KUKA ON

Nuori äänestäjä.

Älä lankea Maalaisliiton ansaan. Keskustapuolue on nimensä muuttanut entinen Maalaisliitto. Nimi ei ole Maalaisliiton olemusta muuttanut.

Maalaisliitto-Kepu ei ole politiikan keskellä vaan se on ääripuolue.

Maalaisliitto on vanhoillisin ja opportunistisin puolue.

Opportunismi tarkoittaa sitä, että kaikesta käydään kauppaa, jolloin saadaan lypsettyä peruskannattajakunnalle - vähäiselle joukolle maanomistajia ja maatalouden harjoittajia - lisää veronmaksajien rahaa.

Maalaisliitto-Kepu:n maatalouspolitiikka perustuu valtaviin tukiaisiin. Se autioittaa maaseudun ja köyhdyttää kaupungit.

Maalaisliitto-Kepun ympäristöpolitiikkaa voimme tarkastella esim. maatalouden päästöjen valuessa vesistöissä.

Viimeisiä luonnontilaisia metsiä pyritään hakkaamaan ja luonnontilaisia maita yhä ottamaan maatalouden käyttöön.

Kepun hallussa oleva metsästyspolitiikka sallii lintujen metsästyksen, jopa kevätmetsästyksen ja susien, karhujen, ilveksen jne. vainoamisen.

Maalaisliitto-Kepu haalii ehdokkaikseen julkkiksia, joita huolimattomat äänestävät. Valta on kuitenkin tiukasti ydinjohdolla ja sen varjossa seisovalla MTK:lla eli maatalouden ulkoparlamantaarisella painostusjärjestöllä.

Maalaisliitto-Kepu on ääripuolue.
1152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sinä kirjoitit niin maalaisvihamielisen mielipiteen tänne, että pakko vastata. Kun seuraavan kerran laitat leipää suuhusi, niin mieti mitä on täytynyt tapahtua, ennenkuin se leipä on sinulla. Toivottavasti et koskaan joudu kokemaan leivän puutetta. Jos kaikki ajattelisivat sinun laillasi niin Suomessa ei tuotettaisi lainkaan ruokaa ja sinä ja me muut saattaisimme joutua nälänhätään kriisin sattuessa. Sinulle se tekisi hetkeksi hyvää jo ennen sitä, niin ajattelisit hiukan, ennenkuin kirjoittelet julkisuuteen mitä sattuu!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KESKELLÄ? kirjoitti:

Nuori äänestäjä.

Älä lankea Maalaisliiton ansaan. Keskustapuolue on nimensä muuttanut entinen Maalaisliitto. Nimi ei ole Maalaisliiton olemusta muuttanut.

Maalaisliitto-Kepu ei ole politiikan keskellä vaan se on ääripuolue.

Maalaisliitto on vanhoillisin ja opportunistisin puolue.

Opportunismi tarkoittaa sitä, että kaikesta käydään kauppaa, jolloin saadaan lypsettyä peruskannattajakunnalle - vähäiselle joukolle maanomistajia ja maatalouden harjoittajia - lisää veronmaksajien rahaa.

Maalaisliitto-Kepu:n maatalouspolitiikka perustuu valtaviin tukiaisiin. Se autioittaa maaseudun ja köyhdyttää kaupungit.

Maalaisliitto-Kepun ympäristöpolitiikkaa voimme tarkastella esim. maatalouden päästöjen valuessa vesistöissä.

Viimeisiä luonnontilaisia metsiä pyritään hakkaamaan ja luonnontilaisia maita yhä ottamaan maatalouden käyttöön.

Kepun hallussa oleva metsästyspolitiikka sallii lintujen metsästyksen, jopa kevätmetsästyksen ja susien, karhujen, ilveksen jne. vainoamisen.

Maalaisliitto-Kepu haalii ehdokkaikseen julkkiksia, joita huolimattomat äänestävät. Valta on kuitenkin tiukasti ydinjohdolla ja sen varjossa seisovalla MTK:lla eli maatalouden ulkoparlamantaarisella painostusjärjestöllä.

Maalaisliitto-Kepu on ääripuolue.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu