Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

iso elin

Olen jo muutaman vuoden ajan miettinyt olevani luonnon oikku mulkun suuruudesta johtuen. Olen siitä kärsinyt koko ikäni. Kolulussa kun kävimme uimahallissa, missä joutui löylyyn menemään alasti oli tosiaan hirveä paikka. Kaikki selvästi katsoi sitä. Hallin puolella kun sattui näkemään mukiinmenevän tytön oli kiire hyppiä altaaseen sillä näky olisi ollut piinaava minulle.
Nyt ikää on 16 vuotta ja on tullut muutamia kertoja koitettu olla tytön kanssa suhteessa. Ensiksi kortsun saaminen päälle on jo ongelma.
Kun yhdessä koitetaan saada päälle, ennen kuin on päällä spermat tuli jo. Heti sen jälkeen on helpompi saada päälle uusi kortsu, mutt sitten on kuristava olo. Tytöt ovat olleet niin tiukkoja että en ole vielä saannut menemään sisään. Nykyisen kanssa olemme päättäneet että pikkuhiljaa koitetaan, ja kyllä täytyy sanoa että ehkä jo kesällä voi mennä. Onneksi nykyinen on niin ihana että ottaa käteen ja runkaa, teen samaa hänelle.
Joten olkaa onnellisia ne joilla on pieni kulli, alle 20.
43241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

väärään paikkaan kirjotit..fantasiat on toisella palstalla

Äänestä
  • ai runkkaat samanlailla muijas pippeliä? =D

    Äänestä

  • Perkele sun kanssa.
    Kun oliskin fantasia, niin olisin tyytyväinen.

    Äänestä

Sait mielenkiintoni(salaiset halut) herämään. Olen hetero suhteessa oleva, terve,terveet elämäntavat, luottamuksellinen nuorekas 37v mies. Kokemuksia toisen samaa sukupuolta olevan kanssa ei ole. Isot kalut kiehtoo, olisipa kiva tutustua, nähdä ja ihailla sun kaluasi, hyväillä sitä sekä saada imeä. Jos kiinnostuit niin otahan yhteyttä niin päästään tutustumaan. T:Max. S-posti: [email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hienoa kirjoitti:

Olen jo muutaman vuoden ajan miettinyt olevani luonnon oikku mulkun suuruudesta johtuen. Olen siitä kärsinyt koko ikäni. Kolulussa kun kävimme uimahallissa, missä joutui löylyyn menemään alasti oli tosiaan hirveä paikka. Kaikki selvästi katsoi sitä. Hallin puolella kun sattui näkemään mukiinmenevän tytön oli kiire hyppiä altaaseen sillä näky olisi ollut piinaava minulle.
Nyt ikää on 16 vuotta ja on tullut muutamia kertoja koitettu olla tytön kanssa suhteessa. Ensiksi kortsun saaminen päälle on jo ongelma.
Kun yhdessä koitetaan saada päälle, ennen kuin on päällä spermat tuli jo. Heti sen jälkeen on helpompi saada päälle uusi kortsu, mutt sitten on kuristava olo. Tytöt ovat olleet niin tiukkoja että en ole vielä saannut menemään sisään. Nykyisen kanssa olemme päättäneet että pikkuhiljaa koitetaan, ja kyllä täytyy sanoa että ehkä jo kesällä voi mennä. Onneksi nykyinen on niin ihana että ottaa käteen ja runkaa, teen samaa hänelle.
Joten olkaa onnellisia ne joilla on pieni kulli, alle 20.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu