Niin. Nyt ilmeisesti oikeus on sitten ottanut harkintatauon. Miten siis käy? Tuomitaanko MOVE vai ei?
Silläpä oikeastaan mitään väliä ole. Oikeasti. Vahinko on jo tapahtunut, ja oikeudenkäynti on vain bileiden jälkeistä loppusiivousta. Move on jo verkostona kuollut, väittääpä kuka tahansa mitä muuta tahansa.
Joku Movettaja rupeaa varmaan taas kiljumaan että perun sanojani ja petaan valmiiksi tilannetta. En petaa. Kuten sanoin, oikeudenkäynnillä ei loppukädessä ole kovin suurta merkitystä kokonaisuutta ajatellen. Jostain syystä Movettajien, ja muiden verkostedustajien mielestä jonkin järjestelmän "laillisuus" tekee siitä automaattisesti järkevän liiketoiminnan. Saahan umpityhmä varsinaissuomalainen työntää rahansa vaikkapa Benefoniin, viranomaisten sitä suuremmin estämättä. Fiksua se ei kuitenkaan ole.
Olen sen verran realisti, ja omaan tarpeeksi käytännön kokemusta että voin vilpittömästi todeta että em. oikeudenkäynnin lopputulos on kaikkea muuta kuin selvä. Kuitenkin, jos veikata pitäisi, sanoisin että ainakin rahankeräyslain rikkomisesta tuomio tulee. Mutta voin toki olla väärässäkin.
Varsinainen pointti on se, että turhaan kukaan täällä foorumeilla julistaa oikeuden päätöksistä mitään ennen kuin oikeus on päätöksensä tehnyt. Tuomionluvun jälkeiset kuittailut ovat sitten asia erikseen, koska tuolloin on faktaa kädessä.
Silläpä oikeastaan mitään väliä ole. Oikeasti. Vahinko on jo tapahtunut, ja oikeudenkäynti on vain bileiden jälkeistä loppusiivousta. Move on jo verkostona kuollut, väittääpä kuka tahansa mitä muuta tahansa.
Joku Movettaja rupeaa varmaan taas kiljumaan että perun sanojani ja petaan valmiiksi tilannetta. En petaa. Kuten sanoin, oikeudenkäynnillä ei loppukädessä ole kovin suurta merkitystä kokonaisuutta ajatellen. Jostain syystä Movettajien, ja muiden verkostedustajien mielestä jonkin järjestelmän "laillisuus" tekee siitä automaattisesti järkevän liiketoiminnan. Saahan umpityhmä varsinaissuomalainen työntää rahansa vaikkapa Benefoniin, viranomaisten sitä suuremmin estämättä. Fiksua se ei kuitenkaan ole.
Olen sen verran realisti, ja omaan tarpeeksi käytännön kokemusta että voin vilpittömästi todeta että em. oikeudenkäynnin lopputulos on kaikkea muuta kuin selvä. Kuitenkin, jos veikata pitäisi, sanoisin että ainakin rahankeräyslain rikkomisesta tuomio tulee. Mutta voin toki olla väärässäkin.
Varsinainen pointti on se, että turhaan kukaan täällä foorumeilla julistaa oikeuden päätöksistä mitään ennen kuin oikeus on päätöksensä tehnyt. Tuomionluvun jälkeiset kuittailut ovat sitten asia erikseen, koska tuolloin on faktaa kädessä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
perustella kantaasi.
Miksi Moven tarina on lopussa, varsinkin jos oikeuden päätöksellä ei siihen ole mitään vaikutusta?
Moven kuoleman aiheuttaa monikin kohtuullisen mediaseksitön asia.
Miltä ns. rivikansalaisesta näyttää yritys, joka on ylipäätänsä "sitä pahaa puhuttua" verkostomarkkinointia, eli ns. "neitseellisissä silmissä" täyttä huijausta, ja sen lisäksi vielä uutisissa, jopa 45 minuuttia dokumenteissa, liitettynä harvinaisen epämediaseksikkäisiin asioihin kuten "rahankeräysrikos" ja "markkinointirikos" ja ties mitä muuta? Haastatteluissa, joissa kyseenalaistetaan koko liiketoiminta ja kuullaan, kuinka bulgarialainen polkupyörä oli Oululaiselle Jaakolle työssätarvittava väline? Moven kampanjatuotteenkin arvo on julkisesti mustamaalattu iäksi.
Nykyihmiset käyttävät nettiä hyvinkin paljon. Heillä, meillä, on tapoja etsiä tietoa esim. kahvitauolla "siitä kaverin uudesta jutusta." Miltä minusta näyttää, kun keskusteluforumit toistensa perään varoittavat ja mustamaalaavat näitä yrityksiä, varsinkin kun pahimmat mustamaalaukset vielä perustellaan faktoin ja lähdetiedoin?
Harva yritys aikaansaa tällaisen likavanan taakseen, mutta ihmisiähän tässä vaan ollaan joten ei muuta kuin firma nurin, rento meininki päälle ja biitsillä (Hietsulla) nähdään jätskien kanssa kesäauringossa. ;-)
Go for it. Work it. Work it.
Spike it. Spike it. Cook it.
tutkinnalla ennakkoon mustamaalusella on siis lyöty jo sellainen naula arkkuun että Move loppuu.
Vaikuttaa siltä että aiheetta ja mustamaalustarkoituksessa tehty mediakohu on tähdännytkin siihen että oli oikeuden päätöksenä mikä hyvänsä toiminta saadaan loppumaan.
Luulen vain että Suomalaisilla on sen verran järkeä että varsinkin jos oikeuden pätös on yhdesä asiasta, rahan keräyksestä vapauttava, mikään ei pysäytä Movea. Muilla syytteen osilla ei ole mitään tekemistä itse bisneksen kanssa. Rekisterimerkintärikos saattaa olla erehdys, kuitenkaan sillä ei ole mitään tekemistä bisneksen rehellisyyden kansaa. Markkinointirikos taas on sellainen että se on helppo korjata ja se on jo yhteistyösopimuksen vastaista tomintaa edustajalta.
Luulette olevanne teidän omilla termeillänne niin "mediaseksikkäitä" vastustajia että luulette saaneenne mustamaalattua jo Moven lopetuskuntoon riippumatta oikeuden päätöksestä.
Jatkokysymys. Mitä merkitystä sillä oikeuden päätöksellä sitten on jos Move on jo "tuomittu" kansantuomioistuimessa? Silloinhan joku on tehnyt jo jotain väärin, eli lainvastraisesti. Kuka ottaa vastuun siitä?
Laittaisin tähän väliin yksinkertaisen kysymyksen:
Mihin movea ja sen systeemiä tarvitaan? Piti olla hieno verkkokauppa, josta saa kaikkea. Sitä ei tullut, vaan tuli muutaman reilusti ylihintaisen "kaupan" verkko, josta ei varmasti yksikään ulkopuolinen osta yhtään mitään.
Sitten tuli se perinteinen: Vitaamiinikauppa, josta on nyt näköjään tullut koko homman "perusta". Eli miten tämä eroaa "natureksesta" ynnä muista vastaavista virittelyistä, mitä vuosien mittaan on ollut ja mennyt?
Ei tuo ainakaan minusta vaikuta miltään uskomattomalta businekselta. Aivan selvästi eniten rahaa liikkuu aloitusmaksuissa ja turhanpäiväisissä "koulutuksissa", jotka ovat lähinnä maksullisia (miksi ihmeessä työntekijän tarvii maksaa firman sisäisestä koulutuksesta???)uskonvahvistamis tilaisuuksia.
ovat nämä Movelaiset - ja etenkin huijauksen perustajat.
Nauttivat hyvin vähän arvostusta liike-elämässä.
Oikeuden on pakko tuomita Move. Muussa tapauksessa vastaavia viritelmiä nousee pystyyn kuin sieniä sateella ja rahankeräyslakia voi käyttää toilettitarpeena.
Vapauttava tuomio vahingoittaisi myös turhilla tuotteilla laillisuutta hakevia perinteisiä verkostoja, näitä alan dinosauruksia.
Jos pelipolettien liittäminen ihan vaan mihin tahansa liikevaihdon oheen - vaikka se ei edes liittyisi koko verkoston toimintaan mitenkään, tai olisi vasta spekulatiivista - olisi lain suhteen aivan sama kuin jonkun todellisen purnukan ostaminen ja sen rahtaaminen erilaisiin osoitteisiin, organisaation rakentamismielessä, olisi se näiden saippuaverkostojen mielestä epäreilua. Tuhansia kuorma-autolastillisia halpatyövoimalla latteanvärisiin pakkauksiin pakattua tusinasaippuaa, ja ihan turhaan !
-Rolling Up The Dollar-
Niin tuo moven esittelytilaisuus jossa kävin ihan uteliaisuuttani ja aikaa tappaakseni. Halusin myös saada makoisat naurut. Naurattaa (tai itkettää) vielä näin viikkojenkin jälkeen.
Johtajat tervehtivät toisiaan aina toistamalla samaa mantraa kuin jossain elokuvien salaliitossa. Oli kyllä puvut, mutta olisivat ostaneet tilaisuutta varten pukua vastaavat kengät. Ja autot. Luulisi niillä tuloilla saavan vähän parempaakin. Eipä tainnut heidänkään palkkapussi olla sitä mitä olivat odottaneet. Ilmankos niin innokkaasti yrittivät sitä "huippuideaa" tuputtaa.
Ja ne lupaukset. Ei voi olla totta, kaikkea ne luulee täysjärkisten ihmisten uskovan. Ne visiot oli aivan toiselta planeetalta. Tästä movesta, sen edellisistä yrityksistä ja nimen vaihdoista on kyllä kirjoitettu aivan tarpeeksi, ei minun niitä tarvitse toistaa. Paljonkohan Suomessa myydään tällä hetkellä jotain kalanmaksaöljytablettia, en tiedä, mutta kuka tosissaan uskoo että niin paljon että sillä tienaa kymmenettuhannet ihmiset 2100€ viikko!!! 30000 (semmoisista höpöttivät)agenttia tienaisi pelkistä pillereiden provikoista 63 milj. euroa per viikko. Siis pelkistä provikoista!! Eli kuin älyttömästi suomalaistem pitäisi laittaa rahaa vitamiineihin, satoja miljoonia euroja per VIIKKO!!! Uskoo ken tahtoo... Kuulostaahan se hyvältä, mutta kannattaa vähän ajatellakin. Maailmasta loppuupi yksinkertaisesti ihmiset. Eiköhän ne jotka vitamiineja käyttävät, niitä jo osta, oli se sitten move tai luontaistuotekauppa. Loppujen agenttien värväys movelle on vain se 100€ lisätulo ylimmille johtajille.
näyttö oksennusta kerrakseen..
eihän niitä agentteja ole edes nuin paljon mitä väität..Tuskin olet edes käynyt missään kuuntelemassa tai jos olet niin kuulun ymmärrys ei ole kohdillaan..
Lukekaapa tuo artikkeli: http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#team
Ei tarvi enempää selitellä.