V M Saarakkala

Äänestä muutosta!
Perjantai 16.3.2007 klo 09:33 - Vesa-Matti Saarakkala

Television vaalikeskustelut on käyty. Olen erittäin tyytyväinen puheenjohtajamme Timo Soinin esiintymiseen niissä. Häntä on yritetty hermostuttaa yksilötenteissä, mutta panettelu on kääntynyt itseään vastaan. Kaikkien puolueiden vaalitenteissä hän ja samalla Perussuomalaiset ovat erottuneet muusta massasta selkeästi – edukseen – uskon.

Muutos tuntuu kauppojen edustoilla kiertäessä. Perussuomalaisiin suhtaudutaan hyvin myönteisesti. Yhteydenotot erityisesti internetin kautta ovat lisääntyneet huimasti viimeisten viikkojen aikana. Nuorisovaalien tulokset eivät juuri anna osviittaa siitä, mitenkä henkilöt menestyvät oikeissa vaaleissa, mutta puolueiden kannatusten suunnasta ne kertovat jotakin. Me perussuomalaiset lähes kaksinkertaistimme kannatuksemme viime nuorisovaaleista. Nyt lukemamme koko maassa oli 7,7 % ja Vaasan vaalipiirissä 9,6 %!

Gallupit näyttivät meille viime eduskuntavaalien alla prosentin luokkaa, jopa alle 0,5 % ja puolueen tippumista eduskunnasta, mutta silloin saimme lopulta 1,6 % ja kolme kansanedustajaa. Nyt gallupit, joissa monissa otetaan huomioon kunnallisvaalitulos, näyttävät meille paria kolmea prosenttia. Kunnallisvaalien huomioon ottaminen vääristää galluptulosta Perussuomalaisten kohdalla huomattavasti, sillä meillä ei ollut ehdokkaita kuin vain suurin piirtein puolessa Suomen kunnista. Tänään tulee vielä Ylen viimeinen gallup, ja mitä tahansa se näyttääkin, uskon todellisen kannatuksemme olevan sellainen, että näiden vaalien jälkeen emme ole enää eduskunnan pienin puolue. Äänestysaktiivisuuden nousukin ennakoi jotakin muutosta. Ja onhan puoluekin huomattavasti tunnetumpi nyt kuin neljä vuotta sitten.

Äänestäjät ratkaisevat seuraavan vaalikauden politiikan suunnan. Vanhoilla puolueilla, erityisesti keskustalla, kokoomuksella ja demareilla, ei ole mitään merkittävää keskinäistä eroa käytännön politiikassa. Jos haluaa vaihtoehtoa ja muutosta, pitää äänestää Perussuomalaisia. Kun me saamme ääniä, vanhojen puolueiden kuulo paranee. Ne joutuvat muuttamaan politiikkaansa, kun kansa lyö painetta niille. Perussuomalaiset on ainoa lääke näille dementoituneille vanhoille puolueille, jotka ovat unohtaneet, mitä varten ne on aikoinaan perustettu. Muutenkin, jos haluaa oikeuden valittaa, on käytävä uurnilla. Mutta mitä enemmän uurnassa on sunnuntai-iltana vanhoille puolueille osoitettuja ääniä, sitä enemmän valittamiseen on jatkossa myös aihetta. Sinänsä hyvät henkilöt eivät muuta politiikan suuntaa mihinkään, jos tulevat valituiksi vanhojen puolueiden listoilta. Napinpainajia eduskunnassa on muutenkin riittävästi.

Äänestä siis muutosta – äänestä Perussuomalaisia!
0148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

sanoo... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu