Olen lestadiolainen nuorimies, uskossa ja vähän yli 20 vuotta. Olen tavannut mielestäni elämäni naisen, tai oikeammin tytön, sillä hän on vasta 17v. Olemme tapailleet ja keskustelleet jonkun kuukauden ajan ja nyt meistä tuntuu molemmista, että kuulumme toisillemme. Mutta, mutta! Vanhempani varottelevat minua menemästä uskottoman (= ei-lestadiolaisen ) kanssa yhteen eli avioliittoon, kuten itse haluamme. Usein saan kuulla , mitä Laestadius kirjoittaa postillassaan, että " muutamat ottavat vasiten maailman ristin päällensä"! Siskonikin sanovat, että saat varmasti uskovien piiristä sinulle Jumalalta valitun tytön vaimoksesi, kunhan odotat Jumalan aikaa. Toiselta puolen myös tytön vanhemmat eivät ehkä oikein sulata tyttärensä seurustelua lestadiolaisen pojan kanssa; ainakaan seurustelua pitemmälle he eivät soisi tyttärensä jatkavan. Olen sen saanut kautta rantain huomata. Mutta tyttö sanoo tässä asiassa tekevänsä oman ratkaisunsa, eikä niin kuin äitinsä haluaa.
Mitä siis minun pitäisi tehdä. En haluaisi tulla sukuni piirissä leimatuksi ja tietyllä tavalla eristetyksi suhteeni tähden. Kuitenkin tunnen, että kiintymykseni tuohon tyttöön on aitoa ja syventynyt jatkuvasti. Enkö voisi ajatella niin, että Jumala on johdattanut juuri tuon tytön minulle kumppaniksi ja sytyttänyt sydämessäni rakkauden ja kiintymyksen häneen? Vai onko lestadiolaisilla vanhemmillani ja sisaruksillani tässä asiassa jokin korkeampi tieto ja ymmärrys, kun heti tuodaan esiin useita esimerkkejä epäonnistuneista liitoista "suruttoman" kanssa?
Itse uskon vahvasti ( ja ehkä lapsenomaisesti ), että Jumala voi siunata meidänkin suhteemme onnelliseksi. Eikä tuo tyttö mielestäni mikään pakana tai suruton ole, vaikka ei kuulukaan lestadiolaisen herätysliikkeen piiriin.
Mitä siis minun pitäisi tehdä. En haluaisi tulla sukuni piirissä leimatuksi ja tietyllä tavalla eristetyksi suhteeni tähden. Kuitenkin tunnen, että kiintymykseni tuohon tyttöön on aitoa ja syventynyt jatkuvasti. Enkö voisi ajatella niin, että Jumala on johdattanut juuri tuon tytön minulle kumppaniksi ja sytyttänyt sydämessäni rakkauden ja kiintymyksen häneen? Vai onko lestadiolaisilla vanhemmillani ja sisaruksillani tässä asiassa jokin korkeampi tieto ja ymmärrys, kun heti tuodaan esiin useita esimerkkejä epäonnistuneista liitoista "suruttoman" kanssa?
Itse uskon vahvasti ( ja ehkä lapsenomaisesti ), että Jumala voi siunata meidänkin suhteemme onnelliseksi. Eikä tuo tyttö mielestäni mikään pakana tai suruton ole, vaikka ei kuulukaan lestadiolaisen herätysliikkeen piiriin.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Suruton tai ei, niin kannattaa miettiä että kohtaako teidän omat arvomaailmat riittävällä tavalla. Lestadiolaisuus on aika konservatiivinen verrattuna kansankirkon yltiöliberalismiin. Jos molemmat teistä tunnustaa Jeesuksen Herrakseen ja tahtoo elää raamatun antaman mallin mukaan niin en näe seurustelullenne suurempaa estettä. Mutta tutustukaa rauhassa kavereina ja pyydä tyttöä rohkeasti mukaan toimintaanne, sillä jompi kumpi joutuu tekemään myönnytyksiä mihin srk:hon sitoutuu.
Avaajalle sanoisin, että sinähän tässä puolisoa etsit, ja nimenomaan itsellesi, et sukulaisillesi taikka lestadiolaisuudelle?
Näin minä ainakin käsitin?
Aviolupausta ei tehdä lestadiolaisuuden eikä sukulaisten kanssa, vaan tulevan puolison kanssa.
Siksi teidän kummankin olisi tärkeämpää keskittyä nyt teidän KAHDEN suhteeseenne.
On selvää että monenlaiset pelot liittyvät aina näin suuriin ja koko elämän ajan kestäviin ratkaisuihin.
Myös tulevaisuutta luodaan lasten ja lastenlasten etc. kautta. Tästä syystä monet vanhemmat pyrkivät vaikuttamaan aikuisten latensa suhteisiin.
He eivät ymmärrä sitä, että sllainen tunkeutuminen aikuisten lasten elämään ja puolison valintaan, ei ainakaan paranna tulevaisuutta. Saattaa tulla hätiköityjä päätöksiä, tai sitten jäädä elämän ikäisiä tunnehaavoja.
Elämä on sun omasi, ja jos sen jaat jonkun toisen ihmisen kanssa, niin elämä on teidän. Muistakaa aina tämä.
Minusta niin kauan ei kannata ajatella avioliittoa kun napanuora on kiinni vanhemmissa. Tietenkin on kohteliasta kuunnella vanhempien mielipiteitä, mutta itselle sitä aviopuolisoa etsitään eikä suinkaan vanhemmille miniää/vävyä.
Se kuuluu lestadiolaiseen perinteeseen, että kavahdetaan kaikkea liikkeen ulkopuolista eli liike on ns. sisäsyntyinen. Jos perheesi tai sukusi siitä sinut eristää niin suoraan sanottua sairasta sakkia koko poppoo. Tämä herätysliike on vain kirkon (joka on seurakunta) sisällä toimiva liike, joten saman seurakunnan lapsia olette molemmat.
Sinä joka kysyit, jos omaat lujan luonteen vaikeuksia ei tule, mutta jos et ole luja , varo ettet joudu luopumaan uskostasi, siitä tässä on kysymys, ei sen suuremmasta kuin omastsi uskosta, olen jo senverran vanha että tunnen muutaman jotka on näin tehneet ylensä on toisen usko hiipunut ja lankeemus tapahtunut .
Kuule, uskoa ei voi toiselle antaa eikä sitä voi kukaan ihminen toiselta ottaa.
Jos Jumala ei ermossaan uskoamme hoida niin se loppuu, vaikka sitten omahyväisyyteen, omaan vahurskauteen ja itseriittoisuuteen.
Älä ikinä luule hallitsevasi sinun elämääsi ja uskoasi, se on "suuremmis käsis!"
että seurustelun aikana pysyy housunnapit tiukasti kiinni, vaikkei munalukkoa olisikaan. Siinä sitä uskoa tarvitaan, ettei tytöllä ala essunnauhat kiristää liian aikaisin.
Kiitos Jeesuksen. Ja varmasti on paljon muita.
Kysymys olikin vain siitä, että iankaikkisen elämän nesteet vuotavat Kristuksesta päin syntiseen. Ettei syntisestä kasva niin suurta että hän olkaa hengellisessä ylpeydessään rakentamaan uskoaan itsensä hallittavaksi, ja sitä kautta ryhdy yläviistosta käsin muiden kristittyjen tuomariksi ja neuvonantajaksi.
Jeesus on Herra, se pitää aina muistaa.
olen myös lastadiolainen, veljeni alkoi seurustelemaan uskottoman tytön kanssa, se tuntui meistä sisarruksista tosi pahalle, emme kuitenkaan voineet sitä estää, eikä ollut aikomustakaan, koska veljeni oli täysi-ikäinen ja saa päättäää omat asiat. nyt heillä on kuusi lasta ja ovat onnellisia koko perhe. onnellista elämää voi elää kuka vaan, olkoonkin hän sitten uskovainen tai ei.
Sinäkö? Vai onko tuo henkilö kertonut itse että hän ei usko Jeesukseen?
Kannattaa lopettaa heti alkuunsa puheet
"uskottomista", ellei henkilö ole itse näin sanonut.
Niin vanhempasi ja sisaresi kuuluvat siihen joukkoon ,jotka pitävät itseään parempina kun ovat lestadiolaisia sillä heidän mielestään muut ovat tuskin "ihmisiä".Onneksi ehkä ajattelet toisin.Ilman Jumalan johdatusta et olisi "suruttomaan" tyttöön tutustunut eikö perheesi sitä ymmärrä etteivät he voi vaatia Jumalaa toimimaan niin kuin itse haluavat tai mitä Lestadius kirjoittaa postilloissaan.Häntäkö he pitävät Jumalana?Tiedän että tilanteesi on vaikea sillä jokainen haluaa kuitenkin olla väleissä vanhempiensa kanssa ja tavallaan haluaa tulla hyväksytyksi kaikella tavalla.Uskon että Jumala siunaa liittonne.Ei hän jätä siunaamatta ketään oli ihmiset sitten lestadiolaisia tai jotain muuta hänelle me kaikki olemme samanarvoisia.Tärkeintä sinunkin on muistaa että et muodosta parisuhdetta perheesi tai sukusi kanssa vaan rakastamasi tytön kanssa.Jos olet sitä mieltä että olet löytänyt elämäsi naisen voit vapaasti ajatella että tämän on Jumalan johdastusta ja liittosi tulee olemaan Jumalan siunaama.
Käytä järkeäsi "hyvämies", ole oma itsesi, kyllä Sinä tässä tapauksessa menetät ne Lestadiolaiset ihmissuhtteet, mutta entäs jos saat paljon enenpi tilalle?
Takanana 40v. ei Lestadiolaisuutta
Omat vanhempani toivovat, että olen onnellinen. Jokainen meistä on varmasti kuullut tämän oman äitinsä tai isänsä suusta. Luulen, että näin ajattelevat omat vanhempasi. He ovat kuitenkin eläneet koko ikänsä lestadiolaispiireissä, eivätkä voi täten ymmärtää ei-meikäläistä morsian-ehdokasta. Musta on aivan kamalaa, että vanhemmat haluavat viedä lapseltaan onnen.
Itse olen seurustellut reilusti yli vuoden lestadiolaisen pojan kanssa.Molempien vanhemmat suhtautuivat seurusteluun myönteisesti ja sallivat sen. Sen sijaan pojan ystävä yritti saada poikaa muuttamaan mieltään minun suhteeni omien vanhempiensa painostuksen alaisena. Kuulostaa kamalalta ja surullista se onkin. Onneksi kuitenki poikaystäväni valitsi minut. Kuitenkin välillä olemme törmänneet muihin ongelmiin juuri lestadiolaisuudesta johtuen tai no oikeestaan hänen vanhemmistaan johtuen. Lestadiolaisuudessa ei nimittäin sallita yökyläilyjä ennen avioliittoa.Se varmasti ollut yksi asia,joka on vaan pitänyt hyväksyä. Vanhemmat ovat syyttäneet minua jopa poikansa hiusten värjäyksestä ja korvakorujen käytöstä, johon en tietenkään ole häntä pakottanut. Kaikesta ollaan kuitenkin selvitty yhessä pitämällä toisistamme lujasti kiinni ja osoittamalla rakkautta suurella välittämisellä.
Toivon teille kaikkea hyvää ja onnea elämän tiellä!
Tajuatteko te lestadiolaiset miten te loukkaatte meitä jotka emme ole teihin kuuluvia?Aivan ihokarvat nouset pystyyn kun lukee tällaista tekstiä,"ei uskova","suruton","maailman ristin päällensä".Ei voi olla totta!Kuvittelettoko te todella että se tiedän uskonne on ainutta joka pelastaa ihmisen?Miten te voitte puhua tosista Jumalan luomista ja Jumalaan ja Jeesukseen uskovista näin?Olisiko aika todella HERÄTÄ katsomaan maailmaa vähän avarakatseisemmin?Saattaa hyvinkin olla että eivät vanhemmat riemulla vastaan ota tuollaisia vävykokelaita jotka ajattelevat "ei uskovista"(kamala sana, vain ateisti ei usko)tällä tavoin.
Älä missään tapauksessa yleistä kaikkia lestadiolaisia samaksi.
Mutta tuo mitä sanoit on totta.
Sellaisia omavanhurskaita lestadiolaisia on paljon, joille muut Jeesuksen opetuslapset ovat suruttomia.
Kannattaa kuitenkin muistaa että heidän elämänsä tuollaisessa tynnyrissä ei ole helppoa. Joten armahda heitä mielessäsi, se on osa heidän ymmärtämättömyyttään ja syntiturmelustaan.
Muissa uskovissa on taas muita vikoja.
Jumalan sanaa he tuntevat ja ymmärtävät hyvin huonosti, ja sen vuoksi saarnamiehet pöntöistä voivat luoda heihin tällaisia mielikuvia muista kristityistä. Se on heidän rautaruoskansa, joilla he pitävät -oman- joukkonsa koossa, pelon syyllisyyden ja häpeän alaisuudessa.
Porukka ei kurki laidan ylitse, kun helvetin musta virta on joka puolella seurakuntavenettä.
rupea painostamaan tyttöystävääsi kääntymään esikoislestadiolaisuuteen eikä perheesi myöskään. Hyväksy hänet sellaisena kun hän on!
