Me olemme

kun keskusta vakuuttaa hiljaisuudellaan hyväksyvänsä valehtelun ehdokkaiden vaaliteemoissa ja varsinkin valtiovallan tasolla niin,

meitä kyllä asia haittaa, me koemme siis niin suurta pettymystä ja huijatuksi tulemisen tunnetta, että sitä on erittäin vaikeaa pukea edes sanoiksi.

Me valitsimme viime vaaleissa huolella ehdokkaamme niiden joukosta, jotka avoimesti kertoivat pitävänsä perhearvoja kunniassa, ja nyt on sitten tapahtunut aivan kaikkea muuta ja todella pöyristyttävää.

Me koemme, että äänemme huijattiin meiltä petoksella ja viekkaudella.

Asia olisi ollut jotenkin auttavasti ymmärrettävissä jos ehdokas olisi pahoitellut tekoaan tai pyytänyt äänestäjiltään anteeksi, mutta niin ei tapahtunut.

Ja vielä pahempana koemme sen, että koko puolue on vain ollut hiljaa ja antanut näin siunauksensa valehtelulle.

Valehtelijan tukijoukot yrittävät paikata asiaa selvittämällä, että kyseessä olisi ehdokaan henkilökohtainen asia?

Niin ei mielestämme silloin ole, kun perhearvoja on käytetty vaaleissa ehdokkaan niinä ominaisuuksina, joiden perusteella äänestäjä on valintansa tehnyt.

Me katsomme tulleemme täysin huijatuksi ja täysin petetyksi ja meille on valehdeltu raskaamman kautta koko sen 40-vuotisen ajan, jolloin olemme saaneet ääntämme käyttää.
1134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

niin se vain minusta on...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pöyristyneitä kirjoitti:

kun keskusta vakuuttaa hiljaisuudellaan hyväksyvänsä valehtelun ehdokkaiden vaaliteemoissa ja varsinkin valtiovallan tasolla niin,

meitä kyllä asia haittaa, me koemme siis niin suurta pettymystä ja huijatuksi tulemisen tunnetta, että sitä on erittäin vaikeaa pukea edes sanoiksi.

Me valitsimme viime vaaleissa huolella ehdokkaamme niiden joukosta, jotka avoimesti kertoivat pitävänsä perhearvoja kunniassa, ja nyt on sitten tapahtunut aivan kaikkea muuta ja todella pöyristyttävää.

Me koemme, että äänemme huijattiin meiltä petoksella ja viekkaudella.

Asia olisi ollut jotenkin auttavasti ymmärrettävissä jos ehdokas olisi pahoitellut tekoaan tai pyytänyt äänestäjiltään anteeksi, mutta niin ei tapahtunut.

Ja vielä pahempana koemme sen, että koko puolue on vain ollut hiljaa ja antanut näin siunauksensa valehtelulle.

Valehtelijan tukijoukot yrittävät paikata asiaa selvittämällä, että kyseessä olisi ehdokaan henkilökohtainen asia?

Niin ei mielestämme silloin ole, kun perhearvoja on käytetty vaaleissa ehdokkaan niinä ominaisuuksina, joiden perusteella äänestäjä on valintansa tehnyt.

Me katsomme tulleemme täysin huijatuksi ja täysin petetyksi ja meille on valehdeltu raskaamman kautta koko sen 40-vuotisen ajan, jolloin olemme saaneet ääntämme käyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu