Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Kärpät ja HPK

HIFKillä on tällä palstalla puolustajansa, mutta minä pelaan HPK:ta suht maukkaalla 2,25 kertoimella, siihen kaveriksi päivän epävarma varma eli Kärpät. Onnistuessaan HIFK on toki hankala kaadettava, mutta stadin kurkot pelaavat välillä aallonharjalla ja välillä taas pohjalla. HPK on puolestaan aika tasainen esiintyjä niin kotona kuin vieraissakin. Tiukka ottelusta tulee, mutta pelin HPK:lle ratkaisevat uskoakseni Chiodo, kurinalaisempi peli ja HIFKin kotipaineet.
0119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ja massia tulloo kirjoitti:

HIFKillä on tällä palstalla puolustajansa, mutta minä pelaan HPK:ta suht maukkaalla 2,25 kertoimella, siihen kaveriksi päivän epävarma varma eli Kärpät. Onnistuessaan HIFK on toki hankala kaadettava, mutta stadin kurkot pelaavat välillä aallonharjalla ja välillä taas pohjalla. HPK on puolestaan aika tasainen esiintyjä niin kotona kuin vieraissakin. Tiukka ottelusta tulee, mutta pelin HPK:lle ratkaisevat uskoakseni Chiodo, kurinalaisempi peli ja HIFKin kotipaineet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu