Suomessa on talouskehitys noussut Matti Vanhasen noustua pääministeriksi. Talousveturi nytkähti liikkeelle ja tulosta syntyi. Suomi sai lisänimen "Euroopan Japani". Talouskasvu on liki 6%. Ironisinta tässä on se että Kokoomus moittii tätä talouspolitiikkaa! Toisaalta Katainen ei ole voinut osoittaa mikä olisi pitänyt tehdä toisin!
Keskustan ideologia lähtee suomalaisten perusasioista, joista ensimmäinen on rehellisyys ja oikeudenmukaisuus. Noita kahta kuorrutetaan vielä tunnollisuudella, ja näin kasvualusta on luotu. Keskusta on aina seissyt tukevasti Suomen maaperällä ja sen asukkaiden sydämissä. Nyt vaalien lähestyessä lukuisat kansalaiset ovat havahtuneet Keskustan oppien olevan hyvinvoinnin jatkuvuuden tae.
Meitä suomalaisia voidaan pitää onnekkaina kun meillä on pääministerinä henkilö, jolla on vahvan poliittisen osaamisen lisäksi oikeat lääkkeet hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Suhdannevaihtelujen isot liikkeet ohjataan poliittisin siirroin. Se menetelmä ei onnistukaan ihan keneltä tahansa. Onneksi Suomella on Matti Vanhanen pääministerinä.
Äänestetään Keskustaa ja annetaan Matti Vanhaselle valtakirja lisätä suomalaisten hyvinvointi!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Reilun poijan ralli! :D
ihan uusi ministerinsalkku. Jääköön sanomatta mikä....