Rökäletappio

Taitaapi tulla demareille rökäletappio. SAK:n pelottelukampanja, vallanahne, omahyväinen pressa ja epäonnistunut puheenjohtaja kapsahtavat nyt omaan nilkkaan. Eli viimeinenkin 60-lukulaisten breshneviläinen linnake on sortumassa. Miksi SAK:n kohumainos vedettiin pois? No, koska mainoshan kuvasi vasemmistolaisia juoppoja ja syöppöjä ammattiyhdistyspomoja. Hetihän sen kansa tajusi.
4236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

meneppä sinne omalle eli kokoomuksen palstalle riehumaan. ei tuo Tarjan haukkumisesi muuta sitä asiaa miksikään, että SUNNUNTAINA PUNAISET PYLVÄÄT NOUSEVAT TODELLA KORKEALLE:D!!!!!

TARJA ON OLLUT MEILLE ERINOMAINEN PRESIDENTTI JA JATKOSSAKIN VOIMME LUOTTAA HÄNEN MAINIOON AMMATTITAITOONSA.

TURHA MOLLATA HÄNTÄ.

Äänestä

Rökäletappio on ihan muuta kuin mitä HeSarin gallup osoittaa. Moilasenkin kannattaa pistää pää kylmävesihanan alle ja laskea noin pari tuntia huuberia ylikuumentuneeseen kaaliin. Voit siten pärjätä jotenkin sunnuntain pettymyksesi yli.

Äänestä
  • ..tarja pärjäsi vain tekaistuilla äänillä joita löytyi hangestakin nippu, onko siis sossut taas tehtailleet itselleen ääniä kun ovat jo ennakkoon niin varmoja voitostaan??

    Äänestä

  • muistaa... kirjoitti:

    ..tarja pärjäsi vain tekaistuilla äänillä joita löytyi hangestakin nippu, onko siis sossut taas tehtailleet itselleen ääniä kun ovat jo ennakkoon niin varmoja voitostaan??

    Suomihan on tunnetusti laittomuuden kehto. Oikeusjärjestelmämme toimivuus ja uskottavuus on vain maailman kolmanneksi parhain, joten tietysti tuollaista tapahtuu ja enemmän mitä Venäjällä. Eikö totta? Asiastahan on paljon puhuttu siellä hourujen hoitolan kansallisseurassa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


h moilanen kirjoitti:

Taitaapi tulla demareille rökäletappio. SAK:n pelottelukampanja, vallanahne, omahyväinen pressa ja epäonnistunut puheenjohtaja kapsahtavat nyt omaan nilkkaan. Eli viimeinenkin 60-lukulaisten breshneviläinen linnake on sortumassa. Miksi SAK:n kohumainos vedettiin pois? No, koska mainoshan kuvasi vasemmistolaisia juoppoja ja syöppöjä ammattiyhdistyspomoja. Hetihän sen kansa tajusi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu