on jo niin retuperällä kuin voi olla ja pahemmaksi menee. Tulevaisuudessa vanhusten määrä tulee lisääntymään huomattavasti. Jo nyt sairaalat joutuvat heittämään kotona pärjäämättömän vaarin tai mummon jopa sadan kilometrin päähän yksityiseen hoitokotiin, kun kunnalla ei ole enää omia hoitopaikkoja. Kotona asuvan aviopuolison on vaikea lähteä vierailulle, kun oma kunto on huono ja matka pitkä.
Heinäluoman tulisi käydä katsomassa tilannetta paikanpäällä eikä höristä jostain ulkoiluttamisesta, kun perustarpeita ei pystytä enää täyttämään. Sosiaalidemokraatit ovat ihan pihalla koko asiassa. Mistään ei löydy sellaisia summia, että hyvä ja inhimillinen hoito voitaisiin taata.
Tässä maassa on järkyttävä pula hoitajista ja tulevaisuus ei siinäkään asiassa ole valoisa.
Asiaa kuvaa hyvin esimerkki. Eräs vanha rouva joutui toiselle paikkakunnalle laitoshoitoon. Paikka sattui olemaan ruotsinkielinen, jossa henkilökunta ja potilaat puhuivat ruotsia. Aamuvuorossa ollut hoitaja ei muistanut, että tämä potilas puhui vain suomea ja tervehti häntä ruotsiksi. Vanha rouva pelästyi suunnattomasti ja sanoi, että miksi minut on tuotu ulkomaille hoitoon.
Heinäluoman tulisi käydä katsomassa tilannetta paikanpäällä eikä höristä jostain ulkoiluttamisesta, kun perustarpeita ei pystytä enää täyttämään. Sosiaalidemokraatit ovat ihan pihalla koko asiassa. Mistään ei löydy sellaisia summia, että hyvä ja inhimillinen hoito voitaisiin taata.
Tässä maassa on järkyttävä pula hoitajista ja tulevaisuus ei siinäkään asiassa ole valoisa.
Asiaa kuvaa hyvin esimerkki. Eräs vanha rouva joutui toiselle paikkakunnalle laitoshoitoon. Paikka sattui olemaan ruotsinkielinen, jossa henkilökunta ja potilaat puhuivat ruotsia. Aamuvuorossa ollut hoitaja ei muistanut, että tämä potilas puhui vain suomea ja tervehti häntä ruotsiksi. Vanha rouva pelästyi suunnattomasti ja sanoi, että miksi minut on tuotu ulkomaille hoitoon.
Vastaukset 4
Vanhimmat
luvataan vanhuksille ummet ja lammet, sitten on helppo unohtaa, kun vaalit ovat ohi. Se ryhmä kun ei tule ruikuttamaan katteettomista lupauksista.
"Tässä maassa on järkyttävä pula hoitajista ja tulevaisuus ei siinäkään asiassa ole valoisa."
Hoitajiahan kyllä koulutetaan ymmärtääkseni aika tavalla, joten ei luulisi olevan siitä kiinni ?
Miksi osa heistä vaihtaa alaa tai lähtee ulkomaille töihin - mm. tästähän tätä "vajetta" syntyy ? Ja ongelmahan on etenkin valtiollisella/ kunnallisella sektorilla...
Mielestäni Katainen on syyn jäljillä, ainakin osittain.
on eduskunnan enemmistön harkittu päätös. 90-luvun alusta saakka on pidetty tärkeämpänä jaella veronkevennyksiä - ja EU:in liityttäessä vielä sovittiin, että pienennetään julkista taloutta. Ja niin tehtiin! Moni terveysalan työntekijä sai lemput. Voi vain kysyä miksi enemmistölle politiikoistamme on tärkeämpää noudattaa EU:in määräyksiä kuin laittaa terveydenhoito kuntoon!Sitten tämä kuntapuitelaki. Se on seurausta myös tästä julkisen talouden pienentämistalkoosta. Terveyskeskus 20000 ihmisen suurkuntaan. Vähennetään terveyskeskuksia. Näin päätettiin eduskunnassa syksyllä. Kuulostaa kovasti erilaiselta puheelta kuin nyt vaalien alla. Minä en usko noihin lupauksiin. Minä uskon siihen mitä eduskunnassa ovat päättäneet siitä. Sen vuoksi en äänestä SDP:tta, Kepua enkä Kokoomusta.
suurin ongelma.
Moni vanhus tulisi autetuksi vähäiselläkin tuella.
Itse olen yrittänyt saada apua dementoituneelle vanhukselle, joka ei voi liikkua eksymisvaaran vuoksi yksin asuntonsa ulkopuolella.
Matkaa vapaaehtoisten ylläpitämään kerhoon on muutama sata metriä ja apua tarvittaisiin lähinnä saattamiseen, joka ei olisi muuta kuin mukana kävelemistä tuon ko. matkan.
Itse olen tarjoutunut viemään hänet jos joku toisi takaisin kun itse olen työssä. Mutaman tunnin aktivitetti olisi 78 vuotiaalle jo hyvä piriste ja kunnon ylläpitoo apu, mutta ei onnistu.
Koska minulla ei ole sosiaalialan tutkintoa en voi toimia auttajana,,, vaikka ei ole koskaan edes pyytänyt avusta mitään korvausta.
Vapaaehtoistyöntekijöillä on avustetavia koskevissa ehdoissa tulo raja... eli kun vanhuksella on leskeneläke niin hän ylittää tulorajan muutamalla 100 Eurolla.
Eli jos olisi pelkän kansaneläkkeen saaja niin hoito onnistuisi.
Mutta kun on rikas "riistoporvari" niin apua ei saa.
Kyse on kuitenkin kohtuullisen pienistä eläkkeistä, mutta kun hän jonain päivänä päätyy pysyvään sairaalahoitoon niin se eläke menee sitten hoitomaksuihin.
Kun mies oli viimeiset 5 vuotta sairaalahoidosta oli kotona asuvalla puolisolla 170 € kuussa asumiskulujen jälkeen käytettävissä.
No, kun apua ei saa niin uskoisin että vuoden sisällä päätyy pysyvän sairaalahoitoon...no, siihen menee 100-150 euroa viikossa verovaroja joten vaikka kunta eläkkeen saakin niin kotihoito olisi edullisempaa...
No, inhimillisyyshän nyt ei Demarille merkitse mitään.
Ei huono vanhusten hoito ole rahasta tai hoitajapulasta kiinni, vaan siitä, että hoitoa saa vain jos sen tarjoaminen jotenkin hyödyttää Demareita.
Hoitoalan yrityksistä aika suuri osa on Demarivetoista.
Mutta jotenkin tuntuu että vanhusten auttamiseksi olisi syytä ottaa vastaan kaikki apu mitä on tarjolla...
Piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan