Eilen TVssä

haastateltiin puolalaista joka kertoi miksi puolalaiset ovat huolissaan venäjän saksaan suunnittelemasta kaasuputksesta.

Sen lisäksi, että merenpohjaan vedettävä kaasuputki on merkittävä ympäristö uhka se on myös maanpäällistä putkea moninverroin kalliimpi.

Se on myös poliittinen riski sillä sen yhteyteen liittyy myös sotilaspoliittista mielenkiintoa. Sen yhteyteen voidaan rakentaa tiedustelun ja vastavakoulun laitteita ja jopa piilottaa asejärjestelmiä, joten sen rakentaminen lisää itämeren sotilaallista aktiivisuutta.

Ja ennen kaikkea puolalaiset ovat huolissaan siitä, että juuri Saksa ja Venäjä sopivat keskenään koko eurooppaa koskevasta energiapolitiikasta ohi puolan, suomen ja koko itäisen euroopan... Eli saksa ja länsi eurooppa saisi energiaa vaikka koko itä-eurooppa suljettaisiin venäjän energiatoimituksilta.

Toinen mielenkiintoinen haastattelu tuli mieleen. Putinin edustaja mesosi siitä että suomesta käsin on venäjän politiikkaa arvosteltu. Suomen pitäisi tukea venäjää, sillä venäjä voi antaa vastineeksi etuja suomelle.

Eli jos suomi vaikenee kaasuputken haitoista ja tukee hanketta voi venäjä sallia vaikkapa tuontiautojen ja muun transiittoliikenteen jatkumisen suomen kautta.

Ja tästähän hyötyy mm. SAKn suurin ja vahvin liitto eli AKT, joka voi rahastaa kauttakulkuliikenteestä... muille suomalaisilehan rekkajonoista on lähinnä vain haitat jaossa.

Ja sisäpolitiikassa nämä YYA-sopimuksen aikaiset "pikku" ongelmat on perinteinen tapa vaentaa oppositiota.

Joten ei ihme että HaliHali-Halonen ja kansainvälisen terrorismin ymmärtäjä Tuomioja ovat yhdessä Kepulaisen Pekkarinen ovat mielellään tukemassa Putinin näkemyksiä.

Baltian maat, ruotsi ja puola ovat huolissaan meriputkesta mutta suomi ei... ei tietenkään, jos eliitille on oma etu kyseessä.

Suomelle ei kelvannut 4-6% halvempi sähkökään... sitä tarjottiin Pietarin talousalueelta merikaapelilla suomeen... ei kelvannut, oli kaliin remontin paikka; joka on joka tapouksessa pian tehtävä, sillä kyse on Putinin edusta.

Putinille Pietarin alueen taloudellinen itsenäisyys on uhka... hän ei voi pakottaa 20 miljoonaa ihmistä tahtoonsa jos he saisivat omasta energiatuotannosta valuuttaa suoraan ohi moskovan...

Putinin etu on Pekkarisen etu ja siksi muos suomalaisten "etu". Sillä miksi kansalle tarjota edullista sähkö kun sen voi pakottaa ostamaan kallista ja saastuutavaa turvevoimaa.

Suomettumisen aika ulkopolitiikassa olis pikkuhiljaa syytä lopettaa,

piikkiq

ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan
13432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Taitaa analyysisi mennä hiukan pieleen koska Pietarin alue on Putin:ille erittäin tärkeä koska se on hänen kotialueensa. Hän näkee Pietarin talouskasvua erittäinkin myönteisenä koska on järjestänyt sen että Gazprom rakentaa sinne aikamoisen "teollisuuskylän" 300m korkeineen torneineen!

Mitä Puolaan ja näihin muihin korruptuneisiin itäblokimaihin, jotka ovat kunnostautuneet roistovaltiotekoihin olemalla mukana hyökkämässä suvereenia valtiota kohtaan, pitäisi liittää Venäjään eikä EU:hen!

P.S Tyhmyys ja tietämättömyyskin on rikos ihmiskunta kohtaan

Äänestä
  • Pietarin talous alueesta ... toki.

    kuten suomen sosiaalidemokraatit pitävät köyhien asiaa tärkeänä...

    Mutta molempiin hienoihin lausuntoihin kuuluu sama ongelma... pietarin talousalueen ei tule voida päättää ómista asioistaan ilman Putinin lupaa... kuten köyhiä ei saa auttaa ilman demareitten hyväksyntää.

    Eli kun suomi ei salli kaapelia Pietarin alueelta vahinkoa tulee suomalaiselle kuluttajalle ja vahvistetaan Putinin kesksuhallintoa...

    "Mitä Puolaan ja näihin muihin korruptuneisiin itäblokimaihin, jotka ovat kunnostautuneet roistovaltiotekoihin olemalla mukana hyökkämässä suvereenia valtiota kohtaan, pitäisi liittää Venäjään eikä EU:hen! "

    Puola ja itäplokin maat korruptoituneita?

    Korruptio määritellään mädännäisyytenä eli pienen poliittisen eliitin omaan etuun perustuvana toimintana jossa valtaa käytettään kansalaisten oikeuksia loukkaavalla tavalla. No sitä ne oli koko Neuvostoliiton miehityksen ajan. Mutta sen jälkeen korruptiota vastaan sentään toimitaan.

    Suomessa korruptio sen sijaan jatkuu yhä YYA-aikojen tapaan. mm. työministeriön piittaamattomuus laittomien karenssien oikaisemisessa ja kansalaisten perusoikeuksien turvaamisessa.

    Roistovaltio teot?

    Eli viitannet Irakilaisen- sosialisti- diktaturian kaatamiseen. Luulen että he tietävät mitä sosialistinen diktaturia tarkoittaa, he ovat joukkomurhat ja muut ihmisoikeurikokset kokeneet myös itse.

    Ja liittää venäjään?

    Siis itä euroopan maat tulisi miehittää uudelleen ja pakkoliittää venäjään... no ei tietenkään tarvitse kansalta mitaan edes kysyä, eihän sitä Neuvostoliittoonkaan liityttäessä kysytty... jane joiden arveltiin jotain sanovan asiassa teurastettiin muutamassa kuukaudessa.

    No, jotkun kunnioittavat ihmisten oikeuksia ja arvostavat demokratiaa... jotku haaveilevat yhä sosialismi diktaturiastaan...

    piikkiq

    ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

    Äänestä

  • piikkiq kirjoitti:

    Pietarin talous alueesta ... toki.

    Pieni vihje, lähde Puolaan katsomaan miten hommat siellä vielä toimi. Läpikorruptoitunut koko maa.

    Niin, ihmisoikeusrikkomukset Irakissa, sis. media sensuurin, ovat kiihtyneet sitten 2003!

    USA:n nykyhallinto käyttäytyy kun pahin sosialisti mafia kun ajavat vähemmistön asiaa!

    P.S myöskin tyhmyys on rikos ihmiskunta vastaan

    Äänestä

  • Demokratiatarkkailija kirjoitti:

    Pieni vihje, lähde Puolaan katsomaan miten hommat siellä vielä toimi. Läpikorruptoitunut koko maa.

    Niin, ihmisoikeusrikkomukset Irakissa, sis. media sensuurin, ovat kiihtyneet sitten 2003!

    USA:n nykyhallinto käyttäytyy kun pahin sosialisti mafia kun ajavat vähemmistön asiaa!

    P.S myöskin tyhmyys on rikos ihmiskunta vastaan

    Piikki on loistavan sinisilmäinen ihaillessaan USA:ta sen vastustaessaan sosialismia ja hirmuhallistijoita, etenkin kun otetaan huomioon että

    a) USA vahvisti Saddamia ja tämän hallintoa 1980-luvulla, toimitti Irakille sateliittikuvat kurdeista ja iranilasesta
    b) toimitti kaasut jolla "sosialisti" Saddam sitten kaasutti edellä mainitut ihmiset
    c) antoi sosialisti Saddamin kukistaa Kurdien kansan-nousun Persianlahden sodan jälkeen ja
    d) pönkitti Saddamin asemaa heikentämällä kansaa Irakin kauppasaarrolla. Varsin yleisessä tiedossa oli että se johtaisi irakin kansan joukkokuolemaan, mutta ei vaikuttaisi Saddamiin, paitsi vahvistavasti.
    e) Sokerina pohjalla: koko 1980-luvun USA tuki kommunisteista kenties julmita eli Pol Potia.
    f) ja mitä USA:n demokratian levitykseen tulee, se on tukenut kymmeniä diktaattoreja ympäri maailman kun ne ovat olleet suopeita USA:n intresseille. Ja vähän hankala levittää toimivaa demokratiaa kun USA:ssakin toimii käytännössä yksipuolue järjestelmä josa on kaksi siipeä, demokraatit ja rebublikaanit. Ja kaikki muistavat presidentin vaalit vuonna 2000...

    PS. Tämä ei tarkoita että väittiäisin Venäjän olevan toimiva demokratia, mutta USA:ssa vallitsee bisneseliitin ja sotateollisuuden oligarkia (piikki, se tarkoittaa harvainvaltaa). Ja Venäjä ei sentää sotimalla levitä oppiaan kuten USA.

    Lopuksi suosittelen lämpimästi Piikille kirjaa "Kylmä Sota ja Terrorin Juuret" -Mahmood Mamdani. Jatketaan keskustelua kun olet lukenut sen ja sivistänyt itseäsi.

    Äänestä

  • Proffa kirjoitti:

    Hieno lista asiayhteyksistään irroitettuja yksityiskohtia... no, tuo vanha vasemmistolainen indoktrinaatiokeino. Tuotetaan tulva todeliselta tiedolta vaikuttavia väitteitä, joita ei vaivauduta perustelemaan.

    Sinällään hassua, että juuri tuo väittämien tapa on juurtunut suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin ja toimii uhä vahvimmon sosialisektorilla, jossa vasemmistolaistunut virkamieskunta näennäisperustelluin päätöksin tuhoaa kansalaisten perusoikeuksia. KELAn "asiantuntija" lausuntoihin perustuvat kielteiset eläke ja muut etuuspäätökset esimerkkeinä... eli ei tavitse lähteä Puolaan hakemaan esimerkkejä korruptiosta.

    Ja hassu olettama proffaparalla on, että oligargia olisi jotenkin entuudestaan tuntematon käsite... tosin proffan määritelmä sille on hieman outo.

    Putinin oligargia lienee sitä mitä termillä alunperin on tarkoitettu... se mihin proffa viittaa saisi alkuperäisen määrittelijän kuvauksen perusteella hieman toisen nimen.

    Niin tuo kauhea Sota. On se niin kauheaa kun USA käyttää polittikan välineenä sotaa, eli avointa väkivaltaa... sodassa väkivalta tulee näkyväksi ja se on vaikea hyväksyä, paljon helpompaa on TyöRauha, jossa voi kieltäytyä näkemästä väkivaltaa.

    Putinin harjoittama väkivalta on TyöRauhaa pahimmillaan. Se on jatkumo Neuvostoliiton väkivaltakoneistolle. Se tulee näkyviin vain Anna Politkovskajan kaltaisten kautta, jolla putin julistaa olevan vain vähäinen merkitys venäjän politiikassa. Mutta silti niin merkittävä että poliittinen murha oli tarpeen.

    Ja oppia toki viedään väkivalloin; ainakin Tzetseniaan.

    Serbia sai äskettäin tuomion kansanmurhasta; vaikka valtiota sinällään ei todettu syylliseksi niin valtion todettiin syyllitynen laiminlyönteihin joukkomurhien ehkäisyssä... eli TyöRauhan harjoittamisesta.

    USAn toimi Naton kautta ja pakotti Serbit lopettamaan kansanmurhat... suomen poliittinen johto halusi toimia TyöRauhan puolesta. Samoin Venäjä. Jos ne poliitikot jotka eivät toimineet tarpeeksi kansanmurhan estämiseksi tuomittiin, niin mikä on vastuu vaikkapa Koivistolla joka yritti vastustaa Naton operaatiota kansanmurhien estämiseksi.

    Sivistys ei lisäänny indoktrinaatiokirjallisuutta lukemalla. Se mitä professorin "tentti" kirjasta saa tietoa niin riittää... kun jatketaan vanhaa laulua, että valkoisen vanhat vääryydet oikeuttavat köyhien maiden uudet vääryydet ei juuri sivistyksellistä sanomaa voi kuvitella sanoituksesta löytyvän.

    Piikkiq

    Hyvä Piikki. En periaatteessa ihmettele sitä että vastustat sosialismia, sillä historiasta voit löytää perusteet mielipiteillesi. Minua kummastuttaa muut asiat nimittäin se sokeus millä suhtaudut USA:n rikoksiin joita ei millään voi oikeuttaa, kuten ei myöskään ei "sosialistien" rikosia.

    Mainitsemani asiat eitvät ole irroitettu asiayhteydestä vaan osoittavat sen että USA ei taistele sosialismia vastaan vaan ensisijaisesti nationalisima vastaan. Nationalstit ajavat mm. itsemääräämistä omista luonnonvaroista ja kansallistavat esim. öljykentät, joten sosialismi on sopiva työrukkanen nationalisteille. Tästä voideen ottaa vaikka esimerkisksi 1953 Persiassa masinoituy vallankaappaus shaahille joka syrjäytti nationalsisti USA:n ja Iso-Britannian avulla. "Öljy on liian arvokasta jätetäväksi arabien haltuun" -Henry Kissinger

    USA:lla oli ihaitava halu pitää Euroopan maat pissa Latinalaisesta Amerikasta, kun nämä itseneäistyivät 1800 luvulla. Miksikö? Ei siksi että USa olisi yrittänyt vapauttaa ne vaan siksi, että se sai niistä loistavia raaka-aineiden tuottajia ja käytännössä omia siirtomaita. Piikki voi huvikseen lukea Väli ja Etelä Amerikan historiaa ja laskea montako interventiota USA teki yksistään jo ennen I Maailman sotaa turvatessaan omia intressejään. Tämän ovat myöntäneet myös operaatioita johtaneet kenraalit mm. Smedley Butler. Lue hänen kirjansa "War is a racket" (1935)

    "Ja hassu olettama proffaparalla on, että oligargia olisi jotenkin entuudestaan tuntematon käsite..."

    Missä minä tälläista muka väitin? Totesin vain että sekä venäjällä että USAssa valta on eliitillä.

    "Ja oppia toki viedään väkivalloin; ainakin Tzetseniaan."

    Venäjä ei vie Tshetseniaan mitään oppia vaan pyrkii liittämään sen Venäjään. Katsele karttaa niin huomaat etä Thsetsenia on elintärkeiden kaasu-ja öljyputkien varrella. Putin ei kerro kuinka hän levittää vapautta ja demokratiaa maahan joka on täydessä sisällis-sodassa.

    "USAn toimi Naton kautta ja pakotti Serbit lopettamaan kansanmurhat... "

    Juupa juu. Ja albanit olivat täysin syyttömiä jne. Lue vaikka Ilkka Remes 6/12, lienee tasollesi sopivan kevyttä luettavaa.

    Ja samaan aikaan kun USA oli huolissaan kansanmurhasta Serbiassa, juuri 1990 luvun puolivälissä ja sen jälkeen USA lisäsi dramaattisesti aseapuaan Turkille joka joukkomurhasi kurdeja suuremmassa määrin mitä ihmisä tapetttiin Balkanilla. Ja heti perään syksyllä 1999 USA pyrki kaikin keinoin estämään YK:n väliintulon Itä-Timorissa jossa USAn liittolainen Indoesia tappoi lähemmäs satatuhatta itä-timorilaista. Tästä huomaamme miten valikoivasti USa puolustaa ihmisioikleuksia, silloin kun ei itse ole rikkomassa niitä.

    Ja kuinka olakaan Milochvitsch oli nationalisti eikä suostunut avaamaan markkinoitaan.. ja USA iski, outoa. HUOM! en väitä etteikö Milochevich olisi ollut sotarikollinen, mutta USA:lla on outo tapa liittoutua sotarikollisten kanssa, silloin kun se sitä hyödyttää. Esimerkkejä ei tarvitse kaukaa hakea.

    Lisäksi voisit lukea Etyjin raportit vuoden 1999 alusta; niistä voi huomata että serbian ja albanien veriteot olivat tasoissa ja NATON:n kenraalit varoittivat että serbien pommittaminen johtaisi kostoon albaaneja vastaan. Ja juuri näin tapahtui. Suurimmat etniset puhdistukset alkoivat NATO:n pommien pudottua.

    Ja NATO:n siviilehin kohdistamat rikolliset pommitukset Serbiassa ovat ihen oma lukunsa....

    "että valkoisen vanhat vääryydet oikeuttavat köyhien maiden uudet vääryydet"

    No ensinnäkin Mamdanin kirja ei käsittele tuota asiaa, vaan sitä miten sotilaallinen fundamentalsiti-islam luotiin 1980 luvulla.

    Toisekseen, kuka on sanonut että valkoisten vääryyksiä ei tälläkin hetkellä tapahdu?

    Ja kolmanneksi, en ole sanonut että ne oikeuttaisivat terrorismin.

    Ja Piikki. Mielipiteesi ovat ihan mielenkiintoisia (myös joissain kohdin huvittavia), en vain voi sille mitään että näemme historia eri tavalla.

    "piikki, se tarkoittaa harvainvaltaa" niin eihän tuo mitenkään voi luoda käsitystä siitä että proffan oletuksena olisi että käsite olisi uusi...

    No, oligargia tarkoittaa harvainvaltaa; mutta erityistä harvaina valtaa... ero on siinä käyttääkö vallankäyttjät asemaansa pelkästään oman etunsa ajamiseen vai löytyykö myös yleisempää hyötyä vallankäyttäjän toimista.

    Siisnä on se pieni ero sosialistien ja USAn toimien välillä.

    Pelkkä asiayhteyksistään irrotettujen tapahtumien luettelointi ei kerro riittävästi tuon eron havaitsemiseen, mutta sehän lienee proffan todistelutavan valinnassa tehty tietoinen ratkaisu.

    Fundamentalismi islam on ottanut legitimiteetikseen eurooppalaisten ja kristittyjen historialliset teot.

    Se vain haluaa unohtaa, että kun eurooppalaiset 1300 luvulla aloittivat kauppareittien hakemisen oli arabien merkittävin taloudellinen voimavara orjakauppa. Tuo hirvittävä rikos johon eurooppa ja kristityt syyllistyivät ja josta moraalittomuudesta kumpuaa oikeamielisten viha.

    Orjakauppa kuitenkin myös lopetettiin eurooppalaisten ja USAn toimesta. USAn laivasto tuhosi muslimien hallitsemat orjakauppareitit ja tyrehdytti kaupan.

    Se on se toinen puoli siitä kolonialismista. Eurooppalaiset ja USA lopetti kauheudet, arabit jatkavat orjakauppaa valta-alueillaan yhä.

    Ja tuolle länsimainen vapaus on suuri uhka.

    Orjuutta ei ole vain myytävät ihmiset van vaikkapa naisten huivipakko... se asettaa naisen "paikoilleen" muslimimiehen käskyn alaiseksi ja alistettavaksi.

    Huivipakon kieletämien esimerkiksi turkissa merkitsi kurdien fundamentalisteille uhkaa heidän rajattomalle vallalleen.

    Piikkqi

    "piikki, se tarkoittaa harvainvaltaa" niin eihän tuo mitenkään voi luoda käsitystä siitä että proffan oletuksena olisi että käsite olisi uusi... "

    Se nyt oli viittaus sivustystasoosi, en tiedä kuinka paljon sivistys-sanoja tunnet.

    "ero on siinä käyttääkö vallankäyttjät asemaansa pelkästään oman etunsa ajamiseen vai löytyykö myös yleisempää hyötyä vallankäyttäjän toimista."

    Ihailtavaa naiviutta etenkin kun ottaa huomioon esim. neo-konservatiiven historian entisinä leninisteinä, jossa myös pieni eliitti haali kaiken vallan itselleen. Totta kai se tapahtui yhteisön hyväksi, kuten USA:ssakin kaikki tapahtuu a) vapauden b) turvallisuuden c) vakauden nimissä. USA:n kansa elää alituisessa pelossa ja pelkäävä kansa on kaikkein helpoin käsiteltävä. Vapaassa maassa siis.

    USA:n ulkopolitiikka on tähdännyt 1800 luvulta asti oman valtansa (sotilaallisen ja taloudellisen vallan ennen kaikkea) kasvattamiseen Manifest Destinyn mukaan, jonka pohjalle USA:n harjoittama ekspansionistinen politiikka on aina sen imperialisimin alkuhämärästä asti perustelut. Jos koko USA:n hyökkäys-sotien aikakausi omien etujen ajamikseksi lasketaan "pelkäksi asiayhteyksistä irrotetuksi luettoloksi" vajotaan säälittävyydessä ja naurettavuudessa todella alas. Yhtä alas ovat aikoinaan vajonneet vain ja ainoastaan taistolaiset jotka ymmärsivät kaikki NL:n ekspansiot ja rikokset.

    USA:n vallankäyttäjien toimista aiheutvasta "yleisestä hyödystä" ovat hyötyneet mm. seuraavat:
    - pohjoisamerikan intiaanit jotka tuhoutuivat usa:n toimeenpanemassa kansanmurhassa.
    - Meksiko jonka pinta-alasta USA valtasi puolet.
    - 600 000 kuollutta filippiiniläistä 1800- l lopun ja 1900 l alun sodassa.
    - jo aiemmin mainitsemani latinalaisen amerikan maat ennen I MS:ää
    - Hisoshiman ja Nagasakin uhrit. Yleisesti on tiedossa että Japani yritti antautua ensimmäisen kerran 1943, ja USA torjui kolmesti antatumisen 1945
    - 4,5 miljoonaa Korealaista kuollutta
    - 1950 USA:n joukot tappoivat 3000 Santo Domingossa, Dominikaanisessa tasvallassa
    - Vietnam ja Agent Orange, kukan ei tiedä uhrien tarkaa lukumäärää
    - Indokiina yhteensä yli kaksi miljoonaa kuollutta
    - Tuhannet ja taas tuhannet papit, nunnat, intiaanit, sosiaalityöntekijät, tosiinajattelija joita USA:n tukemat diktatuurit ja kuoleman partiot murhasivat ja kiduttivat läpi 1980-luvun Latinalaisessa Amerikassa. Jos haluat tietää lisää hanki tietoa Shcools of the Americasista.
    - Panamassa 1989 USA:n tappamat tuhannet ihmiset
    - Kurdit, sekä Irakissa että Turkissa.
    - Ja tietty afghanista, irak, syria, palestiinalaiset... Lista on loputon ja Piikin mielestä kaikki ovat asiayhteyksistä irrotettuja.

    Toki kaikkiin noihin on "viralliset" syyt, "he uhkasivat kansallista turvallisuutta" tai olivat kommunisteja tai muuta yhtä huvittavaa. Kysymys onkin siitä onko riittävä tyhmä uskoaakseen tämän ja sulkemaan silmänsä kokonaisuudelta.

    USA:n tomista ovat ensisijaisesti hyötyneet USA:n yritykset, eivät tavalliset ihmiset USA:ssa tai muualla.

    "Fundamentalismi islam on ottanut legitimiteetikseen eurooppalaisten ja kristittyjen historialliset teot. "

    Pitää paikkansa vain osittain. Nykyään suurin vihan aihe on USA:n sotilallinen läsnäolo islamin pyhillä paikoilla ja palestiinalaisten tilanne. Oletkos muuten tietoinen että Jihadia käytettiin ensimmäisen kerran islamilaisten toimesta ISLAMILAISIA ORJAKAUPPIAITA vastaan 1600 luvulla? Totta kai tiesit tämän.

    "Se vain haluaa unohtaa, että kun eurooppalaiset 1300 luvulla aloittivat kauppareittien hakemisen oli arabien merkittävin taloudellinen voimavara orjakauppa."

    En mielestäni kiistänyt tuota asiaa.

    Mutta lueppa Mooseksen kirjoja, sielläkin on ohjeita orjien kohtelusta jne. Samoin koraanissa, Koraani nimittäin pitää orjien vapauttamista hyveellisenä tekona. Ja arabeilla oli orjia jo ennen silamia, joten älä sotke kahta asiaa, kun puhutaan islamista.

    Ja länsimaisen sivistyksen kehdossa Kreikassa ja Roomassahan ei orjia ollut? Kreikassa orjuus itseasiassa määriteltiin luonnolliseksi piirteeksi yhteiskunnassa. Vasta teologi Sepulveda 1500 luvun Espanjassa kyseenalaisti tämän.

    Kuinka typeriä argumentteja oikein keksit kun pyrit kaikin keinoin mustamaalaamaan muslimeja?

    "Orjakauppa kuitenkin myös lopetettiin eurooppalaisten ja USAn toimesta."

    Eiköhän se alkusysäys kuule lähtenyt Santo Domingon orjakapinasta 1791... Eli ei siitä kovin vapaaehtoisesti luovuttu, vaikka Ranskan vallankumouksen henki sitä vaatikin. Napoleon nimittäin palautti orjuuden Ranskan siirtomaihin.

    Sitäpaitsi vaikka orjakauppa lakkautettiin sopimuksissa, todellisuudessa kauppa kävi niin pitkään kuin oli orjuttakin.

    Ja mitä USA:n rooliin tulee, maa rakensi orjatyöllä mahtinsa ja vasta verinen sisällissota lopetti orjuuden. Ja mustat saivat äänioikeuden vasta pitkällisen ihmisoikeustaistelun jälkeen 60-luvulla, jota hallitus ja CIA kaikin tavoin sabotoivat. Kyllä on upea maa, kaikkien sietää ihailla USA:ta. Ja tasa-arvosta rotujen kesken USA:ssa on turha edes puhua.

    Ai niin; Venäjällä oli maaorjuss, jossa orjien asema oli huomattavasti parempi kuin ns ameriikkalaisessa orjuusmallissa.

    "Eurooppalaiset ja USA lopetti kauheudet, arabit jatkavat orjakauppaa valta-alueillaan yhä"

    Ja raakuuksiin ei siis kuulu dirkaattorien tukeminen, kuolemanpartioiden tukeminen, salamurhat, luonnonvarojen riisto, suvereeneihin valtioihin hyökäminen valehdelluin perustein jne. Ei kait jos USA tekee niitä, mutta auta armias jos Venäjä....

    Koska kuittaat kaikki USA:n rikkomukset asiasyhteydestä irroitettuina tapauksina minun on aivan turha enää vastailla älyvapaisiin kirjoituksiisi. Annetaan historian kirjoiutuksen aikaan päättää kumman näkemykset osuvat lähemmäksi. Hyvää viikonloppua Piikille. Ja varo sosialisteja joihin saatat törmätä sunnuntaina kun ne menevät äänestämään.

    "Se nyt oli viittaus sivustystasoosi, en tiedä kuinka paljon sivistys-sanoja tunnet.
    "

    No, joku pikkumaisempi voisi pitää sitä myös tarkoituksellsiena loukkasuksena.

    Aristoteles teki jaon vallankäytön suhteen oligargian ja aristokratian välillä sen mukaan käytettäänkö valtaa vain vallankäyttäjän omaksi hyväksi vai onko vallankäytön tavoiteena huomioida myös muiden oikeudet ja edut.

    Harvain vallan vastakohtana oli demokratia jota pidettiin huonona vaihtoehtona sen vuoksi että se johtaa helposti enemmistön diktaturiaksi.

    Demokratiassa päätöksentekijöillä ei välttämättä ole aina riittävästi aikaa perehtyä päätettäviin asioihin ja vastuu päätöksistä ei välttämättä kuulu kenellekään.

    Antiikin ajalta demokratian rajallisuudesta lienee paras/pahin esimerkki Sokratesin kuolemantuomio. Oikeus/tuomioistuin päättää, äänestys, oikeus tulla kuulluksi... kaikki ihan kuin pitää ollakin kunnon demokratiassa... mutta tulos... jotain mitä sokeasti demokratiiaan uskovat vain voivat saada aikaan.

    Julistus joka niputtaa joukon tapahtumia irrallen historiallisesta ja poliittisesta kontekstistaan ja tekee päätelmiä sen pohjalta mitä pitää naivina ihanteenaan on huvittavaa... mutta niin kovin kovin (sosiaali)demokraattista.

    "USA:n kansa elää alituisessa pelossa ja pelkäävä kansa on kaikkein helpoin käsiteltävä. Vapaassa maassa siis."

    Aika mielenkintoinen kuvaus USAsta... tosin en tiedä mihin se perustuus... mutta kai se riittää jonkinlaisen hysteerisen maailman kuvan luomiseen.

    Tiedon luottettavuus on ihan hyvä perustella: Havainnoilla tai päätelmien perusteluilla.

    Piikkiq

    ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

    Äänestä

Olen ällistynyt. Ensimmäistä kertaa kirjoutuksessasi on pointtia, mutta tietty muutama missi, kunkas muuten.

"Ja ennen kaikkea puolalaiset ovat huolissaan siitä, että juuri Saksa ja Venäjä sopivat keskenään koko eurooppaa koskevasta energiapolitiikasta ohi puolan, suomen ja koko itäisen euroopan..."

Ei ole ensimmäinen kerta kun Saksa ja Venäjkä tiivistävät yhteistyötä. 2000 luvun alussa ja Irakin sodan alkaessa Saksa, Ranska ja Venäjä lähetyivät toisiaan vastauksena Bushin laittomaan öljynhakureissuun, johon innolla lähti mukaan "uusi eurooppa" (Rumsfeld).

Saksa ei laske sen varaan että USA:n vasallien ja Venäjän väli kiristyvät ja länsi Eurooppa jäävät vaille enegria toimituksia, kuten Ukrainan tapaus osoitti. Saksa haluaa suoran linjan Venäjältä.

Lisäksi USA kiristää otettaa keski aasian öljytasavalloista ns "Silkkitien strategian" mukaan, joka luotiin vuonna 1999. Luuletko että Venäjä ei varmista omia energiakanaviaan suoraan asiakkailleen, josta putki Saksaan on ensimmäinen esimerkki.

" mesosi siitä että suomesta käsin on venäjän politiikkaa arvosteltu. "

oikeisto ja Hesari mesoaa että suomesta käsin USA:n politiikkaa on arvosteltu. Hui kauheaa. Pitäisi antaa jenkkien kiduttaa mm. Quantanomassa rauhassa ihmisiä.

Tuomioja ymmärtää terroristeja?
Mielestäni Tuomioja on kritisoinut Israelia ja USAta ja Venäjää. Jos puolestasi viittaat virallisiin terroristeihin, niin jotkut ihmiset tajuavat että terrorismin takana on myös todellisia syitä. Piikki taitaa uskoa Bushin selitystä "he vihaavat vapautta".

"Putinille Pietarin alueen taloudellinen itsenäisyys on uhka... hän ei voi pakottaa 20 miljoonaa ihmistä tahtoonsa jos he saisivat omasta energiatuotannosta valuuttaa suoraan ohi moskovan... "

Tämä on täytä soopaa ja paljastaa paljonko tiedät asioista.

"Suomettumisen aika ulkopolitiikassa olis pikkuhiljaa syytä lopettaa, "

Olen samaa mieltä. Olisi aika jo kritisoida kunnolla Venäjää Tshetseniasta, Israelin aparheid hallinota ja USA:n laittomia toimia.

Äänestä
  • unohtaa suomettumisen aika, kun sekä ulkoministerimme että presidenttimme olivat jo vuonna 1973 sitä mieltä, että Suomi ei saa harjoittaa edes länsikauppaa. Ja älkää pakottako minua taas heittämään sitä, kuuluisaa listaa tähän...

    Äänestä

ei porvarit saa vipoja USA uhoamisesta?

Äänestä

He haluavat vain hyötyä sossu-possujärjestelmästä mutta meille ei sovi, koska
sosialismi on rikos venäläistäkin ihmiskuntaa vastaan. ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

piikkiq kirjoitti:

haastateltiin puolalaista joka kertoi miksi puolalaiset ovat huolissaan venäjän saksaan suunnittelemasta kaasuputksesta.

Sen lisäksi, että merenpohjaan vedettävä kaasuputki on merkittävä ympäristö uhka se on myös maanpäällistä putkea moninverroin kalliimpi.

Se on myös poliittinen riski sillä sen yhteyteen liittyy myös sotilaspoliittista mielenkiintoa. Sen yhteyteen voidaan rakentaa tiedustelun ja vastavakoulun laitteita ja jopa piilottaa asejärjestelmiä, joten sen rakentaminen lisää itämeren sotilaallista aktiivisuutta.

Ja ennen kaikkea puolalaiset ovat huolissaan siitä, että juuri Saksa ja Venäjä sopivat keskenään koko eurooppaa koskevasta energiapolitiikasta ohi puolan, suomen ja koko itäisen euroopan... Eli saksa ja länsi eurooppa saisi energiaa vaikka koko itä-eurooppa suljettaisiin venäjän energiatoimituksilta.

Toinen mielenkiintoinen haastattelu tuli mieleen. Putinin edustaja mesosi siitä että suomesta käsin on venäjän politiikkaa arvosteltu. Suomen pitäisi tukea venäjää, sillä venäjä voi antaa vastineeksi etuja suomelle.

Eli jos suomi vaikenee kaasuputken haitoista ja tukee hanketta voi venäjä sallia vaikkapa tuontiautojen ja muun transiittoliikenteen jatkumisen suomen kautta.

Ja tästähän hyötyy mm. SAKn suurin ja vahvin liitto eli AKT, joka voi rahastaa kauttakulkuliikenteestä... muille suomalaisilehan rekkajonoista on lähinnä vain haitat jaossa.

Ja sisäpolitiikassa nämä YYA-sopimuksen aikaiset "pikku" ongelmat on perinteinen tapa vaentaa oppositiota.

Joten ei ihme että HaliHali-Halonen ja kansainvälisen terrorismin ymmärtäjä Tuomioja ovat yhdessä Kepulaisen Pekkarinen ovat mielellään tukemassa Putinin näkemyksiä.

Baltian maat, ruotsi ja puola ovat huolissaan meriputkesta mutta suomi ei... ei tietenkään, jos eliitille on oma etu kyseessä.

Suomelle ei kelvannut 4-6% halvempi sähkökään... sitä tarjottiin Pietarin talousalueelta merikaapelilla suomeen... ei kelvannut, oli kaliin remontin paikka; joka on joka tapouksessa pian tehtävä, sillä kyse on Putinin edusta.

Putinille Pietarin alueen taloudellinen itsenäisyys on uhka... hän ei voi pakottaa 20 miljoonaa ihmistä tahtoonsa jos he saisivat omasta energiatuotannosta valuuttaa suoraan ohi moskovan...

Putinin etu on Pekkarisen etu ja siksi muos suomalaisten "etu". Sillä miksi kansalle tarjota edullista sähkö kun sen voi pakottaa ostamaan kallista ja saastuutavaa turvevoimaa.

Suomettumisen aika ulkopolitiikassa olis pikkuhiljaa syytä lopettaa,

piikkiq

ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu