Mistäs sitä sitten alottaisin..Olen ollut pidemmän aikaa masentunut, en jaksa tehdä pienimpiä kotitöitäkään, roskapussit saattavat lojua ainakin viikon ennen kuin saan vietyä ne ulos. Ahdistusta on ollut kauemmin kuin masennusta, se johtuu varmaan suurimmaksi osaksi siitä ettei minulla ole itsetuntoa. Tunnen suurta alemmuudentuntoa kun olen ihmisten ilmoilla, jos joku katsoo mietin heti että se katsoo kuinka oksettava olen. Minulla on suuria itsetunto-ongelmia, en ole tyytyväinen oikeastaan mihinkään itsessäni. Minulla on ongelmia vartaloni kanssa, ihoni kanssa, rintojeni kanssa ym ym.
Töissä käyn, mutta mitään muuta en sitten jaksakkaan tehdä. Aloitin pari kuukautta sitten uudessa työpaikassa ja työ on paljon raskaampaa kuin aikaisemmat tekemäni työt. Olen aivan poikki päästessäni kotiin. Ainoa lohtu minulle tuntuu olevan (ja josta päästään taas ongelmistani seuraavaan) syöminen. Olen jo pidemmän aikaa ahminut ja nyttemmin tajunnut sairastavani ahmimishäiriötä eli bed:tä. Sokeririippuvuus kuuluu myös ongelmiini. Syöminen on aina ollut minulle enemmän tai vähemmän ongelma ja monta vuotta sitten sairastin anoreksiaa.
En päästä ihmisiä lähelleni ja jos tapaan esimerkiksi jonkun ihmisen josta voisin olla kiinnostunut, tuhoan kaiken heti alkuunsa. En halua, että kukaan näkee kuinka paljon vikoja minussa oikeasti onkaan. Tunnen suurta ahdistusta siitäkin, jos pitää miettiä että joku näkisi minut esimerkiksi alasti.
Nyttenkin mietin vain että olisipa minulla pullo viiniä, johon voisin hukuttaa murheeni ja mitä ostaisin kaupasta (sisältäen karkkia, jäätelöä, pizzaa, suklaata, keksejä...) Tunnen itseni niin epäonnistuneeksi, enkä löydä ulospääsy tietä tästä elämän helvetistä. Minulla on ollut (ja on ehkä vieläkin) elämälleni suuria unelmia, mutta tuntuu etten saa mitään aikaiseksi ja joudun koko ajan vain syvemmälle ongelmieni kanssa. Haluaisin olla täydellinen, kuten muutkin ympärilläni olevat ihmiset. Olen alkanut eristäytyä muilta ihmisiltä ja lakata vastaamasta esimerkiksi puheluihin, koska tunnen itseni niin epäonnistuneeksi ja huonoksi muiden ihmisten (niiden kaikkein läheisempien ystävien) kanssa.
Välillä tosin hyvin harvoin minulla on ihan hyviä päiviä. Saatan olla ilonen koska aurinko paistaa, mutta vähän ajan kuluttua muistan taas, että se aurinkokin vain näyttää virheeni muille. Välillä tuntuu, että minussa olisi kaksi erilaista puolta: Se normaali ihminen joka käy töissä ja näyttelee iloista ihmistä siellä ja silloin kun näkee muita ihmisiä ja sitten taas se ahdistunut täysin mitättömäksi tunteva ihminen, joka ei jaksa tehdä mitään muuta kuin ahmia ja miettiä sitä kuinka virheellinen sitä on.
Haluaisin puhua jollekkin tuntemattomalle ja päästää kaiken vain ulos, ihan kaiken mitä olen elämässäni kokenut tai tehnyt. Olen miettinyt terapiaa, psykologia tai psykiatria, mutta tullut siihen lopputulokseen ettei minulla ole varaa sellaiseen. Ja sitten taas toisaalta ymmärtäisikö kukaan kuitenkaan minua, voisi olla todella vaikeaa päästää irti "patoutumistaan".. Miksei kaikki vain voisi olla hienosti. On kuitenkin tullut jo kohdattua paljon pahaa ja taistelen jatkuvasti, että jaksan herätä uuteen aamuun..
Töissä käyn, mutta mitään muuta en sitten jaksakkaan tehdä. Aloitin pari kuukautta sitten uudessa työpaikassa ja työ on paljon raskaampaa kuin aikaisemmat tekemäni työt. Olen aivan poikki päästessäni kotiin. Ainoa lohtu minulle tuntuu olevan (ja josta päästään taas ongelmistani seuraavaan) syöminen. Olen jo pidemmän aikaa ahminut ja nyttemmin tajunnut sairastavani ahmimishäiriötä eli bed:tä. Sokeririippuvuus kuuluu myös ongelmiini. Syöminen on aina ollut minulle enemmän tai vähemmän ongelma ja monta vuotta sitten sairastin anoreksiaa.
En päästä ihmisiä lähelleni ja jos tapaan esimerkiksi jonkun ihmisen josta voisin olla kiinnostunut, tuhoan kaiken heti alkuunsa. En halua, että kukaan näkee kuinka paljon vikoja minussa oikeasti onkaan. Tunnen suurta ahdistusta siitäkin, jos pitää miettiä että joku näkisi minut esimerkiksi alasti.
Nyttenkin mietin vain että olisipa minulla pullo viiniä, johon voisin hukuttaa murheeni ja mitä ostaisin kaupasta (sisältäen karkkia, jäätelöä, pizzaa, suklaata, keksejä...) Tunnen itseni niin epäonnistuneeksi, enkä löydä ulospääsy tietä tästä elämän helvetistä. Minulla on ollut (ja on ehkä vieläkin) elämälleni suuria unelmia, mutta tuntuu etten saa mitään aikaiseksi ja joudun koko ajan vain syvemmälle ongelmieni kanssa. Haluaisin olla täydellinen, kuten muutkin ympärilläni olevat ihmiset. Olen alkanut eristäytyä muilta ihmisiltä ja lakata vastaamasta esimerkiksi puheluihin, koska tunnen itseni niin epäonnistuneeksi ja huonoksi muiden ihmisten (niiden kaikkein läheisempien ystävien) kanssa.
Välillä tosin hyvin harvoin minulla on ihan hyviä päiviä. Saatan olla ilonen koska aurinko paistaa, mutta vähän ajan kuluttua muistan taas, että se aurinkokin vain näyttää virheeni muille. Välillä tuntuu, että minussa olisi kaksi erilaista puolta: Se normaali ihminen joka käy töissä ja näyttelee iloista ihmistä siellä ja silloin kun näkee muita ihmisiä ja sitten taas se ahdistunut täysin mitättömäksi tunteva ihminen, joka ei jaksa tehdä mitään muuta kuin ahmia ja miettiä sitä kuinka virheellinen sitä on.
Haluaisin puhua jollekkin tuntemattomalle ja päästää kaiken vain ulos, ihan kaiken mitä olen elämässäni kokenut tai tehnyt. Olen miettinyt terapiaa, psykologia tai psykiatria, mutta tullut siihen lopputulokseen ettei minulla ole varaa sellaiseen. Ja sitten taas toisaalta ymmärtäisikö kukaan kuitenkaan minua, voisi olla todella vaikeaa päästää irti "patoutumistaan".. Miksei kaikki vain voisi olla hienosti. On kuitenkin tullut jo kohdattua paljon pahaa ja taistelen jatkuvasti, että jaksan herätä uuteen aamuun..
Vastaukset 5
Vanhimmat
juttelemaan vaikeuksistasi,Muuten täydellistä ihmistä ei olekkaan,Tsemppiä
"En halua, että kukaan näkee kuinka paljon vikoja minussa oikeasti onkaan."
voivoi minä palaisin halusta nähdä kaikki sinun pienimmätkin vikasi. Silloin sinä olisit oikein mielenkiintoinen, kun aina löytyisi joku uusi pikkuvika.
"Se normaali ihminen joka käy töissä ja näyttelee iloista ihmistä siellä ja silloin kun näkee muita ihmisiä ja sitten taas se ahdistunut täysin mitättömäksi tunteva ihminen, joka ei jaksa tehdä mitään muuta kuin ahmia ja miettiä sitä kuinka virheellinen sitä on. "
tämä voisi olla mun kirjoittama
Tuntemuksia täälläkin, paitsi olen miespuolinen. Monta vuotta tässä paskassa on sinnitelty, muttei sitä parannusta vaan näy.
Niin, ja mielenterveystoimisto on turhaa paskaa, ainakin omien kokemuksien mukaan.
voi miten tutulta tuntuu sinunkin kirjoituksesi.
aivan käsittämättömiä paineita luo media tämän
päivän nuorille. Mutta apua on saatavissa ja
se lähtee ihan yksinkertaisesti siitä että menet
oman terveyskeskuksesi omalääkärille ja kerrot
rehellisesti omat tuntemuksesi. Hänen tehtävänsä
on laittaa sinut eteenpäin, jotta pääset esim.
psykiatrian poliklinikalle. Nämä käynnit eivät
maksa mitään. Päinvastoin, jos et mene sovittuun
aikaa, se maksaa. Rohkeasti hakemaan apua.
Minulla ei ole kokemusta mielenterveystoimiston palveluista. Omasta kokemuksestani suosittelen psykiatrian erikoislääkärin pakeille hakeutumista. Siitä lähti oma "nousuni", joka etenee ihan mukavasti, vaikkei vielä maalissa ollakaan.
Tuttuja tuntemuksia, kuten noilla edellisilläkin. Mitään ei jaksa tehdä, mikää ei huvita, eikä tuota mielihyvää.
Hae apua pikimmiten, tarvitset ensialkuun ainakin lääkityksen, joka antaa tilaa muulle toipumiselle. On tärkeää kyetä, jos se on mahdollista, tunnistamaan niitä syitä, jotka sinut ovat masennukseen suistaneet ja pyrkiä työstämään niitä asioita yhdessä joko psykiatrin tai terapeutin kanssa. Viimeksi mainitusta ollaan montaa mieltä, itse en ole siihen lähtenyt toistaiseksi ja luulen selviäväni ilman.
Aurinkoa harmauteen!