Aurinkoisena viime elokuun päivänä 9-vuotias tyttö kirmasi suojatielle. Sekunnin murto-osassa hän lensi muutaman metrin korkeuteen, kun Audi S3 syöksyi hänen päälleen. Tyttö putosi konepelille. Hän lensi uudestaan ilmaan kuljettajan jarrutettua, ensimmäistä kertaa. Lapsi iskeytyi maahan ja kuoli. Eilen oikeudessa kuultu Audi-kuski väitti, ettei hänen tekonsa ollut törkeä.
Typerät vanhemmat eivät olleet opettaneet tottelemattomalle tyttärelleen liikennekäyttäytymistä ja tyttö sai maksaa hengellään vanhempiensa laiminlyönnin.
Nyt on viaton automies syytettyjen penkillä ja häntä odottaa vuosien turha tuomio.
Lapsi ryntäsi eteensä katsomatta kotiinsa matkanneen johtajan eteen.
Samalla typerä kakara järjesti piinaavan alhaisen 40km/h nopeusrajoituksen 6-kaistaiselle tielle, jossa normaali autoilija voisi rauhassa ajella 100km/h. Kaikkia automiehiä kiusataan nyt yhden tottelemattoman kakaran toilailusta. On se niin väärin
Typerät vanhemmat eivät olleet opettaneet tottelemattomalle tyttärelleen liikennekäyttäytymistä ja tyttö sai maksaa hengellään vanhempiensa laiminlyönnin.
Nyt on viaton automies syytettyjen penkillä ja häntä odottaa vuosien turha tuomio.
Lapsi ryntäsi eteensä katsomatta kotiinsa matkanneen johtajan eteen.
Samalla typerä kakara järjesti piinaavan alhaisen 40km/h nopeusrajoituksen 6-kaistaiselle tielle, jossa normaali autoilija voisi rauhassa ajella 100km/h. Kaikkia automiehiä kiusataan nyt yhden tottelemattoman kakaran toilailusta. On se niin väärin
Vastaukset 51
Vanhimmat
ongelma on siinä, että johtajan olisi joka tapauksessa pitänyt pysähtyä ennen suojatietä, sillä viereinen kaista seisoi.
on valoohjauksella niin ei tarvitse pysähtyä vaikka toinen jono on pysähtynyt. Vihreillä ajetaan läpi. Keltaisilla hiljennetään jos ollaan vielä kaukana risteyksessä ja kaasutetaan jos ollaan juuri tulossa risteykseen eikä saada autoa pysähtymään turvallisesti esim takantulevan takia. Punaisilla pysähdytään. Mikäli suojatie ylittää kadun/tien ilman liikennevaloja niin silloin pitää pysähtyä jos viereisellä kaistalla joku odottaa ennen suojatietä.
Siihen on kyllä pysähdyttävä jos molemmille palaa vihreä et saa silti ohittaa valoissa seisovaa autoa.Tarkoitan sitä että molemmat ovat menossa suoraan ja molemmille palaa vihreä mutta jostain syystä viereisellä kaistalla auto ei aja eteenpäin.Niin olen sitä mieltä että et saa sitä pysähtymättä ohittaa.Mutta jos se on kääntymässä niin silloin saat ohittaa.
Audikuski väitti ettei siinä palanut punainen. Kuitenkin siinä aikaisemmin olleet autot seisoivat. Miksi? Ei kai kukaan huvikseen pysähdy valoristeykseen, jos siinä palaa vihreä.
Ja jos jalankulkija lähtee tien yli vihreillä, niin valot voivat vaihtua keltaiselle ennenkuin kulkija on ennättänyt tien yli. Jos on päässä vähääkään järkeä, ei voi varomatta ajaa suojatien eteen pysähtyneen ohi.
No kyllähän se nyt on niin, että ei todellakaan tarvitse pysähtyä valo-ohjatussa risteyksessä em tapauksessa. Sitten tarvitsee, jos valot eivät ole päällä, siis liikennevalot. Pysähtymättä saa myös ajaa jos välissä on koroke tai yksi tyhjä kaista !!!
Sie sen hokasit. Arvasin että tämä menee joka tapauksessa sääntöväittelyksi, joten hieman itsekin jatkoin provoilua.
Ideahan oli nimenomaan terve järki ja liikennesäännöt.
Sie oot fiksu!
...mutta eikai Audilla ajanutta kiireistä toimitusjohtajaa todellakaan saa häiritä edes pikkulapsi,koska kiireisellä toimitusjohtajalla on niin kova kiire,että muiden on väistettävä,vaikka suojatiellä.Lisäksi on otettava huomioon,että useasti Audilla ajavat miehet ovat(kuten tutkimusten mukaan 86%miesautoilijoista)omasta mielestään keskivertoa parempia autoilijoita.Heille ei kuitenkaan vahinkoja tapahdu.Koskaan!
Etkö lue lehtiä? Viereinen äijä oli pysähtynyt vihreisiin, koska näki että olisi vain tukkinut risteysalueen, jos olisi ajanut yli suojatien. Jotenkin miellän sen vihreissä seisomisen osasyyksi tähän onnettomuuteen. Aina kun joku tekee tavallisesta poikkeavan ratkaisun liikenteessä, syntyy ketjureaktio, jossa muutkin tekee jotain tutusta poikkeavaa. Ja pahimmassa tapauksessa pelti kolisee.
Esimerkki: valtatie, ja risteyksessä stop-merkit sivuteiltä tulijoille. Ruuhkaa kaikilla kolmella tiellä. Vasemmalle, päätielle, kääntyjä näkee, että vastakkaisen stop-merkin takaa tuleva on kääntymässä itsestään katsottuna oikealle (päätielle). Jotta liikenne sujuisi ja jonot purkautuisivat, alkaa vasemmalle kääntyjä lipua risteysalueelle liittyäkseen joustavasti oikealle kääntyjän perään. Mutta mitä se oikealle kääntyjä tekeekään: säikähtää ja lyö jarrut pohjaan eikä uskallakaan kääntyä! Näin on joustava vasemmalle kääntyjä tukkimassa koko risteystä, ja pahimmassa tapauksessa esim päätiellä lähestyvä rekka ei ehdi jarruttaa ajoissa.
Kysymys: onko vasemmalle kääntyjä 100% idiootti ja syyllinen?
Tämän takia en minä ainakaan pysty tuomitsemaan audimiestä: kyseessä oli monen tekijän summa, niinkuin liikenneonnettomuuksissa usein on.
Olet oikeassa pysähtyä ei tarvitse jos kaista on välissä tai koroke.Mutta mitä sitten kun viereisellä kaistalla seisoo auto ennen suoja tietä on menossa suoraan niinkuin sinäkin valot palaa vihreänä syytä et tiedä miksi vieruskaveri seisoo MITÄ TEET?
kysymys olikin siitä mitä laissa lukee. suojatien eteen ei tarvitse pysähtyä jos vihreät palavat vaikka vieressä seisoo auto.
Laissa ei taatusti lue että "pikkutyttöjen päälle ei saa ajaa".
Nyt ei ollutkaan kyse siitä. Oli kyse mitä laissa lukee. Onko se niin vaikea tajuta? Miksi sanot että pikkutyttöjen päälle ei saa ajaa? Sillä ei ole mitään merkitystä ajatko pikkutytön vai aikuisen päälle. Eikös jokaisen ihmisen henki ole yhtä arvokas?
koska viereisellä kaistalla ollut teki oikein odottaessa vuoroaan. Ei ajanut tukkoiseen risteykseen vihreillä. Kuitenkin jos viereinen kaista on vapaa ja valot vihreät niin saa ajaa ohitte ilman pysähtymistä. Koska jalankulkijoille on punaiset valot. Jos joku lähtee kävelemään yli päin punaisia niin oma moka.
Ei saa ajaa risteykseen jos jää jonkun tukkeeksi niin kuin tässä tapauksessa olisi käynyt. Kysymys onkin lähtikö tyttö päin punaisia vai audikuski. Minusta tuntuu että audikuski on syylinen. Siitä pysähtymisestä valoihin jos viereinen kaista seisoo ja on ollut kauan vihreätä niin ajan läpi pysähtymättä.
Mutta kun asian ydin on se, että se vihreissä jonon seisottaminen ei ole normaalia, siis sitä, mistä autokouluissa opetetaan. Helsingin niemelle ahdetaan aivan liian paljon mottoriajoneuvoja suhteessa tilaan ja katuverkostoon.
Vihreissä seisova jono.
Urheiluaudi.
Lapsijalankulkija.
Miksi hemmetissä tuollaisissa paikoissa on meidän maksamat suunnittelijat saaneet tehdä tuollaisen minuutti minuutilta joka päivä toistuvan yhtälön. Mitä helvetissä tekee alakoulu kovan liikenteen seassa. Miksi te kaikki asutte Hesassa? Ei se ole normaalia lapselle, ihmisille yleensäkin saati aivan överille automäärälle.
Miksi kaikki änkee ahterinsa tänne pk seudulle?? Tilaa varmaan riiittäisi muualla.
Esimerkissäsi vasemmalle kääntyjän tulisi lähteä liikkeelle hitaasti ja selvästi ajoittaa oma kääntymisensä niin, että vastakkaiselta suunnalta tulija ymmärtää tämän aikeet oikein. Monesti vastaavassa todellisessa tilanteessa vasemmallekääntyjät kiihdyttävät liian reippaasti mikä on omiaan säikäyttämään vähemmänkin hermoherkät kuljettajat.
Poikkeavasta käytöksestä tulee mieleen omalle kohdalle sattunut tapaus, jossa tosin ei sattunut mitään vakavaa. Olin itse kääntymässä vasemmalle etuajo-oikeutetulle tielle. Vasemmalta tuli kolmen auton jono, oikealta kuorma-auto joka oli kääntymässä minun tulosuuntaani. Lisäksi isomman tien suuntaista pyörätietä pitkin tuli oikealta kaksi tyttöä polkupyörillä ja isomman tien risteyksen vasemmalta puolelta ylittävän suojatien reunalle oli pysähtynyt mopopoika. Oikea järjestys olisi tietenkin ollut vasemmalta tuleva jono - kuorma-auto - mopopoika - minä, pyöräilijöiden arvelin ehtivän risteyksen yli kutakuinkin samaa tahtia autojonon kanssa. Jonon ensimmäisen auton kuljettaja päätti kuitenkin olla "kohtelias" ja pysähtyi päästämään mopopojan suojatien yli. Poika ei aluksi meinannut uskaltaa ollenkaan lähteä liikkeelle mutta kuorma-autoilija sen sijaan lähti, joutuen kuitenkin pysähtymään poikittain risteykseen pyöräilijätyttöjen takia. Tässä vaiheessa vasemmalta tulijat joutuivat uudelleen pysähtymään, mutta minä pääsin kääntymään kuorma-auton kiertämällä. Eli lopputulos tästä "kohteliaisuudesta" oli se, että kukaan ei päässyt mihinkään sen nopeammin kuin olisi päässyt sääntöjä noudattamallakaan, ainoa vaikutus oli "kohteliaan" kuskin ja hänen takanaan tulleiden matkan hidastuminen. Ei liity mitenkään Audi-kuskiin tai yliajoon, mutta todistaapahan mainitsemasi ketjureaktion...
jos se SYYTTÖMÄNÄ ensikertalaisena saa kaks vuotta
niin vuoden päästä se on taas ihmisten ilona, mutta toivottavasti sen vuoden aikana saa tuta pukamissaan mikä multa oikein tuli.
Minua vituttaa etta kadulle laitettiin etana nopusrajoitus. Jos kadulla olisi rajoituksena 100 km/h ei kukaan ajaisi ylinopeutta. Monessa muussakin paikassa rajoitus on liian peini. Saatanan pelle suunnittelu tekee ihmisistä R I K O L L I S I A
Ei kai tämä Auto-Antero enää vapaana kulje?
pistetään sitten saman tien joka puolelle sadan kilometrin nopeusrajoitus ja katsotaan kuinka sitten kolisee pelti joka ikisessä Suomen taajamassa. tai poistetaan vaikka kokonaan nopeusrajoitukset.
Niin sen pitäisi mennäkin. Saisivat saatanan tunarit rautaa päällensä. Jos ei osaa, eikä uskalla painaa hanaa, on syytä pysyä himassa tai antaa ajotaitoisten ajaa
Ei kukaan henkisesti kypsä ihminen kirjoittele tuollaista.
