YLE

2250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on toteuttanut poliittiset tavoitteet kiitettävästi: Suureen Vaalisyrjintäiltaan ei päässyt yksikään eduskunnan ulkopuolinen puolue. Mikään ei saa muuttua Suomessa. Kukaan ei saa haastaa nykyisiä puolueita. Ollaan niin kuin kaikki me oltaisiin samaa mieltä. Ota rauhoittavaa! Vastakkainasettelu on tuhmaa. Ei niin saa tehdä. Asioita ei saa kyseenalaistaa. Ei varsinkaan eduskunnan suurinta valhetta: Eduskunta laittaa terveydenhuollon ja vanhuspalvelut kuntoon! Sen kun näkis. Nimittäin eduskunnan enemmistö romutti ko. asiat 90-luvun alussa ja jatkaa yhä julkisten palvelujen romuttamista operaatio kuntapuitelain nimellä. Se johtuu siitä, että EU:n kanssa on sovittu, että julkisia menoja vähennetään. Sillä vähennetään terveyskeskuksia ja henkilökuntaa, niinhän he päättivät jo syksyllä. Että jos ette vielä ole tajunneet, EU on todellakin kaiken pahan alku ja juuri.

Äänestä
  • Yleisradiota on johtanut venssonit jo kymmeniä vuosia.

    Edellistä pääjohtajaa kun valittiin, niin pätevää venssonia hommaan ei löytynyt, niimpä valittiin tohtoriksi väitellyn Reino Paasilinnan tilalle ylioppilas, suosituksena ruotsi äidinkielenä.

    Viimesessä valinnassa ruotsinkielisistä löytyi jo tohtori, jonka johdolla suomenkielisiä nyt syrjitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


syrjii kirjoitti:

http://www.perussuomalaiset.fi/ajankohtaista/20070315_perussuomalaiset_nuoret.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu