Olin vaimoni kanssa avioliitossa melkein 40 vuotta. Alttarilla luvattiin rakastaa toisiamme kuolemaan asti. Vaimoni kuoli neljä vuotta sitten.
Tarkoittaako lupaus vain toisen kuolemaan asti? Sen jälkeenkö voi alkaa rakastaa toista, kun toinen kuolee?
Jos tekisin niin, tuntisin silti pettäväni häntä.
Olenko hönähtänyt?
Tarkoittaako lupaus vain toisen kuolemaan asti? Sen jälkeenkö voi alkaa rakastaa toista, kun toinen kuolee?
Jos tekisin niin, tuntisin silti pettäväni häntä.
Olenko hönähtänyt?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Aito rakkaus ei koskaan kuole. Ihanaa, että on vielä uskollisiakin ihmisiä =)
En osaa sanoa mikä on oikein ja mikä on väärin tuossa asiassa. Tee niinkuin sydämesi tuntee parhaaksi.
Itse en koe sitä tuomittavana tekona, vaikka löytäisitkin uuden rakkauden. Se tuskin olisi samanlainen kuin mitä sinulla oli vaimosi kanssa, koska me jokainen olemme erilaisia. Ja vaimosi oli omalla tavallaan ainutlaatuinen ihminen.
Voimia sinulle =)
Et ole hönähtänyt...uskon, että aina se tulee tuntumaan siltä niinkuin pettäisit häntä..
Mutta ajattele vaimosi kannalta..hänkin varmaan haluaisi että olet onnellinen ja löydät uuden kumppanin, jota rakastat ja joka rakastaa sinua. Varmasti tulet aina rakastamaan vaimoasi ja uskon, että mahdollinen uusi kumppanisikin ymmärtää sen.
Ei vaimosi varmaankaan haluaisi että vietät loppuelämäsi yksin. Voimia!
Elämä jatkuu niillä jotka jäävät toisen kuoltua
elämään.
Toiset viihtyvät yksin, toiset tarvitsevat kumppanin
rinnalleen.
Ehkä myös sinä olet tottunut elämänkumppaniin.
Raamatun mukaan vihkivala tarkoittaa sitoutumista
kuolemaan asti.
Joutsenet jäävät yksin puolison kuoltua.
Ihmiselle se ei niinkään kai ole luontevaa.
Sinä teet niinkuin parhaalta tuntuu, mutta kuollutta
ihmistä et voi pettää, sillä hänellä ei ole enään,
tietoa ei viisautta, ei mitään, koska häntä ei enää ole.
Tämä on minun kantani asiaan.
...et ole höynähtänyt. ;D
Ilmeisesti vaimosi on ollut ja on edelleen sinulle hyvin rakas. Nykyisin tämän tyyppinen uskollisuus ja kestävyys on harvinaista.
Kertomuksesi toi mieleeni vanhoja muistoja oman läheiseni kuolinvuoteelta. Hänen aviopuolisonsa oli kuollut jo yli 20 vuotta aiemmin. Läheiseni tapasi noin 4 vuoden kuluttua uuden kumppanin ja rakastui sekä kihlautui. Suhteelle antoi kuitenkin leimaa sukulaiseni aiempi elämä ja lopun elämän rakkaus/kumppanuus, kunnioituksen ja arvostuksen antona toisen aiemmasta ja eletystä elämästä, eihän sitä voi pyyhkiä pois.
Sukulaiseni kohdalla oli hienoa seurata kuinka uusi ihminen rinnalle voi löytyä ja että tämä osaa antaa tilaa historialle terveellä ja oikealla tavalla.
Sukulaiseni kantoi koko ajan ensimmäistä rakkauttaan elämässään, mutta antoi sijaa myös uudelle unohtamatta kunnioittaa myös uuden kumppanin toiveita ja näkemyksiä asiasta. He olivat onnellisia ja molemmat hyväksyivät tilanteen.
Sukulaiseni muisti aina kertoa ja sanoa, ettei itse olisi halunnut oman kumppanin jäävän vuosiksi tai vuosikymmeniksi yksin, vaan meitä ei ole tarkoitettu elämään yksin ja että kaksin on aina kaunihimpi. Suhteen sisältö voi tosin olla aivan erilainen, mutta sekin on rikkautta.
Kuollessaan sukulaiseni kertoi selvästi ja onnellisena; "nyt on aika palata aviopuolisoni rinnalle, jatka sinä onnellisena siitä, mihin me yhdessä jäimme. Sure surusi ja itke itkusi, mutta älä jää niihin kiinni, vaan anna uudelle sekä kaunille tilaa. Mehän tapaamme vielä...näkemiin..."
Vieläkin tätä muistellessa vierähtää liikutuksen ja hyvän olon kyynel poskelleni, vaikka tapahtumasta on aikaa jo vuosia.
En tiedä auttaako tämä sinua, mutta halusin sen sinulle kertoa. Toivon sinun löytävän itsellesi sopivan ja oikean ratkaisun, kun aika on. Siihen saakka ja siitä eteenpäin voimia sinulle sekä aurinkoisen lämmintä kevättä. :o)
Niin kauan kunnes kuolema teidät erottaa.Eli et mielestäni petä entistä puolisoasi. Näin olen asiasta lukenut.
höynähtänyt :)
"Kunnes kuolema erottaa"
Se puoliso joka jää tänne elämään, eroaa rakkaastaan vain fyysisesti. Rakkaus tuskin koskaan kuolee, puolisosi on tehnyt sydämeesi pesän.
Mutta jos joskus kun olet valmis, kohtaisit ihmisen johon voisit rakastua tai rakastut, turha olisi syyllisyyttä tuntea. Kukaan ei voi vaimosi paikkaa elämässäsi viedä, eikä myöskään ole väärin rakastaa muita.
Luulen, että vaimosi haluaisi sinulle onnea elämäsi loppuun saakka. Hän varmasti tietäisi, että teidän rakkautenne kestää kunnes kumpaakaan ei enää ole...
Näin ajattelee nuori nainen.