PENIKSEN KASVATUS
Luonnollinen peniksen koon kasvattamisesta on tullut hyvin yleinen ja suosittu tapa kasvattaa peniksen pituutta ja paksuutta. Menetelmän etuna on turvallisuus ja nopea vaikutus peniksen kokoon pysyvästi.
Menetelmä perustuu veren määrän lisäämiseen peniksessä, peniksen pituus ja paksuus voi kasvaa menetelmän avulla 2-3 tuumaa muutamassa kuukaudessa. Ns. lypsämismenetelmän (jelq) avulla peniksen paisuvaiskudokseen voidaan pakottaa niin paljon verta kuin mahdollista ja treenauksen kautta kudoksen verenottokyky paranee ja parissa viikossa on havaittavissa selviä pysyviä vaikutuksia. Tieteelliseen taustaan voi perehtyä vaikkapa täällä http://www.absolute-penis-enlargement.com/natural.htm
Parissa viikossa tulokset alkavat näkymään, erektiot ovat paljon kovempia koska verenkierto on parantunut ja penis voi ottaa vastaan enemmän verta. Eli penis myös näyttää isommalta.
Jelq (lypsäminen) pakottaa siis penikseen verta mahdollisimman paljon. Aluksi vaaditaan osittainen erektio 50-70%. Tällöin verta on riittävästi laajentamaan kudoksia. Jos on täysi erektio, painetta on liikaa esim. suonissa. Tällöin kannattaakin odottaa, että erektio hieman laskee. Jotta homma luistaisi, tarvitaan kosteusvoidetta. Oikealla kädellä otetaan kiinni juuresta peukalolla ja keskisormella (peukalo ylinnä, ”ok-merkki”) ja puristetaan kohtalaisen tiukasti penis ympäriinsä kiinni. Liuutetaan käsi peniksen hatun taakse samalla tiukalla otteella ja pidetään ote kiinni. Nyt ota vielä vasemman käden käyttöön ja otat juuresta kiinni. Vapautat oikean käden ja teet lypsyn vasemmalla kädellä, suunnilleen 2 sekunnin tahdissa. Sopiva harjoitusaika voisi olla 20-35 minuuttia kokemuksesta riippuen esim. 5 krt. viikossa. Harjoittelun ohessa tulee muistaa, että jos tuntuu kipua tai muuten tuntuu epämiellyttävältä, niin kannattaa pitää taukoa.
http://www.absolute-penis-enlargement.com/jelq.htm
Toinen keskeinen keino pidentää penistä on venyttäminen (stretching). Muutoin seurauksena on pääasiassa vain peniksen paksuuden lisääntyminen. Osa peniksen varresta on kehossa piilossa. Leikkausoperaatioissa penis yleensä leikkaamalla vapautetaan piilostaan. Venyttämällä saavutetaan samat edut. Venyttäminen on helppoa, otetaan (yleensä veltosta) peniksen päästä kiinni ja vedetään kohtuullisen tiukalla otteella pitäen 15-30 sekuntia venytyksessä. Tämä toistetaan esim. 3 krt. Jokaisella on varmaan oma sopiva tahti suorittaa tämä venytys. Peniksen jänteet ovat hyvin joustavia ja ne reagoivat hyvin tällaiseen venytykseen.
http://www.absolute-penis-enlargement.com/stretching.htm
Venytys voidaan tehdä esim. suoraan eteenpäin, kaikenkaikkiaan menetelmä koostuu muunkin suuntaisista venytyksistä, jotta jänteet saadaan kunnolla venytettyä. Itse olen yhdistänyt venytyksen osittain tuohon em. lypsymenetelmään. Kun olen oikean käden liuuttanut eteen hatun taakse, niin pidän (venytän) tässä asennossa jonkin aikaan. Vasemmalla kädellä tyydyn tuohon lypsypuoleen. Oikealla suorittaa venytystä. Tapoja on monia. Pääperiaate on kuitenkin: ei kipua, homma miellyttävää. Runkkausta ja siemensyöksyjä kannattaa välttää, näin treenaus tehokkaampaa. Maltti on valttia. Seuraavassa vielä pari linkkiä, niiden tärkein sanoma on kenties, että liikaa ei saa treenata! Varsinainen kasvu tapahtuu peniksen levätessä. Kannattaa siis tutusta sivuihin.
http://www.absolute-penis-enlargement.com/success.htm
http://www.absolute-penis-enlargement.com/misconceptions.htm
Tässä lisäksi yksi suomenkielinen sivusto:
http://kotisivu.mtv3.fi/suurennus/
OHJEET PENIKSEN KEHITYKSEEN
15
7029
Vastaukset
- Jee
Menkää hyvät ihmiset töihin, jos ei ole muuta tekemistä kuin peniksenvenytys...
- tietoa
Penis on sidekudosta, eikä lihasta, ja sidekudosta EI PYSTY Millään Keinolla kasvattamaan tai edes venyttämään!!!!!
Vain pelkkää impotettnttia aiheutuu 100% varmuudella jos sitä yrität mainitsemillasi konsteilla venytellä.
Kun joku keksisi keinon jolla peniksen saa todella kasvamaan, niin siitä ihmisestä tulisi maailman rikkain ihminen!!!!!!- Johan
Sidekudosta? Osittain kyllä l. jänteet jotka kiinnittävyvät lantionpohjaluuhun ja tukevat erektiota, mutta suurimmaksi osaksi penis koostuu ns. paisuvaiskudoksesta. Sidekudosta voi todellakin venyttää erilaisilla venytysharjoituksilla kuten muitakin ruumiinosia, mutta maksimipituuden lisäys, mitä tällä tavalla voidaan saavuttaa on mielestäni korkeintaan noin 3cm vaihdellen hieman yksilökohtaisesti.
Paisuvaiskudoksen ympäröivät kammiot (corpus spongosium, corpora carvenosa), joihin veri pakkautuu, kun penis on erektiovaiheessa, ovat venymiskykyisiä. "Jelq" harjoitus laajentaa niitä aiheuttamalla kontrolloitua mikrovauriota, ja itse paisuvaiskudoksen laajentuminen / kasvaminen tapahtuu sitten levon -> korjauksen -> solujen määrän kasvamisen ja uudelleenmuovautumisen aikana. Tätä metodia oikein käytettynä voidaan penistä kasvattaa sekä pituus- että ympärysmitaltaan useita senttimetrejä vuosien aikana, mutta prosessi voi olla todella hidas, joten omistautumista ja pitkäjännitteisyyttä vaaditaan, jos haluaa päästä tavoitteisiinsa.
Itse olen vuoden harjoittelun aikana saavuttanut kaksi senttiä pituutta ja reilun sentin lisää ympärysmittaa. Tosin olen pitänyt välillä muutamien viikkojen taukoja, joten yhteensä olen harjoitellut suunnilleen 10kk.
Olen puhunut, ugh!
-Johan-
- Johan
Tässä muuten linkki kehittämääni venytystekniikkaan! (englannin kielinen) Testatkaapas ja kertokaa mielipiteitä! :) Monille se on tuonut jopa pari senttiä pituutta parissa kuukaudessa eril. mekanisminsa ansiosta vrt. perusvenytyksiin (jos ne eivät ole tuottaneet tuloksia).
http://pearchive.thundersplace.com/JAI.htm
-Johan-- Tepi
Niin, tuo JAI-menetelmä on itseasiassa sama, jonka minä tunsin tehokkaimmaksi heti alusta alkaen. Mutta lähinnä mietityttää tuo venytyksien suunta: pelkkä suoraan eteempäin venytys ei takaa varmaankaan nopeimpia tuloksia? Pitääköhän venytykset tehdä: eteen, alas, ylös, sivuille?? Sen kun tietäisi?????
- Johan
Tepi kirjoitti:
Niin, tuo JAI-menetelmä on itseasiassa sama, jonka minä tunsin tehokkaimmaksi heti alusta alkaen. Mutta lähinnä mietityttää tuo venytyksien suunta: pelkkä suoraan eteempäin venytys ei takaa varmaankaan nopeimpia tuloksia? Pitääköhän venytykset tehdä: eteen, alas, ylös, sivuille?? Sen kun tietäisi?????
Tietysti alussa olisi hyvä tehdä joka suuntaan, mutta painotus voisi olla kuitenkin alaspäin suuntautuvassa venytyksessa, koska siten saa sidekudokseen kohdistettua eniten voimaa. Kun on aikansa alaspäin vedellyt eikä pituutta näytä enää tulevan, kannattaa siirytä itse penistä (ts. corpus carvenosa/spongosium) venyttäviin harjoitteisiin, jossa esim. toisella kädellä vedetään tavanomaisesti eteenpäin ja toisella painetaan peniksen keskiosasta alaspäin.
- Tepi
"Menkää hyvät ihmiset töihin, jos ei ole muuta tekemistä kuin peniksenvenytys... "
hmm. aika kummallinen kommentti tuli vastaan. Monet istuvat telkkarin ääressä tuntikausia päivässä, teinit istuvat päätteen ääressä, monet punttaavat salilla ( nappeja päälle, kalu pienenee :D). Elämässä on paljon turhaa, minulle ei ainakaan seksielämä ole sitä turhinta. Ja tätähän on näppärä harjoittaa, kun katselet vaikka tvtä.
Tuohon artikkeliin voisin vielä lisätä: siis tuo lypsy tietenkin peukalolla ja etusormella, keskisormella olisivat sormet ristissä. Jos lukee eng. artikkelit, niin huomaa, että liikaharjoittelu ei nopeuta kehitystä, sopiva kohtuullinen treeni päivässä 20-35min riittää. Treenin jälkeen penis onkin väsynyt, joten lepoa se vaatiikin, runkkaustakin kannattaa siis välttää.
Tämä luonnollinen menetelmä on kaikkein turvallisin peniksen kehittämismuoto, ajatteleppa vaikka leikkauksia, pumppuja ym. sellaisia :(. Jos kipua yms. esiintyy, niin silloin vain treenaat liikaa, pidä hetki taukoa. Tulokset näkyy ajan kanssa, turha mittailla joka session jälkeen.
Omat kokemukset menetelmästä on hyvät, 2 viikossa tuli 2 cm mittaa lisää. Treenasin kyllä ehkä vähän liikaakin, innostuin. Toinen hyvä puoli tässä on se, että verenkierto alapäässä lisääntyy. Erektiot ovat olleet paljon kovempia kuin ennen. Pienikin muutos peniksen mitoissa on plussaa, se näyttääkin paremmalta.
Se joka menetelmää epäilee, voisi itse pari viikkoa säännöllisesti tätä menetelmää harjoittaa ja kertoa sitten vasta mielipiteitään. Jos taas koet peniksen koon hyväksi tai täysin merkityksettömäksi asiaksi, niin miksi ylipäätänsä näitä sivuja tiiraamaan :D. - Kosminen
Voin vain sanoa 1viikon koettamuksen perusteella: eli kyllä oli erektiossa kovempi penis,kun olin reenannut kyseisellä ohjeella,mutta enpä mene oikein uskomaan et pituutta tulisi lisää. Tällästä tälläkertaa. Olkaa onnellisia siitä mitä teillä on :DD
- piöi
rupesin tekee noita pidennys juttuja ja parin tunnin päästä mun munan varteen tuli tummansininen läikkä...mistä johtuu..
- Juuso
Jos olet pari tuntia munaa hieronut, voisi tauko ollakin paikallaan :D . Tee vaikka esikoulun läksyn valmiiksi, jookosta? Tyhmästä päästä katos kärsii koko ruumis.
- Lasse
Millä venytyksillä saadaan tehoikkain tulos, pitääkö venyttää eteen, ylös, alas ja sivuille?? Mikä mahtaa olla lämmityksen (esim. kuuma pyyhe) vaikutus tuloksiin??
- Komistus
Lihasharjoittelu aiheutta mikrovaurioita, jonka elimistö korjaa ja näin tapahtuu kasvua.
Jos lihasta harjoitetaan ennemmin kuin se on ehtinyt korjata vauriot kasvua ei tapahdu vaan, jopa päin vastoin.
Vaikkakin penis ei ole lihasta, mutta periaatteessa lypsyllä aiheutetaan soluihin mikrovaurioita, joten luulenpa harjoitusrytmi olisi jokatoinenpäivä tai vain kolmekertaa viikossa, näin ehtisi kasvu tapahtua ennen uusinta käsittelyä.- Tommy
Niin eikös juuri 48h olekin olekin se kudoksen korjautumisaika, tällöin tuo treeni joka toinen päivä saattaa olla se oikea ratkaisu..
- Varokaa!
Olen treenannut pari vuotta, ja tuloksiakin on tullut... Mainitsemasi kotimaiset sivut ovat vaaralliset, lukaisin ne ja meinasin pyörtyä! Ensinnäkin treenit on aloitettava varovaisesti, alussa 10min 3 päivänä viikossa. Toiseksi sivuilla mainittu tyvestä puristaminen on silkkaa hulluutta! 100%:n erektiossa ei saa puristaa ollenkaan, penis ei saa olla täysin kova. Toiseksi puristus ei saa olla liian voimakas, sen verran voimaa vain että tuntuu "painetta". Puristusta EI SAA MISSÄÄN TAPAUKSESSA jatkaa yli 30 sekuntia, vaan siihen on lopetettava ja hierottava hetken aikaa. Kyllä oli hurjat ohjeet, vasta-alkajilla on varmasti ollut runsaasti kipuja ja verenpurkaumia! Malttia niihin treeneihin, ei kuntosalillakaan voi heti riuhtoa kahdeksan tunnin treenejä!
huhhuh... - Lari
Kuukaus takana,eikä mitään vaikutusta.Kulli on vain herkkä ,eikä vaimoni mielestäkään sen suurempi.Päin vastoin,ei seiso mitä ennen.Tauot ja ohjeen mukaan on toimittu.EI TOIMI!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082824Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672501Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061172Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831015Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1241002- 671000
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait269948Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka320921Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768