Kumppariporukka on nyt pahasti jakautunut eri leireihin ja ilmeisesti koko kumppariyhteisö on hajonnut. Perinteiseen "Kumpparijutut huippuja"-ketjuun ei enää kukaan ole kirjoitellut, vaan mölöt keskustelunavaukset ovat ottaneet pienestä kumpparifanittajaporukasta omat jäsenensä.
Sääli!
Sääli!
Vastaukset 25
Vanhimmat
syy oli varmaan kun tuolle pienelle vähemmistölle ei annettu liikkumatilaa ja isot yrittivät lakaista nämä nurisijat nurkkaan.
Eräisiin kommentteihin tympääntyneenä olin kyllä jo päättänyt lopettaa kirjoittelun, mutta nyt on kuitenkin ihan pakko kysyä: missä ja milloin ja mille vähemmistölle ei ole annettu liikkumatilaa? Täsmällinen vastaus, please! Jatkuvasti olen näitä keskusteluja seurannut, mutta tuollaista en ole havainnut. Erilaisia mielipiteitä toki.
Itse esimerkiksi kirjoitin aikoinaan, että toki minulla on omat kumpparimieltymykseni, mutta kyllä minä hyväksyn kirjoittelun yhtä lailla korkokumppareista kuin Kontioistakin. Tosin sillä edellytyksellä, että kirjoituksissa saisi minusta olla jotain asiaakin eikä vain yksioikoista mollaamista tyyliin "mummokumpparit/kontiot/... ovat rumia/mölöjä/...". Eli oikeastaan kyllä myönnän, että suvaitsemattomuutta en kauheasti suvaitse...
Esitin myös oman käsitykseni, että yhden ja saman otsikon alla saisivat kaikki kukat kukkia enkä kaipaa erillisiä ketjua eri kumpparimalleille.
Joku neropatti ilmeisesti ymmärsi tämänkin kantani vain yhden totuuden hyväksymiseksi ja liikkumatilan rajoittamiseksi.
Yksi sälli yrittää sekoittaa, mutta kumpparikansan rivit eivät rakoile. Ei pidä provosoitua, kun provosoidaan sanoi eräs valtiomies. Kumpparit ovat yhteinen sydämenasiamme.
Kumpparikansan rivit eivät saisi rakoilla, sillä meitä on niin vähän täällä kirjoittelemassa, että olisi mukavaa jos kumppari-ihmiset pitäisivät yhtä.
Tämä yksi sälli on onnistunut aiheuttamaan eripuraa mutta toivon sydämestäni kumpparikansan pysyvän yhtenäisenä ja vahvana!
...omaa keskustelualuettaan, vaikka korkokumpparijutut? Ihme ukko, härkkii joka paikassa. Sattaa olla sama, joka yritti joskus vetää MSN-yhteisöä nimeltä Saappaat saa hurmioon. Yritetään olla huomioimatta koko härkkijää.
Voi tuota itkua ja porua kun äänet kohoaa
jo falsettiin.
ASTUU KONTION VARPAILLE !
Pitäs kyllä huomioda muutkin palstan käyttäjät,
jos on valittu tuollainen yleistävä "kumpparijutut" nimi keskustelun aiheelle
..omiin saappaisiinsa,ja kirjaimellisesti.
Näyttää asia olevan niin, että muutamat iso-äänisimmät kusipäät säikyttävät kaikki uudet tulokkaat pois tökeröllä käytöksellään.
Ruikutetaan myös aina siitä, että naiset eivät osallistu keskusteluun, vaan ans`olla jos joku uskaltautuu, niin ammutaaan välittömästi alas ja haukutaan vielä päälle.(Kaikkihan eivät tietenkään edes kaipaakaan naista omiin leikkeihinsä, eivätkä näinollen edes halua heitä mukaan näihin keskusteluihin).
Itse olen niin vanhanaikainen, nautin naisen,ja vielä sellaisen korkokumppareita käyttävän "mummon" tutusta ja turvallisesta seurasta. Pelkän kumisaappaan kanssa touhutessa aika ei varmaan kuluisi. Tosin en ole koskaan kokeillut, mutta epäilen.
Ollaan joskus eukon kanssa lueskeltu Sonera Plazan Elleistä muutamia kumppariaiheisia ketjuja läpi. Todella mukavaa ajatusten vaihtoa aiheesta. Tietenkin sielläkin aina joskus joku yrittää saada kaaosta aikaan, mutta huonolla menestyksellä. Täällä vaan näkyy tyhmyys tiivistyvän isommassa porukassa.
Vannoutuneena kumparifanina (joka on myös ottanut osaa näihin keskusteluihin lukuisia kertoja, toisella niminerkillä tosin) täytyy kyllä sanoa, että liian monta tällaista ketjua peräkkäin on pakko kaatua mahdottomuuteensa. Kuulostaa itse asiassa aika ihmeelliseltä fanin toteamana, mutta kun ajattelle palstan laadullista sisältöä niin en kyllä yhtään ihmettele. Se jakautuu pahasti eri leireihin jotka ampuvat toisiaan huonoilla möläyksillä (kontiot vastaan korkokummparit, bongaajat vastaan 'real-life' ym ym). Toisiahan ei voi kunnioittaa saman jutun mutta toisen haaran harrastajina. Ei voi. Hyvin harvoin kirjoitetaan mitään syvällisempää kuin minkä väriset kumpparit mahtoi olla jollakulla liiskaajalla. Kaiken kruunaa sitten vielä nää moralisoivat ääliöt joiden piitää ehdoin tahdoin tulla ihnmettelemään näitä saapasfanien touhuja. Niiden kanssa väännetään siten kaiken lisäksi metrikaupalla juupas-eipästä. Tuntuu että melkein kaikki olennainen on jo sanottu ja todettu monenmonta kertaa, eikä juttua siten enää tahdo riittää viidennelle jaksolle. Oisko peräti vapaaehtoinen tauko nyt ihan jees?
Näihin on jo totuttu monena vuonna ja päivittäin on tullut luettua ja kirjoiteltuakin silloin tällöin. Ei aina jaksa lukea IS:n nettiversiota ja kirjoitella sinne, tai seurata Idols-palstan kiistelyä. Ehkä monelle lukijalle on terapeuttista lukea näitä "juttuja", sillä kävijämäärät ovat olleet aivan ylivertaisia muihin aihealueisiin verrattuna.
lukijamäärää.
se, että me kumpparifetisit pystymme vain rajoitetusti raottamaan tämän 'harrastuksen' saloja ja tunteita toisillemme. Tämä mieltymyshän on tosi syvällä lapsuuden sielunelämässä eikä kukaan vissampikaan rohvessori oikein vieläkään osaa sanoa mistä se kaikki saa alkuunsa, saati miksi siitä ei tahdo millään päästä eroon (sikäli mikäli sitä toivoisi). Seurauksena syntyy ihan mielenkiintoinen mutta samalla varsin pinnallinen keskustelu asian tiimoilta. Pintasilausta. On turvallista kertoa bongauksistaan ja on makeeta möläyttää mielipiteensä Kontioden anutlaatuisuudesta suhteessa esim Haisaappaisiin tai kokorkukummpareihin. Se että joku näki kolmet hait tai seksikkäät nahkahousut kontiot on tietenkin jees, mutta mitä se oikeasti merkisti juuri sille katsojalle. Mitä ajatuksia se toi hänelle, mihin juttuun hän mahtoi assosioida kun hän näki tuon yhdistelmän. Kukaan ei avaa vakan kantta edes hiukan. Kaikki jää kertomata. Suurin osa meistä harrastajista on miehiä. Me jakaudumme vielä kahteen pääryhmään - heteroihin ja homoihin - jotka ei juurikaan kommunikoi keskenään, kuin ehkä korkeintaan juuri täällä netin välityksellä. No hyvä edes niin. Heterona tiedän hyvin miten rajoittunutta suomalaisen miehen keskustelutaito noin yleisesti ottaen on sekä kotopuolella puhumattakaan miesporukassa. Saavutuksista voidaan kerskailla päiväkaupalla mutta on jo paljon vaikeampaa ottaa selvää miten se toinen ihminen oikeasti voi --. Tunteilu kun ei kuulu mies-kulttuurimme vahvuuksiin. Se leimataan heikkoudeksi ja (varmuuden vuoksi vielä) homosteluksi. Fetsisimi kuitenkin piilee varsin syvällä sielussamme, eikä kukaan meistä ikinä uskalla ottaa sellaista aihetta puheeksi kenenkään kaverin kanssa. Sen ymmärtää sillä toinen osapuoli ei varmasti ymmärtäisi asiasta mitään. Siksi olisis tosi tärkeää että ne jotka ovat tästä harrastuksesta kiinnostuneita pystyisivät edes joskus kommunikoimaan tärkeimmistä asioista kuin jostakin liiskaamisesta. Mutta se ei tahdokaan noin vain onnistua. Jos ikinä tapaisimme elävässä elämässä, emme ilmeisesti pystyisikään puhumaan tästä aiheesta. Sen verran paljon syyllisyyttä ja häpeää siinä sopassa taitaa olla, ja mitä jos tuo toinen onkin piilohomo... jne. Lopputulos tästä on se että, nettikeskustelu pitäsi organisoida uutee uskoon jossakin suojatussa foorumissa jossa on eri ryhmille omat 'huoneet' mutta olisi myös yhteinen olohuone jossa voisi vaihtaa ajatuksia yli mieltymysrajojen. Se vaatisi varmasti liittymistä (hörhöjen poissulkemiseksi). Sitä on yritetty monta kertaa mutta toimivaa foruumia ei ole tietääkseni vielä saatu syntymään. Mutta voihan se myös olla että tällainnen pintaraapaisu kelpaa enemmistölle tällaisenaan.
helpottamiseksi.
vinkki: kirjoittaessanne pitkiä krimssuja, muistakaa jaottaa ne, jotta muillakin pysyisi mielenkiinto niitä kohtaan luettaessaan.
Tuo oli hyvä esimerkki miten ei pidä asiaansa kirjoittaa, toinen yleinen virhe on HUUTAMINEN KIRJOITETTAESSA TEKSTIÄ !
Jaksottamisesta olen samaa mieltä, sori. Huutamisesta en. En tiedä huutaneeni, ellei suorasukaisuutta sellaiseksi automaattisesti tulkita.
samalla toisen yleisen virheen esille...
TARKOITTAMATTA sinua
Kyllä "falsetti" porukka on taas äänessä.
Kyllä te jaksatte mölytä kuin paviaanit
jostakin saamarin mölöistä.
Puhut täyttä asiaa, olen ollut monestikin mukana näissä keskusteluissa vaikka nyt olenkin pitänyt pitkän tauon, toki olen seurannut ja lukenut näitä mutta kirjoittanut en ole pitkään aikaan mitään.
Tiedän asian että miesten on vaikeata puhua tästä asiasta keskenään saati sitten vaikkapa vaimolleen, täälläkin moni naimisissa oleva kyseleen miten asian kertoisi. Suoraa vastaustahan ei ole eikä tule, meissä jokaisessa on erivivahteet.
Elämäni aikana olen tavannut moniakin naisia joille kumisaapashommat sopivat, toki kyllä korvillekin on tullut ja huudettu että vitun homo tai muuta vastaavaa. No aikojen saatossa on oppinut että puhumalla selviää voiko kumisaapas juttua edes esittää.
No meidän miesten erilaisuus, on myös tosi asia, jokainenhan on huomannut että toinen tykkää Kontioista toinen muista saappaista, mutta se mikä minua ihmetyttää on se että ollaan melko buritaanisia, jos joku kertoo vaikka korkokumisaappaista jotein niin toinen jo hihkuu että Kontiot ovat parhaat tai päin vastoin.
Meitä kumisaapas ihmisiä on melko vähän Suomessa joten meidän tulisi olla sopivaisia sillä täälläkin pitää nuo "tavalliset" huolen että olemme pimeetä porukkaa.
Mutta toivotan kaikille kumisaappaiden ystäville hyvää ja kuraista kevättä ja käyttäkään saappaitanne, olivat ne sitten Lenat, Hait tai Kontiot.
Oikein. Veit jalat suustani.
Tästähän voisi tehdä vaikka korkokumppari jutun, annettais noiden muiden olla omassa ketjussaan.
Mä tiedän että minä olen jo mummo-iässä mutta käytän edelleen korkokumisaappaita ulkona kun kelin on sellaiset että kumisaappaita tarvitsee. Mun lempi saappaani ovat Cityt, ja niitä mulla onkin koko väri skaala. Eli on asu kokonaisuuteen aina sopivan väriset. Mieheni iloksi käytän myös korkokumppareita makkarissakin, ja sitä varten on ihan omat saappaat. Miehini lempparit ovat mustat Evitat, mutta muutkin kelpaavat hänelle.
Tässä hetken mun tarinaa voin kirjoittaa lisää jospa toisetkin kertois jotain.
porukan edelleen sanella säännöt muille,
mikä on kumppari ja mikä mölö tai muu
mummo.
Eiköhän tasavertaisuus palstalla käytävään
keskusteluun olis ensin heidän OPITTAVANAAN !!
Vai että Aino-rouva, buhahahahhahahaa!!! Paremminkin Aimo-setä! Joka jaksaa jatkuvasti kirjoitella fantasiajuttujaan!
Johan tänne taasen tuli tollainen ääliö.
vyö kiristää?
Asiat keskustelussa eivät mene ilmeisesti kaavailemasi formaatin mukaan?
...tuossa aikaisemmassa viestissä. Oli sitten Aino tai Aimo, niin eikö olis mielenkiintoista lukea välillä muutakin kuin samojen ukkojen höpinöitä Kontioiden erinomaisuudesta.
Mielestäni tuossa ei todellakaan ollut mitään hurjaa fantasiaa, vai onko niin että mitä et ole itse kokenut, niin sitä kukaan muukaan ei voi olla kokenut.
Jos en tietäisi, luulisin tuo Aino-rouvan tekstin olevan vaimoni käsialaa, ja jos Aino olet aito rouva, niin en voi kuin onnitella puolisoasi. Eihän tuollaisia rouvia riitä kaikille.
Valitettavan monella tuntuu kumpparileikit rajoittuvan tälle palstalle kirjoitteluun, ja itsekseen touhuiluun, eikä voida hyväksyä sitä jos joillakin parisuhteessa elävillä menee vähän paremmin.