"mies" on kuin kynitty kananpoika. Mieheksi häntä ei voi kutsua.
Myös naiselle kuuluu luontoäidin antama karvoitus. Ellei sitä ole, niin kyseessä on eräänlainen pillupelle.
Myös naiselle kuuluu luontoäidin antama karvoitus. Ellei sitä ole, niin kyseessä on eräänlainen pillupelle.
Vastaukset 10
Vanhimmat
asiaa!
on pornoelokuvien tuote. Samalla tavalla kuin perseseksikin. Molemmat luonnottomia ja suorastaan iljettäviä.
Mie ehotan, että perustettaan semmonen Pimppa-Pippeli-seksin ja Luonnollisen Karvoituksen Kerho.
Oon heti perustajajäsen.
P.S. Ai niin. Eukon täytyy ajella kainalosa silleeksi. Pääsenkö silti jengiin mukkaan?
Parrakkaat naisetkin on varmaan "luomun" ystävien mieleen? Tietty?
eli miksi pysähtyä tähän. Meillä ei ajella karvoja, leikata hiuksia eikä mitään, kynnet kasvaa valtoimenaan, deodoranttia ei käytetä se kun on saatanasta, hampaita ei harjata koska niihin ei muuten muodostu suojaavaa plakkikerrosta. minkäänlaisia voiteita tai rasvoja ei käytetä, eli kaikkinainen itsensä kauniiksi laittaminen ja ehostus ovat pannassa. hyvä puoli on se ettei sitten tarvitse kaikkea aikaansa seksin kanssa suhrata, tämän luomukuurin aloittamisen jälkeen en ole saanut, viisi vuotta on jo mennyt. Tervetuloa porukkaan. ja mitä anaaliseksiin tulee niin en minä pilluakaan nuole. hyi olkoon, pimppi on kalua ei kieltä varten.
T. pielaveden luomuihmisyhdistys
lapsellinen ihminen.
miten niin lapsellinen. itsehän sinä olet lapsellinen jos jotkut luonnonvastaiset perversiot on sallittuja mutta toisille nauraa räkytät kyllä se on niin että pitää olla joko koko luomu tai sitten ei ihmetellä muitten luonnonvastaisuuksia ollenkaan. eikös näin?
nainen tahi mies on jotenkin luonnoton neutri. Karvaton pillu työntää pois luotaan.
Onpas täällä jyrkkiä mielipiteitä.. Mua ei haittaa vaikka muut naiset jättäis kainalot tai alapään ajamatta, mutta ite poistan karvat, koska itellä on silloin siistimpi olo. En oo saanut muuta kuin kehuja posliinistani ja nuoleminen on kuulemma mukavampaa, kun ei oo karvoja.