Olen ollut naimisissa lähes 20 vuotta esikoislestadiolaisen kanssa ja elänyt uskonnollisen painostuksen alla lähes koko ajan, vaikka taustamme on sama, uskomme vaan niin kovin erilaiset. Mutta nyt on valoa putken päässä, sillä vihdoin olen saanut rohkeuden hakea avioeroa.
Tätä taustaa vasten "säälin" tyttöystävääsi.
Lestadiolaisilla vanhemmillasi ja sisaruksillasi on omat ajatuksensa asiasta. Ehkä heillä on omia kokemuksia tai pelkästään kuulopuheita... He haluavat sinun parastasi ja että saisit säilyttää uskosi. Kannattaa kuunnella heidän mielipiteitään, mutta loppujen lopuksi SINUN on itse mietittävä tämä asia.
Minulla on pelkästään hyviä käsityksiä tällaisista "sekaliitoista". Itsekin olen lestadiolaistaustainen, mutta en tosin enää. Mutta minulla on läheisiä, joista toinen on edelleen 40 avioliittovuoden jälkeen lestadiolainen ja toinen "muuten vain uskovainen"... Hyvin on heille mennyt. Asioista puhuminen myös puolison kanssa on tärkeää. Ja pitää olla valmis kompromisseihin. Se ei ole hyvä asenne, että uskonsa nimissä puskee väkisin oman tahtonsa läpi puolison uskonnäkemyksestä ja maailmankatsomuksesta välittämättä.
TOSIN 20 ja 17 vuotta on hyvin hyvin nuori ikä... =)Seurustelkaa rauhassa, ei kai mikään hoppu voi olla!
On ihmisiä, jotka ovat päässeet armon osallisuuteen ihastuttuaan kristittyyn poikaan tai tyttöön. Mutta vielä enemmän on ehkä sellaisia kristittyjä, jotka ovat menettäneet uskonsa ihastuttuaan epäuskoiseen ihmiseen.
Itsekin olen ollut ihastunut epäuskoiseen tyttöön, jolla oli heräystä ja joka kävi myös muutaman kerran seuroissa. Tuo suhde ei johtanut sen pidemmälle ja nyt olen ollut jo yli kymmenen vuotta naimisissa maailman ihanimman naisen kanssa, joka on sydämestään kristitty.
Kaikissakin ihastumisissa on hyvä olla sen verran jäitä hatussa, että ei tule tehtyä hätiköityjä ratkaisuja. Että ei tule hetken huumassa solmittua liittoa sellaisen ihmisen kanssa, jonka arvomaailma ei ole sama kuin oma. Jokaisessa avioliitossa tulee sen verran ongelmia, että ylimääräisiä ristiriitoja ei tarvita. Ja kaiken lisäksi voi oman sielun autuus olla uhattuna, niin kuin edellä sanoin.
Usko on Jumalan lahja, ei se ole missään tapauksessa ihmisen itsensä hallittavissa.
17 vuotias ei ole edes täysikäinen.Eikö ikäistäsi seuraa löytyisi?
jokin sisälläni takoo, että tämä ihminen on tarkoitettu minulle. Etsin itselleni elämänkumppania todella, enkä jotain hetken seurustelukaveria .Eikä meillä nyt ole ajatus heti vihille mennä; on aikaa varrota joku vuosi, kun opinnotkin pitää saada suoritettua ja tuleehan siinä samalla ikää meille molemmille.
Mutta mitäs se vanha kansanviisaus sanookaan: Tyttö nuorena ja kahvi kuumana! Ja myös, että "seitsentoista vuotisna on neito kaunehin"!
Mies vähän yli 20, ja nainen 17. Älä hassuja puhu.
Sun pitäs uusia tuo käsitteistosi tyystin.
Näin sanoi Jämsän mies meille vaimoni kanssa vuonna 1972.
50 vuotta sitten 17-vuotias oli ja pidettiin yleisesti vielä lapsena; nykyisin hän on nuori aikuinen. Yleensä jo hyvin koulutettu ja asioista tietävä paremmin kuin edellinen sukupolvi samassa iässä! Kuitenkin nuoret tarvitsevat vanhempien tukea ja elämänohjeita, mutta tärkeät ratkaisut he elämänsä suhteen tekevät jo itse. Ja vastaavat niistä vielä silloinkin, kun nykyiset viiskymppiset vanhemmet jo ovat maan povessa!