3 lasta.. Enkä juuri nyt tiedä haluanko yhtään.
Olen vain niin poikki ja teen kaikkia kohtaan kokoajan väärin, mutta kun en vaan jaksa!
Olen aina pahalla päällä ja yksin, ja minä en pidä yksin olemisesta. Mutta tätä se vaan on.. Päivästä toiseen ja kuukaudesta toiseen.
Mies kysyy välillä, että mikä auttaisi.. Vaikea vastata, kun en tosiaankaan tiedä!! Kaikki vaan vituttaa ja mikään ei kiinnosta. Viikkoakaan ei mene hyvin.
Mietin vaan monesti, että onko tässä mitään järkeä? Lapsillakin olisi parempi ilman minua. Ilman karjuvaa äitiä joka aina vaan kieltää, eikä koskaan ehdi tekemään mitään..
Luin aiempia sivuja päiväkirlastani, ja pelkäsin joskus sitä tilannetta, että jos mikään ei tunnu miltään..
Nyt tuntuu siltä. Tai siis ei tunnu.. Mikään ei tunnu miltään, enkä välitä mistään, vaikka haluaisin.
En tiedä mikä mulla on, en ole ennen ollut tämmönen, mutta tämä olotila ei ole sitä mitä haluan itselleni, tai kenellekään!
Olen tyytymätön kokoajan ja kaikkeen, tiuskin ja äyskin kaikille, itken jatkuvasti.. Elämässä ei ole enää ilon aiheita.. En jaksa innostua enää edes musiikista tai laulamisesta, vaikka se on aina ennen ollut minulle tärkeää.
Ei elämän tämmöistä kuulu olla? Tai jos kuuluu, niin minä en halua elää.. Tämmöinen elämä ei ole elämisen arvoista! Pilaan vaan muidenkin elämän norsunvittu-naamallani..
Taas tulee itku.. EN JAKSA ENÄÄ!!
Olen vain niin poikki ja teen kaikkia kohtaan kokoajan väärin, mutta kun en vaan jaksa!
Olen aina pahalla päällä ja yksin, ja minä en pidä yksin olemisesta. Mutta tätä se vaan on.. Päivästä toiseen ja kuukaudesta toiseen.
Mies kysyy välillä, että mikä auttaisi.. Vaikea vastata, kun en tosiaankaan tiedä!! Kaikki vaan vituttaa ja mikään ei kiinnosta. Viikkoakaan ei mene hyvin.
Mietin vaan monesti, että onko tässä mitään järkeä? Lapsillakin olisi parempi ilman minua. Ilman karjuvaa äitiä joka aina vaan kieltää, eikä koskaan ehdi tekemään mitään..
Luin aiempia sivuja päiväkirlastani, ja pelkäsin joskus sitä tilannetta, että jos mikään ei tunnu miltään..
Nyt tuntuu siltä. Tai siis ei tunnu.. Mikään ei tunnu miltään, enkä välitä mistään, vaikka haluaisin.
En tiedä mikä mulla on, en ole ennen ollut tämmönen, mutta tämä olotila ei ole sitä mitä haluan itselleni, tai kenellekään!
Olen tyytymätön kokoajan ja kaikkeen, tiuskin ja äyskin kaikille, itken jatkuvasti.. Elämässä ei ole enää ilon aiheita.. En jaksa innostua enää edes musiikista tai laulamisesta, vaikka se on aina ennen ollut minulle tärkeää.
Ei elämän tämmöistä kuulu olla? Tai jos kuuluu, niin minä en halua elää.. Tämmöinen elämä ei ole elämisen arvoista! Pilaan vaan muidenkin elämän norsunvittu-naamallani..
Taas tulee itku.. EN JAKSA ENÄÄ!!
Vastaukset 4
Vanhimmat
masennusta tuo on,ja hoidettavissa,voimia
Miehesi on järjestettävä sinulle enemmän aikaa.
SITÄ SINÄ TARVITSET nyt.
RAKKAUTTA.
VAADI SE HÄNELTÄ
Huomenta.. Olipas surkea viikonloppu, mutta tapahtuipa sentään jotain hyvääkin.
Kerroin neuvolassa lapsia käyttäessäni tuntemuksistani ja he ohjasivat minut sieltä perheneuvolaan.. Ajattelin, että mikäs siinä, varmaan sitten siellä osaavat auttaa ja oloni helpottuu. Mutta eihän siinä sitten niin käynytkään. Perheneuvolan tyyppi mielestäni testasi olenko tyhmä vai järjellä varustettu ja sanoi sitten lopuksi, että hän luulee, että minä itse tiedän mitä täytyisi tehdä..
En ihan semmoista käyntiä odottanut.. Ajattelin, että jos he siellä eivät osaa auttaa, niin kertoisivat kuka osaa, mutta ei..
Mielenterveystoimisto oli viikonloppuna mielessä todella usein ja ajattelin, että kunhan maanantai tulee, niin varaan ajan sieltä.
Mutta lauantaina kun asioita taas jälleen kerran pyörittelin päässäni ja olin kaikille vihainen, niin tulin ajatelleksi, että eikös vihaisena olemiseen kulu paljon energiaa..? Päätin sitten, että yritän kääntää pahan olon ja kärttyisyyden minua auttavaksi tekijäksi.. Rupesin väkisin tekemään asioita. Ihan tavallisia pyykin pesuja ja siistimisiä, jotka ei olisi voineet vähempää kiinnostaa. Se oli todellakin pakkopullaa, mutta hampaat irvessä jatkoin.
Sunnuntaina illalla sitten huomasin, että mielikin on parempi, kun oli saanut jotain tehdyksi. Kaikille tuo ei varmaankaan auta, mutta minä olen aina ahdistunut, jos kotona ei ole paikat kunnossa.
Ajattelin kokeilla näin eteenpäin, mutta jos tuntuu että ei pitemmän päälle toimi, niin otan sitten yhteyttä vaikka sinne mielenterveystoimistoon.
En voi kyllä väittää, että olisin taas ihan "normaali", mutta paremmalla mielellä kuitenkin. Ei kai se auta kuin päivä kerrallaan mennä eteenpäin ja katsoa mitä tuleman pitää..
eka viestisi kyllä kuulosti masennukselta, joten kannattaa varata se aika lääkärille tai mielenterv. poliklinikalle ihan varmuuden vuoksi. tuo voi olla alkava masennus, ja mitä aiemmin sen hoidat, sitä parempi. haahuilin tuossa samassa saamattomuuden ja vihan tilassa vuosia, mutta nyt on asiat jollain lailla paremmin. itse en älynnyt mennä hoitoon ennen kuin oli jo liian myöhäistä.