Demarimafia

Rovaniemellä oli lummilinna/veistos -rakentamista viime vuonna. Suojelijana oli Presidentti Halonen. Paikalliset nais- demarijohtajat organisoivat rakennuttamista.
yrityksille jätettiin ,karpolla asiaa ohjelman mukaan, maksamatta miljoona laskut!...

Ministeri Mönkäre(SDP) päätti fortumille tulevasta optiosta, vaikka kokoomuksen edustaja Sasi pyrki saamaan häneen yhteyttä, jotta olisi voitu keskustella asiasta. Mönkäre pöyhkeästi jätti Sasin ovien ulkopuolella ja päätti asiasta "yleisten linjauksien mukaan". 500 miljoonaa euroa rahaa annettiin johtajille, jotta he pitäisivät sähkön hinnan kuluttajille mahdollisimman korkealla!...

Ministeri Huovinen(SDP) lopetti kannattavan yrityksen, Sävelradion, aikaan sai miljoona tappioita, sekä usean toimittajat potkut ja työttömyyden. Tilalle jo monopoliasemassa mediassa oleva sanomien omistama radio.
Lisäksi selvä tyhjiö tullut radioaalloille, autossa oli todella kiva kuunnella Sävistä...

Luhtanen ylenkatsoo verotusta, jonka juuri SDP on aikaan saanut suomessa monissa paikoin ylisuureksi, nyt jopa demari ministerit myöntävät sen ja pyrkivät pettämään yhteiskuntaa...
1146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eikös se ole tämä kykypuolue kokoomus, joka on kuin Sisilian Cosa Nostra? Puoluejohdossa on lähes jokainen rikoslinja edustettuna aina puheenjohtajan väärennyksistä alkaen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vallassa kirjoitti:

Rovaniemellä oli lummilinna/veistos -rakentamista viime vuonna. Suojelijana oli Presidentti Halonen. Paikalliset nais- demarijohtajat organisoivat rakennuttamista.
yrityksille jätettiin ,karpolla asiaa ohjelman mukaan, maksamatta miljoona laskut!...

Ministeri Mönkäre(SDP) päätti fortumille tulevasta optiosta, vaikka kokoomuksen edustaja Sasi pyrki saamaan häneen yhteyttä, jotta olisi voitu keskustella asiasta. Mönkäre pöyhkeästi jätti Sasin ovien ulkopuolella ja päätti asiasta "yleisten linjauksien mukaan". 500 miljoonaa euroa rahaa annettiin johtajille, jotta he pitäisivät sähkön hinnan kuluttajille mahdollisimman korkealla!...

Ministeri Huovinen(SDP) lopetti kannattavan yrityksen, Sävelradion, aikaan sai miljoona tappioita, sekä usean toimittajat potkut ja työttömyyden. Tilalle jo monopoliasemassa mediassa oleva sanomien omistama radio.
Lisäksi selvä tyhjiö tullut radioaalloille, autossa oli todella kiva kuunnella Sävistä...

Luhtanen ylenkatsoo verotusta, jonka juuri SDP on aikaan saanut suomessa monissa paikoin ylisuureksi, nyt jopa demari ministerit myöntävät sen ja pyrkivät pettämään yhteiskuntaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu