Olimme vaimon kanssa viikon Pto dela Gruzissa lomalla. Perjantai-iltana päätimme mennä hotellin katolla sijaitsevale uima-altaalle yöuinnille. Oli kiva uiskennella pimeässä yössä. Altaan reunalla huilatessamme molempia alkoi panettamaan. Päätime, että, kun olimme kahdestaan, voisimme rakastella aurinkotuolissa. Näin tehtiinkin. Vaimoni riisui bikinit ja tuli päälleni upottaen kovan kankeni sisäänsä. Hetken touhuttuamme, huomasin, että olimme saaneet seuralaisen. Kerroin vaimolleni, että joku mies katselee meitä. Hän sanoi, ettei ainaskaan häntä haittaa vaikka joku katseleekin. Päinvastoin, hän tuntuikin saavan lisää "virtaa" naintiimme. Jatkoimme loppuun ja huomasimme, että katsomomme oli häipynyt. Nauroimme asialle ja vaimoni sanoi, että jos kaveri olisi tullut lähemmäs, olisi hänkin kenties saaanut maistaa samaa namua! Ainakin hänen puolestaan!
Aamulla lähdimme aamiaiselle ja nauroimme, että onkohan seuralaisemme kanssa aamupalalla. En tunnistanut häntä yön pimeydessä, joten mies jäi tuntemattomaksi. Menimme katolle uimaan ja auringon ottoon. Vaimoni ollessa altaassa, joku mies meni uimaan ja alkoi jutella vaimoni kanssa. Tultuaan viereeni, vaimoni sanoi, että mies oli yöllä nähnyt, miten hän kiihkeästi otti kullia sisäänsä. Ja esittänyt drinkkikutsun vaimolleni, tulla huoneeseen 407! Olimme useasti jutelleet ja fantasioineet kolmannesta pyörästä, ja nyt vaimoni sanoi olevansa valmis ottamaan tuon kutsun vastaan. Yksin! Ja, olihan tuo kaveri jo nähnyt hänen posliininsa saavan kullia. Lähdimme huoneeseemme, jossa vaimoni kysyi mielipidettäni, josko hän poikkeaisi saamassa vierasta. Vastasin myöntävästi. Vaimoni alkoi laittautua sieväksi. Mustasukkaisuus hiipi mieleeni katsellessani, miten vaimoni pukeutui tulevaa "koitosta" varten. Kaadoin meille pienet drinkit ja vaimoni hymyili kallistaen omansa. Suuteli minua intohimoisesti ja katosi ovesta ulos!
Kävelin pienen lenkin ja istahdin hotellimme terassibaariin oluelle. Tunne sisäläni oli kaksijakoinen. Toisaalta mustis kalvoi, toisaalta oli kiihottavaa tietää, että vaimo sai juuri parhailaan vierasta. Meni pari tuntia ja voimoni ilmestui terassille. Hymyilevänä ja iloisena. Kysyin, oliko hän saanut hyvää kyytiä. Hän vastasi nauraen, että mennään huoneeseemme koitamaan ja, että hän kertoo kokemuksestaa.
Ovelle päästyään, häneen oli iskenyt rimakauhu. Voiko säädyllinen kotirouva koputta vieraan ovea saadakseen tältä munaa???!!! Kuitenkin hän hiljaa oli kopauttanut oveen. Ovi oli auennut ja mies oli toivottanut vaimoni tervetulleksi. He olivat jutelleet niitä ja näitä. Kohta mies oli kertonut yöllisestä tapaamisestamme. Hän oli uintireissullaan kohdannut yllättävän näyn. Ja havainneensa, että kun vaimoni hoksasi, että vieras katselee, hänen saaneen lisää vauhtia! Tästä rohkaistuneena hän olikin esittänyt tämän vierailukutsun. Ja toivoneensa, että hänkin saisi hyväillä tuota sievää, paljasta pyllyä! Ja upottaa kullinsa sinne! He olivatkin suudelleet ja mies oli muitta mutkitta riisunut vaimoltani mekon ja pienet nimettömät. Itseltään myös housut, paljastaen tukevasti seisovan, suuren kullinsa! Jatkaen suuteluaan, he olivat meneet vuoteelle, jossa mies oli taitavasti upottanut suuren aseensa, juurta myöden vaimooni!
Vaimoni kertoo kokemuksestaan mielellään itse. Että kohtapuoliin siitä lisää.
Oli kuitenkin mahtavaa alkaa naida tätä kiihkeästi kullia himoavaa omaa rouvaa hetikohta vieraan liukkailla! Uskallan suositella!!!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mieheni tuossa äsken kertoikin olennaisen. Ja, että kertoisin kokemuksesta.
Huoneeseen palattuamme ja luvan vieraaseen saatuani aloin valmistautua tulevaan(?). Ristiriitaiset tunteet velloivat sisälläni. Mennäkö vai ei? Tilaisuus oli nyt tarjoilla. Miksipä ei. Olihan mies jo nähnyt, miten ahnaasti posliinini otti yöllä altaalla kullia. Ja tieto katselijasta kiihotti kummasti. Jopa niin paljon, että hän olisi mahdollisesti, minun puolestani, päässyt liukkaille! No, nyt oltiin sitten tässä tilanteessa. Mieheni kaatoi pienet rohkaisut, ja kehoitti valmistautumaan. Jopa otti kaapista ostamansa pienet ja läpikuultavat alusvaatteet, jotta olisin mahdolisimman haluttava. Vaikka poishan nuo kuitenkin riisuttaisiin. Ainaskin housut!
Laittauduttuani otimme toiset paukut ja ajatus vieraasta alki tuntua entistä kiihottavamalta. Suutelin miestäni ja lähdin huoneestamme kohti 407 huonetta. Tuntui oudolta ajatella menevänsä "astutukseen"! Sain kuin sainkin kopautettua oveen, joka heti avautui. Mies, Esko, toivotti minut tervetulleeksi. Otimme punkkua parit lasilliset jutellen niitä ja näitä. Kohta hän kuitenkin kertoi seksikkäästä näystä, joka hänet yöllä kohtasi. Ja halustaan tulla mieheni tilalle. Sanoinkin hänelle, että kerroin miehelleni, mihin olen menossa ja mitä mahdollisesti tekemään! Siitä Esko innostui ja aloimme suudella. Samalla hän riisui mekkoni ja pikkuhousuni sekä koitti litimärkä pimppaani sormillaan. Samalla hän riisui omatkin vaatteensa ja paljasti, mielestäni aika julman kokoisen kalunsa täydessä seisokissa! Hän otti minua kädestä ja ohjasi vuoteelle selälleni, tullen itse polvilleen jalkojeni väliin. Nyt siis olin lähempänä kuin milloinkaan,saada vierasta kyrpää!! Hän hyväili rintojani ja suutelimme intohimoisesti. Kohta tunsin, kuinka vieras kulli alkoi porautua sisääni. Onneksi olin aivan litimärkä ja Esko oli taitava suuren aseensa kanssa. Sentti sentiltä hän pumpasi syvempääään ja syvempään, kunnes koko komeus oli juurta myöden pimpasssani. Sitten hän alkoi naida pitkin, nautinnollisin työnnöin. Ja itse olin täysin rinnoin mukana mahtavassa nautinnossa. Nyt uskoin likkakaveriani, joka on minulle vakuutellut, että kaikkien rouvien pitäisi kokeilla joskus isoa, vierasta kyrpää! Ja jopa, tosin luvallani, antanut numeroni isolle kaverilleen ja kehottanut tätä soittamaan minulle. No, sillä kerta siitä ei tullut mitään....!? Kohta Esko halusi, että otan häneltä suuhun. Terskaa imiessänä tajusin aseen todellisen koon. Suuri mikä suuri! Pian Esko auttoi minut päällensä ja ase painui taas sisääni. Aloin mielestäni villin ratsastuksen ja kohta, kuin sattumalta, molemmat saivat mahtavat orkut. Pian kävin pesulla ja puin vaatteet päälleni ja lähdin. Emme sopineet mitään jatkoista, mutta asuimmehan samassa hotellissa.
Palasin huoneeseemme, joka kuitenkin oli tyhjä. Arvasin, että löydän mieheni alabaarista. Arvasin oikein. Pyysin hänet huoneeseen jatkoille ja lupasin omaa liukasta ja tyytyväistä vaimoa tarinan kera. Lähdimme heti innoissamme huoneeseemme. Esko oli lauennut syvälle sisääni ja tunsin miten känen spermansa valuivat ulos. Huoneessa mieheni suuteli heti minua himokkasti ja koitti märkää posliiniani. Sain hassun idean ja kehoitin miestäni kokeilemaan vastanaitua pilluani kielellään! Menin vuoteellemme ja mieheni tuli viivana perässä, riisui märät housuni, Ja yllätys, yllätys, alkoi lipoa pilluani kielellään!!!!!! ja toinen yllätys, kun hän lipoen kysyi, haluaisiko posliinini lisää samanlaista. Vastasin, että kenties joskus....! Tämä jäi tähän, mutta sovimme uudesta lomareissusta syksyllä viikolle 45, hotelli Noeliaan. Ja, Esko tulee samalla viikolla! Ehkä silloin otetaan uusiksi!?
Seksimme on jälkeenpäin ollut kuin nuoruuden aikaan. Ainakin meidän kokemus antoi lisä virtaa parisuhteeseemme!
Minullakin on vastaavia kokemuksia juttusi sai muistot heräämään ja housut märäksi jos olis jalassa.
tälle vuodelle Finlandia-palkinto? Täyttä puppua, sanoisin.
Minä kiihotun myös siitä, että tulen "vahingossa" nähdyksi.
Tosi kiihottava tarina, josko olisi tosikin.
Oman vaimon maistaminen toisen miehen siemenillä on hunajaa.
no joo ihan kiva ja viaton tarina, mutta enemmän seksinovellit - osastolle Eskoineen päivineen kuitenkin. :)
kun huomaa niin selvästi, että molemmissa tarinoissa on exakt sama kirjoitustyyli = sama kirjoittaja.