Olen n. 40-vuotias naiseläjä pääkaupunkiseudulta. Olen ollut eriasteisesti masentunut lähes koko elämäni ja ihan virallisesti vuodesta -02 jolloin ensimmäisen kerran jäin sairaudestani "kiinni" eli olin työelämässä ja oli pakko myöntää että ei jaksa, ei kertakaikkiaan jaksa.
Sen jälkeen olen ollut sairaslomalla, enimmäkseen lyhyitä pätkiä mutta on joukossa yksi pitempikin loma; 8kk.
Nyt olen taas sairaslomalla. Lääkäri kyseli että mikä se tämän uupumuksen on laukaissut kun on pitkä hyvä jakso takana. Sen kun tietäisin niin viisas olisin. Periaatteessa kaikki on hyvin, kotiasiat ja työasiat. Tietysti on ongelmiakin mutta ei mitään erityistä, ahdistus ja väsymys vaan tulee ja sitten sitä on kuin halvaantunut. Ei jaksa oikein liikkuakaan vaikka olen säännöllisesti (terve sielu terveessä ruumiissa!) liikuntaakin harrastanut.
Olen syönyt nyt neljä vuotta masennuslääkkeitä. Ihmettelen välillä että mitä nämä lääkkeetkin mahtavat tehdä aivoille?? Onko se kaikki pelkkää hyvää??
Ja onko näistä lääkkeistä mahdollista ikinä päästä irti?? Yksi terapeutti sanoi minulle kerran että masennus on sairaus josta paranee, jos ei parane niin se ei sitten ole masennusta vaan jotain muuta... ?
Masennus on kuulema perinnöllistä eikä ihme jos joutuu masentunutta vanhempaansa lapsena katselemaan. Olen kyllä yrittänyt kertoa omille lapsilleni sairaudestani ja on saatu apua sosiaalityöntekijöiltäkin, ihan kiitettävästi.
Itse en muista omien vanhempieni olleen masentuneita, tosin silloin minun lapsuudessani ei sellaista ollutkaan kuin masennus, laiskuutta ja tyhmyyttä vain. Olin itsekkin sellainen laiska ja tyhmä lapsi!!
No, aloin vain kirjoitella kun tuntuu niin kurjalta kun on kevät ja paljon valoa ja pitäisi olla virkeä ja iloinen. Pitäisi olla niinkuin muutkin kunnon ihmiset!! Hehheh!
Kaiken tämän väsymyksenkin keskellä: Hyvää kevättä kaikille
Sen jälkeen olen ollut sairaslomalla, enimmäkseen lyhyitä pätkiä mutta on joukossa yksi pitempikin loma; 8kk.
Nyt olen taas sairaslomalla. Lääkäri kyseli että mikä se tämän uupumuksen on laukaissut kun on pitkä hyvä jakso takana. Sen kun tietäisin niin viisas olisin. Periaatteessa kaikki on hyvin, kotiasiat ja työasiat. Tietysti on ongelmiakin mutta ei mitään erityistä, ahdistus ja väsymys vaan tulee ja sitten sitä on kuin halvaantunut. Ei jaksa oikein liikkuakaan vaikka olen säännöllisesti (terve sielu terveessä ruumiissa!) liikuntaakin harrastanut.
Olen syönyt nyt neljä vuotta masennuslääkkeitä. Ihmettelen välillä että mitä nämä lääkkeetkin mahtavat tehdä aivoille?? Onko se kaikki pelkkää hyvää??
Ja onko näistä lääkkeistä mahdollista ikinä päästä irti?? Yksi terapeutti sanoi minulle kerran että masennus on sairaus josta paranee, jos ei parane niin se ei sitten ole masennusta vaan jotain muuta... ?
Masennus on kuulema perinnöllistä eikä ihme jos joutuu masentunutta vanhempaansa lapsena katselemaan. Olen kyllä yrittänyt kertoa omille lapsilleni sairaudestani ja on saatu apua sosiaalityöntekijöiltäkin, ihan kiitettävästi.
Itse en muista omien vanhempieni olleen masentuneita, tosin silloin minun lapsuudessani ei sellaista ollutkaan kuin masennus, laiskuutta ja tyhmyyttä vain. Olin itsekkin sellainen laiska ja tyhmä lapsi!!
No, aloin vain kirjoitella kun tuntuu niin kurjalta kun on kevät ja paljon valoa ja pitäisi olla virkeä ja iloinen. Pitäisi olla niinkuin muutkin kunnon ihmiset!! Hehheh!
Kaiken tämän väsymyksenkin keskellä: Hyvää kevättä kaikille
Vastaukset 6
Vanhimmat
koska keväällä luonto herää,ja tuntuu,että pitäisi itsekkin piristyä,toiset masentuu silloin.Jos olet sairaslomalla niin olet sille ei mitään voi,Tsemppiä
No kyllä näin on.
Olen oikeastaan samassa "veneessä" kuin sinäkin, olen ollut eläkkeellä masennuksen vuoksi syyskuun alustav.2003. Uskon, että joudun käyttään mielialalääkkeitä lopun ikää, mutta sen asian kanssa olen jo sinut, koska tämä vaiva on aina uusinut mulla, vaikka eka kerralla söin lääkkeitä toista vuotta.
Mielenkiintoni herätti sun yksi terapeutti, joka sanoi masennuksennus on sairaus josta paranee.Näin ei aina ole, vaan masennus voi kroonistua, tunnen monta ihmistä jolle on näin käynyt. Itekkin kuulun tähän ryhmään, vaikka kuntoutumista tapahtuukin koko ajan jonkin verran, entiselleni en lääkärini mukaan kaiketi tule. Aloin sairastaa tätä "viimistä" v.2000.
Kevät on monelle sairaalle huonoa aikaa, se asettaa jotenkin ihmiselle suorituspaineita, kun luonto herää, ihmisenkin pitäisi "herätä" tekemään kaikenlaista.
En osaa sinua auttaa, muuta kuin kehottaa yrittämään hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet, et aina jaksa tehdä kaikkea mitä ajattelet, että sinun täytyisi. Mutta mietipä mitkä asiat on pakollisia tehdä, ja mitä voit jättää. Kun olet masentunut ja väsynyt, anna itsellesi siihen lupa, ja lepää mahdollisuuksiesi mukaan, siten jaksat nousta helpoimmin taas toimimaan.
Ennen kaikkea ole itsellesi armollinen, hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Olet hieno ihminen huolimatta siitä ettet aina jaksa, muista se!
Hyvää kevättä sinullekin, ja nauttikaamme siitä kukin voimavarojemme mukaan.
Kiitos kaunis rohkaisusta. Näinhän sitä itsekkin ajattelee että kukin voimiensa mukaan. Tässä tilanteessa se vain tahtoo unohtua ja sitä luulee että kyllä sitä vain täytyy jaksaa, kaikkea ja kaikkialla. Vaikka eihän kukaan aina jaksa.
Olen kyllä samaa mieltä siinä että masennus voi kroonistua, tunnen itsekkin ihmisiä joilla tilanne on tämä.
Oletko ajatellut, että kyse ei ole vain siitä, että et olisi masentunut?
Jos et olisi masentunut, niin miten toimisit eri tavalla, kuin tällä hetkellä?
Oletko miettinyt, että ihminen voi vain olla väsynyt ja on syytä levätä hetken aikaa ja laittaa kone takaisin liikkeelle. Saattaa kestää hetki käynnistyä, mutta pian se alkaa toimii samalla tavalla kuin ennen "lomaa".
Oliko sinulla näitä murheita, kun harrastit liikuntaa...?
Usko vanhaa masentujaa; tiedän kyllä eron terveen minän ja sairaan minän välillä. Vaikka olisin kuinka ok fyysisesti niin jostain se pimeys vaan vilahtaa ajatuksiin. Olen lukenut masennuskirjoja ja tehnyt niiden harjoituksia. Pyrin tekemään itselleni mukavia asioita ja terveenä viihdyn hyvin ihmisten seurassa. Mutta sitten sitä väsähtää ja kaikki läsähtää. Nykyisin kyllä jo pärjään itseni kanssa paremmin, ajoittaiset masennuskaudet vain ikääkuin vetävät aina maton jalkojen alta. Mutta sehän kuuluukin taudin kuvaan.