Joo. Olenpa eri paikkakunnalla töissä, kuin perheeni. Olemme tänne koko porukalla muuttamassa kesän alussa. Tarkoitus on, että perheeseen tulee neljäs jäsen elokuun lopussa.
Esikoisemme nyt vajaat neljä vuotta. Olimme yrittäneet noin kaksi vuotta toista lasta, kunnes "tärppäsi".
Nyt sitten normaalissa seurannassa ovat vaimon verikokeesta saaneet jotain lisätutkimuksia vaativia asioita selville. Tieto tästä tuli noin kaksi tuntia sitten. Kun kirjoitan tätä, on vaimoni tuolla reilun 200 km:n päässä tutkimuksissa.
Kysessä on keskiraskauden aikaisen sikiöseurannan mukainen "riskiryhmään" joutuminen, tai jotain tällaista. Tänään kuulemma tutkivat lapsivesinäytteellä, mitä "kersalle" kuuluu. Kyseessä lienee kromosomivian kartoitus, eli varmaankin siis Down-syndrooman mahdollisuuden kartoitus. Kestää kuulemma pari viikkoa, ennenkuin tuloksia saa.
Voi helvetti.
On muutenkin vaikeaa olla erossa perheestä aina viikot ja nyt tällaista.
Saisiko pyytää kommentteja ja kokemuksia, mikäli jollakulla lukijoista sattuu olemaan vastaavanlaisia kommentteja. Mistäpä isä voisi kysyä apua, kun ei meitä muutenkaan oteta missään "neuvolassa" tai missään mitenkään huomioon.
Olen riittävästi lukenut internetistä, että nyt pitäisi vain malttaa odottaa se pari viikkoa.
Ei vain jotenkin saa keskityttyä, sillä olo hieman sekava. Missähän tässä oikeasti mennään, tämä on lienee niitä elämän ja kuoleman kysymyksiä - ainakin sen pienen syntymättömän, jolla on vissiin jotain hätää.
Esikoisemme nyt vajaat neljä vuotta. Olimme yrittäneet noin kaksi vuotta toista lasta, kunnes "tärppäsi".
Nyt sitten normaalissa seurannassa ovat vaimon verikokeesta saaneet jotain lisätutkimuksia vaativia asioita selville. Tieto tästä tuli noin kaksi tuntia sitten. Kun kirjoitan tätä, on vaimoni tuolla reilun 200 km:n päässä tutkimuksissa.
Kysessä on keskiraskauden aikaisen sikiöseurannan mukainen "riskiryhmään" joutuminen, tai jotain tällaista. Tänään kuulemma tutkivat lapsivesinäytteellä, mitä "kersalle" kuuluu. Kyseessä lienee kromosomivian kartoitus, eli varmaankin siis Down-syndrooman mahdollisuuden kartoitus. Kestää kuulemma pari viikkoa, ennenkuin tuloksia saa.
Voi helvetti.
On muutenkin vaikeaa olla erossa perheestä aina viikot ja nyt tällaista.
Saisiko pyytää kommentteja ja kokemuksia, mikäli jollakulla lukijoista sattuu olemaan vastaavanlaisia kommentteja. Mistäpä isä voisi kysyä apua, kun ei meitä muutenkaan oteta missään "neuvolassa" tai missään mitenkään huomioon.
Olen riittävästi lukenut internetistä, että nyt pitäisi vain malttaa odottaa se pari viikkoa.
Ei vain jotenkin saa keskityttyä, sillä olo hieman sekava. Missähän tässä oikeasti mennään, tämä on lienee niitä elämän ja kuoleman kysymyksiä - ainakin sen pienen syntymättömän, jolla on vissiin jotain hätää.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Nykyaikaiset tutkimukset ovat niin herkkiä, että lisätutkimuksiin voi joutu niin herkästi. Joten olet ihan rauhallinen ja odotat lisä selvityksiä.
Lapsivesitutkimus voi esim. mennä ihan otettaessakin jotenkin pilalle, ja uusia kokeita voidaan joutua ottamaan teknisistäkin syistä.
Siis, sitä mitä ei vielä tiedä, sitä ei kannata hermoilla. Ja ota huomioon, että odottava äiti on tavallista herkempi ja huolestuu hyvin pienestäkin asiasta.
Odottele vaan tyynesti kisäinformaatiota.
Totta, eihän se hermoilu mitään auta ja hälytys voi todellakin olla aiheeton.
