Tervehdys. Kuinka yleistä in että vaimo pihtaa, vaikka mies olisi kuinka kunnollinen! Viimeksi seksiä noin 1 vuosi sitten, mitä tehdä hyviä neuvoja kiitos. Tosi epätoivoista jo!
selibaatti aviossa
jarkko
308750
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
niin saat tuheroa joltain muulta, vaikkei vaimo annakkaan. Kunnolliset ei saa mitään, ei etes vaimolta. Sitten kun rupeat ei kunnolliseksi, niin saat varmasti myös vaimolta ja muilta.
Kätevää eikö totta?
t. Oikeesti kunnollinen mutta näyttelen ei kunnollista ja saan...
ei ole olemassakaan. Kun mies tietää mitä pitää tehdä ja on tehnyt sen tähänkin saakka, niin nainen takuulla haluaa seksiä. Se on eri asia haluaako hän sitä samalla kellonlyömälä kuin sinä, mutta haluaa. Ei mikään ole naiselle sen ihanampaa kuin intohimoinen, taitava rakastaja. Kukaan nainen ei sitä voi/halua vastustaa. Hio vain edelleen taitojasi.
Mulla on kymmenen vuoden mittainen suhde ja seksi hävisi kuusi vuotta sitten. Syynä oli alkuun minun puoleltani vakava sairaus, jolloin lääkitys/sairaus esti stondiksen. Ehdotin vaimolleni että hän voisi käydä vieraissa, mutta hän ei halunnut. Tervehdyttyäni (n. 4,5 vuotta sitten) seksihaluni ja kuntoni palasivat, mutta vaimoni ei enää halunnut seksiä. Minä vonkasin aikani kunnes kyllästyin, sillä tunsin syyllisyyttä, että minun sairauteni oli aiheuttanut parisuhteemme seksittömyyden. Aikaa myöten selvisi, että vaimoni ei ole ollut kiinnostunut seksistä kuin nuoruudessaan ja parisuhteemme alkuvaiheessa. Minä en voi käsittää kuinka ihminen/nainen voi menettää kiinnostuksensa seksii kokonaan 'jo' 35 vuotiaana?
Itse olen kohta nelikymppinen nainen enkä perusta seksistä yhtään. Minulla on mukava mies, taitava sängyssä ja todella näkee vaivaa saadakseen minut nauttimaan. Saan orgasmin joka kerta, mutta silti en välitä seksistä. Jos mieheni odottaisi alotteen tulevan minulta niin eipä paljoa seksiä olisi. Eikä siihen ole muuta syytä kuin se, ettei seksi vaan ole minulle ollut ikinä tärkeätä, voisin elää ilman loppuikäni. Tosin en voi kun kuitenkin haluan pitää ukkoni tyytyväisenä. Seksi vaan ei ole elämässäni edes top tenissä.
Jos on syönyt e-pillereitä jotka on hormo0onivalmisteita ne saattavat viedä seksihalut ja seksivietit vuosiksi mennessään!
Olen ollut saman naisen kanssa kohta 13-vuotta.
Yhteinen lapsemme on nyt n. 5-vuotias.
Saman aikaa mitä lapsemme on ollut maailmassa, on vaimoni ruvennut koko ajan harventamaan seksikertojamme. Joskus saattaa olla seksiä vain kerran kuukaudessa, kun ennen oli 3-4 kertaa viikossa.
Kerran kuukaudessa on niin vähän, että olen vakavasti ruvennut harkitsemaan pettämistä. Se hirvittää minua ajatuksena, sillä kaikesta huolimatta se on erittäin epäeettistä toimintaa.
Mutta sitten taas toisaalta jos vaimo ei anna eikä halua minua, niin eikö sekin ole häneltä aika ilkeää toimintaa?
Asiasta olen yrittänyt puhua monet kerrat, mutta turhaan. Hän kiemurtelee aiheesta aina pois, kuin mikäkin taitava poliitikko.
Ongelma on todellinen ja ilmeisesti monella muulla sama ongelma.
Rakastan vaimoani, en haluaisi millään hajottaa perhettäni ja antaa lapseni kokea avioeroa. Toisaalta en millään halua elää pakkoselibaatissa.
Vaimoni ei hyväksy vieraissa käyntiä, jonka ymmärrän periaatteessa hyvin.
Kyllä ottaa päähän tämä tilanne!
Unohtui tekstistäni vielä hiukan:
Pyrin aina antamaan hänelle orkut, mutta niitäkään hän ei useinkaan halua.
Eli siis en ole mikään surkea sängyssä, tai ainakin haluan uskoa niin. Näin minulle vakuuttivat vuosia sitten edelliset tyttöystävät ja vaimokin suhteemme alussa.
Mieheni on päälle 30 eikä halua enää seksiä. Häntä ei ole seksi kuulemma koskaan kiinnostanut. Ainoastaan alussa vähän kiinnosti, mutta lähinnä uteliaisuuden takia ja siksi kun muutkin tekee sitä. Mieheni oli alussakin hyvin rajoittunut tekemisissään, esim. suuseksi oli hänestä likaista eikä hän pidä naisen pimppaa mitenkään kauniina tai miellyttävänä. Ikävä kyllä, sain tietää tämän vasta hääyönämme, enkä ole onnistunut hänelle muuta opettamaan. Ei koskaan pidä aloittaa seksielämää vasta häitten jälkeen. Siinä tein virheen.
Minä olen aina ollut hyvin seksuaalinen ihminen, ja nyt kun olen elänyt monta vuotta seksittömässä suhteessa alan saada tarpeekseni. Ei ainoastaan miehet tarvitse seksiä vaan kaikki sitä haluavat ja tarvitsevat, seksi kuuluu terveen ihmisen elämään. Olen yrittänyt ymmärtää, kannustaa, ostanut pornolehtiä, leffoja ja asiallisia kirjoja aiheesta, kannustanut seksiterapiaan tai mihin tahansa terapiaan - ja nyt alkaa riittää. Olen epäillyt miestäni homoksikin joka tukahduttaa todelliset tunteensa uskovaisen taustansa takia. Siksi olen tarjonnut hänelle mahdollisuutta olla toisen miehen kanssa kokeilumielellä ja ihan minun luvallani. Minulle olisi oikeastaan helpotus jos mieheni paljastuisi homoksi. Silloin en tuntisi itseäni niin huonoksi ja epäseksikkääksi etten saa miehellä seksihaluja heräämään.
Otsikkosi "jääkylmiä naisia" oli loukkaava naisia kohtaan. Ei naiset ole kylmiä. Minun mielestä on epänormaalia menettää kiinnostus seksiin noin nuorena (joku 80v olis ymmärrettävää), tai olla ylipäätään vähän kiinnostunut. Jotain on aina takana - joko mies kohtele naista huonosti tai sitten takana on jokin syvempi seksiin liittyvä trauma (kenties lapsuudesta).
"Jotain on aina takana - joko mies kohtele naista huonosti"
Tämä on aika rankka yleistys.
Jotain on kyllä varmasti aina kaiken takana, mutta miksi ensimmäisenä tulee mieleen se, että mies kohtelee naista huonosti?
Eiköhän niitä kylmiä yksilöitä ole kummassakin sukupuolessa ihan tasapuolisesti.
On sinänsä ikävää olla ns. tunnemies, sillä maailmassa odotetaan miehen aina olevan looginen ja järkevä. Tunteellinen mies ei ole mikään nynny, kuten ei ole tunteellinen nainenkaan.
Inhoan sukupuoleen liittyviä yleistyksiä, vaikka välillä sorrun itse samaan...
Jep! Olen samaamieltä kanssasi siitä että jokainen tarvitsee sekiä, sillä sehän on aivan normaalia. Ja joku tarvitsee sitä enemmän kuin toinen, ja itse olen ihan normaali heteromies, ja seksi ei ole pakkomielle mitenkään. Mutta tarvitsen sitä kuitenkin säännöllisesti, ja meidän avioliitossa 16vuotta olleena vaimoani taas se ei kiinnosta yhtään, eli sitä ei ole meillä ollenkaan! koska ei vaan kiinnosta, ja omasta mieletäni en ole suomalaista miestä kummemman näköinen, ja varmasti olen yrittänyt kaikkeni että hän lämpenisi asialle. Olen yrittänyt lehdillä ja leffoilla kanssa, mutta tuloksesetta. Jotenka kaippa meitä on monia ketkä elävät niin sanotussa pakko selibaatissa. Olen miettinyt pitäisikö pettää?? Mutta kolikollakin on kaksipuolta vai mitä? Tosi mies sanoisi että petä, mutta minä en kai olekkaan tosimies. Pitäisikö kertokaa jos on muita kokemuksia asiasta!!! P.S. Jotku kommentit oli kieltämättä aika loukkaavia!
Yli 20 vuotta on oltu naimisissa, yhdyntä nykyään noin kerran kahdessa kuukaudessa, jos hyvin menee.
Fantasioin jo melkein koko ajan nuoresta tytöstä, jonka kanssa voisin pelehtiä.
Voiko vaimosi pitää enemmän naisista kuin miehistä? Heitäkin on aviovaimoina paljon.
siitähän se kuikoistus syntyy ehkä et osaa olla tarpeeski hyvä mies
Jos ei anna, ota puheeksi ja jos ei vieläkään anna, jätä.
Ilmeisesti et osaa olla hyvä sängyssä. Siitä se vain johtuu. Minullakin oli huono ukko ennen. Ei huvittanut. Nyt on sellainen joka ottaa aina ensin minut huomioon, käy kiihkeänä kimppuuni joka ilta ja hoitelee hommat 100%. Koko päivän vain odotan että tulisi yö. Vika on aina miehessä, tai tietenkin naisessa jos on päästänyt itsensä lihomaan eikä miestä kiinnosta.
juu meillä taas mies ei anna..
Se on hirveetä,kun toinen osapuoli ei anna. Vaikka toinen ei olekkaan tehnyt mitään sellaista että pitäisi pihdata. Ja eikä voi sanoa että olisi onneton sängyssä,vaimo pihtaa meillä ja eikä sitä kiinnosta asia yhtää. Ihmettelenkin mistä tälläinen voi johtua??? Ilmeisestyi en ole ainoa, jolle näin on käynyt että toinen osa puoli ei enää halua seksiä ollenkaan. Olen miettinyt jo pettämistäkin,mutta jäänyt miettimää että kannattaako sekään.?!
mä luen näitä viestejä tosi suurella mielenkiinnolla, koska pakkoselibaattia on kestänyt kymmenen vuotta... käytännössä lasten tuikkaamisen perään en ole miestä saanut. mies on silleen sairas ettei stondaa enää ikinä viagralla tai ilman ja kiinnostus koko puuhaan lopahti häneltä kun ei kerran stondaa... eli minä naisena saan tyytyä osaani. omat tarpeet hoitelen salaa soolona ja ukon mielestä mieluummin ei lainkaan.
no joka tapauksessa. mikä tässä mättää? kun näitä juttuja lukee, niin naimisissa/suhteessa keskenään olevat tuntuu olevan ihan epäsuhtaisia ihmisiä. jos nainen tykkää seksistä niin miestä ei kiinnosta eikä ole koskaan kiinnostanutkaan - tai toisin päin. omakin ukko silloin aikoinaan marisi siitä kun mä halusin useammin seksiä kuin hän... ei kuulemma ollut koskaan niin kovin välittänyt koko puuhasta. tosin tämä selvisi mullekin vasta ihan liian myöhään... kun suhde oli jo hyvin vakiintunut ja lapsia tulossa. ei sitä silloin tajunnut, että pitäisi välittömästi ottaa takapakkia ja jättää ukko vetämään tumppuun. lopputulema oli tosin vieläki pahempi, kun meni kiinnostuksen lisäksi kykykin...
rakastumisen alkuhuumassa vissiin kaikkia panettaa yhtä paljon, mutta myöhemmin erot tulevat esille. kai pitäisi jossain parisuhdeoppaassa olla maininta tästäkin, että puhukaa omista tarpeistanne avoimesti. ei pelkästään laadullisista vaan myös määrällisistä toiveista - eikä vaan sen hetkistä vaan pitäisi selvittää itselleen millainen olento seksuaalisesti on, aktiivinen vai vähempään tyytyvä. laatuahan voi aina petrata, jos kiinnostusta riittää, mutta himokkaaksi on vaikeampi ryhtyä jos seksi ei yksinkertaisesti ole tärkeää.
Aviossa yli 20 vuotta. Alussa kaikki oli kiihkeää ja ihanaa. Sitten tuli lasten hankinta eteen ja sepäs ei sitten onnistunutkaan. Pakkonaimista ja naimista testejä varten.
Vuosia meni lapsettomuusongelmissa, sitten lapsi saatiin ja halusin toisen ja taas meni vuosia.
Kun kaikki oli valmista, lapset tehty, mies sairastui eturauhassyöpään nuorena ja sädehoito ja hormonihoito vei halut ja kyvyn. Ei auta Viagra eikä pistokset.
7 vuotta selibaattia takana. Nyt olen ihastunut työtoveriin, mutta asia on keskeneräinen. Olen päättänyt, että menen vieraisiin, jos vain tilaisuus tulee.
että miten olet miehesi kanssa asiaa käynyt läpi ja millaisin reaktioin? meillä siis sama tilanne ilman lapsettomuushoitoja (luomuna tuli, mitä tuli)... tosin meillä on iso ikäero eli mies on jo vanhempi... silti sama tauti, sama hoito - ja sama lopputulos. lääkäri jo hoidon alussa huolehti asiasta, mutta mies ei halunnut häveliäisyyttään(?) yrittäkään hoitaa asiaa kuntoon. myöhemmin ei enää auttanut ja pitkään ajattelin, ettei sillä niin väliä kunhan mennään eteenpäin. hän
hän ei omaehtoisesti sanallakaan ole käsitellyt tilannettamme. jos mä aloitan, niin saan syytökset tunteettomuudesta päälleni. vetää lapset kuvioon mukaan, uhkaileekin jopa, että jos tulee ero, niin sitä-sun-tätä... on sanonut myös, että "petä, kunhat et kerro" ja kuitenkin ne harvat kerrat jos olen ollut liikenteessä, niin utelee koko ajan, että oliko siellä miehiä ja yrittikö ne jotain. en ole "pettänyt" vaikka mieli on avoin uusille jutuille. eroaminen on itselläni koko ajan mielessä ja olen siitä puhunutkin, mutta sekin asia on "hys-hys-ei-saa-puhua"... ja tosi kenkkua on sekin, että tästä teemasta en pysty kenenkään kanssa puhumaan, lähimmät ystävät ja mm.siskoni ihan selkeästi sanovat, etteivät halua kuulla! oikeesti ihan paska keikka.
Kyllä meilläkin on ikäeroa 12 vuotta.
Aluksi yritettiin kovin Viagralla ja muilla. Ei vaan onnistunut teknisesti. Mies meni omaaloitteisesti erikoislääkäriin. Koetettiin pistoksia, mutta ei auttanut.
Näissä yhteyksissä sitten puhutiin ongelmasta, mutta hän totesi sitten lopulta, että ei hänestä enää ole yhdyntään. Eikä hänellä ole enää haulujakaan. Hän kuitenkin tietää hyvin, että olen aina pitänyt hänen käsillään tekemästä rakastelusta ja suuseksiäkin on aiemmin harrrastettu.
Mutta kun hän luovutti yhdynnän yrittämisestä, hän luovutti kaiken muunkin hellyyden osoittamisen.
Sitten minun ylpeyteni tai mikä sen nyt sitten onkaan, ei antanut periksi kerjätä yksipuolista seksiä häneltä.
Me emme pussaa emmekä kosketa toisiamme mitenkään. Myös kaikki muu henkinen yhteys on viilentynyt. Johtuu myös siitä, että mukaan on tullut dementiaa, joka varmaan on vaikuttanut haluihin ja luonteeseen.
Nukumme eri huoneissa, minä käyn töissä ja hän on eläkkeellä. Emme puhu tilanteesta enää ollenkaan.
Mutta minä kaipaan oiekaa rakastelua, miehen vahvuutta, rytmiä ja liikettä yhdynnässä, ääniä ja hikeä.
mä ihan oikeasti luulin, että olen maailmassa ainoa nuori/nuorehko ihminen jolle on käynyt näin - ja onhan se jonkinsortin ihme, että täällä sitten olikin kanssasisar ;)!
alkuhässäköitä lukuunottamatta tilanne on meilläkin kehittynyt samalla tavalla. tunnelmat ovat: viileää, viileää, kylmää ja jäätävää. luulin, että itsessä voisi kääntää seksuaalisuuden off-asentoon ja jatkaa elämäänsä puolinaisena. ei se sitten mennytkään niin ja vaikutukset näkyvät ihan kaikessa.
dementia ei suoranaisesti ole meidän ongelma, mutta ystäväni vitsailevat, että minulla on kahden synnyttämäni lapsen sijasta täällä kolmas "ikälapsi". minusta on kovaa vauhtia tulossa omahoitaja miehelleni, joka ei vielä edes sellaista tarvitse. vastuut vain ovat vähitellen siirtyneet minulle.
kuvio on turhauttava eikä vähääkään edes henkisesti tyydyttävä. ehkä teen alitajuisesti sitäkin, että kaivan kaikki ällöttävät ja ärsyttävät asiat esille, mässäilen mielessäni niillä ja kypsytän itseäni eropäätökseen. tai olenhan minä siitä miehelle puhunutkin, huonoin tuloksin. hän yksinkertaisesti kieltäytyy millään tavalla käsittelemästä asiaa ja päinvastoin ilmaisee tekevänsä eron mahdollisimman hankalaksi niin lasten kuin omaisuudenkin suhteen. lievää kiristystä, sanoisin.
Minä en voi mitenkään ajatella eroa, ei sairasta miestä voi hylätä.
Yritän elää omaa elämää ja löytää siihen ideaa. Mieheni ei ole mustasukkainen eikä kysele ja vahtaa, ei ole koskaan ollut sellainen.
Mutta ei ota mitenkään koskaan asiaa esille. Joskus tuntuu olevan liiankin nöyrä. Mutta varmaan tuo sairaus vaikuttaa luonteeseenkin.
Muiden miesten seurassa heittää herjaa kyllä seksistä.
siis onko diagnosoitu dementia, sillä hän lie kuitenkin suht "nuori" dementikoksi? aika ikävä sattuma, että on ensin eturauhassyöpä ja päälle dementiakin. ootteko saaneet siihen tukea/apua tms.?
jos sulla on mahdollisuus ns. omaan elämään ohessa, niin olet kyllä paremmassa asemassa kuin minä. mä olen aika tiukasti sidottu kuvioon, sillä työskentelen kotona ja ns. oma aika on ollut tosi vähissä. nyt olen opetellut lähtemään kotoa, aloittanut omia harrastuksia (valitettavasti vain niissäkään en tapaa miehiä!) ja ollut jopa yhden yön yli reissussa. jokainen irtiotto on ollut aikamoisen pinnistelyn takana, sillä edes makaronin keitto ei enää mieheltä luonnistu (poisoppimisen tulosta).
miten teillä lapset suhtautuu ikääntyvään isään? meillä se asia välillä nousee esille, mutta mun mielestä se on osin miehen omaa syytä, sillä on paljon itse vertaillut ja korostanut "leikkisästi" ikäänsä. sitä ei lapset ole tajunneet, vaan yksinkertaisesti sen, että oma isä on vanha. ei niin, että heitä se olisi vielä haitannut.
Ikää miehllä on nyt n. 60, minä reilusti alle 50.
Olen töissä miesvaltaisella alalla, miehiä on jokapaikassa pyörimässä, eri ikäisiä.
Lapset on muurosiässä ja jonkin verran se lapsissa näkyy, enemmän epävarmuutena ja huolenpitona kuitenkin.
Sairaus on todettu virallisesti, liikkuminen on huonoa, dementia on vasta alkavaa. Ei varmaan muuten tiedettäisi, mutta aivoja on tutkittu oireiden takia ja siellähän ne syyt ovat. Masennuskin on varmaan kuvioissa, mutta ei ole myöntänyt. Mitään tukea tai sopeutumisvalmennusta ei ole saanut. Olen siitä kyllä lääkärissä puhunut, mutta vastaus oli, että se on asia, mitä potilaan pitää haluta ja siinä kohdassa mies on hiljaa.
Käyn lasten kanssa harrastamassa, työni liittyy jonkin verran iltatilaisuuksia ja matkoja jopa ulkomaille. Teen myös pitkää päivää töissä tai voin vapaasti mennä shoppailemaan, elokuviin tai uimaan, liikuntaharrastuksiiin. Siinä mielessä tilanteeni on paljon parempi kuin sinula.
Sinä saat kyllä ammattiauttajan, mutta itsellesi.
Ellei miehesi halua henkistä tukea ja valmennusta, niin ei sitä voi sinulta kuitenkaan kieltää. Eli pääset kyllä puhumaan psykologin tms. kanssa jos vain tilaat ajan. Siis, siellä psykologin puheilla te ette varmaankaan puhu siitä teknisestä tuesta, vaan siitä mitä sinun korviesi välissä liikkuu tämän epävarmuuden keskellä.
Miehesi on sitä hiljaista sorttia joka pitää kaiken sisällään. Pelottelu, vaatimukset tai syyttely ei sellaiseen mieheen tehoa - hän haluaa luottamusta ja turvaa. Se taas kysyy sinulta kärsivällisyyttä, koska syyttely ja vaatimusten esittäminen on aina se helpoin tapa aloittaa eri asioita.
Jos vaimo esimerkiksi aloittaa keskustelut sillä että uhkaa erolla jos ei ala pippeliä tulemaan, silloin sitä ei myöskään saa. Vai kysykääpäs naiset itseltänne, kiinnostaako teitä miehen antama seksi johon on suostuttu pelkästään velvollisuudesta? Miettikää sen jälkeen miehen pelkoa ja vitutusta kun ensin menee kyvyt ja sitten nainen alkaa vihjailemaan erosta ja pippelinkaipuusta.
Siinä vaiheessa kun puoliso sairastuu, ei voi enää antaa suhteelle 50% ja alkaa tekemään vaihtokauppoja. Siinä vaiheessa suhteelle täytyy antaa täydet 110% ja odottaa että tilanne alkaa selkiytymään. Ellei mies ala avautumaan, silloin hänelle pitää laittaa tarkat rajat jotka tarkoittavat turvallisuutta. Turvallisuus luo luottamusta - lupaukset on pidettävä. Huolehtiminen ja rakkaus luo myös luottamusta.
Kyllä, sairastunut ihminen on lapsen tasolla koska sairastuneen henkinen ja fyysinen toimintakyky on rajoittunut. Ei sairastuneelta voi vaatia täyttä sadan prosentin panosta.
onneksi miehesi tila on kuitenkin "tiedossa ja hoidossa", ei mitään isoja yllätyksiä tule terveydentilan muutosten suhteen. vaikka en halua alkaa tätä toista vinkkaajaa enempää kommentoimaan, niin sinällään hän on oikeassa, että sinulla itselläsiki pitäisi olla halutessasi mahdollisuus johonkin keskusteluapuun tai omaishoitajavertaisryhmään - jos sellaisia ylipäätään järjestetään.
mulla ainakin on välillä iso ongelma se, etten todella pysty kenenkään kanssa asioista puhumaan. olen yrittänyt saada sekä pariterapiaan että yksilöterapiaankin aikoja, mutta julkisen kautta se edellyttäisi vissiin suurin piirtein itsetuhoisia ajatuksia - ja järjestötkin on nyt ihan ylibuukattuja. mies ei tosin haluaisikaan terapiaan ("kaikki kunnossa"-syndrooma), mutta menisin sitten yksin, itseni vuoksi.
nyt tulee kuitenkin palautetta vinkkaajalle: on helppo jeesustella, että "tukemalla sairastunutta miestä asiat saadaan kuntoon" ja mitä muuta ymmärtämiseen liittyvää siinä olikaan. kyllä kymmenessä vuodessa ja vähemmässäkin ajassa on ennättänyt koko tunneskaalan surusta ja säälistä alkaen pettymykseen ja tunteiden viilentymiseen käymään läpi. kun tilanteessa on aina vaan yksin, niin voimavarat vain loppuvat. ainakin minä olen joutunut pistämään kaikki likoon sen eteen, että saadaan taattua lapsille edes suhteellisen tasapainoinen kasvuympäristö ilman jatkuvaa tunne-elämän epätasapainoa. pinnan alla ritisee ja kyllä lapset senkin vaistoavat... aika robotti saa olla, että kääntää nollille niinkin isot asiat itsessään kuin seksuaalisuuden ja tunne-elämänsä. sen lisäksi "ymmärtämisellä" ei mikään lopulta muutu, jos toinen on jääräpäisesti sitä mieltä, että itsessä ei ole ns. vikaa tai tarvetta muuttaa ajatuksen suuntaa. eikä stondiskaan tässä tilanteessa parane tai kovene, jos nyt näin konkreettisen muutoksen luulisi ymmärtämisellä syntyvän.
En ala tässä riitelemään yhtään enempää, koska riidat eivät koskaan vie yhtään mihinkään. Luehan tekstini kuitenkin uudestaan ja ajatuksen kanssa. Kaikki mikä siinä on kirjoitettu, tulet myös kuulemaan ammattiauttajalta sitten kun olet purkanut turhautumisesi niin että jaksat kuunnella, ja ennenkaikkea ymmärtää, kuulemaasi.
Se ei ole mitään jeesustelua vaan täyttä faktaa alusta loppuun.
Voin sanoa saman asian sinulle: Saa olla aikamoinen robotti että mies saa stondiksen kun vaimo ensin vaatii, sitten syyttää ja haukkuu ja riitelee ja sitten haluaa kyrpää.
Mietihän omalle kohdalle. Kiihottuisitko kun mies vaatii ja vaatii pillua ja sitten syyttää sinua pihtariksi ja kylmäksi kun sinulla ei just nyt tee mieli?
Mies ei ole kone. Miehelläkin on tunteet vaikka eivät niitä useasti näytäkään. Ttuollaisen tilanteen korjaamiseen ei ole mitään vippaskonsteja käytössä. Sitä varten täytyy tehdä kärsivällistä ja pitkäjänteistä työtä että tilanne alkaa taas muuttumaan. Syy ei ole naisessa, vaan naisen keinoissa jotka etäännyttävät miestä ne keinot täytyy saada ensin muutettua.
Vai lähtisitkö itse sen sinua haukkuneen miehen matkassa pariterapiaan = hullujen huoneelle? Sinulta olisi varmasti luottamus nollilla siinä vaiheessa, ja miettisit ensimmäisenä että minustako tässä vielä aletaan hullua tekemään.
Työnteossa kyse ei ole mistään sormien napsauttamisesta vaan suoranaisesta elämäntavan muutoksesta. Erektio-ongelmista ja haluttomuudesta kärsivää miestä ei välttämättä saa enää koskaan edes lääkkeiden avulla yhdyntään, mutta miehen saa kuitenkin rakastelemaan ja olemaan hellä. Se vaatii manipulointia, jos tuota sanaa haluaa käyttää, ja minä haluan. Manipuloinnin avulla parista tehdään taas rakastunut jotka voivat luottaa toisiinsa. Ei toista ihmistä saa luottamaan vain sormia napsauttamalla tai käskemällä.
Jo tuosta antamastasi palautteesta saa sen mielikuvan, sori jos olen väärässä, että olet melkoisen katkera ja lähes täynnä vihaa ja turhautumista. Kyseisellä tavalla sait melkein minutkin riitelemään kanssasi. Joten kysyhän itseltäsi, saatko miestä rakastamaan ja luottamaan sinuun jos ulosantisi ei koskaan kerro rakkaudesta?
Ja siitä vielä: ammattiauttajalle pääsee ihan varmasti kunhan ottaa vain yhteyden. Akuutit tapaukset pääsevät tietysti aina ensimmäiseksi, mutta tilaa on varattu myös näille pitkäaikaisemmille ongelmille ja ei ihan niin akuuteille tapauksille. Tilaa on varattu myös keskusteluille jotka eivät koske varsinaisesti asiakkaan ongelmia mutta kuitenkin vaikuttavat asiakkaan omaan hyvinvointiin.
Syitä ei ei tarvitse aikaa tilatessa kertoa, ellei halua, ja jos syyt kertoo ei kannata jättää mitään pois mutta ei myöskään liiotella, siellä kun otetaan ihan kaikki todesta. Suurkaupungeissa yhteyden saaminen voi hieman kestää, jopa kuukausia, mutta vähänkin syrjemmällä on yhteyden saaminen helppoa. Voi syyksi sanoa senkin että tulee kohta ero jos ei saa ketään keskustelemaan. Tämä siis ilmaispuolella.
Vaikka syynä onkin haluton mies, se jolla ne väsymyksen oireet ovat, olet sinä itse. Mies ei sillä keskustelulla muutu mutta ammattilainen ensinnäkin auttaa sinua jaksamaan ja kuuntelee ongelmasi ja sen jälkeen te alatte yhdessä suunnitella tietä jolla tilannetta saisi parannettua. Ammattilainen auttaa myös takapakki jaksoissa, jolloin tuntuu että kaikki tehty työ olisi muka mennyt viemäristä alas - niitä takapakkejakin kun tulee aivan varmasti. Kun mies sitten huomaa että sinä et muutu hulluksi tai mitään muutakaan, voi alkaa ehdottelemaan yhteistä aikaa keskustelulle.
Kannattaa myös ehdottomasti googlailla eri hakusanoilla, koska aivan varmasti on olemassa tästä ongelmasta kärsivien omia keskustelupalstoja joissa vaihdetaan aiheesta kokemuksia ja tukea. (onhan esimerkiksi tämä S24:kin palsta jo olemassa.)
Tsemppiä!
otin avioeron parinkymmenen vuoden kuluttua oli pakko jotta ehtisi ennen kuolemaansa vielä naida
eivät naiset halutkaan katoa!!