menneisyydestä hairahduksia kuukausi toisensa perään samoja toistellen. Vasemmisto ei olekaan mikään humaani "liike". Siellähän ei anneta ihmiselle mahdollisuutta parantaa tapansa ja päästä eteenpäin.
Vasemmalla on tosi hyytävät asenteet!
Kokoomus on osoittanut aitoa humaania asennoitumista. Rikkeitä tehneet ihmiset voivat osoittaa teoillaan muuttuneensa ja tekevänsä innolla työtä kansakunnan hyväksi. Sellaista puoluetta minä arvostan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
ihan meille suomalaisille pikkuihmisille. Kokoomus lämmittää meitä ja antaa meille työpaikan. Leipä lämmittää mieltä, kun sen on itse ansainnut.
Muistan häpeilleeni työttömyyden aikoihin EU-jonossa seisomista, kun sain leipää jonottamalla enkä tekemällä mitään sen eteen. Mutta minkäs teit, kun ei ollut töitä ? Demareiden politiikka vei loputkin leivät pöydästä.