1 Työnvälitystä on tehostettava ja sosiaaliturvaa muutettava
nykyistä kannustavammaksi. Työttömyyspäivärahan
maksaminen on tehtävä niin nopeaksi, että lyhytaikaisen
työsuhteen päätyttyä työttömyyspäivärahan maksu jatkuu
välittömästi. Työn vastaanottamisen pitää aina olla kannattavaa.
Tämä on vastuullista markkinataloutta.
2 Työnantajia voidaan kannustaa huolehtimaan työntekijöidensä
voinnista ja jaksamisesta. Liikunta- ja kulttuurisetelien
verottomuus yksi kannustin, jonka voimassaolo
on turvattava.
3 Yrittäjän tulee saada vähentää verotuksessa kulut, jotka
syntyvät oman sairaan lapsen hoitamisesta.
4 Vanhemmuuden ja yrittäjyyden yhteensovittaminen
on haastavaa, koska yrittäjän työajat ovat epäsäännöllisiä,
päivät pitkiä ja lomia vaikea pitää. Yksi helpotuksen
mahdollisuus on jatkaa yrittäjien sijaispalvelujärjestelmää ja
laajentaa kokeilu koko maahan.
5 Kokoomus on esittänyt uutta verovähennystä Heikille
ja muille, jotka viikoittain joutuvat työn takia asumaan
eri paikkakunnalla kuin perheensä. Näin korvattaisiin
kohonneita
elinkustannuksia, kuten asumismenoja. Vähennyksen
määrän tulee olla 3 000 euroa vuodessa.
6 Kotitalousvähennys on osoittautunut toimivaksi ja
tehokkaaksi keinoksi hankkia apua kotitöihin. Vähennystä
on parannettava nostamalla sen enimmäismäärä
2 300 euroon vuodessa myös remonttitöiden osalta. Vähennyksen
käyttöalaa on laajennettava kotitalouden hankkimiin
atk-palveluihin ja digiboxin asennukseen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.