Kasvoilleni on kohonnut häpeän puna, kun olen lukenut näitä tälle foorumille jätettyjä viestejä. Mieleeni on herännyt mm. kysymys siitä, että olenko todellakin käynyt Suomen Armeijan ja RUKin turhaan, kuten niin moni nappula täällä väittää tai kuten itse asian ymmärrän tällaisten kyvyttömien siipirikkojen takia. Entäpä mitä ajattelisi esimerkikisi Kenraali Ehnrooth, jos sattuisi täällä pahaa aavistamattaan käymään ja törmäisikin armeijaa ylistävien puheiden sijaan tällaisiin hippien, viherpiipertäjien ja muiden törkyleukaisten sosiaalipummien alkeellisiin ja ajattelemattomuutta heijastaviin raapustuksiin? Älykkäänä Miehenä toteaisi varmaan kuitenkin kommunistirippeiden epätoivoiseksi räpellykseksi..
Aihetta häpeän punalleni on kuitenkin todella olemassa. Reservin Vänrikkinä en voi sietää edelleenkään, kuten en armeija aikanakaan sietänyt tällaisten velttojen punanahkojen pulinaa. Tuolloin ohjeistukseni Alikersanteilleni olikin, että Simputtakaa ja rankimman kautta!! Ja mikäkö oli lopputulos? Ylpeänä voin todeta, että johtamani joukkue oli varuskunnan ensiluokkaisin ja miehet olivat ylpeitä itsestään!
Nyt tarvitaan tosi taistelijoita myös tällä foorumilla, jotta saadaan lika tampattua matoista ja poistettua viherleuat piipittämään omille gay-palstoilleen!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jumalauta, tässä on mies joka kerranki puhuu asiaa! Viherpiipertäjät menköön suolle ja kommarit Kiinaan, näin puhdistuu Suomen maine ja kadonnut ylpeys!
Todellakin tuollaisen idiootin kannattaa hävetäkin,noin ääliömäisiä kirjoituksia ei saa aikaan kuin älykkyysosamäärältään erittäin heikosti varustettu res.vän,kuulut todellakin samaan seuraan kuin mainitsemasi dementoitunut sotahullu kernaali.ps.jutuistasi päätellen et ole armeijaa nähnytkään,sieltäkin sentään karsitaan älyllisesti imbesillin asteella olevat.
Todennäköisesti kaveri on saanut I/03 erän P-kokeessa hylsyn ja sitä kautta hullun paperit ja kotiin. Hävettäisivät ne minuakin, ei sen puoleen.
"Ohjeistukseni Alikersanteilleni olikin, että Simputtakaa ja rankimman kautta!!". Tuo kyllä paljastaa, että puhut puppua. Ei niin toimita Suomen armeijassa, eikä esim. mainitsemasi kenraali missään tapauksessa hyväksyisi tuollaista menettelyä. Kyllä Sinut olisi siirretty sopivampaan ympäristöön!
Niin olen kuullut, ettei nykyään saa kyykyttää, muuten tulee mokkerille paha mieli.. vittu mitä pellejä! Itse sain tuolla säkylän AUK :ssa sellaista kyytiä, että oksat pois. Noh, kun sain alikessun natsat, siirron takaisin omaan komppaniaani Turkuun ja oman tuvan, niin silloin alkoi jo tämä "ei saa sanoa pahasti aloikkaille" -nynneröinti. Kerran punnerrutin yhtä rötväillyttä mokkeria tuvan lattialla ja kuinkas ollakkaan, tuli komppanian vääpeli ovelle, käski minut luokseen ja sanoi: "Seuraavan kerran, kun näkee tuollaista, niin laittaa minut häkkiin". Voi jumalauta! Noh tämähän sattui Suomen Turussa... voihan olla, että säkylässä on edelleen kunnon meininki, mene ja tiedä. Kävin intin -86.