Ruotsalainen kemisti Svante Arrhenius oli ensimmäisiä, joka havaitsi maapalloa uhkaavan kasvihuoneilmiön. Hän päätteli v. 1896, että ihmiskunta polttaa niin paljon kivihiiltä, että siitä taivaalle päätyvä hiilidioksidi alkaa lämmittää ilmakehää. Kesti kuitenkin 80 vuotta ennen kuin uhkaan ehdotettiin koko maapallon kannalta riittävän kokoluokan ratkaisua.
Sovelluksen aika tuli 2000- luvulla. Ilmaston muutokseen johtavasta kasvihuoneilmiöstä oli kertynyt kiistämättömiä näyttöjä. EU oli käynnistänyt hiilidioksidin päästökaupan, jolla on tarkoitus torjua ilmiötä. Päästöt nostivat hiilivoimaloiden sähkön hintaa. Hiilidioksidin käsittelyyn tarvittiin vaihtoehtoja.
Ensimmäinen suljettu voimala, jonka savusta hiilidioksidi siepataan, rakennetaan Saksan ruskohiilialueelle Brandeburgin osavaltioon. Koelaitoksen, jonka teho on 30 megawattia, rakentaa Vattenfall.
Hiilidioksidin loppusijoitukseen Vattenfall esittää sen pumppaamista Saksan maaperään, 800 m syvyydestä löytyneiden ikivanhojen suolavesikerrosten alle. Hiilidioksidi pysyy suolaveden alla vesivessoista tunnetulla hajulukkoperiaatteella. Toinen mahdollisuus on upottaa hiilidioksidi jo osittain tyhjennetyn maakaasukentän pohjalle. Raskaampi hiilidioksidi lukkiutuu kevyemmän metaanin alle pysyvästi, jos kaasuyhtiö jättää viimeisen pintakerroksen maakaasua pumppaamatta.
Hiilidioksidilla on myös teollista hyötykäyttöä, joskin vain murto-osa tuottamistamme päästöistä.
Pääosa hiilidioksidia on energiatalouden jätettä. Sen talteenotto muistuttaa jätevesien keräilyä, putkikuljetusta ja jätevesimaksuja. Yhteiskunta ratkaisee jätehiilidioksidin käsittelyn samoin kuin jäteveden käsittelynkin, kysymys lienee lopulta vain rahasta.
Hiilidioksidin käsittelyn kannattavuusraja kulkee siinä, missä loppusijoituksen hinta ja voimalalle lankeavan päästöoikeuden hinta kohtaavat. Voimalalla on valittavanaan kaksi vaihtoehtoa.
Se voi ostaa EU-pörssistä päästöoikeuksia ja laskea hiilidioksidin taivaalle. Tai se voi maksaa hiilidioksidiin erikoistuneelle jäteyhtiölle siitä, että yhtiö hoitaa voimalan kaasujätteen maan alle tai meren pohjaan.
Ilmastokysymys kuumenee, ja jatkossa hiilidioksidin päästöoikeuksien hinta noussee. Tällä menolla hiilidioksidin loppusijoitus on on muutamassa vuodessa päästöoikeutta halvempaa.
Hiilidioksidin sieppaus aiheuttaa täyskäännöksen niin poliitikkojen kuin ympäristöväenkin suhtautumisen kivihiileen. Sitä löytyy Euroopastakin sadoiksi vuosiksi. Sitä voi varastoida. Saatavuus ei ole samalla tavoin poliittinen ase kuin öljyn, maakaasun tai uraanin saatavuus.
Savukaasujen puhdistus valkaissee kertaheitolla kivihiilen huonon ympäristömaineen. Kivihiili ja öljy aiheuttavat kumpikin 40 % kaikista hiilidioksidin päästöistä. Molempiin on kajottava, jos ilmaston muutokselle halutaan jarruja. Hiilidioksidin sieppaus on verrattomasti helpompaa suurista voimaloista kuin miljoonien autojen pakoputkista.
Tämä uusi menetelmä tekee kivihiilestä ilmastoneutraalin. Koska se ei enää lämmitä ilmakehää, se pääsee bioenergian kanssa samaan, ympäristöverottomaan sarjaan.
Miten bioenergialle käy uudessa tilanteessa? Tarvitaanko energiapuuta tai esimerkiksi puupellettiä enää, jos kivihiileltä poistuu siten päästöhaitta? Kun pellettiä poltetaan voimalassa, siitäkin tulee hiilidioksidia. Sen voi kuitenkin siepata aivan kuin kivihiilestä peräisin olevan hiilidioksidin.
Kivihiilen ja puupelletin hiilidioksideilla on kuitenkin vissi ero. Edellinen on peräisin maan alta, kivihiilikaivokselta, jälkimmäinen kasvavista metsistä, jotka ovat ottaneet hiilidioksidin taivaalta. Jos hiilidioksidin sieppaaminen kivihiilestä nollaa päästöt, sieppaus pelletistä tekee vielä enemmän. Ilmakehän hiilidioksidin pitoisuus alkaa vääjäämättä vähetä.
Tällöin tapahtuu kaksoissieppaus. Ensiksi taivaalta peräisin olevan hiilidioksidin sieppaavat puut. Välivaihe on puusta tehty pelletti, joka varastoi bioenergian. Pelletti poltetaan voimalassa, ja hiilidioksidi siepataan toiseen kertaan. Bioperäinen hiilidioksidi loppusijoitetaan maan alle fossiilisen hiilidioksidin tavoin.
Puulla ja muilla bioenergioilla on loppusijoituksessa ylivoimainen, rahanarvoinen päästöetu. Nehän pystyvät ainoina polttoaineina poistamaan ilmakehästä sitä kasvihuoneilmiötä aiheuttavaa liikahiilidioksidia, mikä sinne on päässyt kivihiilen, maakaasun ja öljyn polton seurauksena.
Euroopan metsävaltaisille maille hiilidioksidin sieppaus ei ole taloudellinen, poliittinen eikä sotilaallinen uhka vaan todellinen mahdollisuus. Avainasemassa tässä on em. vuoksi juuri pelletti. Se jalostaa ja tiivistää – siten myös paikallistyöllistää – metsäseuduilla kasvaneen bioenergian niin, että sitä voi varastoida ja kuljettaa taajamiin – logistisestikin työllistävä mahdollisuus - ja viedä aina Etelä-Eurooppaankin asti. Hiilidioksidin sieppaavissa voimaloissa pelletti on saanut aivan uuden ympäristöhaasteen. Miten siihen vastaavat poliitikot?
Lähde: MMTT Veli Pohjonen: Puuenergia puhdistamaan ilmakehää/ Hiilidioksidin talteenotto torjuu kasvihuoneilmiötä/ Turun Sanomat 12.3.07
Ilkka Hyttinen
Sovelluksen aika tuli 2000- luvulla. Ilmaston muutokseen johtavasta kasvihuoneilmiöstä oli kertynyt kiistämättömiä näyttöjä. EU oli käynnistänyt hiilidioksidin päästökaupan, jolla on tarkoitus torjua ilmiötä. Päästöt nostivat hiilivoimaloiden sähkön hintaa. Hiilidioksidin käsittelyyn tarvittiin vaihtoehtoja.
Ensimmäinen suljettu voimala, jonka savusta hiilidioksidi siepataan, rakennetaan Saksan ruskohiilialueelle Brandeburgin osavaltioon. Koelaitoksen, jonka teho on 30 megawattia, rakentaa Vattenfall.
Hiilidioksidin loppusijoitukseen Vattenfall esittää sen pumppaamista Saksan maaperään, 800 m syvyydestä löytyneiden ikivanhojen suolavesikerrosten alle. Hiilidioksidi pysyy suolaveden alla vesivessoista tunnetulla hajulukkoperiaatteella. Toinen mahdollisuus on upottaa hiilidioksidi jo osittain tyhjennetyn maakaasukentän pohjalle. Raskaampi hiilidioksidi lukkiutuu kevyemmän metaanin alle pysyvästi, jos kaasuyhtiö jättää viimeisen pintakerroksen maakaasua pumppaamatta.
Hiilidioksidilla on myös teollista hyötykäyttöä, joskin vain murto-osa tuottamistamme päästöistä.
Pääosa hiilidioksidia on energiatalouden jätettä. Sen talteenotto muistuttaa jätevesien keräilyä, putkikuljetusta ja jätevesimaksuja. Yhteiskunta ratkaisee jätehiilidioksidin käsittelyn samoin kuin jäteveden käsittelynkin, kysymys lienee lopulta vain rahasta.
Hiilidioksidin käsittelyn kannattavuusraja kulkee siinä, missä loppusijoituksen hinta ja voimalalle lankeavan päästöoikeuden hinta kohtaavat. Voimalalla on valittavanaan kaksi vaihtoehtoa.
Se voi ostaa EU-pörssistä päästöoikeuksia ja laskea hiilidioksidin taivaalle. Tai se voi maksaa hiilidioksidiin erikoistuneelle jäteyhtiölle siitä, että yhtiö hoitaa voimalan kaasujätteen maan alle tai meren pohjaan.
Ilmastokysymys kuumenee, ja jatkossa hiilidioksidin päästöoikeuksien hinta noussee. Tällä menolla hiilidioksidin loppusijoitus on on muutamassa vuodessa päästöoikeutta halvempaa.
Hiilidioksidin sieppaus aiheuttaa täyskäännöksen niin poliitikkojen kuin ympäristöväenkin suhtautumisen kivihiileen. Sitä löytyy Euroopastakin sadoiksi vuosiksi. Sitä voi varastoida. Saatavuus ei ole samalla tavoin poliittinen ase kuin öljyn, maakaasun tai uraanin saatavuus.
Savukaasujen puhdistus valkaissee kertaheitolla kivihiilen huonon ympäristömaineen. Kivihiili ja öljy aiheuttavat kumpikin 40 % kaikista hiilidioksidin päästöistä. Molempiin on kajottava, jos ilmaston muutokselle halutaan jarruja. Hiilidioksidin sieppaus on verrattomasti helpompaa suurista voimaloista kuin miljoonien autojen pakoputkista.
Tämä uusi menetelmä tekee kivihiilestä ilmastoneutraalin. Koska se ei enää lämmitä ilmakehää, se pääsee bioenergian kanssa samaan, ympäristöverottomaan sarjaan.
Miten bioenergialle käy uudessa tilanteessa? Tarvitaanko energiapuuta tai esimerkiksi puupellettiä enää, jos kivihiileltä poistuu siten päästöhaitta? Kun pellettiä poltetaan voimalassa, siitäkin tulee hiilidioksidia. Sen voi kuitenkin siepata aivan kuin kivihiilestä peräisin olevan hiilidioksidin.
Kivihiilen ja puupelletin hiilidioksideilla on kuitenkin vissi ero. Edellinen on peräisin maan alta, kivihiilikaivokselta, jälkimmäinen kasvavista metsistä, jotka ovat ottaneet hiilidioksidin taivaalta. Jos hiilidioksidin sieppaaminen kivihiilestä nollaa päästöt, sieppaus pelletistä tekee vielä enemmän. Ilmakehän hiilidioksidin pitoisuus alkaa vääjäämättä vähetä.
Tällöin tapahtuu kaksoissieppaus. Ensiksi taivaalta peräisin olevan hiilidioksidin sieppaavat puut. Välivaihe on puusta tehty pelletti, joka varastoi bioenergian. Pelletti poltetaan voimalassa, ja hiilidioksidi siepataan toiseen kertaan. Bioperäinen hiilidioksidi loppusijoitetaan maan alle fossiilisen hiilidioksidin tavoin.
Puulla ja muilla bioenergioilla on loppusijoituksessa ylivoimainen, rahanarvoinen päästöetu. Nehän pystyvät ainoina polttoaineina poistamaan ilmakehästä sitä kasvihuoneilmiötä aiheuttavaa liikahiilidioksidia, mikä sinne on päässyt kivihiilen, maakaasun ja öljyn polton seurauksena.
Euroopan metsävaltaisille maille hiilidioksidin sieppaus ei ole taloudellinen, poliittinen eikä sotilaallinen uhka vaan todellinen mahdollisuus. Avainasemassa tässä on em. vuoksi juuri pelletti. Se jalostaa ja tiivistää – siten myös paikallistyöllistää – metsäseuduilla kasvaneen bioenergian niin, että sitä voi varastoida ja kuljettaa taajamiin – logistisestikin työllistävä mahdollisuus - ja viedä aina Etelä-Eurooppaankin asti. Hiilidioksidin sieppaavissa voimaloissa pelletti on saanut aivan uuden ympäristöhaasteen. Miten siihen vastaavat poliitikot?
Lähde: MMTT Veli Pohjonen: Puuenergia puhdistamaan ilmakehää/ Hiilidioksidin talteenotto torjuu kasvihuoneilmiötä/ Turun Sanomat 12.3.07
Ilkka Hyttinen
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.