Kuitenkin ymmärrän ketjun aloittanutta tulevaa isää, pelko tulevan lapsen puolesta on varmasti valtava ja tuollaisessa tilanteessa on vaikeaa keskittyä muuhun, kun on jatkuvasti tunne, että jotain pitäisi pystyä tekemään, vaikka juuri nyt ei mitään voi.
Voimia teille!
oli raskausaikana lapsivesitutkimus samoista syistä ja tuloksia piti oottaa joulun yli.
Arvaat varmasti oliko ilonen joulu,kaikki oli kuitenkin kunnossa ja toivottavasti teille käy myös samoin.
Ainakaan hermoilu ei auta sen tiedän omasta kokemuksesta,koita vaan jaksaa odottaa.
että hälytys osoittautuu turhaksi ja vauva terveeksi.
Ja jos niin ei ole, niin toivon sitten teille elävää vauvaa. Vastaavassa tilanteessa itse opin ettei se terveys se kaikkein tärkein olekaan.
Tärkein on elämä.
Terveisin "vaikevammaisen ilopillerin mummi"
sanoja! Eli vauvassa ei tosiaankaan tarvitse olla mitään "vikaa". Muistaakseni yli 90% lisätutkimuksista vaan antaa sen tiedon, että kaikki ok! Tiedän myös tapauksen, jossa poikasikiöllä todettiin olevan Down-syndrooma ja synnytyksen jälkeen todettiin: "Oho, terve TYTTÖ! TULI". Ei ollut syndroomaa ja ultratietokin oli virheellinen. TIEDÄN! että odottaminen on tuskaa, mutta muutakaan ei voi. Vastaa kun tiedät, jaksan odottaa vastaustasi ! Voimia!
...isät huomioon mutta se vaatii sen että sinä sitä vaadit.
Itselläni on kokemuksia kahdesta kaupungista äitipolilta, joissa sain itselleni sellaisen olon että mitähän täällä notkun. Sitten tuli mitta täyteen ja latasin täyslaidallisen. Sen jälkeen oli helppoa käydä vierailulla.
Seuraavalla kerralla toisessa kaupungissa kynnys pitää kiinni omista oikeuksestaan oli jo paljon matalammalla.
Ota itseäsi niskasta kiinni ja mene ja vaadi ja pidä puolesi. Muuten sinut istutetaan vaan nurkkaan - näytetään isälle paikka - istu siinä ja ole hiljaa. Sinulla on ihan yhtä suuri oikeus olla mukana täysillä jos haluat. Heillä taas on velvollisuus antaa sinullekin tietoja samalla tavalla kuin äidille.
Jos olet etäällä niin kätevimmin se tieto kyllä tulee äidin kautta. MUTTA kun ja jos menet äidin mukaan niin vaadi päästä osallistumaan ja olemaan läsnä, äläkä jää esim. käytävään odottamaan. Onhan se totta että kaikkiin paikkoihin et voi mennä eikä äiti välttämättä edes halua, mutta vaadi että sinut otetaan leikkiin mukaan.
Tsemppiä...
afp-arvomittaus. Afp(alfafetoproteiini) on sikiön kehittämää valkuaisainetta. Jos arvo äidin veressä on tiettyjen arvojen yli tai ali otetaan äiti lisätutkimuksiin (= ultra ja lapsivesinäyte). Lisätutkimuksiin voi joutua helpostikkin. Useinmiten lapsessa ei ole mitään vikaa, tähän seulaan saattaa jäädä helposti kiinni jos arvo vähänkin heittelee. Syitä virhearviointeihin voi olla kuulemma monia, esim. jos raskaus ei ole aivan niillä viikoilla kun pitäisi(arvo luonnollisestikkin nousee raskauden edetessä).
Toki ymmärrän huolesi. Itse jouduin lisätutkimuksiin, mutta arvoni olivatkin niin huimat, että osasivat heti epäillä jotain hyvin vakavaa sairautta. Minun ei siis tarvinnut odottaa kahta viikkoa tuloksia vaan muutama päivä. Jos teillä jotain hyvin huolestuttavaa ilmenee kyllä varmasti tieto jo aiemmin tulee. Ystäväni joutui menemään myös lisätutkimuksiin, mutta hänene lapsessaan ei ollut mitään vikaa ja useimmiten näin käykin. Todennäköisempää on, että lapsenne on aivan terve.
En ole kuitenkaan lääkäri, enkä tiedä tuloksia yms, joten en voi muuta kuin toivottaa onnea odotuksellenne. Ja levollista mieltä, itse ette kuitenkaan voi asialle mitään, oli vastaus mikä hyvänsä. Turha murehtia ennen kuin vastaukset on saatu.
Ehkä vapauttava puhelinsoitto on jo saapunut, ja saat jälleen huolettomin mielin odottaa uutta tulokasta. Toivon sitä todella! Mutta toivotan myös voimia, vaikka sellaista puhelua ei tulekaan. Sitten on valmistuttava siihen mitä tuleman pitää.
Itselleni kaikkein raivostuttavinta kolmen lapsen odotuksissa on ollut ikuinen tiedustelu uuden vauvan sukupuolesta, johon aina liittyy toteamus, että eikös se ole ihan sama kumpi syntyy, kunhan on terve! Takaisinkos se pannaan joka ei ole terve?
Asiat voi elämässä mennä mönkään niin monessa kohtaa: odotuksessa, synnytyksessä, vauvana, leikki-iässä, murrosiän myrskyissä, aikuisena jne.. Kyllähän tämä vanhemmuus on sitä, että pieni huoli toisten hyvinvoinnista on kokoajan läsnä.
Voimia teidän perheellenne tämän elämän matkalla!
Tietoa ei ole vielä saatu. Tulen kyllä tänne kertomaan, miten käy.
Pikku hiljaa sitä on osannut asennoitua asiaan ja ottaa asian hieman levollisemmin. Sama pätee myös vaimon osalta. Tänään vihdoin pääsen perheen pariin ja ottamaan vaimon syleilyyn. Sitä hän nyt todellakin tarvitsee, ja niin minäkin.
Se on totta, että osa vanhemmuutta on eräänlainen jatkuva huoli lapsen/lapsien edesottamuksista. Meidän esikoisemme (ja toistaiseksi ainoa) on nyt noin 3,5 vuotta (kuten kerroin). Kyllä hänen kanssaan on ollut monia "mielenkiintoisia" hetkiä ollut.
Mutta tuota toista kun on niin kovasti odotettu ja toivottu. Asialle on myös tehty muutakin, kuin vain toivottu ;-)
Heh-hymyilläkin voi jo pikku hiljaa.
Tosiasia on, että me ollaan reilut kolmekymppisiä. Kyllä me vielä ennätämme. Vaikka minä olenkin vähän työorientoitunut, niin perhe on minulle se kaikki kaikessa.
Kiitän vielä uudelleen kaikkia. Mielelläni lukisin lisääkin kokemuksista ja katsoisi asian kommentointia.
Sairaalan sosiaalityöntekijät,psykologit ja pastori ovat kätettävissäsi. Voit soitella tai vaikka varata käyntiajan myös ilman vaimoasi. Perheneuvolat ovat juuri perheenne tilannetta varten myös. Mikäli pidätte Down-vauvan,pääsee lapsenne syntymästään lähtien vammaispalvelujen piiriin ja perheenne saa jämäkkää tukea. Myös sopeutumisvalmennuskursseille voitte koko perheenä osallistua. Soita nyt aluksi vaikka kriisikeskukseen. Yhteystiedot löydät kyllä,jos netti kerran käytössä on.
ole vasta kuin lisätutkimuksista, Down-vauvasta on ennenaikaista puhua. Suurin osa näihin lisätutkimuksiin joutuvista äideistä kantavat tervettä lasta.
Itsekkin olin jos jonkinmoisissa kokeissa eikä mitään löytynyt. Epäilivät minullakin ennakoivaa raskausmyrkytystä ja munuaistautia. Mitään ei löytynyt.
taitaapi olla melkein suurinosa raskaina olevista jotka joutuvat jonkun sortin lisätutkimuksiin, on luonnollista olla huolissaan mutta rauhotu nytten, on AIVAN liian aikaista sanoa vielä mitään....
ja tulos osoitti, että kaikki on kunnossa.
Kyllä iso kivi putosi pois sydämeltä. Ei sillä, etteikö vielä voisi tapahtua vaikka mitä, mutta yksi etappi ja "kauhuskenaario" on ohitettu. Pääsiäisen jälkeen rakenneultra ja elokuun loppu lähestyy.
Kiitos kaikille tuskassa ja epätietoisuudessa auttaneille.
Täällä sitä isä nyt toista tyttöä perheeseen odottaa.
Voi, kun kiva kuulla. Olen niin iloinen teidän puolestanne.
kun viitsit vastata! Joskus tuntuu, ettei ihmiset usko, että meitä on täällä, jotka todella odotamme ja myötäelämme jossain asiassa...juu voi sitä todeta, että hanki elämä! mutta kun jotkin jutut kolahtaa... Kerran vielä onnea!