moni on tyytyväinen yksin oloon. minäkin osaan olla yksin. olen eronnut vuosia sitten. jo pitemmän aikaa olen kärsinyt läheisyyden,jakamisen ja kumppanuuden puutteesta.tämä yksinäisyys tekee niin kipeää, että itkettää. tuntuu, ettei energiaa riitä kuin pakollisiin toimintoihin ja niihinkin niukasti.tunne, että, joku välittää antaisi minulle potkua elämään. monien asioiden tekeminen yksin ei enää tunnu mukavalta.
olenko aivan epänormaali, kun ajattelen ,että rakkaus on elämän suurin voimia antava energianlähde?
olenko aivan epänormaali, kun ajattelen ,että rakkaus on elämän suurin voimia antava energianlähde?
Vastaukset 16
Vanhimmat
aikaa sitten ajattelin - ja riuduin surkeudessani. Mutta jotenkin se muuttui, kai
tarpeeksi kärsittyäni. "Asiat alkavat muuttua, kun muuttumattomuus käy sietämättömäksi."
Nyt kun katson taaksepäin, ihmettelen, miten siedin avioliittoani: ei ollut siinäkään läheisyyttä, jakamista, kumppanuutta. Erosta on nyt 4-6 vuotta, laskutavasta riippuen. Parempi minulla on nyt yksin, oikeasti, kunhan ensin piti seestyä tajuamaan asioita.
Olen helpottunut ja tunnen itseni vapaaksi ja riippumattomaksi. Olen kokonainen ihminen, en tarvitse ketään täydellistämään itseäni ja tekemään minua onnelliseksi - minä OLEN onnellinen. Sen sijaan näen paljon sudenkuoppia, joita osaan nykyisin varoa ja välttää, että onneni
ei katoaisi. Aiemmin olen sännännyt suoraan näihin kuoppiin ja kuralätäköihin, epätyydyttäviin suhteisiin epävakaiden, minulle sopimattomien ihmisten kanssa.
Ehkä kyse on itsensä arvostamisesta ja kunnioittamisesta? Olen hyvä, myös itselleni.
Opettele Sinäkin rakastamaan itseäsi! Arvosta TÄTÄ rakkautta!
tulin tänne ja miten voikin olla hyvää lukea tämä.
Eli erostani on myös 5v ja vasta nyt tunnen että yksin mielummin kuin huonossa suhteessa.
Koskaan en ollut niin yksin kun aviossa jossa toinen piti kakkosta koko ajan.
Ei parisuhde tuo sitä onnea vaan se pitää löytää itsestä ensin.
Sitten on valmis uuteen jos haluaa.
eroni jälkeen olin yksin, nautin siitä, en kaivannut liittoani enkä miestäni. se juttu oli käyty loppuun. nautin vapaudestani ja itsestäni. mutta nyt kaipaan jo muuta. uskon yhä parisuhteeseen ja aika yksin on opettanut minuakin. tiedän ,että sen eteen on tehtävä töitä ja olisin niin valmis sellaiseen. kaipaan niin hyvää ihmissuhdetta ja yksinäisyys varsinkin viikonloppuisin lyö kovaa! kapakat yms ei enää kiinnosta. minun onneni vaatii nyt, että sen voisi jakaa toisen kanssa, pienenkin, vaikka keväisen linnunlaulun.
Kyllä me täällä susta välitetään. Otahan rennosti :). Missä muuten ongelma, kun et ole uutta kumppania löytänyt? Käytkö baareissa, käytkö tanssimassa, oletko laittanut treffi-ilmoitusta nettiin, oletko tutustunut miehiin töissä, harrastusten parissa..jne?
niinpä, sen kun tietäisin ,missä ongelma on.
olen näiden vuosien aikana käynyt, ihan kyllästymiseen asti. ja nyt en enää jaksa kulkea noissa paikoissa (baareissa, kapakoissa). en viihdy siellä ja niissäkin pyörii ne samat ihmiset. harrastuksessa käyn edelleen. jokin vikahan minussa varmaan on, tietäisinpä miksi en kelpaa...
Kokeile seuraavaksi pistää netiin vaikka kuvallinen seuranhaku ilmoitus tositarkoituksella. Jos rohkeutta riittää, niin voit myös mennä juttelemaan miehille ihan jokapäiväisessä elämässä. Ei miehet varmaankaan pistä pahakseen, jos joku kivannäköinen nainen tulee juttelemaan niitä näitä.
netissä olen ollutkin, en tosin kuvallisella ilmoituksella. treffeilläkin olen käynyt, mutta kemia johonkin syvällisempään ja pitempään juttuun puuttui. muutamia kertoja olen sitä yrittänyt, mutta usko on mennyt jo siihen. monenlaista olen näiden vuosien aikana kokeillut, eikä mikään ole onnistunut. siksi varmaan olenkin nyt niin lannistunut, pessimistinen, toivoton. usko elämänkummppanin löytymisestä on hävinnyt ja tilalle tullut lohduton yksinäisyys, joka ahdistaa. kehoni huutaa kosketusta, sanani kuuntelijaa ja minulla olisi niin paljon myös annettavaa.
Kuten kirjoitit. Et vaan ole koskaan löytänyt sitä yhteistä säveltä ja kemiaa tapaamiesi miesten kanssa. vika ei taida olla siis siinä, etteikö miehet sua huolisi, vaan siinä, että sä et ole vielä törmännyt sellaiseen mieheen joka iskisi suhun täydellä teholla. Toiset löytää sen yhteisen sävelen heti. Toisilla se kestää oman aikansa, yhdessäolon ja tutustumisen kautta. Toiset ei löydä sitä koskaan. Oli sitten vika luonteessa, ulkonäössä, tai liian suurissa kriteereissä.
Monet yksinäiset miehet ottaisivat sinut mielellään omakseen, mutta mahdatko sinä huolia jotakuta heistä?
olen tavannut muutaman kerran miehen, joka on kolahtanut minuun. on mielestäni ollut kemiaa, yhteisiä juttuja. ihan tavallisia ihmisiä kuten minäkin. jokainen heistä on kuitenkin jättänyt minut.
Ovatko kertoneet sule syytä, miksi ovat jättäneet? Missä on mättänyt? Onko ollut riitoja ja sen sellaista?
ei ole ollut riitoja. mukavaa on ollut ja ovat kuulema hekin tykänneet. eivät ole kuitenkaan olleet valmiita sitoutumaan. helppoja vastauksia, joilla kierrellään totuutta, mikä se sitten lieneekin. minuun on kuitenkin sattunut ja usko on mennyt.
olen nyt 45-vuotias. vuosi sitten tapasin Elämäni Miehen netissä, kuinkas muuten.
sitä ennen tässä oli avioeron jälkeen minulla neljä epäonnistunutta suhdetta kestoltaan 1-3 vuotta. syy eroihin ei ollut minun vaan se, että törmäsin ja tyydyin niihin "vääriin miehiin" (=juoppo, pettäjä, valehtelija, mielisairas).
siinä sitten opeteltiin rakastamaan itseä enemmän ja koville otti! ja kieltämättä siinä syntyi myös ajatuksia, että "minussa on joku vika", kun aina törmään väärään kohteeseen. ja kyllä olikin vika: nimittäin se, että en uskaltanut olla yksin!
Mutta totta on myös se, että ei niitä yli neljäkymppisiä KUNNOLLISIA miehiä niin vaan ole tarjolla. Palstoilla ja baareissa pyörivät ne ei-avioliittokelpoiset miehet....
Mutta kun on tarpeeksi sitkeä ja aina nousee ylös iskunkin jälkeen, niin lopulta se onni potkaisee ja amor ampuu nuolensa oikeaan kohteeseen!
Tsemppiä sinulle N43v, löydät varmasti rakkauden.
Kiitos noista kannustavista sanoista!
Sellaisia me miehet taidetaan vähän olla. Mennään siitä mistä aita on matalin. Eli se sitoutuminen voi olla monelle kirosana. Jotkut kokee sen liian kahlitsevana, joillakin on taas ollut pieleen menneitä suhteita takana, eivätkä niin helpolla luota toiseen näissä asioissa. Sitten on just näitä, jotka haluaa ottaa vaan rennosti ja pitää hauskaa, ilman sen kummempia sitoumuksia.
Eikös se parisuhteessakin olo, ole vähän kuin hyvää ystävyyttä bonuksin? Sitä tehdään samoja juttuja kuin ystävienkin kanssa. Kelpaisiko sulle suhde, jossa kummatkin asuu omissa asunnoissaan, koskaan ei mennä kihloihin, eikä ainakaan naimisiin? Eikös pääasia kumminkin ole, että on mukavaa yhdessä, on rakkautta ja luottamusta?
En ole ketään ollut kihloihin tai naimisiin viemässä. En ole ripustautunut. Niin paljon olen ollut yksin , että osaan sen, en tarvitse toista kokoajan vierelleni. Voimaa ja energiaa antaa jo tietoisuus siitä, että on jollekin tärkeä, jotain ainutlaatuista, joku välittää ja on kiinnostunut minunkin tekemisistä. Se, millaiseksi suhde muodostuu asumis ym järjestelyjen suhteen, on varmaan sitten myöhemmin nähtävissä, kun mahdollinen suhde kehittyy. Kaipaan kuitenkin sitä arkistakin yhdessäoloa, jakamista ja jutustelua päivän tapahtumista.Luottamus ja toisen kunnioitus ovat kuitenkin ne tärkeimmät , mitä pitää olla, olipa koti yhteinen tai erikseen.
katso tänne päin?