Naapuri riita

Kirsikka--

On kaksi viikkoa siitä kun sain naapuri sodan julistetuksi. Olen asunut yksin nyt kohta vuoden,kolmevuotiaan mäyräkoirani kanssa.Asumme rivitalossa ja kaikki ollut hyvin tähän saakka.Olen tähän saakka elänyt hyvin rauhallista elämää.En juopottele enkä käy missään.

Pari viikkoa sitten sain kuulla vieressä asuvalta ihmiseltä että naapurini on tehnyt minusta valituksen.Syynä koira.Menin ihan lukkoon ja mietin asiaa koko ajan,otin selville puhelinnumeron ja laitoin viestiä että mikä nyt on?

Kun ei kuulunut mitään niin menin seuraavana päivänä kysymään asiaa henk.koht.Mulla on tapana puhumalla selvittää asia kuin asia ja asiallisesti.Soitin ovikelloa ja 10sekunnin päästä naapurin rouva avaa oven ja huutaa mulle jotain mitä en enää muista ja sitten selitin että tulin kysymään miksi olette valituksen tehneet.

Nainen huutaa naama punaisena että teki ilmoituksen koska en kuulemma käytä koiraa ulkona,tässä vaiheessa aloin itkeä koska koirani on minulle kaikki kaikessa.Hän sanoi että on nähnyt minut ulkona vuoden aikana tasan kaksi kertaa.Kysyin onko hän ollut koko ajan keittiön ikkunassa ja hän vastasi että on,raukkamaista.Käytän koiraa ulkona siinä missä muutkin.

Onko oikein että tämä ihana naapuri on tehnyt musta valituksen asiasta joka ei pidä paikkaansa? Todella epäreilua minusta.Soitin heti vanhemmilleni koska jäi asia niin vaivamaan,itkin vain.Äitini tiesi kertoa tämän naisen olevan alkoholisti.No oli tai ei niin kai minäkin voin tehdä sitten hänestä valituksen asiasta joka ei pidä paikkaansa.

12

3192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eläimiä meilläkin

      Voi harmi kun on tuollaisia naapureita, luultavasti tällä naisella saattaa olla kuiva kausi menossa ja sit harmittaa kun ei saa viinaa, niin valittaa perättömistä asioista.

      Kyllä mä ainakin uskon sä ulkoilutat koiraasi niinkuin kuuluukin.

      Nainenhan ilmen että se kyttää muita ihmisiä.

    • puolestasi

      kun luin kirjoituksesi.

      Kyllä osaa olla ilkeä ihminen se naapuri, sillähän on ongelmia selvästi itsensä kanssa, kanavoi pahan olonsa sitten sinun ja koirasi kautta.

      Uskon että mäykkysi on sinulle kaikki kaikessa, niin on minunkin mäykkyni minulle, joskus jopa ainoat ystävät ja ymmärtäjät.

      Mihin kummaan se nainen muka on sinusta ja koirastasi tehnyt valituksen? En usko että on tehnyt, sanoo vaan niin. Kuka sitäpaitsi uskoo juopon höperryksiä?

      Hyvää jatkoa ja kevättä sinulle ja mäykyllesi!

    • sanasi

      vastaan juopon valitukset, ei mitään hätää

    • Olet voittaja

      Ja kenelle tämä naapurisi on valituksen tehnyt? Tämä olisi todenperäisenä asiana kuuluvainen eläinsuojeluvalvojalle. Ei ainakaan taloyhtiön isännöitsijälle.

      Mutta voit viitata kintaalla tällaiselle naurettavalle touhulle. Itse tiedät, että hoidat koiraasi asianmukaisella tavalla. Olet voittaja!

    • heh mikä pönttö

      ei tuommoisista valituksista kannata välittää. Sehän on ihan älytön valituksen aihe. Ei se mitään todista ettei naapurisi ole sinua nähnyt. Eihän se naapuri ole nähnyt monia muitakaan asioita ja silti niitä tapahtuu. Yleensä jos joku todistaa jotain niin se on nähnyt jotain eikä päinvastoin. Viittaa kintaalla sellaiselle, joka ei ole nähnyt sinua ulkona koirasi kanssa. Ei hänen tarvitse nähdä jatkossakaan. Se on vain voivoi, kaikkea ei voi nähdä.

    • kääpiöpinseri

      Naapuri valituksen kääpiöpinseristä. Melusi muka yö aikaan vaikken kulkenut baareissa ja olin sen kanssa itse kotona. Mitään möykkää ei kuulunut. Pahoitin mieleni tosi pahasti.

      • kaikkea sattuu

        meidän naapurin rouva soitteli kaksi kerrosta alempaa aamuyöstä kello viisi ja huusi, että meidän koira haukkuu kaiket yöt ja ettenkö kuule muka. Rouvashenkilö oli umpitunnelissa, mutta muutaman viikon kuluttua tippui isännöitsijältä kirje, jossa kerrottiin, että koiran haukusta on valitettu ja sen on loputtava tai asunto lunastetaan yhtiölle. Vaikea sille asialle oli mitään tehdä kun koira ja minä nukuttiin vierekkäin ja sikeästi kaikki yöt ja ainoa mikä meitä häiritsi oli naapurin rouvan öinen soittelu. Rouva sattui olemaan hallituksessa ja minäpä siitä sitten muutin kun nuorena ihmisenä en vielä silloin tiennyt, että olisin voinut puolustaa oikeuksiani... nyt antaisin palaa täysillä takaisin.


      • sivusta seurannut.
        kaikkea sattuu kirjoitti:

        meidän naapurin rouva soitteli kaksi kerrosta alempaa aamuyöstä kello viisi ja huusi, että meidän koira haukkuu kaiket yöt ja ettenkö kuule muka. Rouvashenkilö oli umpitunnelissa, mutta muutaman viikon kuluttua tippui isännöitsijältä kirje, jossa kerrottiin, että koiran haukusta on valitettu ja sen on loputtava tai asunto lunastetaan yhtiölle. Vaikea sille asialle oli mitään tehdä kun koira ja minä nukuttiin vierekkäin ja sikeästi kaikki yöt ja ainoa mikä meitä häiritsi oli naapurin rouvan öinen soittelu. Rouva sattui olemaan hallituksessa ja minäpä siitä sitten muutin kun nuorena ihmisenä en vielä silloin tiennyt, että olisin voinut puolustaa oikeuksiani... nyt antaisin palaa täysillä takaisin.

        Niin sitä minä tässä olen ihmetellyt kuinka helposti eläinten aiheuttamiin "häiriöihin" puututaan vaikka ihmiset ne ovat kaikkein pahimpia häiriköitä, onko se jotenkin isännöitsijöille helpompaa sanoa koiran häirinnästä kuin mölyturpien möykästä.
        Minulla itselläni on kani ja välillä se säikähtäessään paukuttaa lattiaa, saas nähdä koska naapurit siitä tulee valittamaan.Epäilen kyllä, että ei tule kun ne ei ole nähneet sitä.
        Ans kattoo kuinka käy.


      • luppakorvakaniini
        sivusta seurannut. kirjoitti:

        Niin sitä minä tässä olen ihmetellyt kuinka helposti eläinten aiheuttamiin "häiriöihin" puututaan vaikka ihmiset ne ovat kaikkein pahimpia häiriköitä, onko se jotenkin isännöitsijöille helpompaa sanoa koiran häirinnästä kuin mölyturpien möykästä.
        Minulla itselläni on kani ja välillä se säikähtäessään paukuttaa lattiaa, saas nähdä koska naapurit siitä tulee valittamaan.Epäilen kyllä, että ei tule kun ne ei ole nähneet sitä.
        Ans kattoo kuinka käy.

        kun aikansa ihmettelevät kesivät valittaa, että vasaroit öisin. Meilläkin on kani ja välillä se kolaa yöllä häkissään niin, että olen miettinyt, että kuulukohan se naapuriin. Aika pauketta.... siinäpä vasta ihmettelemistä seinän takana. heh heh.


      • kääpiökani.
        luppakorvakaniini kirjoitti:

        kun aikansa ihmettelevät kesivät valittaa, että vasaroit öisin. Meilläkin on kani ja välillä se kolaa yöllä häkissään niin, että olen miettinyt, että kuulukohan se naapuriin. Aika pauketta.... siinäpä vasta ihmettelemistä seinän takana. heh heh.

        Siinähän ihmettelevät ja jos tulee sanomaan niin opettakoot sitten kanille luonnonvastaiset tavat.
        Se paukuttelu kun on geeneissä. Tuskin se nyt naapuriin kuuluu kun se ei ole runkoääniä.


    • turhaan syytetty

      Hei otan osaa kohtaloosi. mnulla on ollut ilo asua monta vuotta sellaisessa taloyhtiössä jossa toimii eräs hlö ns. talonomistajana. valitettu on liian kovaa kävelimisestä, soitettu liian kovaa musiikkia, en omista mitään soittovehjettä. menen liian aikaisen töihin ja avaan oven liian kovaa. autotallissamme on maalattu vaikka olimme kesälonmalla tuhansien km päässä. olen katsellut liikaa ikkunasta , koskahan ehdin, eli kaikki johtuu kateudesta että omistamme muutakin kuin tämän asunnon. niin autokin on vaihdettu liian usein eli n.4v. välein.ja listaa voisi jatkaa loputtomiin. olen senverran viisas että en välitä tälläisistä jutuista enkä varmaan vaihda asuntoa .ainoa synti mitä olen tehnyt että en suostu kaikkiin tyhmiin päätöksiin talossamme ja sen uskallan sanoa myös ääneen. muuta ei sitten tarvitakkaan. älä välitä elä omaa elämääsi sillä itse tiedät parhaiten koska koiraa ulkoilutat.

    • Anonyymi

      Voi luoja,itse kulkenut koirani kanssa aamuaikaseen klo 3-8-9.Nukkuvat lähes kaikki.Illalla kuljin tosi myöhään tunteja ,tätä vuosia.No nyt uusi koira sama aamuaikataulu..Olen odottanut milloin joku viranomainen seisoo ovella ,kun ne ei nää.Minusta oli viisasta alkaa toimia näin,muuten olemme sodassa.Kun nään pihalla ihmiset ketkä ilkeitä en jää sinne.Välttelen..Lisäksi ompa ihana olla pihallaan aamuaikaseen lenkin jälkeen.Koirani ei hauku ulkona ollessaan.Naapuri salakuvaa,Koska aina kun ollaan oltu ulkona he eivät kotiin tulevat,tai meillä on joku menossa joku palvelu heti tullaan kyyläämään..Itse aih.järjestyshäiriöitä,melua,tontti hompsu huonosti tai ei lainkaan hoidettu,rakentaminen kestänyt yli 20v..pihat ei valmiit..Muut naapurit valitti,niin me saatiin syyt niskoille,annoin asian olla.Nähtäväksi jää mitä tästä seuraa.Kyllä viranomainen tietää geissistä.Puuta,näköesteitä..melun kun vielä saisi häivytettyä.Onneksi elämämme ei tässä yksin ole.Omakotialue,kunnan taajama,pitäisihän tässä olla järjestys,ympäristö jne säännöt.Mutta EI!!eihän yksit.ihminen ole niistä vastuussa,moni noudattaa.Kaikki muut!!melu moottorisahaa,puunkaato,sirkkelöinti.Ei normi ihminen niitä tee kuin luvan kanssa.Näin toimittu,ilmoitetaan naapurillekkin jos puunkaato ,kaataja tulee..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      97
      3998
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3357
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      131
      2668
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      253
      2211
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      97
      1981
    6. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      100
      1903
    7. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      21
      1829
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      116
      1693
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1331
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1265
    Aihe