Milloin koko

anoon ihan virallisesti liittymistä sosiaalidemokraatteihin, kun keskustan puheenjohtaja pääministeri kisassa jo aivan julkisesti asettui kannatamaan kilpailijansa Heinäluoman lausuntoja ja kommentetteja ja näkemyksiä.

Laskiko kukaan kuinka monesti Vanhanen antoi täyden tukensa tuossa kisassa Heinäluomalle?
1130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Huomasitko, miten Katainen toisti usein sen mitä Vanhanen oli sanonut ja näin teki Heinäluomakin ja jatkoi puhua pulputtaen niitä ainaisia sloganeita, joita on hyvä heitellä "ymmärämättömälle" kuulijalle. Muuten olen sitä mieltä, että homma ei ollut lainkaan toimittajien hanskassa. Opettajamaisesti elehtivä pikkupoika oikealta sai puhua ummet ja lammet eikä Vanhaselle annettu aikaa vastata. vanhanen fiksuna miehenä ei halua huutaan toisen puheen päälle, mutta tasapuolisuuden vuoksi toimittajien pitäisi hallita tilanne. Toimittaja Merjakaan ei ole vielä oppinut hallitsemaan tilanteita ta on kangistunut tiettyyn kaavaan. Kysymysten laatimisessakin kannattaisi paneutua tärkeimpiin asioihin. Miksi ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ei synnytetty muuta keskustelua kuin ainaista matkoista puhumista. Ja tämä EU-ytimestä jauhaminen. Aika on ajanut jo sen ohi, jos sitä Suomen kannalta katsottuna on koskaan ollutkaan. Yhtä valheellista kuva siitä kuin elintarvikevirasto "päätös" aikanaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keskusta kannattajineen kirjoitti:

anoon ihan virallisesti liittymistä sosiaalidemokraatteihin, kun keskustan puheenjohtaja pääministeri kisassa jo aivan julkisesti asettui kannatamaan kilpailijansa Heinäluoman lausuntoja ja kommentetteja ja näkemyksiä.

Laskiko kukaan kuinka monesti Vanhanen antoi täyden tukensa tuossa kisassa Heinäluomalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu