Kepu on joutunut outoon tilanteeseen ennakkosuosikin asemassaan.
Veikkaan, että ikävä kyllä kokoomuksen kannatus tulee nousemaan paljon lopullisissa tuloksissa. Demarit luonnollisesti häviävät hieman, vaikka Eero heinäluoma on tehnyt todella ihailtavaa työtä. Paavo Lipposen öykkäröinti kuitenkin vahingoitti puoluetta suunnattomasti. Toivonkin, että kansalaiset eivät enää samaistaisi ajatuksiaan Lipposeen, vaan ymmärtäisivät Lipposen siksi mikä hän henkilönä on. Hän käytti puoluetta astinlautanaan omille himoilleen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.