Tämä saattaa kuulostaa vuodatukselta ja tuskin ketään kiinnostaa, mutta pakko silti johonkin purkaa tätä oloa.
Olen 17 ja todella masentunut. Joka päivä tuntuu turhalta ja tyhjältä. Olen saanut apua yli kaksi vuotta sitten psykiatrilta ja lääkityksen, jonka nyt lopetin omasta aloitteesta noin kuukausi sitten. Olen oikeastaan ollut monta vuotta maissa, eikä lääkitys tuntunut auttavan, lisäksi minulla on Aspergerin syndrooma, joka vaikeutta sosiaalista puolta, eikä minulla ole ystäviä.
Yksi suurimmista ongelmistani on äitini, jolla on paniikkihäiriö ja on alkoholisoitunut, sekä kärsinyt kamalan lapsuuden. Olen aina tukenut äitiäni vaikeina hetkinä ja joskus jopa jäänyt pois koulusta, jos hänellä on ollut paha olla.
Jostain syystä, äitiäni ei tunnu kiinnostavan minun ongelmat pätkääkään. Tänäänkin minulla oli todella paha olo, itkin tuntikaupalla ja mietin jopa itsemurhaa, mutta äitini vaan suunnilleen syyllisti ja ilkkui. Isäni ymmärtää minua jonkin verran, mutta jotenkin sitä toivoo että olisi äitikin, eikä kiusaaja.
Äitini juo paljon ja tulee entistä itsekkäämmäksi, mitä humalammassa on, enkä uskalla enää puhua hänelle mitään. Noin tunti sitten, kun isäni lähti viemään koiria lenkille, niin äitini kehtasi tulla matkimaan itkuani ja pilkaamaa, kuin paraskin koulukiusaaja! Hän väittää että minulla on ongelmia, niinkuin varmaan onkin, mutta hän myös itse lietsoo pahaa oloani olemalla niin kylmä. Kai hän vihaa minua, tai sitten syy on hänen kylmissä vanhemmissaan.
En haluaisi silti luovuttaa vaikka välillä on todella paha olla, kun ei ole oikeen äitiä, joka ymmärtäisi.
No se siitä sitten..tuskin kukaan edes jaksoi lukea, mutta sainpahan purkaa oloani edes tänne
Olen 17 ja todella masentunut. Joka päivä tuntuu turhalta ja tyhjältä. Olen saanut apua yli kaksi vuotta sitten psykiatrilta ja lääkityksen, jonka nyt lopetin omasta aloitteesta noin kuukausi sitten. Olen oikeastaan ollut monta vuotta maissa, eikä lääkitys tuntunut auttavan, lisäksi minulla on Aspergerin syndrooma, joka vaikeutta sosiaalista puolta, eikä minulla ole ystäviä.
Yksi suurimmista ongelmistani on äitini, jolla on paniikkihäiriö ja on alkoholisoitunut, sekä kärsinyt kamalan lapsuuden. Olen aina tukenut äitiäni vaikeina hetkinä ja joskus jopa jäänyt pois koulusta, jos hänellä on ollut paha olla.
Jostain syystä, äitiäni ei tunnu kiinnostavan minun ongelmat pätkääkään. Tänäänkin minulla oli todella paha olo, itkin tuntikaupalla ja mietin jopa itsemurhaa, mutta äitini vaan suunnilleen syyllisti ja ilkkui. Isäni ymmärtää minua jonkin verran, mutta jotenkin sitä toivoo että olisi äitikin, eikä kiusaaja.
Äitini juo paljon ja tulee entistä itsekkäämmäksi, mitä humalammassa on, enkä uskalla enää puhua hänelle mitään. Noin tunti sitten, kun isäni lähti viemään koiria lenkille, niin äitini kehtasi tulla matkimaan itkuani ja pilkaamaa, kuin paraskin koulukiusaaja! Hän väittää että minulla on ongelmia, niinkuin varmaan onkin, mutta hän myös itse lietsoo pahaa oloani olemalla niin kylmä. Kai hän vihaa minua, tai sitten syy on hänen kylmissä vanhemmissaan.
En haluaisi silti luovuttaa vaikka välillä on todella paha olla, kun ei ole oikeen äitiä, joka ymmärtäisi.
No se siitä sitten..tuskin kukaan edes jaksoi lukea, mutta sainpahan purkaa oloani edes tänne
Vastaukset 8
Vanhimmat
äitisi elämästä. Jos mahdollista, niin muuta pois vanhempiesi luota. Äitisi on sairas ja hänen pitäisi ITSE hakea itselleen apua, et voi häntä auttaa, uhraat vain oman elämäsi. Irrottaudu ja aloita oma elämä, itsesi vuoksi. Ole itsellesi tärkeä ja arvokas.
aina niin inhottava ole, humalassa pääasiassa vain, mutta ei se yleensä ikinä tule lohduttamaan tai halaamaan, vaikka olisi selvinpäin. Yleensä se käskee isääni puolestaan tulla halaamaan tms. kun ei itse kykene, koska ei ole saanut ymmärrystä lapsena.
En pysty oikeen lähtemään mihinkään, kun ei ole rahaa ja ikääkään, joskus kyllä on todella paha "ahtaanpaikankammo" täällä samassa kämpässä >.
moi,
mulla oli sama juttu kun asuin kotona, paitsi äitini oli vaan tosi ankara ja kontrollifriikki eikä antanut mun elää omaa elämää.
oon nyt jo 25 ja en asu enää kotona.
kannattaa jatkaa lääkitystä ja käydä psykologilla tms. vaikka monta kertaa vkossa, koska se ainakin auttaa kestämään sen ajan kun joutuu asumaan kotona, ja on ainakin joku joka välittää jos tuntuu ettei äiti välitä.(vaikka luulen että sun perhe kyllä susta välittää ja paljon!)
mulla on epilepsia, ja oli vaikea muuttaa pois kotoa, mutta onnistuin ja olen vielä elossa.
kyllä se siitä,tsemppiä vaan!
yritä kestää, katkaise tuo sukupolvelta toiselle menevä laiminlyönnin kierre. ei sinun tarvitse puolustella äitiäsi omalla kustannuksella, vaikka hänkin on ollut olosuhteidensa uhri. olet kuitenkin yksilö.
käy juttelemassa tilanteestasi vaikka sossulle, sieltä saattaa liietä jotain avustuksia.
ja jatka ihmeessä terapiaa ja lääkkeitä, sinnittele itsesi täysi-ikäiseksi ja itsenäiseksi :)
Olet nyt murrosikäsi kriisissä.
Valitettavasti äidilläsi on ongelmia,mutta ne ovat hänen, ei sinun.
Siitä on sinulle kuitenkin elämässäsi paljon hyötyä, jos otat siitä opiksesi.
Olisit varmasti ansainnut parempaa. Mutta kun et saanut. TEE SE ITSE.
tulet vielä jopa rakastamaan äitiäsi, rakkaus on tärkeää.
äidillä on ongelma. Ei sinulla,
toivoakseni.
Rakasta sinä itseäsi, äitisikin parantuu sinun myötä.
Rakasta itseäsi, olet sen arvoinen.
Mistä tiedät, että sinulla on Aspergerin syndrooma?
Eräs psykiatri keksi Einsteinin kuoleman jälkeen, että hänelläkin oli Aspergin syndrooma, tosin epäilen että jos Einstein olisi viihdyttänyt emäntäänsä ja skidejään koko ajan, niin olisi voinut jäädä suhteellisuusteoria keksimättä…
Psykiatrit lähinnä tutkivat vikoja sen sijaan, että tutkisivat terveitä ihmisiä ja löytäisivät heistä ne piirteet, jotka väliaikaisesta epäkunnossa olevilta puuttuu.
Oletko miettinyt, että äitisi ei ole koskaan oppinut antamaan tukea muulla tavalla, kuin ilkkumalla ja syyllistämällä, sen takia se on hänen vastaavuutensa huolenpidolle ja välittämiselle. Jos et tiedä mitään muuta keinoa, niin et voi käyttää sellaista? Ihminen oppii mallioppimalla.
Miten se, että äitisi juo ja solvaa sinua itse asiassa tulee tekemään sinut entistä vahvemmaksi ja tasapainoisemmaksi?
Oletko ajatellut, että kyse ei ole vain siitä, että et olisi masentunut?
Kun NYT luet tätä ja ajattelet tilannetta jolloin tunsit olosi mahtavaksi, voimakkaaksi ja elämä oli täynnä merkitystä, niin mitä silloin näit, mitä kuulit, ja mitä tunsit?
Milloin ikävä olo on jäänyt tulematta?
Milloin aloitit sosiaalisen vetäytymisen?
Jos sinulla ei olisi ikävä olla, niin mitä tekisit eri lailla?
Joka päivä tuntuu pian merkitykselliseltä mutta täydeltä. ;)
Olisitko voinut jollakin tavalla tai jossain määrin auttaa tyttöä? Tiedät, että kotona ei ole hyvin ja hämmästelen sitä että mummina joudut käymään keskusteluja hänen kanssaan näillä palstoilla. Alkoholisoitunut äiti on mielestäni täysin sivuosassa tässä näytelmässä. Itse en koskaan isoäitinä (olen kahden pienen tytön) suostuisi keskustelemaan lapsenlapseni kanssa netissä. Sain osuudestasi vaikutelman, että lapselle lähetetään viesti: älä nyt suotta, kyllä se siitä, ymmärrä äitiäsi. Hänhän ymmärsi, mutta nyt ei ole kyse äidistä vaan pelkästään tyttärestä. Hoida ensin sukulaisena tyttären asia kuntoon ja lähetä äitinsä hoitoon.
Olet tosi vaikeassa tilanteessa. Missään nimessä sinun ei pidä enää kuunnella vanhempiesi juttuja vaan yritä vähintään puhelinyhteys ottaa johonkin luottamaasi ihmiseen tai sitten kunnan sosiaalivirastoon. En tiedä mistä oivalsit, että vanhempiesi tapa "kasvattaa tai muuten elää näin" ovat ehkä peräisin isovanhemmilta. Näin voi hyvin olla, mutta sinä haet nyt apua itsellesi, et vanhemmillesi. Olet kuitenkin jo sen ikäinen, etteivät sos.ihmisetkään toimita sinua minnekään, vaan kuuntelevat kyllä sinua. Toisaalta sain käsityksen että isäsi poissaollessa äitisi käyttäytyy häijysti. Ja teillä on koiria, äitisi taitaa pitää ainakin niistä. Vastaa tähän viestiin omalla nimimerkilläsi, mietin vielä mitä hyväksesi voisi tehdä