No niin. En ole kirjoittanut mitään pitkään aikaan kun olen ollut tiiviisti erään loistavasti menestyneen keskustaehdokkaan vaalityössä mukana.
Kun alla on arvioitu hallitusvaihtoehtoja, niin panen oman mielipiteeni peliin. SDP on vain tekohalukas. Se joutui kokemaan, että Keskustaa ei ohiteta SAK-SDP akselin vahvuutta korostamalla. Se joutuu profiloimaan itsensä uudelleen Englannin Labourin ja Saksan SPD:n tavoin. Se joutuu kehittämään uudet työllisyys- ja palveluohjelmat ja uudistamaan julkista kuvaansa. Tämä on vaikeaa hallituksessa.
Syntyy siis Keskustan ja Kokoomuksen varaan rakentuva hallitus. Mukaan tulee RKP. Keskustan ja Kokooomuksen hallituksen imagon "pehmentämiseksi" olisi syytä ottaa mukaan vihreät. Perussuomalaiset eivät taas hallitukseen lähde. Soini on tarpeeksi älykäs tajuamaan, että jos haluaa elättää itsensä politiikalla, pitää osata höynäyttää pettynyttä kansaa, mutta mistään ei kannata mennä vastuuseen.
Näin siis hallituksen pohja olisi riittävän laaja. Vihreät ovat hallituskipeitä. Mutta missään nimessä vihreille ei saisi antaa heidän himoitsemaansa ympäristöministerin paikkaa. Tällainen hallitus normalisoisi Suomen poliittisen elämän sellaiseksi, että hallitukset pääasiassa tulevaisuudessa rakentuisivat vasemmiston tai oikeiston varaan, eivätkä politiikan keskilinjan yli,
Kun alla on arvioitu hallitusvaihtoehtoja, niin panen oman mielipiteeni peliin. SDP on vain tekohalukas. Se joutui kokemaan, että Keskustaa ei ohiteta SAK-SDP akselin vahvuutta korostamalla. Se joutuu profiloimaan itsensä uudelleen Englannin Labourin ja Saksan SPD:n tavoin. Se joutuu kehittämään uudet työllisyys- ja palveluohjelmat ja uudistamaan julkista kuvaansa. Tämä on vaikeaa hallituksessa.
Syntyy siis Keskustan ja Kokoomuksen varaan rakentuva hallitus. Mukaan tulee RKP. Keskustan ja Kokooomuksen hallituksen imagon "pehmentämiseksi" olisi syytä ottaa mukaan vihreät. Perussuomalaiset eivät taas hallitukseen lähde. Soini on tarpeeksi älykäs tajuamaan, että jos haluaa elättää itsensä politiikalla, pitää osata höynäyttää pettynyttä kansaa, mutta mistään ei kannata mennä vastuuseen.
Näin siis hallituksen pohja olisi riittävän laaja. Vihreät ovat hallituskipeitä. Mutta missään nimessä vihreille ei saisi antaa heidän himoitsemaansa ympäristöministerin paikkaa. Tällainen hallitus normalisoisi Suomen poliittisen elämän sellaiseksi, että hallitukset pääasiassa tulevaisuudessa rakentuisivat vasemmiston tai oikeiston varaan, eivätkä politiikan keskilinjan yli,
Vastaukset 17
Vanhimmat
..asiaa. Itsekkin uskon ettei SDP lähde hallitukseen millään 21% kannatuksella. Heillä on oma ylpeytensäkkin joka ei anna periksi, suuri ja kaunis pitää olla.
Tuo oli hyvä,-että jos haluaa elättää itsensä politiikalla, pitää osata höynäyttää pettynyttä kansaa, mutta mistään ei kannata mennä vastuuseen.
On kyllä vaikea uskoa että vasemmisto saisi joskus sellaisen enemmistön joka voisi hallituksen muodostaa.
Toivottavasti en tällä puheenvuorollani kompromettoi Sinua oikeiden keskustalaisten silmissä, ja CITY-Keskustan silmissähän olet jo melkein kapin kolmikannan jäsen ja hänen tänäisen vihjailunsa mukaan minun sivupersoonani!
Eivät demarit tietenkään ole niin hölmöjä, että lähtisivät mukaan hallitukseen, kun niille nyt tarjoutuu tilaisuus kasvattaa kannatustaan oppositiossa niin, että seuraavien vaalien jälkeen saavat varmasti valita hallituskumppaninsa.
Analyyseissani olen esittänyt näkemyksiä - joita Mielipidepankin visio avauksessaan täydentää - joiden perusteilla uskon kepun joutuvan nyt kokoomuksen kumppanina sellaiseen rakoon, että seuraava hallituksemme onkin taas sinipuna. Sorry vaan, mutta tämä on pitkän iän ja valppaan maailman seuraamisen tuottamaa realismia.
kuin sini-punalla? :) Herää nyt pahvi jo tähän päivään!
Öky kirjoitti viisaasti, Korhosen oma osuus olikin sitten tuttua ei apulantaa.
Hallituksen kokoonpanoksi tullee juuri tuo, mitä povaat eli kesk kok rkp vihr. Aika moni muuten perussuomalaisista ehdokkaistakin näkyi vaalikoneissa suosittelevan puolueelleen oppositioon jäämistä.
SDP:n tilanne on inhottava, vaikka se tuleekin saamaan SAK:n tuen ja voittaa seuraavat vaalit. Inhottavuus on siinä, ettei SDP voi olla ennalta varma, syntyykö Suomeen jonkinlainen porvariallianssi, joka vähät välittää SDP:n suurimman puolueen asemasta.
Näin ollen voi käydä niin, ettei SDP:n oppositiopolitiikka olekaan niin rajua kuin voisi epäillä. Myös SAK:n tuki jää siinä tapauksessa maltilliseksi. SDP nimittäin haluaa säilyttää mahdollisuudet päästä hallituspuolueeksi hyvän käytöksen avulla, sillä vasemmisto ei tule koskaan saamaan enemmistöä Suomen eduskunnasta.
Jos hallitusohjelmaan tulee kovin Kokoomuspainotteinen lista, on vaikea nähdä, että Vihreät hallituskipeydestään huolimatta tällaiseen lähtisivät. Itse ilmoitan jo nyt, että ainakin minulle se alkaa olla jo hyvä syy olla äänestämättä jatkossa Vihreitä. Vihreillä ei ole nimittäin mitään mahdollisuuksia saada ajamiaan asioita tällaisessa hallituksessa esille, minkä vuoksi Vihreät ovat hallituksen takuupuolue, että saadaan 120 edustajaa taakse.
Mitä tapahtuu kun Keskusta, jossa ei ole ainoatakaan intellektuellia, ei edes minkäänlaista yhteiskuntatieteellistä terää, ainoastaan tragikoomisia lehmänkaupan asiantuntijoita, ammattipoliitikkoja ja ammattiurheilijoita, lyöttäytyy yhteen roistopuolue Kokoomuksen kanssa, jossa likimain sata prosenttia läpipäässeistä pässeistä on psykopaattisen tunnevammaisia talousjyriä?
Kestääkö Keskustan kantti ripustautua konnamaisen Kokoomuksen kylkeen? Ollaanko niin paksuinahkaisia ettei kuolemansuudenlmia moiskivan rupisammakon sylkimyrkky edes kihelmöi?
Lykkyä Keskustalle. Paljon ei ole tosiasiallista menetettävää -- eihän teillä ole kuin tuo katteettomalle aluehallinnalle rakentuva keinotekoinen kannatus -- mutta neljän vuoden päästä teillä ei enää ole edes harhakuvitelmianne.
No eipä meillä muillakaan silloin mitään ole jäljellä. Yhteiskunnan rauniot kenties. Fiksut kuitenkin pärjäävät aina, Kokoomuksesta riippumatta.
Vituttaako, kuuntelen?
Onhan se tavallaan pitkässä historiallisessa perspektiivissä kauniisti paikoilleen asettuva seikka, että yhteiskuntien nyt hajotessa ja politiikan menettäessä otettaan talouden ylivallan edessä kaksi menneisyydestä suoraan nousevaa epädemokraattista voimaa, rahavalta ja maaomistus, jälleen löytävät toisensa ja solmivat keskinäisen liiton maan hallitsemiseksi ja alempien luokkien kurissa pitämiseksi.
Siitä lähtien kun maailmassa tapahtui rahatalouden irtiotto reaalitaloudelliselta pohjalta, eli käytännössä meillä tuolta 80-luvun alkupuolelta saakka, äänestysprosentit ovat jatkuvasti laskeneet ja politiikka yhä selvemmin muuttunut pelkäksi talouden juoksupojaksi. Tälle kehitykselle ei näillä näkymin ole loppua. Sen seurauksena poliittinen valta menettää sekä merkitystään että legitimiteettiään, ja käytännössä silloin kun äänestysosallistuminen on enää vajaa puolet kansasta, millään poliittisilla päätöksillä ei enää ihmisten mielissä ole laillisuusvoimaa. Siinä vaiheessa sitten eletään uudessa amerikassa, jossa politiikka on muuttunut täysin taloudellisten taustavoimien kulissiksi ja katutasolla vallitsee pienten ihmisten välinen sodankäyntitilanne.
Koskaan ei pitäisi unohtaa sitä että pitkässä historiallisessa juoksussa politiikka ja demokratia ovat rikkaita ihmisiä vastaan suuntautuneita kapinaliikkeitä. Nyt politiikan hajotessa yhteiskunnat palaavat synnynnäisten erioikeuksien ja rahavallan tilaan. Kenenkään ei demokratian nimissä pitäisi iloita Kokoomuksen vaalivoitosta. Maanomistusta edustavan Keskustan ei pitäisi riemumielellä rynnätä liittoutumaan raha-aatelin kanssa. Mutta tietysti tällaiset historialliset tosiasiat kaikuvat kuuroille korville, kun primitiivinen vallanhimon kutsu kuuluu.
Voi ukkoparkaa.
SDP:n voi olla taktisesti hyvä ilmoittaa, että se on käytettävissä. Vanhanenhan on sanonut, että hallituksen kokoonpanon ratkaisee ohjelma. Näin saadaan julkisemmin tietää, mihin ohjelmaan Kepu itsensä sitoo. Onko siis Kokoomuksen ohjelma lähempänä Kepun ohjelmaa kuin SDP:n. Vaalitaiston aikana näytti, että Kepu ja SDP tukivat monessa asiassa toisiaan ja niiden ohjelmat olivat lähempänä toisiaan. Tällaiselta vaikutelma tuskin pystyi välttymään.
Jos siis Kepu valitsee Kokoomuksen, se merkinnee sitä, että Kepu muuttaa ohjelmallisia tavoitteita lähemmäs Kokoomusta eli toisin kuin vaalissa luvattiin. Pitää siis tarkastella puolueiden ohjelmallisia tavoitteita ennen ja jälkeen vaalin. Veikkaan, että SDP:n ohjelma ei ole muuttunut tässä vertailussa, mutta Kepun voi muuttua ja Kokoomuksen ohjelman on melkein pakko hieman muuttua, jota se voitaisiin Kepussa hyväksyä.
SDP ei ala profiloimaan itseään uudelleen hallitusneuvotteluja varten. Jos puolueella on edessä oppositiokausi, mitä itse pidän todennäköisenä, uudelleenarviointia voi sinä aikana sitten tehdä. Tämä voi kyllä riippua paljon siitäkin, miten mahdollisen porvarihallituksen politiikka puree. Erityisellä mielenkiinnolla on seurattava tietysti työllisyyspolitiikan onnistumista, kun siinä Kokoomus esitti voimakasta kritiikkiä.
Mikäli uudenlainen "sini-savi" hallitus muodostuu on heillä tilaisuus vahvistaa asemiaan korjaamalla niitä epäkohtia joita puna-mullan aikana synnytettiin lähinnä demarien painostuksen ansiosta.
Sini-saven onnistuessa tehtävässään voi jatkossa käydä niin että keskusta ja kokoomus lähentyvät enemmänkin toisiaan,jolloin demarien tulevaisuus olisi enemmän vasemmalla.
Kepu tuntee taustat ja sen demarit tietävät ja se myös näkyi äänestäjien käytöksessä.
"Sini-savi siivin kohti vuotta 2011.
Kukas se siinä taas korskuu?
Kapille tiedoksi: Yksikään täysissä sielunsa voimissa oleva poliitikko ei ryhdy ökysi tavoilla remeltämään. Valitsepa jokin muu kuvitteellinen yliäly alter egoksesi. Tuossa versiossa ovat soosit ja muusssit jo liian pahasti sekaisin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000024734933
Ilmeisesti et halua paljastaa henkilöllisyyttäsi, mutta voisitko jollakin tapaa saada tuon Keriksen vakuuttuneeksi siitä, että et ole minä! Niinhän Keris on aina kuuluttanut, taas eilen ihan nimellään, ja ilman vähäisintäkään epäilystä tämänkin takana on Keris:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000024732169
Ei minua se häiritse, että leimaudus Sinuksi - leimaudunpahan näiden saittien kenties järkevimmäksi keskustalaiseksi - mutta Sinua saattaa häiritä leimautumisesi tällaiseksi puoluekannatustaan vaihtaneeksi, jotka useimpien kepulaiosten mielestä ovat huithapeleita tuuliviirejä, vaikka itse sillä ylpeilen, kun koen olevani demokratian ritari, sillä minä ja kaltaiseni ratkaisimme nämäkin vaalit.
Ja jos ja kun Keriksen sairaus yhä vain pahenee ja tuottaa entistä pahempia harhoja, ei mene aikaakann, kun hän alkaa luulla olevansa Sinä. Sen estääksesi mielestäni Sinun pitäisi nyt toimia jotenkin!
Vaikuttaa jo siltä kuin kiihkossasi välillä uskoisit itsekin tuon öky-pelleilysi menevän läpi. Kun tuosta heräät selvään päivään - mikäli se on enää mahdollista - niin jo huomaat saman kuin kaikki sinun tyylisi tuntevat. Minäkin voin vakuuttaa, ökyilysi menee läpi korkeintaan sinun omassa päässäsi.
En ole taas tänään jatkanut keskustelua, sillä lensin jo ani varhain Helsinkiin, jossa osallistuin päivän mittaan useaan kokoukseen, joissa valmistauduimme tulevaan. Palasin vasta iltakoneella ja ajelin vielä kentältä kotiin, niin että nyt vain pikainen huomautus.
Havaitsin CITY-keskustan taas häiriköivän, mutta en usko voivani tehdä asialle mitään. Hän on puolueemme sääntöjen ulkopuolella, sen ulottumattomissa. En voi muuta kuin muistuttaa Sinikka Varilan jo monta vuotta sitten esittämästä viestistä ja pahoittelusta. Kerimäkeä on myös puhuteltu asiasta. Hänen toimintaansa puuttuminen "virallisesti" saattaisi luoda sen virheellisen kuvan, että hänen asemansa olisi sellainen, johon voisi tai pitäisi puuttua. Hän kun ei edusta puoluetta eikä sen linjaa täällä, vaan toimii yksittäisenä hälyäänenä.
En voi yhtyä ylhäällä esittämääsi arvioon, koska ei ole vielä hallitusohjelmaa, ei edes pohjaa eikä salkkujakoa. Joten sitten voidaan asiaa arvioida enemmän, kun nyt ensin muodostuu hallitus ja se jonkin aikaa toimii. Siitä pidän kiinni, että menestykseen SDP ei enää palaa, ennen kuin sillä on Heinäluomalaisesta linjasta täysin muuttunut strategia ja taktiikka.