Palveluja suomalaisille heikennetään, ruotsalaisille parennetaan - samanaikaisesti.
Yleensä nuo leikkaukset on niitä joista ei puhuta.
Esim. kunta (teeskentelevät useasti vielä että eri asia kuin valtio ja muka valtion syy kun kumminkin kansanedustajat istuu kunnanvaltuustoissa) tiukentaa linjaa soppaloissa (=enempi vankeja parin vuoden päästä kun varastavat sitten), terveyskeskuksiin "ei saada, on pulaa" lääkäreitä (saisi ne jos tahtoisi, ja mikään ei estä eduskuntaa määräämästä esim. lääkäreitä viideksi vuodeksi valmistuttuaan terveyskuksiin tai maksamaan itse koulutuksensa) ja sitten on jonoja pari tuntia kun mummelit odottaa vuoroaan tulla juoksutetuksi toiseen terveyskeskukseen jne. - oopperatalon tapaisiin aina riittää rahaa, ja erityisesti pakkoruotsin lisäämiseen, kuten nyt "svenska.nu"-ohjelmalla.
Nytkin vaaleissa olennaisinta on tämä:
Ääni Kokoomukselle,
Keskustalle,
Sosialidemokraateille,
Vihreille,
Vasemmistoliitolle
- on ääni pakkoruotsin lisäämisen puolesta.
Perussuomalaiset ainoana eduskuntapuolueena on äänestänyt esimerkiksi vuonna 2003 tullutta kielilakia vastaan. Sillä lisättiin pakkoruotsia valtion hommissa ja yksityisillä jotka valtiolle tekevät töitä.
Lisää keskustelua:
http://groups.google.fi/group/sfnet.keskustelu.politiikka/browse_thread/thread/856482e61f5519c4/329787a5ce365d5e?lnk=raot&hl=fi#329787a5ce365d5e

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä suurissakin puolueissa löytyy yksilöitä, jotka haluaisivat uudista kielten opiskelua. Minustakin venäjän, espanjan, kiinan, arabian tai ranskan osaaminen on nyt ja tulevaisuudessa tärkeämpää kansainvälistymisen takia kuin viimeksi 1600-luvulla merkittävästi vaikuttanut ruotsin kieli.
Tärkeimpiä tulevaisuuden haasteita taitavat kuitenkin olla väestön ikääntyminen, työvoimapula, ympäristöasiat ja miksei koulutuskin, jonka jäävuoren huippuna on tuo "pakkoruotsi". Pinnan alla lymyilevät mm.ammattikorkea-ja yliopisto-opiskelijoiden työttömyys tai vaikea (oman alan ja koulutustason) työn saanti sekä ammattikoulutettujen puute.
Sen sijaan, kannattaako äänestää perussuomalaisia? Minusta ei, sillä mitä se puolue ajaa? Eu-skeptisyyttä. Ei taida nykypäivän maailmassa olla järkeä yrittää irtautua EU:n yhteistyöstä tai eurosta. Lisäksi maahanmuuttajia tarvitaan paljon enemmän kuin perussuomalaisella vieraanvaraisuudella...anteeksi, varovaisuudella, saadaan. Tämän päivän Kauppalehden mukaan työvoimapula uhkaa jo viiden vuoden päästä, 100 000 paikkaa tullee vapautumaan. Olkoonkin, että työttömiä on paljon ja vuosittain valmistuvia opiskelijoita, ei tarpeeksi kaikilla aloilla kuten rakennus-, putki-, sähkö-jne.aloilla.
...siinä olet oikeassa, että terveydenhuoltoa tarvisi parantaa.
1) vähentää jonoja, esimerkiksi teettämällä kiirellisimmät ensin, sekä julkisella että yksityisellä puolella, kenties lääkkeiden kirjoittamisoikeuden laajentaminen auttaisi yskään, niin voitaisiin hoitaa hengenvaarallisemmissa tilanteissa olevia potilaita.
2)nostamalla sairaanhoitajien palkkoja, saadaan vähennettyä hoitajien muuttoa Norjaan ja Ruotsiin
3)kouluttammalla lisää lääkäreitä potilasmäärien kasvaessa (väestön ikääntyminen ja ikääntymisen aiheuttamat sairaudet)
4)palkkaamalla tarvittaessa lääkäreitä ulkomailta, joskus vain kalliimpaa, kun tarvii sekä kieli-että muuntokoulutuksen.