Meillä oli ennen vapautunutta seksiä ja meni hyvin.
Sitten mieheni alkoi keljuilla, ehkä leikilläänkin
joistakin aktin aikana tapahtuneista asioista.
Kuinka ääntelin ja matkia kuinka liikehdin jne.
Sellaista leikillistä pilkkaamista.
Ei heti mutta pikkuhiljaa minua alkoi nolottaa estottomuuteni,
jonka ajattelin olevan vain hyväksi suhteellemme.
Nykyään olen ihan jumissa ja yritän olla hillitty,
ettei mies keljuilisi jälkeenpäin ja naureskelisi.
Mutta koen että, seksimme on suorittamista
ja se menee aina saman tylsän kaavan mukaan.
Olen menettänyt kiinnostukseni tähän.
Näen asian niin, että mies pilasi leikillisellä pilkkaamisellaan avioseksimme.
Sai minut häpeämään estotonta ja nautittavaa seksiä.
Jota hän edelleen tahtoo ja näyttää olevan tyytyväinen
kun vain saa pussinsa tyhjäksi.
Hänen pussiensa sijaan, minä olen aktin jälkeen
kokonaan tyhjä, en ole saanut siitä mitään.
Ei haluta enään
10
3070
Vastaukset
- suut meni tukkoon
Minulla on myös jokseenkin samanlainen ongelma. Mieheni ei ole kyllä koskaan tehnyt kuten miehesi. Suhteemme alussa olin suht estoton ja halusin kokeilla erilaisia juttuja. Mutta hän loukkaantui milloin mistäkin. Esim. kun koskettelin itseäni rakastelun aikana niin hän sanoi että eikö hänen koskettelu riitä. Kerran halusin kokeilla että tyyny olisi pyllyn alla korokkeenna, hän sitten sai siitä päähän että hänellä ei mun mielestä ole tarpeeksi iso. No sen tyyppisiä tapauksia oli muitakin. Ja jatkuva jankutus siitä että minulle muka ei riitä hänen kokonsa. Vaikka todellisuudessa hänellä on just sen kokoinen mistä tykkään. Ja sanoinkin sen hänelle satoja kertoja.
Pikkuhiljaa mun haluni vähenivät, olisin halunut sellaista energistä, estotonta, kokeilevaa seksiä, mutta kun piti aina varoa että ei loukkais toista jotenkin. Muutuin passiiviseksi, hän tietysti ihmetteli että mikä mua vaivaa. Ollaan me puhuttu tästä asiasta mutta en mä tiedä, olen jotenkin ihan lukossa ja avain kadoksissa.- Vaimo vaan
Olen hukannut sen avaimen.
Eikä kyllä huvittais alkaa vierasta miestäkään
sen takia kokeilemaan kun yli 20 oltu jo naimisissa.
- caron
Onpa hassua huomata täysin vastakkaisia ongelmia..
Itse olen aina ollut jotenkin "arka" seksin suhteen. En tykkää kailottaa asiasta ulkopuolisille, enkä ikinä voisi kuvitella harrastavani sitä vieraan kanssa. Meidän seksielämäämme olen aina ollut tyytyväinen. Mutta voisin myös elää ilman seksiä ja tunnen aika syvää inhoa kaikkea pornoteollisuutta tms. kohtaan.
Mieheni on aina "valittanut" tästä. Hänestä voisimme tehdä sitä milloin missäkin ja keskustella asiasta ulkopuolistenkin kanssa.
Minun on hyvin vaikeaa ymmärtää häntä.. Tavallaan pelkäänkin, että hän haluaisi mielummin jonkun "riettaan" naisen tai kokeilla erilaisia seikkailuja.
Harmittaa kauheasti jos tulee ero tämän takia kun itse pidän sitä kuitenkin niin pienenä asiana..- harmajapää
mä olen vanhemmiten huomannut et seksi on tuonut mukanaan agressiivisia piirteitä. haluan usein ja erilaisissa paikoissa. sellaista kokeilevaa ja rajoja hipovaa seksiä toista loukkaamatta. kai sitä haluaa tuntea hipauksen vielä nuoruutta, ja sitä että kelpaanko toiselle. olen kyllä saanut kuulla tästä ja menin lukkoon. se energisyys ja nuorekkuus mitä sain läheisyydestä, niin se vain katosi. jos ennen tunsin itseni rakkauden jumalattareksi joka tunsi elävänsä, niin nykyään olen harmaa rukkanen huoneen perälä, joka ei tunne itsensä muuta kuin rumaksi ja vanhaksi. että ole sitä mieltä kuinka nuorena ja tarmokkaana se läheisyys pitää. mutta avain ruostui kanssa ja putosi kankkulan kaivoon. nyt sitten edesä on ihanan harmaa ja tasapaksu elämä. se hulluttelu jäi sinne jumiutuneen oven taakse. se nuorekas koti muuttui huojuvaksi ja rappeutuneeksi rakennukseksi.
mitäs tästä opin. en mitään. muuta kuin että aika entinen ei palaa...milloinkaan :( - Tabunmurtaja
Jostain sun estosi ovat kehkeytyneet. Selvitä mistä, jolloin voit ne rikkoa. Sinä, miehesi ja parisuhteesi voitte sen jälkeen paremmin.
- toimintaa mieheltäsi
Oletko kysynyt suoraan, mitä äijäsi tuolla toiminnallaan oikein haki/hakee? Seksi on helvatan huono asia pilailulle, edes leikkisälle. Ellei se sitten ole molemmin puolin ymmärrettävissä hyväntahtoiseksi. Seksissä molemmat ovat kuitenkin vastatusten lähes täysin ilman haarniskaa. On todella uittumaista, että vapautunut ihminen pilataan ja se menee lukkoo jonkun tuollaisen hölmöilyn takia. Maailma kaipaisi niiiin paljon juuri estottomia ihmisiä, jotka uskaltaisivat totetuttaa itseään.
Se että seksi on suoritusta... välillä on, mutta kyllä siitäkin voi nauttia. Turhat ajatukset pois ja menoksi. Mutta kokonaisuudessaan seksi kyllä vaatii panostusta ja omien tarpeiden tyydytyksen vaatimista. Monimuotoisuus, sekä ideat tulevat molemmilta. Jos odottaa jotain toiselta antamatta itse mitään, seksistä tulee tylsää. Siinä on molempien laitettava itsensä peliin.
Seksin toimimiseen vaikuttaa suuresti myös se, kuinka käyttäydymme toisiamme kohtaan ihan yleisesti. Tunteeko toinen olevansa se yksi ja ainoa (sellainenhan hän on ollut, koska yhteen on päädytty), sellainen jota arvostetaan ja jonka rinnalla ollaan ja johon luotetaan, oli tilanne mikä hyvänsä.
Miksi ihmeessä seksistä yleesä tulee ongelma ja sitä pitää miettiä niin liikaa? Seksihän on nauttimista, itsensä toteuttamista ja paljon enemmän. Kunnon seksiä ei voita mikään. Ei edes kuppi helvetin hyvää kahvia kevään aamuauringossa. ;)
Ja muistakaa naiset, meille miehille pitää puhua asiat suoraan päin kasvoja. Minä haluan että... Minua harmitaa sinun käytöksesi... Olen päättänyt... jne.
Tai siis oikeastaan sama pätee molemmin puolin. kukaan ei ole ajatusten lukija, eikä kukaan näe pelkästä synkästä ilmeestä, että kaikki ei ole ok.
Mutta yritetään pitää tämä maailma parempana paikkana ja ala dear vaimo vaan olemaan sama estoton itsesi kuin ennenkin. ;)- Vaimo vaan
Kiitti sulle toiminnan mies vastauksestasi.
Asiaahan sinä tuossa puhut.
Mutta jotenkin vain tuo lukkiutuminen on tapahtunut.
Olen siitä yrittänyt päästä, mutta aina kuitenkin
nolottaa olla muuta kuin se tavallinen arkinen,
kaavamaisesti sänkyhommat ukon kanssa hoitava "kone".
Joka on edelleen joka aktin jälkeen tyhjä kuin "Turusen pyssy"
Huomautin ukolle eilen myös siitä kun suhteemme
alkuaikoina olin tosi aktiivinen seksin suhteen ja
halusin useammin kuin ukko itse.
Silloin hän keljuili siitäkin.
"Oot liian innokas, ei sitä aina jaksa" yms.
Nyt on toisinpäin, en keljuile,
mutta se kaikki into on poissa minusta.
Tiedän haluavani samalla lailla kuin ennenkin,
mutta se ei onnistu enää hänen kanssaan.
Olen eläväinen seksissä, mutta hänen kanssaan kuollut.
Itsepä "tappoi" ehkä ymmärtämättömyyttään, mutta kuitenkin.
Uskottomaksikaan en halua ruveta,
tälläisen ongelman takia. - yks näkökulma
Vaimo vaan kirjoitti:
Kiitti sulle toiminnan mies vastauksestasi.
Asiaahan sinä tuossa puhut.
Mutta jotenkin vain tuo lukkiutuminen on tapahtunut.
Olen siitä yrittänyt päästä, mutta aina kuitenkin
nolottaa olla muuta kuin se tavallinen arkinen,
kaavamaisesti sänkyhommat ukon kanssa hoitava "kone".
Joka on edelleen joka aktin jälkeen tyhjä kuin "Turusen pyssy"
Huomautin ukolle eilen myös siitä kun suhteemme
alkuaikoina olin tosi aktiivinen seksin suhteen ja
halusin useammin kuin ukko itse.
Silloin hän keljuili siitäkin.
"Oot liian innokas, ei sitä aina jaksa" yms.
Nyt on toisinpäin, en keljuile,
mutta se kaikki into on poissa minusta.
Tiedän haluavani samalla lailla kuin ennenkin,
mutta se ei onnistu enää hänen kanssaan.
Olen eläväinen seksissä, mutta hänen kanssaan kuollut.
Itsepä "tappoi" ehkä ymmärtämättömyyttään, mutta kuitenkin.
Uskottomaksikaan en halua ruveta,
tälläisen ongelman takia.Onko mielelläsi kenties huono itsetunto, kun piti seksin ja rakkauden ilo riistää sinulta? Vai vertaako hän sinua muihin naisiin ja sen pohjalta miettii millainen sinun pitäisi olla? Miten voit maata miehen kanssa, joka ei arvosta sinua eikä halua sinua sellaisena kuin olet?
Meillä ainakin mies menee ihan lukkoon jos huomaa, etten ole täysillä mukana, eli hän haluaa, että minä nautin.(ehkä joskus liiankin kanssa).
Itsekin olen joskus miettinyt, että näytän varmaan naurettavalta sängyssä, mutta eipä tuo mies ole koskaan valittanut, päinvastoin.
Jotenkin sinun ukossasi on nyt jokin pahasti pielessä, mielikuva seksistä on jotenkin kieroutunut ja hän halusi tehdä sinusta jotakin omaa käyttötarkoitustaan varten, kuten itse ilmaisit - koneen. MInä nostaisin kyllä tuosta sellaisen metelin, huutaisin kuinka ääliö hän on. Kuka voi mennä toiselle opettamaan miten sängyssä pitää olla. Kuka voi pyytää naista teeskentelemään sängyssä. Minä ainakin sanoisin, että en nauti enää tippaakaan seksistä hänen kanssaan, koska pitää kokoajan esittää jotakin mitä ei ole ja miettiä, ettei taas tule vittuilua. Haukkuisin miehen suoraan huonoksi rakastajaksi, koska sellainen hän todenteolla on. Pornoteollisuuden ja itseriittoisuuden vanki...(vaikka pornossakaan ei ole mitään pahaa sopivissa mittasuhteissa).
Käske painua hoitoon itsetunto-ongelmiensa kanssa ja katsokaa sitten, kenessä on vikaa!
- Jos minulle
kävisi noin, rupeaisin huutamaan ukolle seuraavana päivänä jollen heti ja haukkumaan. Minä en katselisi tuollaista touhua, ja jos mies rakastaisi mua hän kyllä sietäisi huutamiseni. Oikeastaan, jos nyt oikein rehellinen olen, niin todennäkösesti pitäisin tosiaan sen illan hämmennyksen takia mykkäkoulua, enkä saisi nukuttua. Tästä seuraisi se että mittani täyttyisi pikkuhiljaa tästä paskamaisesta loukkauksesta jonka vuoksi en saanut kunnolla edes nukuttua. Seuraavana aamuna taikka illalla kun mies tulisi kotiin pitäisin huutoshown ja saattaisin jopa käydä mieheni kimppuun. Huutaisin, ivailisin ja heittelisin tyynyillä päin naamaa ja jopa saattaisin hakata sillä tyynyllä niin kauan että mies raivostuisi ja tekisi hommasta lopun ottamalla lujan otteen ranteistani. Tästä loukkaantuisin kaksinverroin enemmän, soittaisin vanhemmilleni ja lähtisin kotiin, syyttäisin miestä väkivaltaiseen viittaavasta käytöksestä. Minua ei loukata. Aivan sama jos tämän jälkeen menisi koko suhde paskakis, keskesitä on se että minä en niele tuollaista vaikka rakastaisinkin miestä muuten. Mun luonteeni pitää huolen että tietyn tyyppiset miehet jättää mut mielummin kuin rupeaa halveeraan päin naamaa.
Ja olen ylpeä siitä. Kaikkea ei tarvitse sietää. - kamala kaveri
siinä miehessäs. Itse menisin ihan lukkoon, jos mulle jotain tollasta sanottas. Joskus olen * sen* jälkeen miehelleni punastellen todennut, että tulipa taas huudettua niin, että varmaan naapuritkin kuuli mitä meillä tehtiin ;). Mieheni mielestä ääntelyni ja eläimellisyyteni on vaan kuulemma ihanaa. Minä en kyllä nauti yhtään, jos täytyy pidätellä itseäni. Taas kerran totesin sun kirjoitukses luettuani, että kylläpä mulla on mahtava mies. Saan olla juuri itseni, en yhtään enempää enkä vähempää.
Minä sinuna avautuisin miehellesi kertomaan tästä ongelmasta. Kysyt suoraan, että haluaako hän sinun yleensä nauttivan seksistänne vai ei. Toisen arvostelu ei auta asiaa. Tuskin hänkään tykkäisi, jos arvostelisit tai naureskelisit hänen ilmeilleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166070Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334167- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582100Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441866- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579