Emme usko kokoomuksen vaalilupauksiin vaalien alla.
Kokoomus näyttää lupaavan innoissaan ihan kaikkeen parannuksia.
Tämä onkin tyypillistä kokoomuksen vaalipolitiikkaa: valehdellaan äänestäjille päin naamaa lupaamalla parantaa köyhien, lapsiperheiden, eläkeläisten ja palkansaajien asemaa.
Mutta tosiasiat puhuvat kokoomuksen toiminnasta näitä kansanryhmiä vastaan kylmää kieltä:
-vaalien välillä eduskunnan käsitellessä näitä asioita, kokoomus on ollut vastustamassa niiden korotuksia ja olisi jopa heikentänyt niitä jos olisi yksin saanut päättää.
Ei ole vuottakaan siitä, kun kokoomus oli työnantajien vaatimuksesta heikentämässä pätkätyöläisten asemaa.
Kokoomus ei ole myöskään sanallakaan ilmaissut olleensa huolissaan siitä, että erinomaisesti pärjäävät yritykset sulkevat Suomessa tehtaitaan, laittaen työntekijät kylmästi pihalle, siirtäessään tehtaansa halvan työn maihin. Tätä on jatkunut jo usean vuoden ajan, mutta se ei ole kokoomusta kiinnostanut!
Niinistön ollessa valtiovarainministeri alkoi kunnille suunnattu valtiontuen alasajo, joka on saanut kunnat sellaiseen kurimukseen, että ne ovat joutuneet karsimaan ja jopa lopettamaan tärkeitä palvelujaan.
TÄLLAISTA PUOLUETTA EI PIDÄ PÄÄSTÄÄ PÄÄTTÄMÄÄN ASIOISTAMME. PUOLUETTA, JOLLE RAHA ON TÄRKEIN JA IHMINEN EI MERKITSE MITÄÄN!!
PAITSI VAALIEN ALLA!!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei kolmen suuren mafian edustajat todellisuudessa keskenään tappele. Kaksi on aina hallituksessa ja yksi oppositiossa. Vanhasen hallitus toteutti juuri ne veronalennukset jotka kokoomus viime vaalien aikana lupasi joten tämä kertoo jo paljon kolmen suuren mafian yhteistyöstä. Näin härskisti kolme suurta kusettavat ihmisiä. Kannattaa kuitenkin käyttää omia aivojaan eikä äänestää ketään kolmen suuren mafian edustajista. Muuten jos nämä kolme suurta jatkavat niin mikään ei muutu.
pitäisi äänestää, äläkä ketä ei pitäisi. Olisit meinaan vähän uskottavampi...
Ja tuo on melko yksisilmäistä arvostelua, että vain Kokoomus olisi pettänyt vaalilupauksiaan.
Keskusta lupasi mm. keventää ruuan arvolisäveroa, nostaa lapsilisiä ja kansaneläkkeitä, yhdenmukaistaa eläkeläisten ja palkan saajien verotus, korjata ns "taitettu indeksi", nostaa opintotukia, ja laskea bensaveroa, yms...
Niin ja unohtamatta Keskustan "sankarin" Liisa Hyssälän kuuluisaa lupausta korottaa kansaneläkkeitä 300€... Oikeen uskottavuuspakkaus koko "hyssyttelijä". Jos valitaan uudelleen eduskuntaan, niin äänestäjät ovat TODELLA tyhmiä.
Näistä vaalilupauksista on toteutettu vain kansaneläkkeen korotus (huimalla 5€ summalla, kattaako edes inflaatiota?). Onko uskottavaa?
Ja Sitten vielä SDP, joka on tällä saralla oma lukunsa..
Ennen vuoden 2003 vaaleja ent. puoluesihteeri Eero
Heinäluoma sanoi, että Kokoomuksen ajama 2 miljardin tuloveronveronkevennykset tuhoisivat valtiontalouden... No Tässä hallituksessa SDP on keventänyt veroja REILUSTI YLI Kokoomuksen tavoitteiden, ja tulokset näemme nyt.
SDP on istunut peräkkäin kolmessa hallituksessa ja kaikissa ollut mukana veroja keventämässä..
Onko siis uskottavaa, että SDP on ottanut (jälleen kerran) vaaliteemakseen veronkevennyksillä pelottelun?
Lainatakseni Paasikiveä: Hävetkää, jos osaatte!