Muistoja

Olen tuntenut Kataisen vuosia ja tiennyt perheen kokoomuslaisuuden. Itse pidän Jyrkistä kaverina paljon, mutta en luota kyllä seuraavaksi pääministeriksi tai sitten siellä ei kovin kummoista kaveria tarvita. Itse, vaikka lukion jälkeen aloitin lääketieteen opiskelut Kuopion lääketieteen laitoksella, en millään voi käsittää Jyrkin yhtä äkkistä lahjakkuutta politiikassa. En tietenkään halua pilata hyvin alkanutta uraa, mutta kiva kaveri kovien miesten joukossa pärjää. En kuulu mihinkään puolueeseen, mutta minulla on sellainen kuva, että siellä mennään melko röyhkeästi eteenpäin ja tämä askarruttaa Kataisessa. Sitkeyttä hänessä kyllä on, muistan hyvin miten tärkeä oli valkolakki, jota vanhemmat pitivät itsestään selviytyneenä. Ja niin se päivä tuli, jolloin Kataisen poika sai kovan työn kautta lakin. Pääsi vielä yliopistoon, joka oli Jyrkin sitkeyden näyte. Se meni juuri ja juuri läpi. Tästä Kataiselle arvostusta ja onnea vaaleissa.
2135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

..kirjoittaa vähän uskottavamman sadun. Ota mukaan oikein nimiä ja kuvia voi myös linkittää.

Äänestä
  • Oli kai aika uskottava, kun täytyi vastata. Asia nyt vain on tosi, enkä enää osallistu kirjoittamiseen. Kun näet jyrkiä, kysy juise Anttosta. Mieti nyt vähän, jos kävisin luettelemaan nimiä ja lähettää kuvia. HERÄÄ!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


senkki kirjoitti:

Olen tuntenut Kataisen vuosia ja tiennyt perheen kokoomuslaisuuden. Itse pidän Jyrkistä kaverina paljon, mutta en luota kyllä seuraavaksi pääministeriksi tai sitten siellä ei kovin kummoista kaveria tarvita. Itse, vaikka lukion jälkeen aloitin lääketieteen opiskelut Kuopion lääketieteen laitoksella, en millään voi käsittää Jyrkin yhtä äkkistä lahjakkuutta politiikassa. En tietenkään halua pilata hyvin alkanutta uraa, mutta kiva kaveri kovien miesten joukossa pärjää. En kuulu mihinkään puolueeseen, mutta minulla on sellainen kuva, että siellä mennään melko röyhkeästi eteenpäin ja tämä askarruttaa Kataisessa. Sitkeyttä hänessä kyllä on, muistan hyvin miten tärkeä oli valkolakki, jota vanhemmat pitivät itsestään selviytyneenä. Ja niin se päivä tuli, jolloin Kataisen poika sai kovan työn kautta lakin. Pääsi vielä yliopistoon, joka oli Jyrkin sitkeyden näyte. Se meni juuri ja juuri läpi. Tästä Kataiselle arvostusta ja onnea vaaleissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu