys kunniaa loukkavalle arvostelulle.
Olen itse ainakin suorapuheinen ihminen enkä minkään niin sanotun sivistyneisyyden takaa puhuja.
Sellaisia ihmisiä sanotaan heikoiksi henkisesti, jos pitää turvautua johonkin älymystömäiseen tasoon...
Et voi tietää käytännössä niistä asioista yhtään, mitä minä tiedän joten et todella voi arvostella.
Mieti vähän, jos minä olisinkin ollut lapsi?
Olisit todella loukannut tuolla leväperäisellä kommentillasi henkisesti.
Onneksi kaltaiseni ihminen jättää kuitenkin tuollaiset kommentit omaan arvoonsa.
Minulla on tapana napauttaa kanssaihmisiä joiden arvostelukyky rehtiyttä ja elämäniloa kohtaan on hämärtynyt.
Nykyään meillä kaikilla yleensä on vain huonoja arvoja annettavaksi lapsille. Onhan äidinkielemme myös arvo omalla tavallaan.
Keskustelemaan tänne tulin, ja keskustelua sain aikaiseksi, olkoon sitten millaista tahansa.
Ja kun sanoit ettei kukaan tollaista lue, olet väärässä, sillä eihän tekstini olisi muuten saanut sinua noin vastarintaan jollet olisi sitä kokonaan lukenut;)
Ihmistuntija on aina ihmistuntija, ja akateemikko on vain akateemikko... - Cryz(Neitsyt)
aiheuttaa kirjoitti:
väistämättä sen että viestejä osataan lukea ja tulkita oikein!
Mitä väliä on ajatuksillasi jos sinun oma kirjoitustyylisi, joka ei seuraa yhtään minkään valtakunnan sääntöjä, estää sen että ajatuksesi ymmärretään väärin?
Kieliopin säännöt on tehty sen vuoksi että kirjoitetut ajatukset tulkittaisiin kaikkien lukemana oikein.
Suomalaisilla sanoilla peräkkäin kirjoitettuna ei ole ajatusrakennetta, vaan ne ovat pelkkiä sanoja joita jokainen voi tulkita ihan miten haluaa. Vaikka kirjoitetut sanat muodostaisivatkin omalta osaltaan järkevän lauseen, sen voisi kuitenkin tulkita jopa täysin päinvastaisesti koska rytmi puuttuu.
Olisiko sinusta kiva huomata se kun kirjoittaisit jonkun ihanan ajatuksesi, että se ymmärrettäisiinkin lukijoiden puolelta täysin väärin? Sen jälkeen sinun pitäisi kulkea joka paikassa korjaamassa väärinymmärrettyä kirjoitustasi ja selittelemässä sitä. Entä onko sinusta ollut kiva huomata että kukaan ei olekaan vaivautunut lukemaan aloitustasi, vaan pelkästään kommentoimaan äidinkielen taitojasi?
Oikeinkirjoitus ei ole siis sen vuoksi koskaan sivuseikka! Oikeinkirjoituksen vuoksi sinun viestisi voitaisiin jopa vaikka lukea! Vai haluatko tuoda tosiaankin ajatuksesi julki niin ettei ketään kiinnosta paneutua niihin tai kommentoida niitä?
Niin, kukahan välittää oikeinkirjoituksesta ja sivistyssanoista (mitkä eivät muuten kuulu lainkaan oikeinkirjoitukseen!) jos ei kansa kieltä ymmärrä... SINUN kuuluisi siitä jotain välittää koska sinun viestisi on jäänyt täysin vailla järkeviä kommentteja sen vuoksi että se on pelkkiä yksittäisiä sanoja peräkkäin!
*pamauttaa kun todellakin tietää mistä puhuu*
Ja kun kerran otit nuo sivistyssanat mukaan, niin sanon kyllä suoraan sen, että et sinä tiedä mistä sinä puhut. Sivistyssanat kuvaavat yleensä jotain tiettyä ilmiötä, ominaisuutta tai tapahtumaa, jonka kuvaamiseen on yleisessä käytössä yksi tietty sana josta kaikki asiasta tietävät tunnistavat sen ilmiön. Se voi olla käytössä myös sen vuoksi että sille ei ole keksitty parempaa suomalaista nimeä.
Kuitenkin sivistyksestä ei kerro se että käyttää paljon sivistyssanoja. On nimittäin olemassa kolme tiedon tasoa jotka paljastuvat aika nopeasti ihmisen kirjoituksesta. Ensimmäinen taso on tietysti se mikä sinullakin on, että et kykene tuottamaan kaikkien tuntemaa hyvää yleiskieltä. Samoin myös järkevät ajatukset, lukemisen ymmärtäminen, sekä ajatusten yleinen järjestelmällisyys puuttuu. Lapset kirjoittavat yleensä tuollaista kieltä, mutta valitettavasti se on yleistynyt jopa lukiolaisten keskuudessa.
Toinen taso on se, että kirjoitetaan sinänsä ihan ymmärrettävää yleiskieltä, mutta käytetään todella paljon sivistyssanoja joita ei tarvitsisi oikeasti käyttää. Niitä ei tarvitsi käyttää sen vuoksi että ilmiöt voisi selittää suomeksikin, ja siksi että sellainen teksti ei mene tavalliseen kansaan joka ei välttämättä ilmiöiden syy-seuraussuhteita, tai muita merkityksiä tunne. Yleensä tuollainen teksti on tarkoitettu "tietäjältä" toiselle "tietäjälle" ja ajaa sellaisenaan asiansa. Julkiseen levitykseen sellaista tekstiä harvoin päästetään ilman kattavia perusteluja ja selityksiä.
Kolmas taso on se jossa useimmat sivistyssanat on vaihtuneet suomeen ja jossa kirjoitetaan muutenkin kansanomaisesti, mutta edelleenkin kansan ymmärtämällä yleiskielellä. Teksti on helppolukuista ja ymmärrettävää jopa niin että monimutkaiset fysiikan ilmiöt tulevat lapsellekin ymmärretyiksi.
Tuota kolmatta tasoa eivät edes monet arvostetut professorit tai muut ylempiarvoiset hallitse. Se kertoo siitä että he eivät edes itse ymmärrä kokonaisuudessaan sitä mistä he kertovat!
Se mitä sinä aloituksessasi kirjoitit on pelkkää lapsenomaista sanojen tuotosta jossa ehkä voi olla ajatusta mukana. Kuitenkin se on niin vaikeata lukea ja selvittää että se jää minulta tekemättä. Minä en siis voi tietää aloituksesi perusteella kuinka sivistynyt sinä olet. Mutta pelkän vastaustekstisi perusteella arvioin että olet pohjalla. Ainoastaan tuo sinun kommenttisi sivistyssanoista sai minut päätymään siihen että olet ihan oikeasti pohjalla, koska et kykene edes ymmärtämään lukemaasi tekstiä vaan vedät vastaukseesi mukaan täysin asiaankuulumattomia asioita!...joka on nähtävästi tuo välien jättäminen tekstissäni... häiritsevää toki...
puolustuksekseni voi sanoa että minulla oli kiireinen hetki. Ja olen kuin olenkin "Ajatuksenjuoksua"..sen näkee myös oikeinkirjoituksessa... impulsiivisena ihmisenä en todellakaan osaa käydä koko tekstiä läpi jälkeenpäin, enkä kiinnitä siihen huomiotakaan...
Ilmeisesti suoruuteni loukkasi sinua sisäisesti, koska noin kärkkäästi hyökkäsit.
"Hyökkäys on paras puolustus" sanoi eräskin psykologi kerran...
Mahtaakohan oma lehmä maata ojassasi tälläkertaa?? *huvittunut ilme*;) - Älä viitsi selitellä
Cryz(Neitsyt) kirjoitti:
...joka on nähtävästi tuo välien jättäminen tekstissäni... häiritsevää toki...
puolustuksekseni voi sanoa että minulla oli kiireinen hetki. Ja olen kuin olenkin "Ajatuksenjuoksua"..sen näkee myös oikeinkirjoituksessa... impulsiivisena ihmisenä en todellakaan osaa käydä koko tekstiä läpi jälkeenpäin, enkä kiinnitä siihen huomiotakaan...
Ilmeisesti suoruuteni loukkasi sinua sisäisesti, koska noin kärkkäästi hyökkäsit.
"Hyökkäys on paras puolustus" sanoi eräskin psykologi kerran...
Mahtaakohan oma lehmä maata ojassasi tälläkertaa?? *huvittunut ilme*;)Tällä kertaa luin koko kolmen vastauksen vuodatuksesi, enkä siltikään päässyt joistakin ajatuksistasi kärryille.
Sanoit että olisin lukenut aloituksesi kokonaan, koska vasta sen jälkeen olisin voinut sanoa että kielenkäyttösi on hirveää. Jos jotain asiasta tietäisit, niin tietäisit myös sellaisen kyvyn jolla tekstiä voi silmäillä tarvitsematta tarttua siihen millään tavalla. Jo ensisilmäyksellä näin että tekstisi on pelkkää puuroa luettavaksi! Minun ei todellakaan tarvinnut lukea siitä ensimmäistä lausetta eteenpäin kun näin että tämän on kirjoittanut joku sellainen joka ei kielioppia osaa lainkaan!
Äläkä viitsi hankkia säälipisteitä sillä että olisin jotenkin yrittänyt loukata lasta. Noin pitkää tekstiä ei lapsi yleensä saa aikaiseksi ja sinusta on varmasti todella yllättävää se, että lapset jotka saavat pitkää tekstiä aikaiseksi, osaavat myös kieliopin - onhan se heille vasta koulussa opetettu!
Ja miksi kuvittelet että suoruutesi olisi jotenkin loukannut minua? - Cryz(Neitsyt)
Älä viitsi selitellä kirjoitti:
Tällä kertaa luin koko kolmen vastauksen vuodatuksesi, enkä siltikään päässyt joistakin ajatuksistasi kärryille.
Sanoit että olisin lukenut aloituksesi kokonaan, koska vasta sen jälkeen olisin voinut sanoa että kielenkäyttösi on hirveää. Jos jotain asiasta tietäisit, niin tietäisit myös sellaisen kyvyn jolla tekstiä voi silmäillä tarvitsematta tarttua siihen millään tavalla. Jo ensisilmäyksellä näin että tekstisi on pelkkää puuroa luettavaksi! Minun ei todellakaan tarvinnut lukea siitä ensimmäistä lausetta eteenpäin kun näin että tämän on kirjoittanut joku sellainen joka ei kielioppia osaa lainkaan!
Äläkä viitsi hankkia säälipisteitä sillä että olisin jotenkin yrittänyt loukata lasta. Noin pitkää tekstiä ei lapsi yleensä saa aikaiseksi ja sinusta on varmasti todella yllättävää se, että lapset jotka saavat pitkää tekstiä aikaiseksi, osaavat myös kieliopin - onhan se heille vasta koulussa opetettu!
Ja miksi kuvittelet että suoruutesi olisi jotenkin loukannut minua?*nauraa*...sainpas sinut tuohtumaan!:D
Taidat suuttua kun et yhtäkkiä olekaan se älykkäin.
Yksinkertaisten ihmisten ei ole tapana ymmärtääkkään henkisiä asioita. Miksi siis käyt täällä edes? Ihmettelen syvästi kun oppinut ihminen liikuskelee horoskooppi-sivuilla vaikka ei ymmärrä henkisyydestä ja ihmisluonnosta mitään...
On mukavaa huomata että saan sinussakin kuohuntaa aikaan.
Kirjoita itse kansankielellä että saisin selvää "yliopisto-hömpästäsi":D ...ironista tosiaan... - Cryz(Neitsyt)
Cryz(Neitsyt) kirjoitti:
*nauraa*...sainpas sinut tuohtumaan!:D
Taidat suuttua kun et yhtäkkiä olekaan se älykkäin.
Yksinkertaisten ihmisten ei ole tapana ymmärtääkkään henkisiä asioita. Miksi siis käyt täällä edes? Ihmettelen syvästi kun oppinut ihminen liikuskelee horoskooppi-sivuilla vaikka ei ymmärrä henkisyydestä ja ihmisluonnosta mitään...
On mukavaa huomata että saan sinussakin kuohuntaa aikaan.
Kirjoita itse kansankielellä että saisin selvää "yliopisto-hömpästäsi":D ...ironista tosiaan......kaikkea sitä ns. oppineet ihmiset yrittävätkin.
Elämän peruselementit ovat hakusessa. Ovatko esim. kielioppivirheet tärkeämpää kuin henkisyys, ihmissuhteet ja läheiset, sekä heidän murheensa?:D
Katsos, niinkuin tekstillä, myös elämällä on monia tasoja ja siitä et tiedä todennäköisesti tuon taivaallista kun pienistä käriset...
Naurattaa vaan kaikki sokeat ihmiset... nooh, ihmisluonto on sokea.
Oletkos muuten Skorpioni horoskoopiltasi, kun et viitsi luovuttaa ajoissa?:D *naureskelee tosissaan*... *mahaan sattuu oikein*
Ja siihen lapsiin "vetoamisesta" sanon vaan että mitäs itse sanoit minun kirjottaneen kuin lapsi. Minä sen tietenkin siihen yhdistin.
En kyllä hyväksy että joku ns. kirjaoppinut tulee aukomaan mulle päätään mitättömistä asioista.
Lopeta sitten täällä käyminen jos noin mustaksi muutut...
Olen vasta 18, joten mietis nyt vähän mitä suustasi päästät. Jos olet keski-ikäinen, ymmärrän kyllä että haluat pomotella täällä ja määräillä muiden tekemisiä, mutta minulle on turha tulla missään vaiheessa sanomaan miten minun tulisi juttuni kirjoittaa.
Eikä todella kiinnosta jos joku sattuu skippamaan välistä tuon kirjoittamani jutun. Niitä tulee uusia, enkä takerry yksityiskohtiin.
Eli jos voisit luovuttaa nyt ajoissa kuitenkin, sillä sinä et minulle pärjää henkisessä mittelössä vaikka kuinka yrität. Löydän aina jotakin argumentoitavaa säälittävistä "selätys-yrityksistäsi".
Ja sitten vasta nauran jos minua hulluksi sanot vaan, sillä silloin paljastat ettei sinulla ole enää mitään sanottavaa... *nauraa partaansa* - Cryz(NeitsytN)
Älä viitsi selitellä kirjoitti:
Tällä kertaa luin koko kolmen vastauksen vuodatuksesi, enkä siltikään päässyt joistakin ajatuksistasi kärryille.
Sanoit että olisin lukenut aloituksesi kokonaan, koska vasta sen jälkeen olisin voinut sanoa että kielenkäyttösi on hirveää. Jos jotain asiasta tietäisit, niin tietäisit myös sellaisen kyvyn jolla tekstiä voi silmäillä tarvitsematta tarttua siihen millään tavalla. Jo ensisilmäyksellä näin että tekstisi on pelkkää puuroa luettavaksi! Minun ei todellakaan tarvinnut lukea siitä ensimmäistä lausetta eteenpäin kun näin että tämän on kirjoittanut joku sellainen joka ei kielioppia osaa lainkaan!
Äläkä viitsi hankkia säälipisteitä sillä että olisin jotenkin yrittänyt loukata lasta. Noin pitkää tekstiä ei lapsi yleensä saa aikaiseksi ja sinusta on varmasti todella yllättävää se, että lapset jotka saavat pitkää tekstiä aikaiseksi, osaavat myös kieliopin - onhan se heille vasta koulussa opetettu!
Ja miksi kuvittelet että suoruutesi olisi jotenkin loukannut minua?Aika surullista että vastineesi minun halulleni jakaa hyvä kokemus Skorpioneista on kateus ja katkeruus...
Aika surullista myös on että huomaan omien asioidesi olevan pahasti kallellaan.
Sen sijaan että olisit iloinen toisten jakamista kokemuksista, takerrut välttömästi pieniin asioihin joita hiukankin näet jotta itsellesi saisit nautintoa toisten tyrmäämisestä.
Minun päivääni et onneksi onnistunut pilamaan, ainoastaan sait säälintunteeni sinua kohtaan tulemaan pintaan.
Elämä on ihanaa jo ihan itsestäänkin, miksi me pienet ihmiset silti emme voi iloita niistä pienistä asioista joita toiset tuovat päiväämme?
Aika katkeraa sinänsä...sillä enhän ole osallistumassa kirjoituskilpailuihin.
Katkeraa sekin että sieluttomat ihmiset käyvät täällä tarkastamassa toisten touhuja, ja sitten sanelevat toisille mitä ja miten asioita kuuluisi tehdä.
Harmittaa sekin että hahmottamiskykysi on niin lopen hämärtynyt ettet saa enää selvää kirjoitetusta tekstistä ilman sivistysanoja...
*nauraa partaansa*
Kaikkea hyvää sinulle:) Lapsellisien ja kylmien ihmisten kanssa en tappele koska on niin hydytöntä tietää itse voittavansa kuitenkin...
Henkinen ihminen on aina henkinen, ja sieluton sieluton...
"Aina vaivainen valittaa" -Suomalainen Sananlasku-
*heh* - tekstiä aikaiseksi...
Cryz(NeitsytN) kirjoitti:
Aika surullista että vastineesi minun halulleni jakaa hyvä kokemus Skorpioneista on kateus ja katkeruus...
Aika surullista myös on että huomaan omien asioidesi olevan pahasti kallellaan.
Sen sijaan että olisit iloinen toisten jakamista kokemuksista, takerrut välttömästi pieniin asioihin joita hiukankin näet jotta itsellesi saisit nautintoa toisten tyrmäämisestä.
Minun päivääni et onneksi onnistunut pilamaan, ainoastaan sait säälintunteeni sinua kohtaan tulemaan pintaan.
Elämä on ihanaa jo ihan itsestäänkin, miksi me pienet ihmiset silti emme voi iloita niistä pienistä asioista joita toiset tuovat päiväämme?
Aika katkeraa sinänsä...sillä enhän ole osallistumassa kirjoituskilpailuihin.
Katkeraa sekin että sieluttomat ihmiset käyvät täällä tarkastamassa toisten touhuja, ja sitten sanelevat toisille mitä ja miten asioita kuuluisi tehdä.
Harmittaa sekin että hahmottamiskykysi on niin lopen hämärtynyt ettet saa enää selvää kirjoitetusta tekstistä ilman sivistysanoja...
*nauraa partaansa*
Kaikkea hyvää sinulle:) Lapsellisien ja kylmien ihmisten kanssa en tappele koska on niin hydytöntä tietää itse voittavansa kuitenkin...
Henkinen ihminen on aina henkinen, ja sieluton sieluton...
"Aina vaivainen valittaa" -Suomalainen Sananlasku-
*heh*turhasta.
Edelleenkin et ole saanut minua tuohtumaan tai suuttumaan mistään. Näyttää kuitenkin siltä että minä olen saanut sinut suuttumaan antamalla aiheellista kritiikkiä, koska käyt hyökkäämään asioilla jotka eivät edes kuulu tähän keskusteluun onnettomasta kieliopistasi.
Yritä pysyä asiassa, sillä se jos mikä kasvattaa henkistä kanttia kun kykenee hillitsemaan itsensä ja ajatuksensa ja keskittymään aiheeseen. Sinne tänne säntäileminen teksissä ja asioiden jakaminen ja perusteleminen asioilla jotka eivät kuulu aiheeseen, ei ole ainoastaan huonoa käytöstä, vaan se kertoo keskenkasvuisuudesta ja sivistymättömyydestä.
Jään mielenkiinnolla odottamaan sitä millä henkisillä kyvyilläsi saat minut poljetuksi suohon. - Cryz(NeitsytN)
tekstiä aikaiseksi... kirjoitti:
turhasta.
Edelleenkin et ole saanut minua tuohtumaan tai suuttumaan mistään. Näyttää kuitenkin siltä että minä olen saanut sinut suuttumaan antamalla aiheellista kritiikkiä, koska käyt hyökkäämään asioilla jotka eivät edes kuulu tähän keskusteluun onnettomasta kieliopistasi.
Yritä pysyä asiassa, sillä se jos mikä kasvattaa henkistä kanttia kun kykenee hillitsemaan itsensä ja ajatuksensa ja keskittymään aiheeseen. Sinne tänne säntäileminen teksissä ja asioiden jakaminen ja perusteleminen asioilla jotka eivät kuulu aiheeseen, ei ole ainoastaan huonoa käytöstä, vaan se kertoo keskenkasvuisuudesta ja sivistymättömyydestä.
Jään mielenkiinnolla odottamaan sitä millä henkisillä kyvyilläsi saat minut poljetuksi suohon.Jos aiheellista kritiikkiä olit antamassa kehoittaisin sinua jatkossa tekemään sen hienotunteisemmin sillä kaikki eivät kestä arvostelua kun kyseessä on oma sydän.
Kyllä vaan, olen heikko mutta aiheesta...Sentään myönnän toisinkuin eräät kivisydämet...
Sen sijaan itse et kestä edes itseesi kohdistuvaa kritiikkiä niinkuin vastauksestasi päättelin.
Edelleenkään en ole kertaamassa kaikkia kieli-oppivirheitä mikäli minulle niitä tulee siis toivoisinkin että pitäisit asian vain vastaisuudessa omana tietonasi ja lopettaisit tuon turhanpäiväisen jankuttamisen mikä ei kohdallasi ainakaan johda lopulta yhtään mihinkään.
Tuohtuneisuudestani sinun on turha sanoa yhtään mitään sillä vastaamalla näihin viesteihin olet luonnehtinut jo minulle olevasi heikko yksilö.
Osoitat MUKA olevasi niin kylmän rauhallista mutta viesteistäsi yhtälailla paistaa asiattomuus vaikka "naamioit" sen olemaan "Vain kritiikkiä..." niinkuin minulle lässytit...
Anteeksi jos suorasukaisuuteni loukkaa sinua, muttet ole ilmeisesti tottunut ottamaan vastaan kritiikkiä takaisin "kaikkitietävänä jumalana" ollen. Hyväksyhän se tosiasia että joku ei ehkä hyväksy sitä että tullaan rankalta kädeltä arvostelemaan toisen omaa elämäntietä...
Me olemme erilaisia. Mikä siinä voi olla niin vaikea hyväksyä?
Selittämällä ja luulemalla että tiedät minun sieluni ja luonteeni vain pelkän kirjoituksen takia, olet tehnyt itsestäsi aivan älyttömän säälittävän ja naurunalaisen pienen katkeran sielun.... - hihihi..
Cryz(NeitsytN) kirjoitti:
Jos aiheellista kritiikkiä olit antamassa kehoittaisin sinua jatkossa tekemään sen hienotunteisemmin sillä kaikki eivät kestä arvostelua kun kyseessä on oma sydän.
Kyllä vaan, olen heikko mutta aiheesta...Sentään myönnän toisinkuin eräät kivisydämet...
Sen sijaan itse et kestä edes itseesi kohdistuvaa kritiikkiä niinkuin vastauksestasi päättelin.
Edelleenkään en ole kertaamassa kaikkia kieli-oppivirheitä mikäli minulle niitä tulee siis toivoisinkin että pitäisit asian vain vastaisuudessa omana tietonasi ja lopettaisit tuon turhanpäiväisen jankuttamisen mikä ei kohdallasi ainakaan johda lopulta yhtään mihinkään.
Tuohtuneisuudestani sinun on turha sanoa yhtään mitään sillä vastaamalla näihin viesteihin olet luonnehtinut jo minulle olevasi heikko yksilö.
Osoitat MUKA olevasi niin kylmän rauhallista mutta viesteistäsi yhtälailla paistaa asiattomuus vaikka "naamioit" sen olemaan "Vain kritiikkiä..." niinkuin minulle lässytit...
Anteeksi jos suorasukaisuuteni loukkaa sinua, muttet ole ilmeisesti tottunut ottamaan vastaan kritiikkiä takaisin "kaikkitietävänä jumalana" ollen. Hyväksyhän se tosiasia että joku ei ehkä hyväksy sitä että tullaan rankalta kädeltä arvostelemaan toisen omaa elämäntietä...
Me olemme erilaisia. Mikä siinä voi olla niin vaikea hyväksyä?
Selittämällä ja luulemalla että tiedät minun sieluni ja luonteeni vain pelkän kirjoituksen takia, olet tehnyt itsestäsi aivan älyttömän säälittävän ja naurunalaisen pienen katkeran sielun....Haha sain naureskella teidän kielimittelöllenne.. :P NietsytN vei 6-0.. Minuakin olisi ärsyttänyt jos joku sinunkaltaisesi olisi pistänyt vastaan :P Skorppari kun olen, olisin vaan yrittänyt esittää rauhallista, niinkuin se toinen kirjoittaja ja pistää takaisin samalla mitalla! hyvä kevätä.. OHO TULIKO KIRTOTUS VIRE OLENPAS MINÄ KIRTOTUS HÄRÖNEN!! :D
- vai että
hihihi.. kirjoitti:
Haha sain naureskella teidän kielimittelöllenne.. :P NietsytN vei 6-0.. Minuakin olisi ärsyttänyt jos joku sinunkaltaisesi olisi pistänyt vastaan :P Skorppari kun olen, olisin vaan yrittänyt esittää rauhallista, niinkuin se toinen kirjoittaja ja pistää takaisin samalla mitalla! hyvä kevätä.. OHO TULIKO KIRTOTUS VIRE OLENPAS MINÄ KIRTOTUS HÄRÖNEN!! :D
NeitsytN muka vei voiton tuossa mittelössä?
- nyt...
Cryz(NeitsytN) kirjoitti:
Jos aiheellista kritiikkiä olit antamassa kehoittaisin sinua jatkossa tekemään sen hienotunteisemmin sillä kaikki eivät kestä arvostelua kun kyseessä on oma sydän.
Kyllä vaan, olen heikko mutta aiheesta...Sentään myönnän toisinkuin eräät kivisydämet...
Sen sijaan itse et kestä edes itseesi kohdistuvaa kritiikkiä niinkuin vastauksestasi päättelin.
Edelleenkään en ole kertaamassa kaikkia kieli-oppivirheitä mikäli minulle niitä tulee siis toivoisinkin että pitäisit asian vain vastaisuudessa omana tietonasi ja lopettaisit tuon turhanpäiväisen jankuttamisen mikä ei kohdallasi ainakaan johda lopulta yhtään mihinkään.
Tuohtuneisuudestani sinun on turha sanoa yhtään mitään sillä vastaamalla näihin viesteihin olet luonnehtinut jo minulle olevasi heikko yksilö.
Osoitat MUKA olevasi niin kylmän rauhallista mutta viesteistäsi yhtälailla paistaa asiattomuus vaikka "naamioit" sen olemaan "Vain kritiikkiä..." niinkuin minulle lässytit...
Anteeksi jos suorasukaisuuteni loukkaa sinua, muttet ole ilmeisesti tottunut ottamaan vastaan kritiikkiä takaisin "kaikkitietävänä jumalana" ollen. Hyväksyhän se tosiasia että joku ei ehkä hyväksy sitä että tullaan rankalta kädeltä arvostelemaan toisen omaa elämäntietä...
Me olemme erilaisia. Mikä siinä voi olla niin vaikea hyväksyä?
Selittämällä ja luulemalla että tiedät minun sieluni ja luonteeni vain pelkän kirjoituksen takia, olet tehnyt itsestäsi aivan älyttömän säälittävän ja naurunalaisen pienen katkeran sielun....Minä pystyn ottamaan vastaan kritiikin ja haukut. Ne eivät minua hetkauta suuntaan eikä toiseen.
Kuten varmaan itsekin ketjusta huomaat, se olit sinä joka hätkähdit minun kritiikistäni. Sen jälkeen minä vain vastailin sinun viesteihisi ja korjasin sinua pysymään asiassa.
Jos sinua loukkaa tuollainen kritiikki, niin se on voi voi. Minä en voi siihen vaikuttaa millaisena sinä luet minun viestini. Parasta kuitenkin opetella sitä "kivisydämisyyttä" ja samalla oppia se että netissä ei nähdä toisen kasvoja, joten ainoa viesti mitä luetaan on pelkkä kylmä "fakta". Joko hyväksyt sen tai et.
Sinun suorasukaisuutesi ei siis loukkaa minua millään tavalla. Minä olen tottunut siihen että ihmiset puhuvat niinkuin asiat ovat. - Cryz(NeitsytN)
nyt... kirjoitti:
Minä pystyn ottamaan vastaan kritiikin ja haukut. Ne eivät minua hetkauta suuntaan eikä toiseen.
Kuten varmaan itsekin ketjusta huomaat, se olit sinä joka hätkähdit minun kritiikistäni. Sen jälkeen minä vain vastailin sinun viesteihisi ja korjasin sinua pysymään asiassa.
Jos sinua loukkaa tuollainen kritiikki, niin se on voi voi. Minä en voi siihen vaikuttaa millaisena sinä luet minun viestini. Parasta kuitenkin opetella sitä "kivisydämisyyttä" ja samalla oppia se että netissä ei nähdä toisen kasvoja, joten ainoa viesti mitä luetaan on pelkkä kylmä "fakta". Joko hyväksyt sen tai et.
Sinun suorasukaisuutesi ei siis loukkaa minua millään tavalla. Minä olen tottunut siihen että ihmiset puhuvat niinkuin asiat ovat.Hehee!:D Tuo nyt oli jokseenkin ympäripyöreätä?? Eikait sinulla ole enää vastaansanottavaakaan;)))
*maali toisensa perään*
Todella ihanaa tämä ihmisluonto, kun on aivan pakko kiivetä kuorensa sisään kuin kilpikonna konsanaan:D heh... *nauraa partaansa*
- et jaksas tän
...sellaista minä tässä vaan halusin sanoa.
Olen itse Neitsyt-Lohikäärme -yhdistelmä, ja miesystäväni on Skorpioni-Koira -yhdistelmä. Olen impulsiivinen ja levoton sielu jo ihan luonnostani, ehkä siksi tapasimmekin hänen kanssaan.
Minä nyin itseäni joka suuntaan ja hänellä riitti
kärsivällisyyttä odottaa minua monta kuukautta ennenkuin minä viimein huomasin hänet.
Nyt olen onnellisempi kuin koskaan. Olemme siinä suhteessa samanlaisia että elämme tunteesta toiseen, tosin itse olen meistä kait se draamakunigatar vielä enemmän, ja elämässäni tulee tapahtua tunteiden saralla kokoajan jotakin uutta(Aurinkomerkiltäni olen Skorpioni, sekä kuumerkiltäni..siinä siis).
Välillä otamme mittaa toisistamme henkisesti, siksi kait tunnemme olevamme tasa-arvoisia monessa suhteessa. Usein pelkkä katse riittää hänen suuntaansa.
Olemme myös molemmat turhankin lojaaleja ihmisille toisinaan, mutta me molemmat suojelemme toisiamme silloinkun jomman kumman arvostelukyky ihmisten suhteen pettää.
Kummallakin on kokemuksia katkeruudesta ja hyväksikäytöstä. Tunnen olevani hänen kanssaan kuin kotonani, ja jos on epäselvyyttä, mikään kivi ei jää kääntämättä. Siis sanon tähän että, kannattaa ehdottomasti olla avoin jos tapaa Skorpionin jonka huomaa haavoittuneen ns."entisessä elämässä"... Elämä lipuu näinollen nätimmin.
Itse myös tulee olla vahvana niin henkisesti kuin fyysisesti tätä suhdetta kasatessa, sillä yhdessä voitte suojella toinen toisianne, jos olet tarpeeksi vahva Skorpionille.
Ja pieni motto tähän väliin: "Tee hänelle niinkuin haluaisit itsellesi tehtävän" sillä hän myös vastaavasti tekee luonnollisesti kaikkensa myös sinun eteesi kuitenkaan liikaa yrittämättä sitoa sinua.
Lyö heti kättelyssä pöytään ne kortit missä osoitat sydämesi kuuluvan hänelle mutta vaadi samassa omaan vankkaan äänensävyysi myös itsellesi vapautta sillä sitä kuitenkin Skorpioni-miehesi alitajunnassaan vaatii kapinoidessaan kuitenkin päinvastaisesti mustasukkaisuudellaan.
Hän tavallaan vaatimalla vaatii sinua ottamaan oman elämäsi ohjat käsiisi. Ole luonnollinen, ja lupaa sydämesi hänelle, sillä hän osaa kuin osaakin viedä sen mennessään mikäli niin tahtoo ja odottaa myöskin sitä juuri sinulta... Älä kuitenkaan anna pelkkää ruumistasi vaan vaadi myös suureen ääneen se henkisyys mikä sinulle kuuluu.
Skorpioni kyllä huomaa jos olet antanut vain ruumiisi hänen käyttöönsä, ja sen jälkeen sinun on turha yrittääkään etsityä enää tämän mystisen miehen sisimpään(ellet sitten itse ole lukija-luonne).
Älä kuitenkaan nalkuta, sillä itsenäisyydellä ja omistamisella on vain pieni ero. Skorpionin kanssa ei ole vaikea elää jos olette tarpeeksi sielunkumppanit(ja sen kyllä tietää)... Voisin siis sanoa että sielunkumppanuus tuntuu syvällä sisimmässä jolloin se tekee mielistämme luottavaisia ja rauhallisia toista kohtaan.
Skorpioni kyllä näkee ja kuulee sinut huoneen toiselta puoleltakin jos vain niin tahtoo. Ja vaikkei uskoisi, ei tämä mies sinua unohda vaikkei heti teekään asialle mitään... saattaa mennä viikko, kuukausi tai vuosi kun tämä mies kaivaa sinut puhelinluettelostaan... Äläkä anna periksi itse, ole vahva, älä kova.
Rakasta mielessäsi, ei fyysisesti ainakaan heti kättelyssä, sillä tämä mies on tehty tähän maailmaan väsyttääkseen sinut hänen kainaloonsa... Onnea matkaan, ole luonnollinen, juuri sellainen kuin olet!:)
*tietää mistä puhuu*- vaakanainen
...tyhjentävää textiä...
osui ja upposi!
Teksti oli vastailua moniin kysymyksiini skorpionin suhteen,joita olen itsekseni pohdiskellut.
Kiitos kovasti =) - Cryz(Neitsyt)
vaakanainen kirjoitti:
...tyhjentävää textiä...
osui ja upposi!
Teksti oli vastailua moniin kysymyksiini skorpionin suhteen,joita olen itsekseni pohdiskellut.
Kiitos kovasti =)Kiitos, kaunis kuitenkin vaikka suonen kuitenkin pyytää anteeksi välivirheitäni...
Kuitenkin todistit juuri minullekin että tarkoitus on kuitenkin se lähtökohta:) - Cryz(Neitsyt)
kiitos kaunis muokkauksestasi:) Olin todellakin tuota kirjottaessani hieman kiireinen... ;)
- rapu
vaakanainen kirjoitti:
...tyhjentävää textiä...
osui ja upposi!
Teksti oli vastailua moniin kysymyksiini skorpionin suhteen,joita olen itsekseni pohdiskellut.
Kiitos kovasti =)Tosi hyvää kirjoitusta oli, vaikka vähän pitkä luin kuitenkin loppuun...älä välitä pilkunnus.....jotka valittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992