Yleensä, ainakin täällä Keski-Suomessa, kun valot vaihtuvat esim. autoille punaiseksi
on pieni viive ennen kuin valot vaihtuvat vihreiksi kävelijöille, ettei matti myöhäset ja
jo risteyksessä olevat aja kävelijöiden päälle tms.
Nyt jos tilanne olikin tämä, että audimiehellä valot olivat keltaisella tai jo juuri muuttuneet
punaiseksi, ei tytön olisi pitänyt vielä olla miltei ylittänyt jo suojatietä!
Eli jos valot toimivat kuten niiden pitäisi, niin kävelijöille valot vaihtuvat vihreiksi
jonkun sekunnin kuluttua kun autoilijoille on jo tullut punainen. Lisäksi reaktioaika (olematon)
ja varsinainen käveleminen.
JOKO audimies ajoi reippaasti jo jonkin aikaa olleita punaisia päin TAI liikenteessä
kokematon lapsi lähti ylittämään tietä KOSKA joku oli pysähtynyt suojatien eteen
ja lapsi oletti, että kun auto pysähtyy, voi ylittää tien.
Jälkimmäisessä vaihtoehdossa syyllisiä on 3. Vanhempien kasvatus, vihreillä pysähtynyt autoilija ja
lapsi itse. Audimies myös siinä tapauksessa että ajoi punaisia päin.
Emme tarkalleen tiedä minkälaisista aikamääristä on kyse, sekunneista joka tapauksessa,
joten emme mitenkään voi syyllistää ilman kiistatonta kamerakuvaa ketään osapuolta.
Oliko kyseessä törkeä piittaamattomuus ja punaisia päin ajo vai usean osatekijän summa.
Kukaan ei ole kiistänyt sitä, että vihreissä seisonut auto todella seisoi vihreissä.
Eli tämän mukaan audimies saattoi ajaa vielä keltaisia päin ja lapsi juosta tielle punaisia päin.
Muutama sekunti sinne tänne, niin syylliset ovat eri henkilöt. Totta on kyllä sekin,
että pieniä lapsia ei tulisi vilkkaille väylille itsekseen päästää ja kuka haluaa asua Helsingissä???
Asia on erikseen minkälaisia rangaistuksia tulisi antaa vahingoista tai tyhmyydestä.
Audimies tuskin ajoi tahallaan kakaran päälle vaikka olisikin ajanut punaisia päin.
Miettikääpä omalle kohdalle. Aika moni varmasti kiihdyttää vielä keltaisissa eikä tule
ajatelleeksikaan, että joku vois juosta suojatielle kun keltaiset vielä palavat....
"Muutama sekunti sinne tänne, niin syylliset ovat eri henkilöt. Totta on kyllä sekin,
että pieniä lapsia ei tulisi vilkkaille väylille itsekseen päästää ja kuka haluaa asua Helsingissä???"
Näin täsmälleen on. Noista kuvailemistasi syistä toivon itse, ettei audimiestä lynkattaisi.
Samanlaisesta sekuntipelistä on kyse kuvailemassani stop-merkkien takaa vasemmalle/oikealle kääntyvistä. Olisi kiinnostavaa kuulla ihmisten mielipiteet, kysymys on yllä otsikolla 'syystä seisoi'.
pitää pysähtyä ennen ensimmäistä liikennevalotolppaa, jos risteys on tukossa.
Tukoksen syystä riippumatta.
Eli suomeksi: risteykseen ei saa ajaa, jos auto jää risteysalueelle valojen vaihduttua kulkusuuntaan punaiseksi.
Ja kysymys: kuinka moni teistä jää tai on jäänyt keskelle risteystä (tai suojatien päälle)?
pitää huomioida kaikki tienkäyttäjäryhmät, myös lapset. lapset ovat arvaamatomia eivätkä tiedä liikennesääntöjä, mitä ei pidä olettaakkaan. tuossa tilanteessa, kun viereinen jono seisoi, pitää varautua yllätyksiin hiljentää nopeuttaan ja olla myös itse valmis pysähtymään. eikös paikalla ole 40 km/h rajoitus ja mitä nopeutta audi kuski mahtoikaan ajaa?
ei ollut 40kmh vaan 50kmh. Rajoitus pudotettiin ko tapauksen vuoksi 40kmh. Muuten muutama vuosi sitten oli 60kmh rajoitus, mikä onkin sopiva nopeus tälle 6-kaistaselle väylälle.
Moniko ajaa tuota 40kmh nopeutta nykyään, havaintojeni mukaan n. 1%.
Tuossa ylempänä joku totesikin, että jos ei osaa tai uskalla ajella, on paras jäädä kotiin tai siirtyä julkisiin.
KLIPS - Lapsi ryntäsi eteensä katsomatta kotiinsa matkanneen johtajan eteen. - KLIPS
Minkä takia johtaja matkaa kotiinsa eteensä katsomatta???? SYYLLINEN.
Lue uudestaan mitä itsekin kirjoitit...
Miksi luulet että lapsi juoksi alle? Selvästi siksi että kun oikeanpuoleinen autojono oli pysähtyneenä ja hän lähti 'automaattisesti kun autot pysähtyivät' unohtaen katsoa että onko valo todella vaihtunut. Hän ei siis tajunnut ettei valo ollut vaihtunut mutta luuli niin käyneen autoista päätellen.
Mistä kuski taas olisi voinut arvata/voinut nähdä lapsen tulevan viereisen kaistan autojen edestä JUOSTEN yhtäkkiä eteen??? Eipä ole ihan sellainen asia jota pitää koko ajan vahtia, että jospa tuolta täysin näköesteiden takaa tulisikin punaisia päin pieni lapsi juosten eteen!
Mitä siihen kiihdyttämiseen tulee, yleensä ihmiset tuppaavat kiihdyttämään kun siirtyvät ilmeisesti pysähdykistä/lähes pysähdyksistä vapaalle kaistalle? Ja tottakai sivulliset pelästyvät kun lapsi jää auton alle, tottakai se näyttää siltä että auto kulki kauheaa vauhtia kun lapsi lentää kaaressa... Muutenkin objektiivisuus kaukana useimmilla jalankulkijoilla, useimmille auton melu=indikaattori auton vauhdista. Kun vielä auto on 'urheilullinen' Audi, ja kuskina ei ainoastaan mies, vaan vielä toimitusjohtaja, on viha sanoinkuvaamatonta... Säälittävää ennakkoluuloa ja massahysteriaa. Eihän kenenkään ole tarvinnut yhtään faktaa katsoa kun ovat jo tuominneet hänet. Vihdoinkin 'saivat kiinni' yhden 'kaahaajabisnesmiessian'! Häntä pitää siis rankaista kaikkien kiinnijäämättömien puolesta, ihan sama tekikö mitään väärin!
Audikuskin rangaistus on asiassa sivuseikka, tdennäköisesti turha.
Eniten asiassa vituttaa että KAIKKI joutuvat kärsimään idioottimaisen pienestä nopeusrajoituksesta 6-kaistaisella baanalla.
Sitten laitetaan kyrpänaamat tutkien kanssa kyttäämään ja nyppimään viattomilta automiehiltä ajokortteja jättimäisten maksumääräystem kera.
Maasamme tehdään "hienoa" liikenneturvallisuustyötä. GRRR!!
Saatanan kakara kun et katsonut eteesi !!!
..jos oma "saatanan kakarasi" olisi ollut tuo joka nyt jäi alle ja kuoli. et varmaankaan siinä vaiheessa kirjoittelis tollasta tänne ja se neljänkympin nopeusrajoituskin olis varmaan silloin tervetullut.
Olisin antanut selkäsaunan. Minun lapseni on kotona sivistetty, etteivät ryntäile päättömästi
tekee tällaisen avauksen.
Ei ole korvien välissä mitään hajua siitä, millaisilla asioilla voi pitää "hauskaa".
Olisitko PAVIAANI tehnyt saman avauksen, jos suojatietä olisi kävellyt sinun oma lapsi?
runkkaamalla ei tuu lapsia !
Vittu kun oli tyhmä kakara ,sen luonne oli kuulemma vilkas eikä se paljon kuunnellut muita!
Jos tuollanen hyppelijä hyppii auton alle ,ei se ole sen audikuskin syy!!
Miksi sen tyhmän kakaran kaveri jäi taaemmaksi
vielä valoihin seisomaan ?? hyvä kysymys!!!
Huonot vanhemmat ! huono kasvatus!!
Perkele tielle ei hypitä' vaikka olisi kuinka hauskaa! sitten kun osuu niin ei enään olekkaan niin hauskaa!!
Ajan joka päivä tuota huopalahdentietä n.60 km/h
ja niin näyttää ajavan moni muukin ! 40 km/h on aivan perseestä!)
Onneksi tiedän kyttien vakiopaikat tuon tien varressa!!
kun sinäkin kasvat aikuiseksi ja saat omia
skidejä niin huomaat ettei kaikki olekkaan niin
yksinkertaista,mutta siihen taitaa mennä vielä
hieman aikaa...
katsottuna on tilanne kuitenkin se, että todistajalausunnot ovat ristiriitaisia eivätkä missään tapauksessa yhteenvetona loogisia.
Yliajajasta on media tehnyt ökyjupin, vaikka mies on kaikkea muuta.
Lisäksi jokaisen asiaa kommentoivan tulee kiinnittää huomiota juuri tuohon, miksei toinen jalankulkija edennyt rinta rinnan suojatielle. Oli itsellä lapsia tai ei.
Eihän tästä muuten tällaista polemiikkia olisi syntynytkään.
Kolmisen vuotta sitten oli alakoululuokka pyöräretkellä Naantalissa. Yksi lapsista ajoi polkupyörällään risteyksessä suoraan kuorma-auton alle. Paikka on hyvin avoin, ja näkyvyys parisataa metriä joka suuntaan. Kaikki koululaiset pyörineen olivat olleet pysähtyneinä stop-merkin taa. Mikään ei varmuudella selitä, miksi tuo yksi lapsi irtautui joukosta ja lähti yhtäkkiä polkemaan ison kulkuneuvon eteen, ja kaikkien kauhuksi otti ja kuoli. Olisiko autokuski pitänyt hirttää munistaan, koska "se olisi voinut olla sinunkin lapsesi"?
"Kolmisen vuotta sitten oli alakoululuokka pyöräretkellä Naantalissa. Yksi lapsista ajoi polkupyörällään risteyksessä suoraan kuorma-auton alle. Paikka on hyvin avoin, ja näkyvyys parisataa metriä joka suuntaan. Kaikki koululaiset pyörineen olivat olleet pysähtyneinä stop-merkin taa. Mikään ei varmuudella selitä, miksi tuo yksi lapsi irtautui joukosta ja lähti yhtäkkiä polkemaan ison kulkuneuvon eteen, ja kaikkien kauhuksi otti ja kuoli. Olisiko autokuski pitänyt hirttää munistaan, koska "se olisi voinut olla sinunkin lapsesi"?"
voi kirjoittaa noin.
Nyt esillä olevassa asiassa monet ja kiistattomat todistajalausumat kertovat Audi-miehen ajaneen punaisia päin ja suojatiellä kävelleen tytön päälle aiheuttaen tämän kuoleman.
Edelleen Audi-kaahari ohitti toiselle kaistalle asianmukaisesti pysähtyneen autojonon.
Mahdollisimman kova tuomio on paikallaan törkeästä liikenteen vaarantamisesta sekä törkeästä kuolemantuottamuksesta. Nyt on syytä raapia normaalista tavasta poiketen asteikkojen ylälaitoja.
Mitähän sinunkin päässäsi liikkuu???!!!
Katsoppas juttuni "Tässä mättää" hieman ylempänä
"Pässi". Ei kaikki ole niin yksioikoista. Todistajalausunnot ristiriitaisia!, valojen vaihtuminen, viive, kakaran omat luulot, audin normaali kiihdytys lähes seisahduksesta jossa kiinnitetään huomio vain itse kiihdytykseen.
JOKAINEN OLKOON SYYTTÄMÄTTÄ, ELLEI ITSE OLE NÄHNYT TILANNETTA! ja asettakoon itsensä molempien asemaan. Helppo olla jälkiviisas.
Harmi että se kakara kuoli. Olisi oppinut paljon hätäilystään. Vaikka kuinka on vihreä, niin pitää KATSOA silti ympärilleen.
Itse olen jäänyt kaaharin alle suojatiellä, mutta en pysty syyttämään kaaharia, sillä itse en ilmeisesti katsonut tarkasti. Vilkaisin kyllä, mutta en nähnyt autoa. Siellä se kuitenkin oli liikenteen seassa, kun kerta alle jäin. Lujaakin tuli jarrutusjäljistä päätellen.
Siinä sitten lennettiin kaaressa konepellinkautta asfalttiin ja oltiin vuorokausi puolitiedottomassa tilassa.
Sen jälkeen olen katsonut aina tarkasti kaikkiin suuntiin näinä kahdeksana vuotena tapauksen jälkeen ja kauhulla katsonut kävelijöitä liikenteessä.
Ensinnäkin moni kävelijä, jolla ei ole ajokorttia ei tunnu lainkaan käsittävän, ettei auto pysähdy hetkessä ja miten ne kääntyvät. Jokaiselle tekisi hyvää liikenneturvallisuuden kannalta jäädä auton alle, sen jälkeen kaikki olisivat paljon varovaisempia kaikin puolin.
Kuolema murhaaja Audi-kuskille!
Kaikki audikuskit ovat murjaajia ,lapsentappajia!
Aina kun näen audin tiedän että sitä ajaa lapsentappaja!!
Jotain rajaa ! Mieti jos vastaavaa tapahtuisi sinulle. Ajat autolla sääntöjen mukaan ja joku tenava hyppää alle ja olet syytön niin miten sitten suu pannaan ? Ehtotan videovalvontaa riskialttiille paikoille.
Onhan se kauheaa, että lapsi kuolee liikenteessä! Parempi olisi, että kaikki pysyisivät kotona (lapset ja aikuiset), niin liikenteessä mitään ei sattuisi koskaan kellekkään. Jos joku ajaisi oman lapseni yli, lynkkaisin varmaan kuskin vaikkei olisikaan kauhean syyllinen. Taas,jos vahingossa ajaisin jonkun yli, yrittäisin varmasti todistaa, että en tehnyt sitä tahallaan. Kyllähän kaikkea maailmassa sattuu, toivottavasti ei osu kohdalle.
sehän on silteen että sä uskallat kyl haukkua sitä kuollutta pientä lasta. jos mä sut nään ni tapan ilomielin
Minulla on laisiasi varten ladattu 358 aina mukana.Kaikenmaailman kaheleita sitä onkin....
Eilinen Apu-lehti julkaisi vaihteeksi jutun Audimiehestä ja pikku oliko se Janitasta. Aloitti tutulla litanialla "32-vuotias toimitusjohtaja, joka söi psyykenlääkkeitä ja piti hanskalokerossaan kaahausvideoita...", ja silti myöhemmin tekstissä kertoi median myllyttäneen audimiesta jo aika tavalla.
Mutta asiaani: oikeudenkäynnissä puolustusasianajaja (niin, teidän mielestä ei se kuski edeskö ansaitsisi puolustusta?) esitti, että
1) Kun kukaan ei ole nähnyt jalankulkijoiden valojen väriä
2) Kun kolmatta jalankulkijaa ei ole tavoitettu ja esitutkinnassa on muitakin puutteita
3) Kun silminnäkijälausunnot olivat osin muuttuneet esitutkinnan ja oikeudenistunnon välillä
4) Kun riittävän tyhjentävää näyttöä ei ole törkeästä kuolemantuottamuksesta
5) Kun media on lynkannut miestä jo seitsemän kuukautta yksisilmäisellä otteellaan
jne...
on mies tuomittava sakkoihin eikä suinkaan raskaimman mukaan.
Olen samaa mieltä. Jos rangaistus ylläolevista tekijöistä huolimatta annettaisiin raskaimman mukaan laskisi oikeusjärjestelmän arvostus ja luottaminen siihen. Ainakin meidän objektiivisuuteen kykenevien, fiksumpien kansalaisten mielestä.
Tuossa tilanteessa tosiaan tapahtui laiminlyönti, vieläpä törkeä sellainen.
Tosin laiminlyöjänä eivät olleet menehtyneen tytön vanhemmat, vaan tytön
kuoliaaksi ajanut kuljettaja. Hän laiminlöi velvollisuutensa noudattaa
liikennesääntöjä, tarkkailla ympäristöään liikenteessä sekä varmistaa oma
ja muiden turvallisuus. Täysin syytön sivullinen sai maksaa siitä hengellään.
Tämä ketjun avannut kirjoitus on niin kömpelö provo, ettei se voi mennä
täydestä kenellekään. Siinä on myös onnellisesti sivuutettu asiaan liittyvät
tosiseikat, joista olennaisin lienee se, että yliajaja ajoi päin punaista.
Provokaatio on aina hyvä keino saada keskustelua aikaan, mutta siinäkin
on syytä muistaa pitää tietyt rajat mielessä.
Yliajajalle vaaditaan törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä
törkeästä kuolemantuottamuksesta mm. kahden vuoden ehdotonta
vankeusrangaistusta. Se olisi mielestäni sopiva minimirangaistus, sakkojen
ja vahingonkorvausten ohella. Lisäksi yliajajalta tulisi peruuttaa ajolupa
pysyvästi.
Tapauksen törkeydestä olen aivan samaa mieltä. Rangaistuksestakin olen muuten samaa mieltä, mutta elinikäinen ajokielto on kohtuuton. Ajokielto voi olla pitkä, mutta ei elinikäinen.
Elinikäinen rangaistus on mielestäni lähes joka tapauksessa kohtuuton. Ihmiselle pitää aina jättää mahdollisuus katumiseen ja sovittamiseen. Monikertaiset rikoksenuusijat ja vaaralliset psykopaatit ovat ehkä asia erikseen. Ensikertalaiselle elinikäinen rangaistus on kohtuuton.
Tämä tapaus ja muut vastaavat, sekä monet läheltä piti -tilanteet osoittavat sitä, että taajamaliikenteen valvonta on olematonta eikä niissä puututa oleellisiin asioihin. Liikennevalojen ja suojateiden kunnioitus olisi palautettava niille kuuluvalle tasolle. Pelkkien ajonopeuksien ja rattijuopumusten valvonta ei ole riittävää. Taajamissa ajotapavalvonta on vähintäin yhtä tärkeää.
Lienee paikallaan perustella tuota mielipidettäni pysyvästä ajokiellosta.
Ei niinkään ole merkittävää, onko tekijä ensikertalainen vai ei, kun teko
on näinkin vakava. Lievemmässä teossa sillä luonnollisesti olisi. Mutta näin
vakavassa teossa ei pidä lieventää rangaistusta vain siksi, että kyseessä
oli ensimmäinen kerta, kun tekijä aiheuttaa tällaista. Asenne tuskin oli
tapahtumahetkellä ensimmäistä päivää läpimätä, se lienee ollut sitä jo pitkään.
Kuljettaja on käytöksellään osoittanut, ettei näe mitään tarvetta muuttaa
käyttäytymistään liikenteessä. Vaihtoehdoksi jää hänen pitämisensä sieltä
pois, jottei lisää uhreja tulisi.
Et ole tainnut lukea aiemmpia tekstejä, laiskako?
Aiemmin on ilmennyt faktoja joita kirjoituksestasi päätellen et ole lukenut. Turha aloittaa alusta väittelyä, joka on jo käyty kerran. Harmaasilmä taitaa olla taas yksi sensaatiohakuisen nykymedian uhri....
Olen lukenut aiemmat viestit läpi. Laiskuus puolestaan on suhteellinen
käsite.
Aiemmin on ilmennyt faktoja, jotka onnettomuuden tutkijat ovat kertoneet.
Nuo faktat ovat sangen paljon ristiriidassa niihin näkemyksiin nähden,
joita tässäkin ketjussa on esitetty. Toisaalta, noiden faktojen perusteella
syyttäjä on esittänyt tekijälle rangaistusvaatimuksen, jota ei ihan kevyesti
tässä maassa saa. Luotan enemmän tutkijoihin ja syyttäjään kuin tässäkin
ketjussa näkemyksiään esitelleisiin höyrypäihin.
Jätän sen kaihileikkauksen väliin, sille ei ole tarvetta ainakaan vielä.
Muutenkin turhia leikkauksia kannattaa välttää. Mahtaakohan sinulla olla
moisista omakohtaista kokemusta...