Eija-Riitta Korhola oli kirjoittanut blogissaan puheenjohtaja Vanhasen yksityisasioista, joista kirjoitetaan tämän päivän Ilta-Sanomissa.
Kokoomuksen puheenjohtaja Katainen on ollut näissä asioissa johdonmukainen eikä ole halunnut kenenkään yksityiselämään puuttua.
Korholan tekstiin Katainen sen sijaan on puuttunut.
Katainen kirjoittaa blogissansa olevansa erityisen allerginen ihmisten yksityiselämään tai persoonaan menevän julkisuuden suhteen.
Katainen kirjoittaa: "Varsinkin näin vaalien alla tällaisista myös vedetään helposti vääriä johtopäätöksiä. Tällaiset yksityiselämän asiat eivät poliitikkojen suihin kuulu, saati sitten että joku tällaisilla kampanjaa tekisi. Olen asiasta Korholan kanssa puhunut ja se ei ole ollut hänen mukaansa missään nimessä tarkoitus. Hän pyytää anteeksi nettisivuillaan. http://www.korhola.com/html/?id=1801&limit=z"
Kataisen koko blogiteksti löytyy osoitteesta www.suomentoivo.fi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Yleensä kokoomuslainen vain öykkäröi, lyö, herjaa ja parjaa mutta ei koskaan pyydä anteeksi. Tämän kertainen tosin tapahtui Kataisen määräyksestä mutta silti. Kataisen pisteet nousivat. Ei ole kadehdittava homma johtaa moista laumaa kuin kokoomus.