Hei,
olen 19-vuotias tyttö, muutin tammikuussa Pohjois-Karjalasta pääkaupunkiseudulle, koska sain opiskelupaikan Helsingin ammattikorkeakoulusta. Olen ollut aina paljon tekemisissä lasten kanssa, kotipuolessa hoidinkin satunnaisesti eri-ikäisiä serkkujani tai jo vanhempaan ikään tulleiden serkkujen lapsia. Kokemusta on vauvaikäisestä vanhempaan, vaippojenvaihto yms. sujuu vaivatta. Viime syksyn olin töissä kehitysvammaisten hoitolaitokselle, lasten osastolla, joten sieltäkin on työkokemusta erikoisryhmään kuuluvien lasten kanssa työskentelystä.
Olisin kiinnostunut tekemään satunnaista työtä, mieluulla pitempi aikaista työsuhdetta haen, koska silloin saisin tutustua lapsiin ja miustakin tulisi heille tuttu hoitaja. Mutta myös keikkatyö onnistuu. Itselläni on koira, joten voin tehdä töitä arki-iltoina vain jos miulla ei ole ollut kyseisenä päivänä lähiopetusta. Tietenkin mahdollisuus on myös että lapsesi tulisi tarvittaessa miun luokse hoitoon, koirani ei varmasti aiheuta ongelmaa, koska se on tottunut lapsiin ja on hyvin lapsirakas. Viikonloppuisin voisin sovittaessa tehdä myös yöhoitoja. Olen reipas työntekijä, joten pienet kotityöt (ja esim. teidän lemmikkinne hoito) lasten hoidon ohelle onnistuu jos niistä etukäteen sovitaan. Itse viihdyn ulkona, joten lähileikkipuistossanne tulisi varmasti vierailtua lapsenne kanssa :)
Yst. Terv. Elina Holopainen
[email protected]

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.