Kyllä Jussi Halla-aho taitaa olla ainoa kansanedustajaehdokas Helsingin vaalipiirissä, joka uskaltaa sanoa suorat sanat elintasopakolaisuuden ja maahanmuuton aiheuttamista ongelmista, joista olemme nähneet vasta pientä esimakua.
Jos suunta ei pian muutu, niin ajaudumme samaan kurimukseen kuin Saksa, Hollanti, Belgia, Ranska jne.
Suomessa vielä hyssytellään näitä asioita, mutta Berliinissä viranomaiset uskaltavat jo myöntää, että 80 % katuryöstöihin syyllistyneistä nuorista on maahanmuuttajaperheistä! Tätäkin salailtiin pitkään!
"Musliminuoret ottavat Berliinissä poliisin kanssa yhteen katujen herruudesta. Tuomarit syyttävät päättäjiä ongelman vähättelystä ja vaativat ulkomaalaisia hyväksymään saksalaisen järjestyksen.
Berliinin nuoriso-oikeuden tuomarit Kirsten Heisig ja Günter Räcken rikkoivat Saksassa ulkomaalaisongelmiin liittyvän vaiteliaisuuden syyttäessään aiemmin syksyllä turkkilaisia ja arabitaustaisia nuoria lisääntyneestä katuväkivallasta.
Tagesspiegel-lehdelle myöntämässään harvinaislaatuisessa haastattelussaan he luettelivat Berliinin vaarallisimmiksi kaupunginosiksi Kreuzbergin, Weddingin ja Neu-Köllnin. Niiden asukkaista suuri osa on muslimeja."
"Berliinin sisäministeriön pitkään julkisuudelta varjeleman tilaston mukaan katuryöstöihin syyllistyneistä nuorista 80 prosenttia on maahanmuuttajaperheistä. Joka kolmas alle 18-vuotias turkkilaispoika on joutunut poliisin kirjoihin.
Berliiniläiset tuomarit kertoivat haastattelussa kouluista, joissa muslimipojat sättivät saksalaisia "sianlihan mässääjiksi" ja "paskakristityiksi" ja joissa saksalaisten koulutovereiden ei sallita käyttää edes sama ulko-ovea muslimien kanssa.
Kaikki jengien rikokset eivät tule tuomareiden mukaan poliisin tietoon koska uhrit pelkäävät kostoa. Jengit varastavat uhreiltaan koululaispassin saadakseen selville uhrinsa kotiosoitteen ja uhkaavat tulla "kotikäynnille", jos tapahtuneesta kerrotaan poliisille."
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=620017
Jussi Halla-ahon kirjoituksiin voi tutustua hänen kotisivuillaan.
http://www.halla-aho.com/scripta/

Vastaukset 1
Vanhimmat
Äänestäisin ehdottomasti Halla-ahoa, mutta valitettavasti asun väärässä vaalipiirissä. Toivon, että hän menee kirkkaasti läpi!