VÄLITTÄMINEN
Vastuu lähimmäisestä
Yhteisöllisyys toteutuu kestävällä tavalla vain silloin, kun välitämme ja tunnemme vastuuta lähimmäisestä. Välittämistä ei voi ulkoistaa. Jokaisen tulee yksilötasolla kantaa tästä henkilökohtainen vastuunsa. Lähimmäisen auttaminen on jokaisen velvollisuus. Mitä tahdot toisten tekevän itsellesi, tee se myös heille.
Yhteisvastuu
Yhteiskuntaa on kehitettävä kestävien sosiaalisten periaatteiden mukaisesti. Lähiyhteisön mahdollisuutta toteuttaa yhteisvastuuta on tuettava. Hyvä yhteiskunta huolehtii heikommista ja avun tarpeessa olevista. Jokaisella on oikeus perustoimeentuloon ja -turvaan, koulutukseen, terveydenhuoltoon ja asuntoon. Kokoomuksen tavoitteena on vähentää ja ennaltaehkäistä köyhyyttä ja syrjäytymistä.
Kukaan ei saa jäädä yksin. Ikääntyneitä tulee arvostaa ja kohdella heitä tasapuolisesti, oikeudenmukaisesti ja inhimillisesti arvokkaalla tavalla. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantaminen on sekä velvollisuutemme että tulevaisuuden turvamme.
Vastuu ympäristöstä ja luonnosta
Ihmisen ja ympäristön tulevaisuus ovat sidoksissa toisiinsa. Tämä on otettava huomioon kaikessa toiminnassamme ja käyttäessämme luonnon voimavaroja. Meidän on tunnettava vastuumme ympäristön tilan turvaamisesta.
Ympäristönsuojelu lähtee yksilöiden asenteista ja valinnoista sekä niitä seuraavista käyttäytymis- ja kulutustottumuksista. Yhteiskunnan on huolehdittava ympäristön suojelun toteutumisesta ohjaamalla kulutusta ja luonnonvarojen käyttöä kestävään suuntaan. Luonnon tasapainon horjuminen on kaikille yhteinen uhka.

Vastaukset 3
Vanhimmat
voit sopia paikallisesti oman palkanakorotuksen !
-jes!
että nuo kokkarit on NIIN yksinketaista porukkaa.
Jos heillä olisi lasipää niin näkyisi kuinka kusi lainehtii ja paska patoja tekee.
Kokoomuksen tavoitteena on vähentää ja ennaltaehkäistä köyhyyttä ja syrjäytymistä ihan niinkuin USA:ssa jossa yritykset voivat mellastaa täysin vapaasti maksamalla työntekijöille mahdollisimman pientä palkkaa, työsopimuksiin ei USA:ssa kuulu mitään työturvaa, poissaoloja työstä sairauden takia ei hyväksytä jne... Työntekijä on täysin työnantajan mielivallan alla. Meksikolaisen työvoiman käyttö USA:ssa on aivan vapaata, mitään käytännön rajoituksia ei ole.
>Kukaan ei saa jäädä yksin. Ikääntyneitä tulee arvostaa ja kohdella heitä tasapuolisesti, oikeudenmukaisesti ja inhimillisesti arvokkaalla tavalla.
Kaikki mahdollinen kilpailutetaan, ja halvimman ja käytännössä huonoimman palvelun tarjoaja voittaa.
>Vastuu ympäristöstä ja luonnosta
Vastuu ympäristöstä kuuluu yksityisille ihmisille, ei yrityksille, niinkuin EK on jo julkisesti valittanut. EK ei halua ottaa vastuuta ympäristöstä, koska se heikentää niiden kilpailua.