Zahralla ei ole koskaan ollut oikeasti mitään sanottavaa. Ei minua, kuten ei Halla-Ahoakaan kiinnosta hänen ihonvärinsä, hänellä vain ei ole muita ominaisuuksia, kuin että hän on musta maahanmuuttajanainen, ja muslimikin taitaa olla. Siinäkö ovat ne hyvät ominaisuudet joita vihreät ehdokkailtaan hakevat?
Ei minua haitaisi jos Jussi Halla-Aho olisi musta, äänestäisin häntä silti. Olen myös varma, että Jussi itse voisi äänestää mustaa ehdokasta jos tällä olisi hyvin perustellut mielipiteet ja oikea asenne asioihin.
Kaikenmaailman TV:n haaste-ohjelmissa, joissa ihmiset kilpailevat erilaisissa tehtävissä saaden etelänmatkoja palkinnoiksi on sellaisia tehtäviä joukossa joihin ei vaadita mitään taitoja, senkun ollaan vaan kyydissä tiukasti köytettynä, ja saadaan palkinto. Jokin toinen tehtävä saattaa vaatia voimaa, nopeutta ja älyä. Kutsunnäitä em mainittuja tehtäviä (siis niitä joissa vain vyötetään tuoliin kiinni) "punnustehtäviksi", niitä voisi kutsua myös nukke-tehtäviksi. Esimerkiksi ralliautoon mukaanmenemiseen ja kyydissä istumiseen ei vielä paljoa vaadita, tilalla voisi olla ihan yhtä hyvin nukke. Olen aika paljon miettinyt, millä logiikalla kullekin kilpailijalle valitaan se oma tehtävä. Se ei ole minulle vielä selvinnyt.
Aasinsillan voisin vetää Zahra Abdullahin ja Halla-Ahon välille: Jussi on selvästikin mies, joka ajattelee ja ottaa kantaa, on jotain mieltä, ja perustelee mielipiteensä. Jussi tekee ns vaativaa tehtävää, hän kiipeää uuvuttavan korkealle, roikkuu korkeuksissa yhdellä kädellä, ruuvaa tarvittavat ruuvit ja laskeutuu alas köyttä pitkin, hänellä on asennetta. Zahralla ei ole mitään annettavaa eikä sanottavaa, Zahra on pelkkä punnus tai nukke, pelkääjän paikalla.

Vastaukset 3
Vanhimmat
jakamalla:)
Väri ei häiritse, en ole rasisti. Zahra vain on mitätön, mutta HAlla-Aho suuri mies.
JUSSI HALLA-AHO EI PÄÄSSYT EDUSKUNTAAN!!!!!!