Regressioterapiasta

Kuulisin mielelläni kokemuksianne tästä hoitomuodosta.
Miksi hakeuduit regressioterapiaan? Oliko siitä apua? Montako kertaa kävit? Ihan kaikki tieto kiinnostaa!
5834
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei, regressioterapia kiinnostaa minuakin.
Kertokaa kokemuksianne! Osaako kukaan suositella regressioterapeuttia Pirkanmaalta?

Äänestä

Olen enemmän kuin tyytyväinen, mutta älä ota liian nopeaan tahtiin elämiä pois ettei pääsi rasitu!

Äänestä

Olen käynyt kerran regressioterapiassa. Ajoin sitä varten kauas toiselle paikkakunnalle. Olin ensin sähköpostitse yhteydessä terapeuttiin ja kerroin hänelle, että olen erityisen kiinnostunut juuri menneistä elämistäni. Olin yrittänyt regressioita Youtube videoiden avulla, mutta en ollut onnistunut näkemään tai kokemaan niissä mitään. Hänen mielestään minun kannatti ehdottomasti tulla käymään.

Kun viimein tapasimme kasvokkain muistutin vielä, että halusin erityisesti keskittyä menneisiin elämiin. Regressio lähti hyvin käyntiin ja pystyin rentoutumaan mukavasti. Itse sessio kesti kaksi tuntia ja valitettavasti emme päässeet edes lapsuuteeni saakka puhumattakaan menneisiin elämiin. Terapeutti jämähti täysin epäoleelliseen tapahtumaan , joka oli tapahtunut noin 20 vuotta sitten ja toisti toistamistaan samoja kysymyksiä. Olin jo aivan turhautunut ja sanoinkin, että tällä tapahtumalla ei ole mitään merkitystä ja voitaisiin mennä eteenpäin. Kaikki se kaksi tuntia meni sen yhden asian vatvomiseen. Kerroin lopussa, että olin aika pettynyt tähän sessioon , mutta siitä huolimatta jouduin maksamaan täyden hinnan. Siis pelkästä jutustelusta 150 euroa eikä puhettakaan mistään kuitista!! Hänen ilmoituksessaan luki, että joskus sessio kestää kauemmin kuin kaksi tuntia ja sitä voidaan jatkaa samaan hintaan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Olin todella pettynyt ja minulle tuli huiputettu olo. Olin etukäteen lukenut hänestä ihmisten kirjoittamia kokemuksia ja kaikki olivat pelkästään kehuneet häntä. Siksi uskalsin mennä tapaamaan häntä, koska luulin häntä vastuulliseksi ihmiseksi. En mitenkään voi suositella hänen palveluja kenellekään.

Äänestä

Ei ole hyväuskoisten kusetuksella kyllä mitään rajaa, vai että oikein menneet elämät heh heh

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia? kirjoitti:

Kuulisin mielelläni kokemuksianne tästä hoitomuodosta.
Miksi hakeuduit regressioterapiaan? Oliko siitä apua? Montako kertaa kävit? Ihan kaikki tieto kiinnostaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu