SOINI KIITTÄÄ !!!

Kovan päivä ilta ja iso kiitos

Vaalitaistelu on täytetty. Kova urakka on nyt loppusilausta varten valmis. Uskon, että vaivani palkitaan.

Tänään kiersin vielä Espoota, Kannelmäkeä, Järvenpäätä ja Lohjaa.Vastaanotto oli tuttu. Puhujalahjoja kehuttiin ja ääni luvattiin. Löin monta kertaa kättä päälle.

Se ei riitä, että kannattaa, pitää myös äänestää.

Mieleen jäi etenkin L:N nuori perhe Järvenpäässä.Heidän kannustuksensa oli vilpitöntä ja perusteltua.

Ilokseni olen huomannut, että moni kansalainen on omatoimisesti puolueen virallisesta organisaatioista riippumattomana tehnyt vaalityötä puolestamme.

Vanhojen ja väsyneiden Tpu, Hupu ja Lupu- puolueiden suosinta on vaalien kallkkiviivoilla ollut avoimen häpeämätöntä.

Tämän päivän pohjat vetivät sekä Helsingin Sanomat. Ylen pääuutiset että Maikkarin kympin uutiset. Kaikki toistivat nöyrästi ja täysin kritiikittä tupuhupulupun vaalijorinaa.

Mainosta primetimella ilman laskua. Sen lisäksi vanhat puolueet hommasivat itselleen ylimääräiset puoluetuet. Vain Soini ja Vistbacka äänestivät ökytukia vastaan.

Uskon oikeuden ja perussuomalaisten voittoon - ilman uhoa. Mikäli saamme ansioimme mukaan on tulos 6-8 paikkaa.

Haluan kiittää kaikkia tukijoita ja lukijoita.Teitä on tänäänkin käynyt sivuillani yli 1200.

Kannustus, kannatus, soitot,sähköpostit, halaukset, ajatukset, työt, teot ja rukoukset. Kaikki ovat olleet tarpeen. Kiitos.

Äänestä perussuomalaisille vaalivoitto.

Se on ihmiselle hyvä - kautta maan.

2007 03 17 11:51 GMT
Sisulla ja sydämellä loppuun saakka
Viimeinen varsinainen kampanjapäivä, joka kuluukin tiukasti omaa vaalipiiriä Uuttamaata kiertäessä. Ainakin seuraavista asioista tulen tänään puhumaan äänestäjille, enkä aio ääntäni säästellä.

---

Vanhojen puolueiden ns. pääministeriehdokkaiden suosinta median taholta on ollut loppumetreille saakka avoimen häpeilemätöntä. Aivopesu on huipussaan, mutta petkuhuiputukselle on tulossa vastareaktio. Gallupit eivät äänestä, eivätkä vanhojen puolueiden Tupu, Hupu ja Lupu -puheenjohtajat ole toisilleen todellisia vaihtoehtoja.

Vanhat puolueet vetävät yhtä köyttä mm. sellaisissa kansalaisia kuohuttavissa asioissa kuin Suomen EU-politiikassa, varallisuusveron poistossa, taitetun indeksin pitämisessä voimassa, puoluetuen nostossa, oopperan tuhlailumenoissa ja häikäilemättömän optiosaalistuksen hyväksymisessä. Maahanmuuton ja sosiaalisen sekä alueellisen eriarvoistumisen ongelmistakaan eivät vanhojen puolueiden edustajat halua puhua. Tämän vuoksi perussuomalaiset rohkaisevat kansalaisia harkitsemaan ja sitten äänestämään itsenäisesti; sisulla ja sydämellä isänmaan puolesta.

Perussuomalaiset ovat ainoa protesti näissä vaaleissa. Perussuomalaisia äänestävä äänestää muutoksen puolesta. Vain Perussuomalaisten vaalivoitto tuo jotakin uutta poliittiseen elämäämme. Vanhoja väsyneitä puolueita äänestämällä ei mikään muutu.

---

Lisää illalla, kun palaan kiertueelta. Nyt tehdään töitä loppuun asti!

2007 03 16 16:59 GMT
Myönteisyydestä voimaa loppurutistukseen
0216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

KANSALAISTEN TUESTA kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu