Olisi hyvä aihe jollekin teologian opiskelijalle tehdä lopputyö siitä, miten usein esim.vl-liikkeestä lähtevät kääntyvät ateistiseen uskoon eli eivät usko edes Jumalan olemassaoloon.
Vanhoillislestadiolaisuudessahan Jumala käsitetään hyvin ankaraksi. Ankarahan hän on vl-opin mukaan, koska vl-opin mukaan hän ei huoli taivaaseen ketään Jeesukseen uskovaa joka ei ole vanhoillislestadiolaisesti uskomassa. Jumala käsitetään vl-uskossa siis hyvin ankaraksi ja vain tietynlaiset Jeesukseen uskovat hän hyväksyy, ei kaikkia. Vl-opin mukaan ihmisen nimi pyyhitään heti pois Elämän kirjasta taivaassa, jos hän jättää vl-uskon. Ja siitä ei ole muuta mahdollisuutta kuin matka helvettiin.
Ikänsä vanhoillislestadiolaisuudessa kasvanut nuori aikuinen tai vanhempikin vl-uskon sitten jättävä elää pitkään kuvitelmissa, että taivaaseen ei pääse kuin vl:t. Ehkä hän elää siinä luulossa aina, mutta ei koe pärjäävänsä vl-uskossa, ei pysty täyttämään niitä vaatimuksia. Siksi vaihtoehtona voi olla totaalinen uskonnon hylkääminen, Jumalan olemassaolon kieltäminen ja eläminen vain itseensä uskoen.
Mitä mieltä olette? Ehkäpä ankaralla Jumala-käsityksellä ja opilla on osuutensa siihen, että ateisteja löytyy joukosta nimeltä ex-vanhoillislestadiolaiset.
Ja onhan se jo se nimityskin kuvaava, nimittäin sana "epäuskoinen". Epäuskoiseksi leimataan heti ne, jotka jättävät vl-uskon ja heidän uskotaan joutuvan kadotuksen ikuisiin tulenliekkeihin kärventymään, koska eivät ole pysyneet siinä yhdessä ainoassa Jeesukseen uskovien joukossa, joka kelpaa vl-uskon mukaan Jumalalle.
Vanhoillislestadiolaisuudessahan Jumala käsitetään hyvin ankaraksi. Ankarahan hän on vl-opin mukaan, koska vl-opin mukaan hän ei huoli taivaaseen ketään Jeesukseen uskovaa joka ei ole vanhoillislestadiolaisesti uskomassa. Jumala käsitetään vl-uskossa siis hyvin ankaraksi ja vain tietynlaiset Jeesukseen uskovat hän hyväksyy, ei kaikkia. Vl-opin mukaan ihmisen nimi pyyhitään heti pois Elämän kirjasta taivaassa, jos hän jättää vl-uskon. Ja siitä ei ole muuta mahdollisuutta kuin matka helvettiin.
Ikänsä vanhoillislestadiolaisuudessa kasvanut nuori aikuinen tai vanhempikin vl-uskon sitten jättävä elää pitkään kuvitelmissa, että taivaaseen ei pääse kuin vl:t. Ehkä hän elää siinä luulossa aina, mutta ei koe pärjäävänsä vl-uskossa, ei pysty täyttämään niitä vaatimuksia. Siksi vaihtoehtona voi olla totaalinen uskonnon hylkääminen, Jumalan olemassaolon kieltäminen ja eläminen vain itseensä uskoen.
Mitä mieltä olette? Ehkäpä ankaralla Jumala-käsityksellä ja opilla on osuutensa siihen, että ateisteja löytyy joukosta nimeltä ex-vanhoillislestadiolaiset.
Ja onhan se jo se nimityskin kuvaava, nimittäin sana "epäuskoinen". Epäuskoiseksi leimataan heti ne, jotka jättävät vl-uskon ja heidän uskotaan joutuvan kadotuksen ikuisiin tulenliekkeihin kärventymään, koska eivät ole pysyneet siinä yhdessä ainoassa Jeesukseen uskovien joukossa, joka kelpaa vl-uskon mukaan Jumalalle.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tassa Suomen eduskuntavaalien jalkeisena yona lueskelen vaaliuutisia eri lehdista; tama selityksena, miksi viela olen hereilla. Sitten aloitukseen:
Saattaisi se olla mielenkiintoinen tutkimuskohde.
Karpon ohjelmassa muistaakseni haastateltiin erasta henkiloa, joka koskaan ei ollut ollut vanhoillislestadiolainen, mutta elanyt lahella vanhoillislestadiolaisia. Han mainitsi, etta se 'lestadiolainen omatunto' tarttuu niin ettei siita mitenkaan paase irti. Etta tietynlainen vanhoillislestadiolainen ajatuskuvio jollakin tavalla koko ajan kummittelee elamassa mukana.
Itse tunnen ex-vanhoillislestadiolaisia, siis henkiloita, jotka ovat jattaneet taman uskon eivatka ole mielestaan omaksuneet mitaan muutakaan uskonkasitysta, vaan kuvittelevat olevansa ateisteja, jumalankieltajia, ja haluavat itse uskoa, etta niin he todellakin ovat. Mutta he ovat erityisen kiukkuisia, jos joku heille vaikkapa neutraalistikin mainitsee jotakin uskomisen asiasta. Jos he todella sydamestaan saakka olisivat jumalankieltajia, kait heille olisi yksi lysti, mita joku toinen hopottaa jostakin uskosta.
Tunnen myos sellaisia ihmisia, jotka eivat koskaan ole olleet vanhoillislestadiolaisia eivatka mitaan muutakaan uskonnollisuutta eivatka ole jarin kiinnostuneetkaan uskonasioista. Tallaiset ihmiset eivat ole kiukkuisia uskonasioista kuullessaan. Esimerkiksi kuolemasta puhuttaessa he saattavat melko neutraalisti todeta, etta kuolemassa kaikki raukeaa tyhjiin; etta kuoleman jalkeen ei ole mitaan. He tekevat tunnollisesti tyota ja esim. huolehtivat perheestaan. Itse ajattelen, etta jos todella uskoisi niin, etta kaikki kuolemassa raukeaa tyhjiin, ei oikeastaan kannattaisi enempaa elaakaan varsinkaan jos elamassa on murheita ja vastoinkaymisia, niin kuin elamassa usein pakkaa olemaan.
Raamatussa annetaan ymmartaa, etta Jumala on pannut iankaikkisuuden tajun jokaisen ihmisen omaantuntoon. Olisiko 'ihmisen sisimmassa' siis tallainen 'taju'? Naita pohdittaessa lahestytaan koko ihmisena olemisen logiikkaa.
Aloittaja viittaa siihen, etta vanhoillislestadiolaisen kasityksen mukaan Jumala olisi ankara ja vaativa, ja etta ihminen, joka ei katso voivansa naita vaatimuksia tayttaa, voisi luopua uskosta ja alkaa ateistiksi. Kuitenkin vanhoillislestadiolaisena itse olisin ymmartamassa, etta Jumala ei ole ankara eika vaativa, vaan Han painvastoin rakastaa lankeilevaa ihmispoloista ja haluaa vetaa hanta yhteyteensa. Jeesus on elamallaan, karsimisellaan ja kuolemallaan tayttanyt sen, mita Jumala meilta vaatii, ja taman Kristuksen vanhurskauden me saamme omistaa Jumalan lahjana. - Tama kappale oli siis uskonnollista dogmatiikkaa.
Aloittajan kirjoitus on mielenkiintoinen ja johdonmukainen. Itse rakastan kaikenlaista tutkimustyota ja pohdiskelen tutkimusaiheita. Tassa saattaisi olla ongelmana loytaa ne todelliset jumalankieltajat - - - koska siis ihmismielen liikkeita usein on ilmeisen vaikea tutkia ja tulkita.
Lestadiolaisuuden piirista on noussut kaksi piispaa: L.P.Tapaninen ja Hannes Leinonen. Piispoina he eivat enaa olleet varsinaisesti vanhoillislestadiolaisia. L.P. Tapaninen kuitenkin viela piispa-aikanaankin muisteli rakkaudella vuosikymmenien takaisia aikoja, jolloin han sai kokea aitoa uskomisen iloa, rauhaa ja vapautta. Ja vaikka han oli piispa, han ei kai tajunnut, etta moinen oli alitajuista kaipausta takaisin Jumalan valtakuntaan. Eivat nuo piispat tietenkaan mitaan jumalankieltajia olleet, mutta kuriositeettina tulkoon tamakin mainituksi esimerkkina siita, etta 'lestadiolaisesta omastatunnosta' on vaikea paasta eroon. Tahanhan aloittajankin viittasi.
Hyvä kirjoitus sinulla. Pystyt näkemään asioita myös toisesta näkökulmasta eli sellaisenkin näkökulmasta, joka ei ole vl. Ainakin yksi syy vanhoillislestadiolaisten pieneen määrään on se, että vl-usko koetaan tiukan ankaraksi, missä Jumalan uskotellaan olevan hyvin vaativa ja tarkka sen suhteen, kenen usko Jeesukseen kelpaa ja kenen ei. Periaatteessa vl-liikkeen sanoma usein muille Jeesukseen uskoville on, että uskonne on turhaa. Turhaa, sillä se ei riitä. Eli tavallaan annetaan ymmärtää, että on ihan sama olla Jumalan kieltäjä, kuin uskoa Jeesukseen, ellei ole vl.
Entiset vanhoillislestadiolaiset eivät yleensä halua jutella uskonasioista vanhoillislestadiolaisten kanssa. Ei se olekaan ihme. Sillä harva vl on kykenevä hyväksymään myös toisten, vl-uskon ulkopuolisten uskon Jeesukseen pelastavana. Ja yleensä käännytysyritykset ärsyttävät ihmisiä.
Ei ole mitenkään harvinaista, että vl-liikkeen jättävään aletaan vl ihmisten keskuudessa suhtautua viileästi, vältellen. Ehkä jopa unohdetaan kyseinen ihminen, joka ei enää usko vl-uskon mukaisesti. Annetaan ns.leima otsaan "olet epäuskoinen" ja se siitä. Silloin se liikkestä lähtevä ei ehkä ole enää niin rakas lähimmäinen, vaan jonkinlainen hylkiö, joka on tehnyt idioottimaisen teon valitessaan tien helvettiin. Joten ateismi voi olla joillekin tietynlainen suoja, halu kieltää koko usko Jumalaan olemassaoloonkin. Mutta Jumala ei ole yksinkertainen. Jumala näkee asiat laajemmassa mittakaavassa kuin ihminen. Jumala tietää, mikä johti jollakin ateismiin, miksi joku ihminen alkaa suorastaan vihaamaan uskonnollisuutta ja sysää sen syrjään. Jumala ei ole niin yksinkertainen, etteikö hän pystyisi näkemään syitä ja seurauksia.
Ateismi ja Jumalan kieltäminen ovat ikäviä asioita jokaisen mielestä, jolle kristillinen usko on henkilökohtaisesti tärkeää. Ehkäpä vl-uskosta ateismiin kääntyvä myöhemmin vielä löytää uudelleen uskon Jumalaan, luottamuksen siihen, että Jumala ei oekaan niin ankara kuin vl-liikkeessä opetetaan. Ankaraa Jumala-kuvaa pidetään yllä kyllä muissakin fundamentalistisssa liikkeissä, joissa ulkomaailma ja muut ihmiset koetaan ns.uhkaksi.
Siis kyllähän vl-liikkeen Jumala-kuva on ankara, julma ja erittäin vaativa. Sillä jos ei usko Jeesukseen riitä, kuten Raamatussa luvataan, vaan pitää olla tietyn herätysliikkeen jäsen, jotta pelastuminen olisi edes mahdollista! Mutta tietynlaiset uskonkäsitykset vl-liikkeessä ovat tulleet ehdottomiksi totuuksiksi, sillä niitä on toisteltu jo muutama vuosikymmen. Ei Laestadiuskaan ajatellut, että ainoa uskovaiset ovat vain yhdessä joukossa. Vl-liikkeen sanoma on kehittynyt myöhemmin Vain me-pelastumme opiksi. Käsittääkseni tätä Vain me-pelastumme asiaa ei ole muotoilleet teologit, vaan ihan maallikkosaarnaajat. Ehkä heille ulkopuoliset ovat olleet uhka, joihin on täytynyt vetää tiukka raja ja alkaa uskottelemaan itselleen ja lapsilleen, että kyllä Vain me pelastumme, muut eivät.
Onhan se tietynlaista turvallisuutta suurta maailmaan kohtaan vetää rajat ja vetäytyä omaan lokeroonsa, jotta ulkopuoliset eivät voisi häiritä näkemyksillään. Ja vl-ihmisiä oli vähän vielä 1900-luvun alussa, vähäinenhän määrä on vieläkin ottaen huomioon mikä on maailman väkiluku nyt ja kuinka monta miljoonaa ihmistä on aiemmin elänyt maailmassa.
Kolikolla on kaksi puolta, niin on vanhoillislestadiolaisuudessakin. Joskus vl-usko on hyvä, hyvä suoja ulkomaailmaa vastaan. Yhteisöllisyys ja ja ehdoton Vain me-oppi tuo turvaa kaikenlaisia muita ajatussuuntia vastaan. Mutta silti se toinen puoli kertoo siitä, mitä vaativa usko saa aikaan, kun se alkaa ahdistamaan.
Jumalan siunausta ja kaikkea hyvää sinulle!
...tuo "epäuskoinen"-leima otsassa.
Kun itse taannoin erosin lestadiolaisuudesta, painotin kaikille nimenomaan sitä, että eroan liikkeestä - mutta uskoni Jumalaan pysyy.
Kuitenkin aina, kun asia on tullut puheeksi, minulle syötetään jatkuvasti sanontoja "kun kielsit Jumalan" ja "kun kielsit uskosi". Protestoin ensin voimakkaasti näitä sanontoja vastaan, mutta huomasin sitten, ettei heillä ole muita termejä puhua asiasta.
Lestadiolaisella lähipiirillä ei ole siis tarjota vaihtoehtoja. On vain taivastie ja tie helvettiin, usko ja EPÄusko. Kun lisäksi omassa päässä kuiskii vanha joko-tai-ajatusmalli, uskon säilyttäminen vaatii melkoista psyykkausta: armo kuuluu minullekin. Tässä ja näin, tällaisena.
Kun omakin maailma on aiemmin koostunut lähes pelkästään mustasta ja valkoisesta, en ihmettele niiden ratkaisua, jotka valitsevat toisen ääripään.
Tuon aiheen tutkimus olisi tosiaan kiinnostavaa lukea.
Tuollainen olisi jo väitöskirjatasoa!
Minä olisin hyvin "pärjännyt" vl-uskovaisena. Vanhempani ovat joskus ihmetelleetkin, kun luovuin uskosta eikä minulla kuulemma ole mitään ulkonaista syytä olla pois. Olen hyljännyt kristillisen käsityksen ulkopuolisesta, ihmisenkaltaisesta, erillään olevasta Jumalasta ja vapahtajasta. Se sama Jumala(Kristus), jonka koemme ulkopuolella on myös meissä.
Kirkon oppi ei ole Jeesuksen eikä Hänen aikansa oppi. Kirkko opettaa sijaissovituksesta ja ulkopuolisesta lunastajasta ja vapahtajasta. Jeesus oli edelläkävijä. Raamatun ristiinnaulitsemiskertomus on myös vertauskuvallista sanomaa koskien jokaista ihmistä. Joka ottaa sen kirjaimellisesti, pysyy tietämättömänä ikänsä.
Paavali puhuu Kristuksesta meissä: .."Kristus elää nyt minussa". .." kunnes Kristus saa muodon teissä".
.."Isän puoleen, joka on salassa (Matt. 6: 6) eikä maailman ulkopuolella olevan ja sen tähden rajallisen Jumalan puoleen, ja tämä Isä on ihmisessä itsessään.
"Me sanomme Isäksemme taivaissa tuota jumalallista olemusta, jonka tunnemme sisässämme, sydämessämme ja henkisessä tietoisuudessamme, ja sillä ei ole mitään tekemistä sen ihmisenkaltaisen kuvan kanssa, jonka siitä voimme tehdä fyysisissä aivoissamme tai aivojen mielikuvituksessa: Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan henki asuu meissä?"
"Löytyy ikivanha jumalallinen ilmoitus, josta jokainen uskonto on saanut alkunsa; ikivanha totuus pilkistää kaikkien uskontojen takaa ja sama alkuperä huomataan kaikissa maailman pyhissä kirjoissa."
Lainaukset:http://www.teosofia.net/teos/hpb/blavatsky-blummert.htm
Tunnen erään ateistin joka teki parannuksen pysyen ateistina. Uskovaisen kodin poika. Täysin ulkopuoliset eivät tällaiseen luultavasti ryhdy kovin usein, koska tapakulttuuri on heille niin vieras eikä sovellu heille niin luontevasti.
Ulkopuolisilla ei ole syytä roikkua mukana herätysliikkeessä, joka ei anna heille yhtään mitään. Mutta asia on eri sellaisen kohdalla, joka on kasvanut vl-uskossa pienestä pitäen. Ja mikä pahinta, jos kaikki ystävät ovat samasta uskonjoukosta ja muihin ihmisiin on vaikea luoda kontakteja, niin silloin kai sitä roikkuu mukana joukossa vaikka ei sisimmissään uskoisikaan kuten muut herätysliikkeessä uskovat. Mutta on heitä varmasti useampia, jotka eivät usko vl-liikkeen oppeja, mutta kulkevat seuroissa kun eivät tiedä minne muuallekaan menisivät.
Lestadiolaisen perheen kasvattina ja nykyisenä uskonnottomana (ateistina) sanoisin, että asia ei lopultakaan kovinkaan paljon riipu jumala-käsityksestä.
Yksinkertaisesti: en ole uskonnollinen. En ole ollut uskonnollinen lapsenakaan. Mielestäni raamatun kertomukset eivät ole todellisuutta. En uskonut niiden todenperäisyyteen lapsenakaan. Muistan huvittuneeni kun jotkut uskonnolliset hörhöt väittivät löytäneensä jostain Nooan arkin palasia.
Ja: ateismi ei ole uskonto. Ateismi on uskonnollisen uskon puutetta.