Olemme nuorehko aviopari, yhteistä liittoa takana 4 vuotta. Yksi pieni lapsi. Miehelläni diagnosoitiin 2-suuntainen mielialahäiriö muutama kuukausi sitten hypomaanisen jakson muututtua psykoottiseksi. Suljetulla osastolla hän oli pari kuukautta.
Kuitenkin, koko avioliittomme ajan miehellä oli ollut näitä kausia. Työpaikka vaihtui puolen- vuoden välein, "aina syy työnantajassa".
Viime vuoden loppu meni överiksi, mies osteli autoja, oli työprojekteja, valehteli kaikessa, oli täynnä itseään ja henkisesti aggressiivinen.
Hänet vietiin väkisin hoitoon ja vastusti aluksi kovasti, oli eristystä ja siteitä... Rankka reissu siis.
Itseäni helpotti saada selville, että elämämme omituisuudet johtuivat sairaudesta, tuli selvyys moneen asiaan.
Oli yksi naisjuttukin vauhtivaiheen aikana, ei varsinaista pettämistä, mutta kuitenkin tiivis yhteydenpito ja ihastuminen. Pahinta kaikessa oli, että ko henkilö oli hyvä ystäväni, jutun aloitteellinen osapuoli. (huono tuuri, hänelläkin oli masennuslääkityksen nostosta johtunut mania päällä)
Täytyy sanoa, että vaikka viimeiset puoli vuotta on ollut täyttä h..vettiä, nyt elämämme on kuitenkin seesteistä. Olen saanut takaisin miehen, johon rakastuin. Väsynyt hän tosin on, mutta hellä minulle ja hyvä isä lapselle.
Paljon on koettu, ja rakkautemme punnittu. Anteeksianto ja avoimuus on meillä a ja o. Tästä on hyvä jatkaa.
Tsemppiä jokaiselle, jonka elämää varjostaa bibolaari-peikko;)
Kuitenkin, koko avioliittomme ajan miehellä oli ollut näitä kausia. Työpaikka vaihtui puolen- vuoden välein, "aina syy työnantajassa".
Viime vuoden loppu meni överiksi, mies osteli autoja, oli työprojekteja, valehteli kaikessa, oli täynnä itseään ja henkisesti aggressiivinen.
Hänet vietiin väkisin hoitoon ja vastusti aluksi kovasti, oli eristystä ja siteitä... Rankka reissu siis.
Itseäni helpotti saada selville, että elämämme omituisuudet johtuivat sairaudesta, tuli selvyys moneen asiaan.
Oli yksi naisjuttukin vauhtivaiheen aikana, ei varsinaista pettämistä, mutta kuitenkin tiivis yhteydenpito ja ihastuminen. Pahinta kaikessa oli, että ko henkilö oli hyvä ystäväni, jutun aloitteellinen osapuoli. (huono tuuri, hänelläkin oli masennuslääkityksen nostosta johtunut mania päällä)
Täytyy sanoa, että vaikka viimeiset puoli vuotta on ollut täyttä h..vettiä, nyt elämämme on kuitenkin seesteistä. Olen saanut takaisin miehen, johon rakastuin. Väsynyt hän tosin on, mutta hellä minulle ja hyvä isä lapselle.
Paljon on koettu, ja rakkautemme punnittu. Anteeksianto ja avoimuus on meillä a ja o. Tästä on hyvä jatkaa.
Tsemppiä jokaiselle, jonka elämää varjostaa bibolaari-peikko;)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse aikoinaan myös sairaalaan päädyin pakkohoitoon hypomanian ja sen seurauksena psykoottisen masennuksen vuoksi. Siitä on nyt kymmenen vuotta ja vasta viime vuosina on ruvennut olemaan tasapainoinen olo.
Sairauden alkukaaoksesta selvittyä oli jonkun aikaa sellainen ´nyt se on ohi´-fiilis, mutta silloin se paraneminen ja sairauteen totutteleminen oikeasti vasta alkaa.
Lääkitys on minulla kohdallaan, mutta siitä huolimatta hypomania ja masennus lievinä vaihtelevat. Perhe on tukenut minua aivan katastrofaalisen alkuromahduksen ajoista tähän päivään ja se saa minut jaksamaan tämän sairauden kanssa.
Oli hienoa lukea teidän perheestä ja että olet jaksanut tukea miestäsi. Ja vaikka en yleensä uskalla ketään neuvoa, tyrkytän kumminkin yhtä: jos miehelläsi on jokin lääkitys tähän sairauteen, niin älä anna hänen lopettaa lääkkeiden ottamista vaikka olo tuntuisi jo ihan terveeltä ja hyvältä.
Kaikkea hyvää teille ja rauhaisaa kevään odotusta!
Tuollaiset auttaa tosiaan jaksamaan. Minulla myös sama diagnoosi ja hyvä mies, välillä ajattelen ettei hän jaksa, mutta tuo kertomukseksi antaa uskoa.. Olet hyvä ihminen!
Mieheni on bibo..Meidän elämäämme sairaus varjostaa melkein joka päivä.Olen miettinyt paljon sitä että onko minusta elämään näin hänen rinnallaan,koska omat voimani ovat aivan loppu..Mieheni lopetti lääkityksen itse koska omasta mielestään hän ei tarvinnut sitä enää.Ennen sitä elämämme oli rankkaa mutta nyt sen on vain koko ajan pahenemaan päin.Hän on aggressiivinen fyysisesti minua kohtaan todella usein.Alkoholin holtiton käyttö on joka viikonloppuista(aikaisemmin myös muita päihteitä.)Raha-asiat eivät ole hänen vahvin puolensa myöskään.Ennen tapaamistamme tehtyjä velkoja hän maksaa vielä tänäkin päivänä.Mania kausina hän ei halua olla kanssani, haukkuu minua, nimittelee yms.Masis kausina hän sitten lupaa olla minulle parempi, on surullinen ja kaikki asiat on huonosti.En jaksa tätä mieletöntä vuoristorataa hänen kanssaan, koska hän ei suostu syömään lääkkeitäänkään jotka edes vähän tasasivat tätä elämää.Olen varmaan huono ihminen vaikka tiedän että tämä kaikki johtuu hänen sairaudestaan enkä jaksa elää hänen rinnallaan tätä elämää.Mutta minusta hänen pitäisi itse ottaa vastuuta tästä elämästään eikä niin että minä kannan 2 ihmisen edestä yksin,koska hänestä ei ole tukemaan minua.Hänen sairautensa on ajanut minut tekemään abortin vaikka lapsi oli odotettu ja rakas.Lapsen suunnittelu tapahtui ennen kuin hän lopetti lääkkeensä ja elämä oli suht mallillaan.Hänelle kerroin sen olleen keskenmeno,koska hän olisi tappanut minut jos totuus olisi tullut ilmi.Kannoin lapsen menettämisen tuskan itsekseni,ei hän halunnut jakaa tunteitaan kanssani eikä minun tunteitani.Hän vain tokaisi että oli kokenut keskenmenon jo edellisen tyttöystävänsä kanssa ja että silloin maailma oli pysähtynyt mutta nyt se ei tuntunut oikein millekään.Hän oli todella tunteeton ja kylmä minua kohtaan ja kielsi minua puhumasta koko asiasta.Nyt hän käyttää asiaa aseena minua vastaan,koska hän tietää että saa minut itkemään,samoin hän muistaa kertoa samalla edellisistä tyttöystävistään yms.sellaisia asioita joiden tietää minua satuttavan.Kun hän saa minut itkemään hän toteaa miksi sinä vollotat taas?En minä jaksa tuollaista katsoa..En usko että tuo bibo on ainut asia vaan tuntuu että jotakin muutakin on.Hän on aika narsistinen persoona. Hän on myös sairaalloisen mustasukkainen minusta, en voi melkeinpä poistua asunnostamme ilman häntä vain töihin ja kauppaan voin mennä ilman häntä.Baariin en voi mennä kavereiden kanssa.Olen 24/7 hänen kanssaan ilman muita ihmis kontakteja esim. viikonloppusin jolloin hän juo,illan päätteksi minä saan selkääni sen jälkeen kun hän on paiskonut tavaroita päälleni,tähän ei tarvita mitään syytä.Vaikka istuisin hiljaa sohvalla puhumatta mitään.Helppo olisi olla silloin poissa kun hän juo mutta se ei käy hänelle.Minun täytyy olla hänen kanssaan koko ajan.Omia kavereitaan hän ei halua nähdä, eikä olla heidän kanssaan.Tiedän että hän rakastaa minua ja minä häntä,mutta rakkaus ei aina riitä.Vahvoiksi tunteiksi on alkanut nousta myös viha ja katkeruus häntä kohtaan.En voi pakottaa häntä menemään lääkäriin ja syömään lääkkeitä.Se hänen on itse tehtävä.Pelkään että tämä kaikki päättyy taas kerran psykiatriseen sairaalaan kun hänestä tulee psykoottinen.Viimeksi kun hän joutui sinne M1 lähetteellä,syötyään hänelle määrättyjä lääkkeitä purkillisen.Hänen mukaansa hän otti niitä vain rauhoittaakseen itseään ja tuli vain tunne etteivät ne auta niin hän otti kaikki parin tunnin sisällä. Hän suuttui minulle mielettömästi jouduttuaan psykiatriselle.Hän ei tajua itse miksi joutui sinne tai sitten kieltää itseltään sen.Mutta tälläistä tämä meidän elämä.
En ymmärrä Teitä naisia siinä, että jatkatte elämäänne aivan sietämättömän aviomiehen kanssa. Teidän tehtävänne ei ole pelastaa raivoavaa ja ryyppäävää miestänne olkoonkin, että hän sairastaa bipoa. Jos äijä ei kerran syö lääkkeitään vaan ryyppää ja on väkivaltainen, niin muuta heti muuaalle. Ei se siitä miksikään muutu!
Sairastan itsekin bipoa ja otan lääkkeet säännöllisesti. Jos käyttäytyisin kuten miehesi, muuttaisi järkevä rakas vaimoni muualle.
Kuten varmaan huomasit kirjoitin etten jaksa elämää hänen rinnallaan..Olen muuttamassa pois yhteisestä asunnostamme ja aloitan oman elämän..Ei minun tarvitse kaitsea aikuista miestä kuin pikkulasta jos ei ota vastuuta itse..Kyllä hänellä järki pelaa ja tietää mitä hänen pitäisi tehdä mutta kun ei taida sitä halua löytyä muuttaa elämän suuntaa..onhan se taviksen elämä tylsää kun koko ajan ei tapahdu ja ole toimintaa..